*

JuhaniVehmaskangas Huomenna kaikki on... - paremmin?

Perussuomalaisten kyky ymmärtää: case Juho Eerola

Poliisi tutkii onko perussuomalaisten varapuheenjohtaja Juho Eerola syyllistynyt rikokseen. Eerola on kertonut blogissaan mm. sylkeneensä romanikerjäläisten kohdalla. Lisäksin hän toteaa Romanian romanien olevan rikollisia.

Mielipiteeni on, että empaattinen, rehellinen, inhimillinen henkilö ei kehuskele tekemillään toista ihmistä loukkaavilla ja nöyryyttävillä teoilla. Vaikka eihän tämä ole perussuomalaisten kohdalla ensimmäinen kerta - vai onko?

Eerola on siis syljeksinyt romanikerjäläisten kohdalla, onko se rikos? Kyllä se voi olla rikos siinä missä keskisormen näyttäminenkin. Kyseessä olisi kuitenkin kunnianloukkausrikos joka ei ole julkiseen syytteen alainen. 

Entä sitten kansanryhmän syyttäminen rikollisiksi. Onko se rikos? Mielestäni kyseessä on rikos, ja pidän varsin todennäköisenä, että oikea rikosnimike on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Voi se olla kunnianloukkauskin. Eerolakin varmasti tietää, että jopa oikeuden antamasta tuomiosta kertominen voi olla rikos.

Jos Eerolan rikoksesta nyt tuomio tulee niin totean, että ei tunnu perussuomalaisilla olevan kykyä mitään oppia. Ellei tuomiota tule niin en totea mitään - siinä tapauksessa tyydyn hämmästelemään. 

Ylipäätään puolueen johtoon kuuluvan henkilön olisi mielestäni syytä käyttäytyä esimerkillisesti - mutta ehkä Eerola haluaakin näyttää tyhmää esimerkkiä? Vai onko tuollainen käytös tyhmää, vai onko se fiksua?

Lopuksi pitää todeta, että en ole nähnyt poliisitutkinnan alla olevaa Eerolan kirjoitusta joten olen sen osalta mediatietojen varassa. Facebookista kirjoitus vaikuttaa poistetun.

* * *

Oletko suvakki vai rasisti?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (86 kommenttia)

Käyttäjän vinettoa kuva
Juhani Penttinen

Huonoa käytöstä valtiopäivämieheltä.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Tulipahan mieleen eräs toinen keissi jossa sylkäistiin kohdalla...

Halveksunnan merkki, mutta syytteen tai rangaistuksen arvoinen? Ei

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jos tarkoitat sitä sylkäisyä natsimielenosoittajien kohdalla, niin siinä on ainakin se oleellinen ero, että halveksunta kohdistui hyvin toimeentuleviin ihmisiin, jotka pyrkivät halveksumaan huonompi osaisia.

Juho Eerola osoitti kansanedustajana avointa halveksuntaa köyhiä kohtaan. Hänen mielestään köyhät sietävät saada sylkemisen kasvoilleen.

Lisäksi erona on se, että romanikerjäläinen ei tappanut Eerolaa.

Vieläkö haluat, että kirjoitan jotain muuta?

Max Jussila

Juha, eihän tuossa toisessakaan tapauksessa sylkäisty tappanut ketään. Ei kannata valehdella, vaikka Torniaisesta puhutaankin, ja vaikka hänellä sinun milelestäsi ei tuota muille sallimaasi ihmisarvoa olekaan. Tuomioistuin antoi kahden vuoden rangaistuksen törkeästä pahoinpitelystä, ei kuolemantuottamuksesta. Näyttöä ei siis ollut siitä, että potku olisi aiheuttanut kuoleman. Ja kyllä, toki toki, asia on hovioikeuden käsiteltävänä, joten tuo alioikeuden tuomio ei vielä ole lainvoimainen.

Eerolan huono käytös ei ole puolusteltavissa, mutta ei ole sinunkaan jatkuva valehtelusi Torniaisen kohdalla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #11

"eihän tuossa toisessakaan tapauksessa sylkäisty tappanut ketään."

OK, odotellaan hovioikeuden päätöstä. Mutta joka tapauksessa mitään väkivaltaa ei sylkäistyn taholta liene kohdistunut sylkäisijän suuntaan tuossa Eerolan tapauksessa.

"sinunkaan jatkuva valehtelusi Torniaisen kohdalla."

No, ei kukaan ainakaan voine osoittaa kovinkaan merkittävää jatkuvuutta. Katsotaan nyt ensin mitä hovioikeus tuomitsee.

Max Jussila Vastaus kommenttiin #14

Aivan turha selitys jälleen, ei kovin uskottava edes. Onnetonta! Joka kerta kun olet kiihytymykseltäsi kyennyt Asema-aukion tapauksesta kirjoittamaan, olet johdonmukaisesti kutsunut Torniaista tappajaksi, tavalla tai toisella.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #15

"Aivan turha selitys jälleen, ei kovin uskottava edes. Onnetonta!"

Tuossa oli kolminkertainen tyrmäys, mutta onneksi ilman perusteluja. ;)

Max Jussila Vastaus kommenttiin #19

Hovioikeuden päätöksen odottelu ei vähennä väitteittesi valheellisuutta Torniaisen osalta, eikä hovioikeuden päätöksen sisältö sen paremmin.

Max Jussila Vastaus kommenttiin #14

Ja jos et ymmärrä, valehtelusi Torniaisesta on valehtelua nimenomaan tässä vaiheessa, päättipä hovioikeus mitä tahansa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #17

Alemman oikeusasteen tuomio ei ole vielä lainvoimainen, joten juridisesti ottaen ei voida sanoa kuka valehtelee ja kuka ei.

Max Jussila Vastaus kommenttiin #20

Lue edeltä. Totta kai valehtelet, ja nimenomaan mainitsemastasi syystä. Mies valkopesee itseään, se tässä onnetonta on, eikä näe vikaa itsessään. "Juridisesti ottaen...", voi surkeutta!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #22

Jos hovioikeuden päätös on yhdenmukainen oman viestintäni kanssa, niin siinä vaiheessa ei kukaan voi väittää, että olisin valehdellut. Tässä vaiheessa, hovioikeuden päätöstä odotellessa, voidaan ainoastaan odottaa tietoisuutta siitä olenko ollut oikeassa vai ei.

Kenenkään ei pitäisi voida väittää, että joku on valehdellut, jos hän on ennalta tiennyt saman asian, jonka lainvoimaisen päätöksen tehnyt oikeusistuin on myöhemmin langettanut. Oikeus seuraa aina voittajan miekkaa.

Max Jussila Vastaus kommenttiin #24

Et sinä mitään ole "tiennyt". Et vain tajua, että väittäessäsi nyt, ennen kuin lainvoimainen tuomio on saatu, että Torniainen olisi aiheuttanut tuon henkilön kuoleman, totta kai valehtelet. Ja juuri itse mainitsemastasi syystä. Myöhemmin annettava tuomio, jonka sisältöä emme tällä hetkellä tunne, ei muuta tätä asiaa yhtään miksikään, vaikka se olisi langettava Torniaisen osalta. Revi sinä siitä juridiikkaasi ihan rauhassa. "Oikeus seuraa aina voittajan miekkaa"...voi hyvänen aika, eikö komeampaa klisettä löytynyt tueksi?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #26

Siinä vaiheessa, kun joku nostaisi syytteen minua kohtaan kunnianloukkauksesta hovioikeuden tuomion jälkeen, joka tuomio olisi yhtäläinen niiden tulkintojen kanssa, joita esittämistäni aiemmista lausunnoista on tehty, voisin hyvin vedota siihen, että minulla on ollut sisäpiiritietoa asiasta, vaikka en haluakaan paljastaa lähteitäni. ;)

Max Jussila Vastaus kommenttiin #20

"Juridisesti ottaen", mietipä ajallisesti sellaista tekoa kuin kunnianloukkaus.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #23

No, Torniaisen kohdalla tämä ei ole ongelma, sillä tässä ketjussa mainitsin ainoastaan, ettei Romanian kerjäläinen ole tappanut Eerolaa. Sehän lienee fakta kuitenkin.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Se miten ihmiset käsittävät kirjoituksesi kertoo paljon heidän ajatusmaailmastaan. Kohdalla sylkäisemisestä nyt vain tuli assosisaatio jonka mainitsin. En rinnastanut tapauksia.

Tässäkin langassa sekoitetaan kohdalla sylkäisy "suvaitsevien" osalta sylkemiseksi päin naamaa. Kuolemaan johtaneessa tapauksessa sama porukka korosti ettei naamaan sylkemistä tapahtunut vaan uhri sylkäisi maahan ko. henkilöiden kohdalla. Samoin kuin tässä tapauksessa, nyt se vain halutaan kääntää naamaan sylkemiseksi. samat tarinat mutta vain kääntäen. sylkemisen osalta siis. muuhun en ota kantaa.

Sen takia mainitsinkin rangaistuksen. ko. kuolema oli aivan turha.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Ainakin Suomen romanit rehellisinä ihmisinä kärsivät toisten valtioiden romanien rikollisuudesta täällä kotimaassaan.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Tyhmää, idiottimaisuutta? kyllä! rikollista, syyte, laitonta? EI!

Poliisien työvoimaa tuhlaavaa? Kyllä! Mutta ehkä he joisivat kahvia ja söisivät donitsia muuten? Who knows?

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Ihan löytyy YLE.n, HS.n ja muiden medioiden sivuilta juttuja Romanian romanialaisten olevan ulkolaisrikollisten kärjessä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016052521618422_u...

Ei kait tämä mikään salaisuus ja peiteltävä sellainen ole..

Tais olla YLE.n TV.n asiaohjelma kyseessä Romaniasta, jossa kerrottiin heidän elämästään siellä ja syistä miks menevät muihin maihin, monet rikollistarkoituksessa.

Googlaamalla kyllä löytyy ihan valtamedian uutisiin jutut.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

OK, mutta oletko varma, että Juho Eerola on kysynyt naamalle sylkemältään kerjäläiseltä henkkareita mistä maasta hän on kotoisin? Ja onko pelkkä kansallisuus peruste sylkeä jotakuta?

Käyttäjän vinettoa kuva
Juhani Penttinen

Jostain syystä olen pitänyt edustaja Eerolaa melko asiallisena henkilönä.On kai tarkistettava käsityksiään.

Onkohan 100-vuotiaan kansakuntamme ensimmäinen kansanedustaja joku julkisesti kehuu sylkevänsä halveksumiensa ihmisten päälle.

Mutta varmaan olen erehtynyt tässäkin.Mistä minä tiedän millaista retoriikkaa olisi käyty 1930-luvun Suomessa,Lapuan liikkeen ja kommunistilakien aikana, jos naamakirja olisi ollut silloin käytössä.

O tempora, o mores.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari Vastaus kommenttiin #10

Juho on ihan asiallinen.

https://yle.fi/uutiset/3-9712991

Mutta nämä "kerjäläiset" myö myös pillereitä.
Enkä epäile etteikö möis myös nuorille jos vain rahaa saavat.

Ei tietysti kaikki niistäkään rikollisia ole, mutta varmasti helppo käyttää hyväks taas niidenbjotka on rikollisella mielellä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #12

Oletko sataprosenttisen varma, että Juho Eerola on tarkkaan selvittänyt kyseisen köyhän lähimmäisemme toiminnan esimerkiksi pillereiden myymisen suhteen ennen halveksuntaa osoittavaa sylkäisemistään?

Näyttää siltä, että suomalaisten "maahanmuuttokriittisten" keskuudessa on vaarana radikalisoituminen, kehotan välttämään tällaista.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #12

...mutta nämä kerjäläiset myy myös pillereitä...Onko persujen logiikka että rikollisia ja sellaisiksi epäiltävissä olevia saa julkisesti syljeskellä? Eikö persujen pitänytkään suojella eurooppalaisia arvoja?

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #47

Sinille samat sanat, kuin Kuikalle. Syyllistyt kunnianloukkaukseen, kun väität jonkun päälle syljetyn.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #66

Itse sylkijä ei ilmeisesti piittaa omasta kunniastaan, koska on kuulemma itse kehuskellut omalla syljeskelyllään FB:ssä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #66
Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Kannattaa Kuikka olla varovainen tuon valehtelusi kanssa. Naamalle sylkeminen täyttää ainakin kunnianloukkauksen ja mahdollisesti lievän pahoinpitelyn (jos kantaa tarttuvaa tautia) kriteerit. Sinä tiedät, ettei Eerola ole näin tehnyt. Jos väittää tietoisesti valheellisesti toisen syyllistyneen rikokseen, syyllistyy itse kunnianloukkaukseen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #29

Tuo naama -sanan käyttö on usein kuvitteellinen ilmaisu. Esimerkiksi "sanoa päin naamaa", "heittää päin naamaa" t.m.s. Sylkeminen ei aina osu myöskään tarkoitettuun kohteeseen.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #64

”OK, mutta oletko varma, että Juho Eerola on kysynyt naamalle sylkemältään kerjäläiseltä henkkareita mistä maasta hän on kotoisin? Ja onko pelkkä kansallisuus peruste sylkeä jotakuta?”

Ei tuo jätä mitään epäselvää. Jos haluat liioitella, niin tee se tavalla, joka ei kuitenkaan muuta kirjoituksen kohteena olevan henkilön käytöstä rikolliseksi. Se ei ole vain typerää, vaan itsessään myös rikos.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #65

"Ei tuo jätä mitään epäselvää. Jos haluat liioitella, niin tee se tavalla, joka ei kuitenkaan muuta kirjoituksen kohteena olevan henkilön käytöstä rikolliseksi. Se ei ole vain typerää, vaan itsessään myös rikos."

Sylkeminen kadulle ei sinänsä taida olla rikos, mutta toki typeryyttä, johon moni syyllistyy, minäkin muiden mukana. (hävettää vähän). Mutta varsinaista tyhmyyttä on kuitenkin kansanedustajalta mennä julkisesti kehuskelemaan sylkeneensä kerjäläistä, tai ainakin vihjaamalla siihen suuntaan, vaikka sylki ei olisi osunutkaan. Se on ihmisen ja kansanryhmän julkista halventamista, jonka lainmukaisuudesta en tiedä, mutta sitä poliisi nyt ilmeisesti tutkii.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki Vastaus kommenttiin #67

En minä ota tässä ole ottanut minkäänlaista kantaa Eerolan käytöksestä. Hän ei ole kuitenkaan sanonut sylkeneensä ketään päin (joka täyttäisi kunnianloukkauksen ja mahdollisesti lievän pahoinpitelyn kriteerit).

Toisen eteen sylkeminen on kyllä minunkin mielestä typerää ja loukkaavaa. Keskittykää siis siihen, että toisen eteen sylkeminen on typerää älkääkä valehdelko, että jonkun päälle on syljetty.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Huonoa käytöstä Eerolalta ja siinä mielessä rasististakin, että yksi kerjäävä henkilö tuomitaan oman viiteryhmänsä tekojen perusteella. Yksilöitä tai pieniä ihmisryhmiä on aina kohdeltava asiallisesti yksilöinä ja otettava selvää millaisia henkilöitä he ovat ja mikä on heidän tilanteensa, ennen kuin lähtee heitä tuomitsemaan.

Sen sijaan kun puhutaan tuhansista ihmisistä, voidaan tehdä jo yleistyksiä ja päätösten on perustuttava makrotason tekijöihin: esimerkiksi, jos mietitään päästetäänkö maahan tiettyä ihmisryhmää, niin on aivan järkevää ottaa tarkastelussa huomion tilastolliset tai kokemusperäiset tiedot tuon ihmisryhmän harjoittamasta rikollisuudesta tai vaikkapa huomattavan heikosta työllistymisestä. Tämä ei ole tulijoiden leimaamista huonoiksi ihmisiksi, vaan siinä tunnustetaan se tosiasia, että Suomen kulttuuri on oman laatuisensa eikä pysty sulattamaan isoja määriä esimerkiksi heikon koulutustason oloista tulevia aikuisia ihmisiä tai ihmisiä, joilla on oleellisesti valtaväestöstä poikkeavat elintavat tai arvot (Romanian mustalaiset valitettavasti lukeutuvat heihin).

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

"... tai vaikkapa huomattavan heikosta työllistymisestä."

Etkö näe mitään ongelmaa meidän kantasuomalaisten valkolaisten asenteissa ottaen huomioon, että Suomenkin romanien työllisyysaste on varsin matala ja väitän, että yleinen käsitys on, että hekin syyllistyvät keskimääräistä enemmän rikoksiin.

Saattaako tuo vaikuttaa asenteisiimme Romanian romaneita kohtaan. Onko kaikki vika romaneissa vai onko vikaa osin suomalaisessa kulttuurissa ja asenteissa.

Miten lapsille onkaan aikoinaan sanottu: "Ellet ole kiltisti niin..."

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Perussuomalaisilla näyttää olevan samantapainen pisteenkeruujärjestelmä kuin moottoripyöräjengeillä, eli jokaisesta pahennusta herättävästä tai mahdollisesti rikollisesta teosta saa pisteitä jotka nostavat arvoa jengin sisällä. PS:n kohdalla parhaat pisteet saa ilmeisesti ulkomaalaisiin kohdistuneista puheista tai teoista.

Puolueen varapuheenjohtajana Eerola tuskin pääsee pisteillään pidemmälle oman jenginsä hierarkiassa, mutta kentällä kannatus vankistuu. Toivottavasti ei kuitenkaan kasva, koska jos niin tapahtuu niin maamme henkisessä ilmapiirissä on todella paljon vialla.

Käyttäjän TimoAla-Harja kuva
Timo Ala-Harja

Piittinen puhuu nyt täysin tuulesta temmattua juttua jostain ihmeen pisteidenkeruujärjestelmästä.Suvakkien tyyliin kuuluu heitellä täysin tuulesta temmattuja juttuja tuomiten täysin aihetta vastustajat erilaisilla halventavilla nimityksillä.Tuo Kuikka on varsinainen sönköttäjä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Jos jonkin etnisen ryhmän jonkin yksittäisen edustajan jokainen paha teko lankeaa muiden ryhmän edustajien syntilistalle, perussuomalaisen retoriikan mukaisesti, niin siinä tapauksessa Eerolan synti oli tuomittava jo sillä perusteella että se tahrasi noin viiden miljoonan muun kantasuomalaisen mainetta, myös minun mainetta.

Mamut ja muut Suomessa asuvat, sekkaiset joita ei voi lukea kantasuomalaisiksi, eivät toki tästä Eerolan tempauksesta saaneet häpeää osakseen, mutta ehkä hekin sentään tuntevat edes myötähäpeää meidän persiuuntumattomien kantasuomalaisten puolesta.

Persujen tuntomerkeiksi ja tuotemerkeiksi on näköjään yhä vahvemmin muodostumassa kaikenlaiset vihapuheet, mölinät ja kadulle räkimiset.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Kun katsoo vaikka Perussuomalaisten puheenjohtajiston "ansiolistaa" näkyy selvästi millaisilla ansioilla he ovat asemaansa nousseet. Halla-aho on tietysti tuomioineen selkeä ykkönen ja on johtopaikkansa ansainnut. Hakkarainen ja nyt Eerola ovat vain seuranneet Mestarin jalanjälkiä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Eipä näitä kauheasti tarvitse ihmetellä

Yksi sana riittää: Perussuomalaiset

Tottakai jokainen ottaa mallia johtajastaan :)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Politiikassa ei ole väliä mitä puhutaan, pääasia ettei pääse unohtumaan, siitä lienee tässäkin kysymys.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Osin lienee kyse siitäkin, että Eerola ei ainakaan itse kykene väittämänsä mukaan mieltämään tekoa rikokseksi. Hän toteaa: "Minun näkemykseni mukaan tässä ei ole mitään rikollista tapahtunut"
-no - minun näkemykseni mukaan on mutta ehkä sitten tulevaisuudessa hämmästelen.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #33

Kaikkihan ovat omasta mielestään syyttömiä, varmaan se marokkolainen puukkojunkkarikin.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #33

Kauhean tärkeää tuntuu hommapersuille olevan oikeus tökeryyteen. Ei mene minulle jakeluun mikä onni siinä on että saa olla tökerö.

Käyttäjän VesaPeltola kuva
Vesa Peltola

Eerolan toiminta ei ole kunnioitusta herättävää erityisesti hänen asemansa huomioon ottaen, muttei oikeusjärjestelmämme tehtävänä pitäisi olla tällaisiin asioihin panosten tuhlaaminen. Jos Eerolaa kuulustellaan, niin valtavaa joukkoa muita kansalaisia pitäisi myös kuulustella. Tuskin Eerolan kirjoitus edes on pahimmasta päästä mihin poliisin seuranta on törmännyt. Hänestä vain tehtiin tutkintapyyntö. Pelkän yhteiskunnallisen aseman johdosta ei ketään voida käsitellä erityisesti, jos teko ei liity hänen toimintaansa tehtävässään. Säännöksessä ei taida olla mainintaa kansanedustajan erityisestä kohtelusta, vaikka näin on aiemminkin valitettavasti menetelty. Koko säännös epämääräisenä ja tulkinnanvaraisena olisi pitänyt jättää rikoslainsäädännön ulkopuolelle.

Ei Eerolalle tai muille kansanedustajille olla muista kansalaisista poikkeavia liikennerikkomusasteikoitakaan ehdottamssa tietääkseni. Kansanedustajan liikennerikkomuksia toki paheksutaan ja julkisuudessa käsitellään. Sitä paitsi asiassa on myös piirteitä vanhasta totuudenpuhuja ammutaan menettelystä. Olen Eerolan kanssa samaa mieltä, ettei romaniporukat Itä-Euroopasta ole täällä pelkästään elättämässä itseään kerjäämällä tai pulloja keräämällä. Osa samassa joukossa liikkuvista syyllistyy rikolliseen toimintaan, josta epäilen päätoimeentulon syntyvän. Kaikki eivät tee rikoksia, mutta ei ole kovin väärin yhdistää heitä ryhmänä rikollisuuteen. Näin tekisi luultavasti merkittävä osa suomalaisista riittävän taustatiedon saatuaan.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

"Ei Eerolalle tai muille kansanedustajille olla muista kansalaisista poikkeavia"
Onhan, jos kirjoittelee kansanedustajan ominaisuudessa. Silloin edustaja on sidottu vain oikeuteen ja totuuteen eivätkä häntä sido muut säännökset.

Ja ainakin julkisuuteen antamansa lausunnon mukaan Eerola on oman näkemyksensä mukaan puhunut totta. Olkoonpa tuo näkemys sitten kuinka suppea ja rasistinen tahansa.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"mutta ei ole kovin väärin yhdistää heitä ryhmänä rikollisuuteen. Näin tekisi luultavasti merkittävä osa suomalaisista riittävän taustatiedon saatuaan."

Romanien keskuudessa rikollisuus on yleistä, mutta liittyykö se romaniuteen sinänsä, vai liittyykö se yleiseen köyhyyteen, kouluttamuuteen ja osattomuuteen, joka puolestaan johtuu heidän kotimaassaan harjoitetusta romanien syrjinnästä.

Ei siis kannattaisi syljeksiä ja osoittaa halveksuntaansa jokaisen kerjäävän romanin kohdalla, sillä koskaan ei voi tietää mikä on kyseisen romanin tausta ja kohtalo. Sellainen syljeskely ei osoita mitään kyseisestä mustalaisesta, mutta se osoittaa selvästi sen mitä syljeskelijä on.

Minä olen tähän asti pitänyt Eerolaa järkimiehenä, mutta nyt on pakko tarkistaa kanta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Suomessa on pitkät perinteet romanien syrjinnällä, ja aina löytyy joku hoopo, joka sille osoittaa ymmärrystä.

http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240674...

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Ottamatta kantaa tähän Eerolan tapaukseen voin kuitenkin kertoa seuraavaa:
Kävin tässä taannoin kauppakeskuksessa ostoksilla, jossa ulkona oven vieressä on ”kerjääminen kielletty”-kyltti. Kyltin edessä sen lähes kokonaan peittäen ilmiselvästi Romaniasta kotoisin olevan mieshenkilö kerjäsi. Ihmetellessäni tätä asiaa kaupan myyjälle hän totesi, että vartija käy hänet poistamassa, mutta vartijan poistuttua hän tulee heti takaisin jatkamaan ”bisnestä.” Kuinka kauan tämän tyyppinen ilveily voi jatkua?
Vanha kansanviisaus sanoo ”rengistä on tullut isäntä”. Toinen sanoo: tälle toiminnalle ”nauravat jo aidan seipäätkin.” Ei ole ihme, että invaasio tähän maahan jatkuu ja loppua ei ole näkyvissä. Uutta on se, että isojen kaupunkien kadut ovat muodostumassa vaarallisiksi varsinkin naisille liikkua. Sen osoittivat Turun hirmuteot.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Joskus aikoinaan kerjääminen ja kaupustelu oli kiellettyä ja siitä oli kylttejä mm. kerrostalojen rappukäytävissä. Nykyisen lain mukaan kerjääminen ja kaupustelu taitavat olla perusoikeuksia joita ei voi kyltillä kieltää.
https://yle.fi/uutiset/3-6635897

Kuten ei voi kieltää valokuvaamistakaan [oma huomautukseni].

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Olisi kyllä hyvä jos ihmiset vähän pitäisivät sordiinoa päällä tässä valokuvausinnossaan. Kenen toipumista edistää se että somessa jaetaan verisiä kuvia puukotetusta naisesta?

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #58

Se, että on oikeus ottaa valokuva ei tarkoita sitä, että automaattisesti olisi lupa kuva julkaista netissä, tai edes näyttää sitä kaverille.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #70

Tuon kun kaikki muistaisivatkin. Ylipäätään minusta on kohteliasta aina kysyä henkilöltä, joka on tunnistettavissa kuvassa, että saanko ottaa sinusta kuvan.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Miksi kerjäläinen siihen tulee kerjäämään?

Syynä on varmaan se että ihmiset antaa kerjäläiselle rahaa juuri siinä paikassa.
Ei se kerjäläinen siihen tulisi, ellei siinä saisi hyvän tilin.

Ehkä kerjäämiskiellon sijasta pitäisi antaa almun antamiskielto ja rangaista kaikkia almun antajia. Siitäkös valtion kassaan saataisiin uusi rahavirta.

Almun antajien rankaiseminen voisi ratkaista kerjäläisen muodostaman esteettisen ongelman kauppakeskuksen edessä, mutta se ei ratkaise näiden kerjäläisten ongelmia. Niihinkin pitäisi löytää jokin muu ratkaisu, mutta se ei tietenkään ole Suomen päättäjien käsissä miten se ratkaistaan, eiväthän nämä ole edes suomen kansalaisiakaan, eivätkä edes turvapaikanhakijoita, koska tulevat turvallisesta EU- maasta.

Ehkä kerjääminen pitäisi laillistaa ja lyödä kerjäläisille verokirja kouraan ja sanoa että kerjääminen on sallittua, kunhan valtio saa oman osansa kerjuun tuloksista.

Kauppakeskus velvoitettaisiin tekemään kerjäläisille kauppakeskuksessa oma liiketilansa, josta ne maksaisivat vuokraa kiinteistön omistajalle. He tulisivat kerjuulle kauppakeskukseen kuten töihin tullaan ja tilittäisivät tulonsa pois lähtiessään jossain kassalla, missä valtiolle otettaisiin siitä heti oman osuus, kuten jokaisen työläisen palkastakin otetaan.

Pitemmän päälle kerjäläisongelmaan ei ole kuin yksi ratkaisu, kerjäläisten kouluttaminen ja sopeuttaminen yhteiskuntaan, tietenkin siellä alkuperämaassa se tapahtuisi parhaiten. Suomessahan on todettu ettei mustalaisten sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ole kovin nopeaa, joten täällä se ei ainakaan hetkessä tapahdu. Kärsivällinen pitää olla, mutta muuta tietä ei ole.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Jos on laho, niin on laho, tällainen toimintahan on nykyään persuissa yksi edellytys päästä puheenjohtajistoon :)

Halla-Aho, Hakkarainen, Eerola...

Huhtasaari puuttuu vielä llistasta, mutte eipä taida kaukana enää olla.....

Jokainen voi sitten vetää omat johtopäätöksensä, millainen on persujen linja suhteessa maahanmuuttajiin ja Suomen lakiin.

Sitä saa mitä tilaa :)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Jokainen voi sitten vetää omat johtopäätöksensä, millainen on persujen linja suhteessa maahanmuuttajiin ja Suomen lakiin."

Tämä Eerolan toiminta on varmasti juuri sen kaltaista profiloitumista josta persujen äänestäjä tykkää. Tästä persujen äänestäjä tykkää, niille on turha lähteä esittelemään mitään puolueohjelmia.

Ihmettelen vain miten kauan kestää ennenkuin täälläkin blogistina esiintyvät, ja aktiivitoimiin ja asemiin puolueessa tähtäävät persut, huomaavat että sievien blogien kirjoittelu tänne US:n moderoidulle alustalle on turhaa touhua ja kannattaa mieluimmin ryhtyä puheenjohtajiston tapaan laatimaan räväkämpiä tekstejä, sellaisia joista voi saada haasteen. Sillä tavalla voi sitten myös niitä ääniäkin enemmän kerääntyä.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Vaaralliseksi koettujen kilpailijoiden pudotuspeli on alkanut kun Terhi Kiemunkia ei enää huolittu puolueen jäseneksi. Meritoitunut hän on siinä kuin johtotroikkakin.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Te ette huomaa vetävänne persujen vaalirekeä !

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #78

"Te ette huomaa vetävänne persujen vaalirekeä !"

Kyllä se tiedetään, mutta jonkunhan sitä rekeä pitää yrittää vetää, kun persut itse vetää sitä eri suuntiin. Ei se reki sillä tavalla mihinkään mene. Taisi jo mennä kahtia koko reki.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #80

Nii meni takareki meni siniseksi.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Jaaha, kansanryhmien suojelemisen mallimaa tuomitse rumasta sanomisisesta, erityissuojelussa ovat Somaliassa asuvat somalit, kikkarapäät, Bangladešin kyläneuvostot ja nyt tutkitaan ovatko romanian romanit sellainen ryhmä.
Jään siis ihmettelemään koska ruvetaan suojelemaan suomessa asuvia kansanryhmiä.
Blondien suojelusta voisi aloittaa.
Salmon Rushdie sai Iranin Ajatolista rumista sanomista kuolemantuomion, suomessa selviää onneksi sakolla.
Onko lainsäätäjän tarkoitus ollut hukassa, ei kaikki voida lain avulla suojella loukkaantumiselta.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

http://www.kymensanomat.fi/Online/2017/07/21/Juho%...

Tästä tämä lähti, Savonlinnassa asuva entinen persu ja Juhon FB kaveri
ja nykyinen puolesta loukkaantuja, loukkaantui.

Vaihteeksi hän siirtyi vähemmistöjen leiriin, minua jäi askarruttamaan loukkaantumisen motiivi, pitikö saada kuva lehteen, onko loukkaantunut kenties itse kerjäläinen, vai loukkaantuko Romanian statuksen puolesta.

Voisin itsekin loukkaantua, kerjäläinen voi olla myös kristitty ja sinisilmäinen eli kuuluu omaan viiteryhmään.

En loukkaannu, vaikka suvussa olisi roomalaisten ja frankkien lisäksi eksynyt joku viikinki ja romani.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Persut ne hakee syyllisiä, mä voin kertoa, että poliisi ei tutki aiheettomia ilmiantoja?

Katsos Suomessa noudatetaan Suomen lakia, ei persujen lakia.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Poliisi tutki pääasiassa aiheutumia juttuja, itse sain postia poliisilta kolmesta aiheettomista rikosilmoituksista.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Keskinäinen riitely on jonkinlainen väistämätön seuraus persupuolueen perinteistä ja metodeista. Jos valtaa halutaan hyökkäämällä yhtenäiskulttuuria ja yhteiskuntarauhaa tuottavan ylen kimppuun niin yhtenäisyys omassa puolueessakaan ei voi olla mahdollinen.

Käyttäjän JukkaLaitinen kuva
Jukka Laitinen

Tarkennusta vaaditaan - ""Eerola on kertonut blogissaan mm. sylkeneensä romanikerjäläisten kohdalla."" - mutta mihin päin?

Ja kuinka kaukana on kohdalla? Kohdalla ollaan kadun toisella puolellakin.

Valittamisen aihetta saa mistä tahansa, kun tahtoa on. Olemmekohan hieman liian herkkänähkaisia.

Mitä näihin "kerjäläisiin ja kaupustelijoihin" tullee - muutaman kerran olen nähnyt "vahdinvaihdon", jotka ovat vaikuttaneet varsin organisoiduilta.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Valittamisen aihetta saa mistä tahansa, kun tahtoa on. Olemmekohan hieman liian herkkänähkaisia."

Sylkeminen on toinen asia ja toinen asia on raportoida sylkemisensä facebookissa.

Tämä jälkimmäinen, siis sylkemisestä kertominen, on tässä asiassa merkittävää, ei itse sylkeminen. Räkiminen on tuiki tavallista touhua, eikä ollenkaan rasistista, sitä sitäpaitsi harrastavat kaikki etniset ryhmät.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Sanoin joskus, että perussuomalaisten puheenjohtajisto on siitä outo porukka, että en olisi koskaan kuvitellut näkeväni neljän hengen ryhmää jossa Eerola on se täyspäisin. Otan sanani takaisin. Sehän on pahempi kuin mikään porilainen blondivitsi.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

On varmasti kamala olla vihreissä, minun poikani on soluttautunut teihin, paikalisyhdistyksen persujen pj, asuu vihreän kanssa, ja vasureissa oleva kumityttö seurustelee persun kansa.

En koskaan ymmärtänyt Timo Soini vihreäfobia, en kyllä myöskään ymmärrä sinun persufobia.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Ei minulla ole mitään persufobiaa. Minä vain näen heidät sellaisina kuin he ovat: äärioikeistolaisena roskasakkina.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #56

Kotkassa asuu omituisia ihmisiä eniten vihreät komppaavat persut ja toisinpäin.
Maahanmuutosta ollaan eri mieltä, mutta siitä ei keskustellaan kun kerran neljän vuoden väliin.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #57

Toki persuilla on välillä hyviäkin ajatuksia. Esimerkiksi Tiina Elovaran puheet koulukiusaamisesta ovat olleet järkipuhetta.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #59

Kuuluuko Elovaara persuihin vai sinisiin?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #60

Ai niin, se taisi tosiaan jättää persut. Enpä kyllä ihmettele.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #62

On kieltämättä myös vihreissä jotain fiksua, ja olen itsekin äänestänyt vihreät 90 luvulla.
Silti 2003 rupesin vastustamaan maahanmuuttoa, itse olen maahanmuuttaja ja myös vaimoni on tosin eri maasta maahanmuuttaja, hienot puheet ovat hölynpölyä, ellei tekoja synny.

Turvapaikojen varjolla halutaan halpa työvoima, bussit eivät kulje tai vanhuksien vaipat puheet ovat sitä aitoa rasismia.

Pörssien osakkeiden omistajaksi ei kaivata turvapaikanhakijoita edes kokoomuksessa.

Jos tähän päivä sijoitettaisiin 1800 luvulla käyty Yhdysvaltojen sisällissota, pahat olisivat orjuuden vapauttajat, rasitit eivät halunneet lisää mustia Afrikasta polkemaan valkoisten tienestit.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #63

Se on tosiaan totta että suurin osa bussikuskeista on ulkomaalaistaustaisia, usein turvapaikanhakijoina maahan tulleita. Yhdysvalloissa on ollut hieno kehitys parempaan suuntaan, ennen mustat olivat orjia, mutta niin vain nousivat paitsi musiikissa myös kirjallisuudessa ja politiikassa sittemmmin ihan kärkeen.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #75

"Se on tosiaan totta että suurin osa bussikuskeista on ulkomaalaistaustaisia"
Tuhon lienee yhtenä syynä se, että TE-keskus järjestää bussikuskikoulutuksia nimenomaan maahanmuuttajille. Samaan aikaan yhtä pätevät ja pidempään työttöminä olleet kantasuomalaiset joutuvat vaan notkumaan kotona tai käymään jossain kuntouttavassa työtoiminnassa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #82

Kyllä niihin koulutuksiin suomalaisiakin otetaan.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #83

Siinähän se ongelma just on. Ne vie meidän työpaikat ja elää sossun rahoilla. Lisäksi ne on homoja ja vie meidän naiset.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #84

Minuunkin olisi uponnut ennakkoluulojen ja vihan levitys ellen tässä tapauksessa tuntisi asian oikean laidan.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #83

Totta. Niin otetaan. Itse asiassa tälläkin hetkellä näkyy Tampereella olevan haettavissa yksi bussinkuljettajan koulutukseen johtava kurssi. Hakea voi kuka vaan, olipa suomalainen tai maahanmuuttaja, kunhan on vähintään B-luokan ajo-oikeus.

Muutama vuosi sitten tilanne oli toinen. Tampereellakin järjestettiin vain bussinkuljettajan koulutus maahanmuuttajille -kursseja.

Käyttäjän TimoAla-Harja kuva
Timo Ala-Harja

Ritalalle nuo persut tuntuvat olevan suurikin ongelma kun niitä pitää tölväistä joka käänteessä

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Eivät varmaankaa kelpaa edes Ritalan nettikaupan asiakkaiksikaan, anttiikkia voi myydä aitona netissäkin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset