JuhaniVehmaskangas Huomenna kaikki on... - paremmin?

Niinistön murskavoitto osin kokoomuksen ansiota

Sauli Niinistö voitti presidentivaalit kuten moni osasi ennakoida. Tuota tulostahan saattoi moni aavistella mielipidetutkimustenkin perusteella. Ulkomailla on hämmästelty sitä miten maassa jossa on näin sirpaleinen puoluejärjestelmä kuin Suomessa yksi henkilö voi saada ensimmäisellä kierroksella noin suuren äänimäärän.

Niinistön pitää kiittää suuresta äänimäärästään entistä(!) puoluettaan kokoomusta. Oli hänellä toki itselläänkin merkittävä osuus voittoon. Yksi ratkaiseva tekijä sen suhteen, että Niinistö voitti kisan jo ensimmäisellä kierroksella oli varmasti se, että Niinistö ei lähtenyt kisaan kokoomuksen vaan kansanliikkeen ehdokkaana.

Merkitystä Niinistön suosioon oli varmasti myös sillä, että kokoomus ei asettanut omaa ehdokastaan vaan oli "melko hiljaa" Niinistön takana. Siksi puoluepolitiikka jäi suurelta osin Niinistöä äänestäneiltä sivuseikaksi. Jättämällä ehdokkaan asettamatta kokoomus "takasi" Niinistölle valinnan ensimmäisellä kierroksella.

Itse asiassa lienee niin, että jos kokoomus olisi ehdokkaan asettanut niin vaarana olisi ollut, että tuon ehdokkaan saama äänimäärä olisi ollut tuolla yleisellä alle kuuden prosenti tasolla. Olisi se kuitenkin saattanut sitä tarkoittaa, että vaaleissa olisi jouduttu järjestämään toinen kierros.

Asiassa merkitystä oli varmasti myös sillä, että Niinistö ei lähtenyt presidenttiehdokkaaksi vielä silloin kun häntä ensimmäisen kerran ehdokkaaksi pyydettiin, oliko tuo 18 vuotta sitten. Hän lähti ensimmäisen kerran ehdolle vuonna 2006 ja suhtautui tuolloin tappioonsa hyvin. Ja tuli sitten valituksi Suomen presidentiksi kokoomuksen ehdokkaana vuonna 2012. Valintansa jälkeen hän erosi puolueesta kuten Suomen presidentiksi valitulla on aina ollut tapana tehdä.

Onnittelut Sauli Niinistölle voitosta.

* * *

Onnitella pitää myös Laura Huhtasaarta joka pärjäsi hyvin ottaen huomioon, että hän on vasta ensimmäisen kauden kansanedustaja. Satakunnassa Laura oli selvä "ykkönen", eli tuloslistan kakkonen, ennen Haavistoa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Satakunnassa Laura oli selvä "ykkönen", eli tuloslistan kakkonen"

Hyvin muotoiltu. ;)

Pekka Iiskonmaki
Juhani Vehmaskangas

Ilmeisestikään et ole kaikkia lukenut - tuskin kukaan on.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut