*

JuhaniVehmaskangas Huomenna kaikki on... - paremmin?

Geenit ja ruokavalio syitä väkivaltaiseen käytökseen

Yksi kaikkien tietämä syy väkivaltaiseen käyttäytymiseen on joidenkin ihmisten kohdalla rähinäviinan juominen. Siihen, että ihminen käyttäytyy väkivaltaisesti voidaan etsiä syitä myös geeneistä ja ruokavaliosta.

YLEn tänä aamuna lähettämässä ohjelmassa: Mikä meitä lihottaa (jakso 8/8), käsiteltiin ruokavalion vaikutusta väkivaltaisuuteen ja ADHD-tarkkaavaisuushäiriön ilmenemiseen. Ohjelman perusteella syy yhteys huonon ruokavalion, väkivaltaisen käyttäytymisen, ja ADHD:n välillä on kiistaton.

Yhtenä tärkeänä tekijänä väkivaltaisen käyttäytymisen estämisessä ruokavalion avulla näyttäisi olevan riittävä DHA-rasvahappojen saaminen. Noita rasvahappoja saamme ainakin rasvaisesta kalasta, jota nykyisin suositellaankin syötäväksi ainakin kahdesti viikossa. Ellei kalaa riittävästi syö niin kannattaa hankkia noita rasvahappoja pillereitä syömällä.

Oikeanlaisella ruokavaliolla on merkitystä jo äidin raskausajasta lähtien. Äidin pitäisi siis kiinnittää raskausaikana huomiota siihen mitä syö, sekä tottakai sinä aikana kun imettää. Tärkeää asia, jotta väkivaltaisuutta ihmisissä voitaisiin vähentää näyttää olevan se millaista ruokaa lapset oppivat syömään kun rintaruokinta loppuu. Monipuolinen ruokavalio on hyvä tapa välttää sitä, että lapsista tulee väkivaltarikollisia. Mikä parasta niin ruokavalion muutos oikeanlaiseksi vähentää nähtävästi aikuistenkin riskiä väkivaltaiseen käytökseen.

Syökää terveellisesti! Välttäkää väkivaltaa!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Mutta nyt ihminen pystyy myös korjaamaan geenejä ja geeni ei ite keksi mitään sairautta meille, vaan ensin geenin pitää saada viestit muualta ja sitten vasta geeni voi vastata ja tehdä proteiini ja alkaa kantamaan jotain sairautta, ei se geeni ite keksi mitään sairauttaa , elämä perustuu kaavaan Luojankin luonnosssa geeni x ympäristö= tulos. Se on turha intää että geeni ensin siis ensin keksii jonkun sairauden, geeni ei keksi , vaan se alkaa kantaa proteiinina jotain ja se proteiini sitten luo elämää

Nii eli minun ruokapäiväkirjassa blogissani juuri aletaan tarkastella sitä miten me syömme ja miten me teemme ruokamme eli mitä niissä ruuissa on joitan me teemme ja syömme

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Geenit voivat altistaa. Oikeanlainen ruokavalio puolestaan auttaa välttämään väkivaltaista käyttäytymistä. Katso siis sinäkin mitä suuhusi laitat :-D

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>Yksi kaikkien tietämä syy väkivaltaiseen käyttäytymiseen on joidenkin ihmisten kohdalla rähinäviinan juominen.....

ooo

Juu..... nuorena miehenä kun ensimmäisiä snapseja otettiin niin pullojen pohjassa oli joko kirjain "R" tai "K". Rähinä tai Keskustelu, tämmösiä me poikaset juteltiin kun oltiin olevinamme humalassa.

Käyttäjän HeikkiRinnemaa kuva
Heikki Rinnemaa

:)

Geenit sinänsä ei altista koska ne on vain solun osa joka rakentaa solun ja solujoukon yhdessä geenien kanssa eläväksi olevaksi. Se miten ja mitä perimätietoa taltioituu syntymän kautta, muuta kuin perusominaisuudet ravinnon ja lisääntymisen suhteen, sitä en osaa sanoa. Kyllä ravinto vaikuttaa totta kai solujen toimintaan sekä alkoholi ja huumeet ja sitä kautta ihmisen mielentilaan, mutta suurempi merkitys on kasvuympäristöllä ja myös sillä miten ihmisen mieltä muokataan erilaisiin käyttäytymismalleihin sanoin ja kirjoituksin ja käytöksin. Kohtelias käytös ja pyrkimys rauhalliseen elämään ilman riitoja on hyvä tapa elää.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

"Suomalaisen professorin johtama tutkimusryhmä on löytänyt kaksi geeniä joilla on merkittävä yhteys väkivaltaiseen käytökseen. Löydetyt geenit selittävät mahdollisesti myös sen, miksi alkoholi tekee joistakin väkivaltaisia."

Käyttäjän HeikkiRinnemaa kuva
Heikki Rinnemaa

:)

Alkoholi sinänsä ei tee väkivaltaiseksi vaan tilanne mihin humalapäissään joutuu helpommin kuin selvin päin koska alkoholilla on se vaikutus että se poistaa ihmisen estoja ja heikentää harkintakykyä ja tilannetajua. Ja se että on joutunut tähän tilanteeseen siihen ei vaikuta geenit vaan alkoholiriippuvuus. Mistä se alkoholiriippuvuus tulee?,,,alkoholista.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #6

Eivät kaikki ihmiset muutu alkoholin vaikutuksen alaisina agressiivisemmiksi tai harkintakyvöttömimmiksi. Persoonat ovat erilaisia ja se varmasti johtuu osin geeneistä. Toki osin myös mm. kasvuympäristöstä. Agressioihin taipuvainen varmasti on agressiivisempi alkoholia nautittuaan. Toisaalta taas mukava ja leppoinen henkilö voi alkoholin vaikutuksen alaisena olla mukavampi ja leppoisampi kuin selvänä.

Kyllä ne varmasti yleensä ovat aina "samat huligaanit" jotka humalassa riehuvat.

Käyttäjän HeikkiRinnemaa kuva
Heikki Rinnemaa Vastaus kommenttiin #7

:)

Tämä huligaanisuus ei johdu geeneistä vaan mielen kasvusta joka on päässyt menemään väärille raiteille elämäntavan suhteen elämän aikana. Tai sitten äkkipikaisuus päissään voi johtua myös siitä että mieli on kuormittunut liikaa sen hetkisestä elämän tilanteesta. Suomeksi sanottuna keljuttaa joku asia niin paljon että tekee mieli lyyvä.
No selvin päin sen voi hillitä mutta päissään,,niin estoja ei ole jos ketuttaa joku asia,,vaikka taksijonossa jos on jäänyt vielä ilman seuraa sinä iltana. Taikka joku ohittaa jonon,,se se on ärsyttävää ja jos on oppinut penskana asiat hoitamaan tappelemalla, niin se jatkuu aikuisena aika helposti.
Ja se huono kohtelu, jos ihmistä kohdellaan huonosti eikä muuta auta,,niin tahtoo se käsi mennä nyrkkiin,,ainakin mielessä jos ei lihakset riitä,,:)

Ihmisen geenit ei poikkea muistakaan eläimistä ja taitaa olla muutama muukin apinalaji jossa valtarakenteet tai seksuaalisuus aiheuttaa väkivaltaisia tilanteita kuten ihmisissä aiheuttaa. Sinänsä muissa eläimissä ei näitä niin paljoa tapahdu,,ainakaan mittavassa määrin. Toki ruuasta ja parikumppanista riitelee moni muukin elävä olento. Puut nyt ei hutki toisiaan oksilla,,ainakaan kovin nopeasti,,:)

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #10

Kiistät siis tieteellisen tutkimuksen tulokset - millä perusteella?
"Kansainvälinen tutkimusryhmä selvitti noin 900 suomalaisen rikollisen geeniperimän. Rikolliset jaettiin ryhmiin sen mukaan, miten paljon vakavia rikoksia he olivat tehneet. Tuloksista selvisi, että kahdella geenillä (MAOA ja CDH13) on vahva yhteys erittäin väkivaltaiseen käytökseen."
https://yle.fi/uutiset/3-7554385

Etkö pidä ihmeenä sitä, että on joukko ihmisiä jotka eivät muutu väkivaltaisiksi vaikka mitä tapahtuisi ja olisivat kuinka humalassa tahansa? Itse kuulun tähän väkivallattomien ryhmään - entä sinä?

Käyttäjän HeikkiRinnemaa kuva
Heikki Rinnemaa Vastaus kommenttiin #12

:)

Kiistän sen että geeni, tai geenit yleensäkään, ohjaa ihmisen käyttäytymistä eri tilanteissa jollakin tapaa ja ohjaa ihmistä väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

Se miten ihminen humalassa käyttäytyy,,se tulee humalattoman elämän elämästä,,siis siitä miten olet elänyt lapsesta siihen hetkeen. Jos on pienenä kiusattu, mollattu, huonosti kohdeltu, tai on sellaisessa porukassa jossa tehdään kaikenlaista vähemmän kivaa yms. se on oppimisen tulos, niin sanotusti ihminen oppii väkivaltaiseksi. Toki on poikkeuksia, sairauksia, yms, jotka voi syntyä tai tulla perimän kautta mutta ne on harvinaisempia tilanteita.

Sinänsä jokainen elävä olento käyttää väkivaltaa jos ei muuta voi jos on kyse oman elämän turvaamisesta, eli se viimeinen oljenkorsi on kyseessä, silloin sinnitellään. Tosin kyllä sitten kun voimat loppuu sitkeimmälläkin, sitä antaa periksi kuollaanhan tässä kumminkin ajatukselle,,,

Kiistän tosiaan,,mutta eipä sillä ole merkistystä minun kiistämisellä,,kuhan tässä raataillaan vaan,,ja voinhan olla väärässäkin,,:)

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Alkoholi kyllä on myrkkyä ihmiselle ja ei taida ravintoihmiset kovin hyvänä pitää sitä ravintona. Maksa kärsii jne. Pieni määrä alkoa saattaa kyllä auttaa sydäntäkin, mutta siitä on inttoo maailmalla.Geeni ei kyllä keksi mitään sairautta, se tätyy ensin jostain ympäristöstä tulla viesti geenille ja sitten geeni alkaa sitä käsitellä sillai, että se ensin muokataan koko viesti geeniä varten ja sitten vasta geeni alkaa vastaamaan viestiin tekemällä proteiinin. Ensin on epigeneettiset jutut ensin ja epigeneettiset jutut kulkevat ihmisellä ilman perimääkin, ne siirtyvät sukupolvissa myös. Bruce H Lipton: Ajatuksen biologia, tuossa kirjass on se, miten ne geenit toimii tai alakavat toimimaan. Joku voi löytää sen, että se ja se geeni kantaa sitä ja sitä, mutta geeni ei ole ite sitä kantamista ensin keksinyt, geeni ei voi kantaa mitää muutoin kuin pitää tehdä proteiini ja proteiineja on sillai että ketjussa voi olla 300 aminohappo tai sitten enemmän joka on tehty sillai että koko proteiiniketjuun on käytetty aminohappoja joita on olemassa käyttöä varten 20 ja niistä muodostuu geenille sitten kodoni joka on kolmikirjaiminen ja sillä tehään vasta proteiini ja se proteiini sitten saa aikaan jonkun sairauden eikä siis se ole sillai, että geeni saa aikaan sairauden, muuten kuin vain proteiinin kautta . Geeni on siis sanakirja jolla käännetään asioista

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Geenin voi ihmnen myös korjata eli sehän on sama että ihminen lähettää korjauksella viestin geeniin ja se sitten korjaantuu ja sillai se geeni ei teekään enää proteiinia joka aiheuttaa vaikkapa sydänsairauden kuten amerikkalaiset nyt 2017 heinäkuussa korjasivatkin geenin joka aiheutti sydänsairautta ja kiinalaiset korjasi geeni joka aiheutti verisairautta eli ihminen osaa nyt korjata geenejäkin ja pystyy manipuloimaan ihmisen geenejä vaikka tämä korjaushomma onkin nyt vasta alussa. Amerikkalisethan ovat tehneet keinotekoisen munuaisenkin jne.Geenit ei kuitenkaan ratkaise kaikkea, koska ympäristö aina muuttuu ja geenit ovat riippuvaisia ympäristön muutoksistakin myös

Käyttäjän HeikkiRinnemaa kuva
Heikki Rinnemaa

:)

Ns.Solujen kehitys on vuosimiljoonien tuotosjatkumo luonnossa ja geeni vain osa solurakennetta.

Sitä minä joskus ihmettelen että mistä se suuruuden hulluus geeni tulee joillekin tutkijoille niin että kuvitellaan että pystytään hallitsemaan luontoa, että tiedetään kaikki,,mikähän se liene sen geenin tyyppi ja malli,,:)

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Mutta elämä perustuu Luojankin antamana kaavaan geeni x ympäristö = tulos. Jos joku geeni kantaa jotain sairautta, niin se voi kyllä sitä kantaa, mutta se ei välttämättä tarvitse puhjeta muuten kuin jos ihminen pönkittä geeni eli tekee semmosia asioista, joista geeni tykkää ja sillai se geenin sairaus alkaa ilmenemään . Kirja Antti Latvala-Silvennoinen: Käyttäytymisgenetiikka. Ihmisen pitää pönkittä eli tukea geeniä ja sillai se alkaa ilmentymään ihmisessä ja esille tulee sitten sitä jotain sairauttakin. Ruokavalio on yksi tekijä tässä myös

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset