JuhaniVehmaskangas Huomenna kaikki on... - paremmin?

Rikosilmoitus tehty! - Sipilän ja minun vaikea tilanne?

Tokihan kaikki muistavat(?), että jokin aika sitten kerroin blogissani Sipilän hallituksen toimintaa koskeneista kanteluista. RIKOSILMOITUS on nyt tehty - sen tekijältä saamani tiedon mukaan. (Koko kantelu jutun jäljessä).

Rikosilmoituksen tekijän kantelussa on loppukaneetti joka kuuluu seuraavasti:

"Tulen yksilöimään jokaisen edellämainitun lainkohdan rikkomisen ja toimitan myöhemmin niistä erillisen selonteon teille oikeuskanslerille heinäkuun 15. päivään mennessä vuonna 2017. "

* * *

Minä nyt: Tarkoitukseni ei ole ollut asiassa loukata ketään. Olen halunnut herättää asiassa keskustelua, missä olen ilmeisesti myös onnistunut. Ehkä palsta oli väärä?

 

Rikosilmoituksen tekijältä Rikosilmoituksen tekemisestä saamani ilmoitus on seuraava:

"Hyvää Juhannusta!
Tutustuin internetin ihmeelliseen maailmaan. Löysin sieltä sellaisen julkaisusi, että olit luetellut kaikki yksityishenkilöiden kantelijoiden tiedot.
Jos sinulla on tiedot kantelijoista. On sinulla myös heidän yhteystietonsa.
Miksi et ole kysynyt lupaa heiltä, että julkaiset heidän nimensä?
Sinulla on ollut tiedot ja osoitteet.

Laitan poliisin juuri nyt tutkimaan laillisuutesi rikosilmoituksen merkeissä.
Laitoit vielä ihmisten nimet viihteen otsakkeen alle, asiassa jossa yksityisihmiset ovat aivan omien lailllisuusvallan ja lain puitteissa tehnyt kantelun.
Pilkkaat ihmisiä ja laitat vakavasti otettavat asiat viihteeksi. Miksi? Mihin pyrit? Mikä on tarkoituksesi?

Olen jo kopioinut tekstisi, joten niitä on turha ottaa enää poiskaan, vaikka niin toivoisit.
Rikosilmoitus lähtee nyt.

Oikein hyvää juhannuksen jatkoa.




Ystävällisin terveisin: [nimi poistettu]"

 

* * *

 

Kyseisen rikosilmoituksen tehneen henkilön kantelu on seuraavanlainen:

"Lähettäjä: [poistettu, tiedon saa oikeuskanslerinvirastosta]

Päiväys: Wed Jun 14 19:59:31 EEST 2017

Vastaanottaja: kirjaamo@okv.fi

Kopio: Aihe: OKV verkkosivustosta Kantelija: [poistettu, tiedon saa oikeuskanslerinvirastosta]

Osoite: [poistettu, tiedon saa oikeuskanslerinvirastosta]

Sähköpostiosoite: [poistettu, tiedon saa oikeuskanslerinvirastosta]

Puhelin päivisin: [poistettu, tiedon saa oikeuskanslerinvirastosta]

 

KANTELU OIKEUSKANSLERILLE

Viranomainen ja henkilöt:

Suomen tasavallan valtionvarainministeri Petteri Orpo Menettelyn tai päätösten yksilöinti: Suomen tasavallan valtionvarainministeri Petteri Orpo on toiminut virkavalansa vastaisesti ilmoittaessaan etukäteen, ettei tule Suomen tasavallan hallitukseen, jos Suomessa rekisteröityneen, laillisen ja demokraattisesti toimivan Perussuomalaiset rp. puheenjohtajaksi valitaan, kyseisen puolueen ehdokas Jussi Halla-Aho. Toiminnallaan hän on rikkonut Suomen tasavallan perustuslakia ja laillista lakitestiim kirjoitettua Suomen tasavallan valtiomuodon demokratian toteutumista.

Asian kuvaus:

Petteri Orpo on valtioneuvon valan vannonut oman alueensa valtiovarainministeriön ja oman hallituspuolueensa Kokoomus rp. puheenjohtaja. Tämän vuoksi hänen erittäin korkea valtion virkamiesasemansa edellyttää erittäin tarkkaa ja huolellista Suomen tasavallan perustuslain noudattamista ja toteutumista.

Kantelussa on kysymys:

Kohta 1. Valtionvarainministeri Petteri Orpo on edellä maintussa menettelytavassaan, toimiessaan valan vannoneena ministerin, rikkonut Suomen perustuslakia 11.6.199/731 1. Luvun Valtion järjestyksen perusteita 1.pykälää, kohtaa valtionsäännöstä. Lain kohdassa mainitaan muunmuassa näin: - Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilän vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.

Kohta 2. Valtionvarainministeri Petteri Orpo on edellä maintussa menettelytavassaan, toimiessaan valan vannoneena ministerin, rikkonut Suomen perustuslakia 11.6.199/731 1. Luvun Valtion järjestyksen perusteita 6. pykälää, kohtaa yhdenvertaisuudesta. Lain kohdassa mainitaan muunmuassa näin: - Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Kohta 3. Valtionvarainministeri Petteri Orpo on edellä maintussa menettelytavassaan, toimiessaan valan vannoneena ministerin, rikkonut Suomen perustuslakia 11.6.199/731 1. Luvun Valtion järjestyksen perusteita 14 pykälää, kohtaa vaali- ja osallistumisoikeudet Lain kohdassa mainitaan muunmuassa näin: - Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätäksentekoon.

Kohta 4. Valtionvarainministeri Petteri Orpo on edellä maintussa menettelytavassaan, toimiessaan valan vannoneena ministerin, rikkonut Suomen perustuslakia 11.6.199/731 1. Luvun Valtion järjestyksen perusteita 29 pykälää, kohtaa perusoikeuksien turvaaminen Lain kohdassa mainitaan muunmuassa näin: - Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Kohta 5. Valtionvarainministeri Petteri Orpo on edellä maintussa menettelytavassaan, toimiessaan valan vannoneena ministerin, rikkonut Suomen perustuslakia 11.6.199/731 1. Luvun Valtion järjestyksen perusteita 29 pykälää, kohtaa Kansanedustajan riippumattomuus Lain kohdassa mainitaan muunmuassa näin: - Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

Orpo on rikkonut muunmuassa näitä lainkohtia ollessaan Suomen tasavallan erittäin korkeassa ja vastuullisessa vaikutusvaltaisessa virassa ja asemassa, johon pääsemisen edellytys vahvistetaan ministerin valalla, jossa luvataan noudattaa Suomen tasavallan perustuslakia. Tämä vala antaa edellytyksen toimia Suomen tasavallan ministerinvirassa. Virka sinänsä antaa erinäisiä oikeuksia, mutta tämä kyseinen vala tuo myös valan tehneelle henkilölle myös erittäin tärkeitä velvollisuuksia, joita Suomen lain mukaan tulee noudattaa.

Valtioneuvon Suomen valtionvarainministeri Petteri Orpo on ehkä käyttänyt kyseisessä asiassa tilannetta hyväkseen siten, että se on estänyt Suomen tasavallan valtiomuotona olevan demokratian toteutumisen, koska kyseisessä tilanteessa myöhemmin, jossa rekisteröityneen ja laillisen puolueen edustaja Jussi Halla-Aho on puolueensa kokouksessa valtittu Suomen lakia noudattaen, demokraattisesti ja puolueen hyväksyttyjä sääntöjä noudattaen Perussuomaiset rp. Puheenjohtajaksi. Näin hän on vakaasti harkiten ja ennakolta aikonut toteuttaa ja näin uhata Suomen tasavallan laillisen valtiomuodon demokratian toteutumista ja näin ollen mahdollisesti aiheuttanut teoillaan muuttaa Suomen valtionjärjestystä.

Kyseessä tulee tällöin tarkasteltavaksi, tutkimiseksi ja mahdollisesti käsiteltäväksi myös tutkimus mahdollisesta Suomen rikoslain, joka säädetty 19.12.1889 13 luvun (21.4.1995/578) Laki Valtiopetosrikoksista 1 ä (21.4.1995/578), jossa mainitaan muunmuassa näin: Valtiopetos, Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntää rikkoen

1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka

2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara.

Kyseessä on mahdollisesti, oikeudeton pakottaminen Suomen tasavallan pääministeri Juha Sipilää kohtaan ja näinollen teosta aiheutui ns. Hallituskriisi ja todella vakava vaara Suomen tasavallan laillisen demokraattisen toteutumattomuuden uhka ja vakava vaara Suomen valtiolle, koko yhteiskunnalle ja lailliselle demokratian toiminnalle.

Teko on ollut mahdollisesti myös uhannut vakavasti ja aiheuttanut vakavan vaaran myös Suomen taloudelliselle tilalle ja Suomen asemalle Euroopan Unionin vakauden ylläpitämisessä.

Loppukaneetti

Tulen yksilöimään jokaisen edellämainitun lainkohdan rikkomisen ja toimitan myöhemmin niistä erillisen selonteon teille oikeuskanslerille heinäkuun 15. päivään mennessä vuonna 2017.

Muut kantelut ja vireilläolo:

Asia ei ole muualla vireillä

Liitteet: None"

* * *

 

[kantelun kopio loppu]

 

Voi voi minua raukkaa? Väärällä palstalla nimet julkaisin?

Vakuudeksi,

Juhani

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset