*

JuhaniVehmaskangas Huomenna kaikki on... - paremmin?

Soini on syyllistynyt petokseen!

Timo Soinin väitetään syyllistyneen petokseen. Rikoslaissa petos määritellään seuraavasti:

"Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Tuo on siis määrittely tavallisesta petoksesta. Lisäksi on olemassa muita petoksia, kuten veropetos.

Oikeuskansleri on saanut tutkittavakseen seuraavanlaisen kantelun:

"KANTELU OIKEUSKANSLERILLE

Viranomainen ja henkilöt: Timo Soini, Juha Sipilä, Petteri Orpo

Menettelyn tai päätösten yksilöinti: Hallituksen epärehellisyys ja kansan pettäminen

Asian kuvaus: Juha Sipilä ei voi olla niin suuri itsevaltias, että pystyy itsenäisesti tekemään päätäksen jolla hallituksessa istuu ryhmä jolla ei ole taustallaan puoluetta. Ja vaikka he puolueen nyt saisivatki perustettua, olisi se puolue jolle yksikään äänioikeutettu ei ole ääntään antanut. Petteri Orpo ja Juha Sipilä, eivät ole pysyneet rehellisinä, vaan ovat valehdelleet ja antaneet siloiteltua tietoa siitä miten tämän hetkinen hallitus on kasattu. Timo Soini on syyllistynyt petokseen ja epärehellisyyteen. Ihmiset jotka häntä ovat äänestäneet, antoivat äänensä myös niille arvoille joita Perus-Suomalaiset edustavat. Timo Soini valehteli sanoessaan, ettei missään tapauksessa aio jättää puoluettaan. Tällä hetkellä hän toimii ministerinä ilman kansan hänelle suomaa mandaattia."

 

Kantelun tekijä väittää siis, että Timo Soini on syyllistynyt petokseen, ei äänestäjien pettämiseen - vai ovatko vaan sanat menneet sekaisin?

Perimmäinen kysymys on: mitä saavutetetaan kanteluilla joilla ei voi saavuttaa mitään?

 

Asiaa sivuavat muut blogitekstini tänään:

http://juhanivehmaskangas.vapaavuoro.uusisuomi.fi/viihde/239083-kantelut...

http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239080-sipilan-hallit...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Ei Soini ole minua pettänyt ainakaan. Luottamusta häneen minulla ei koskaan ole ollut. Äänestäjänsä hän on ehkä pettänyt, mutta se onkin heidän ongelmansa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Voi oikeuskansleri parkaa, jos kantelut ovat keskimäärin tuollaisia. Tosin siitä huokuu kyllä peruspersun älykkyysosamäärä. Tietysti moiset kantelut ovat nopeita käsitellä, kun ei tarvitse kuin ranneliikkeen ÖÖ-mappiin. Näyttävät olevan halla-aholaiset epätoivon partaalla.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Tälläkin blogialustalla vaikuttaa tohtoristason väkeä, jolle poliittisen ja juridisen vastuun välinen ero on epäselvä (toki on myös niin, että poliittinen vastuu "suomalaisissa erityisolosuhteissa" varsin harvoin realisoituu). Että ei se hölmö "järkeily" sentään mikään "peruspersujen" erityisoikeus ole.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Olet oikeassa. Kohta asiasta blogissani lisää - hmm...

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Eihän meillä nyt ole oikeuskansleria. Virallinen sijainen kun ei kaikille kelpaa. Ja juurikin siksi noiden ÖÖ-mappikanteluiden ratkaiseminen kestää...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset