JuhaniVehmaskangas Huomenna kaikki on... - paremmin?

Ensi perjantain (2.2.) poliittiset lakot peruttava!

Suomessa aiotaan ensi perjantaina lakkoilla laajasti. Lakolla on tarkoitus vastustaa vuoden alusta voimaan tullutta aktiivimallia. Lisäksi ajatuksena on kuulemma vaikuttaa siihen miten aktiivimallia koskeva kansalaisaloite aikanaan eduskunnassa käsitellään.

Yhteiskunnan kannalta parasta olisi perua lakot - kyllä vastustus on nyt jo tullut riittävästi kuulluksi, kaikille. Lakoilla tuskin saavutetaan mitään enempää. Sen sijaan lakot haittaavat yritysten ja koko yhteiskunnan toimintaa. Lakot myös vievät rahaa pois kulutuksesta ja vähentävät kasvua - mikä sinällään ei ole pelkästään huono asia.

Ehdottomasti ainakin liikenteeseen kohdistuvat lakot pitäisi nyt heti päättää perua. Se olisi järkevää, ja vähintä mitä fiksut asioista päättävät ja asioista perillä olevat tahot voisivat tehdä. Se mahdollistaisi myös sen, että perjantain mielenosoituksessa voisi olla suurempi väkimäärä, siellä voisi sitten olla myös Birgitta Valonen.

* * *

Tulipa mieleeni tässä lopuksi vielä todeta, että tämä on mielestäni sellainen asia mihin joku ns. arvojohtajakin voisi ottaa kantaa. Sanoa painavan sanansa.

* * *

Jorma Moll kirjoitti asiasta hyvin, lyhyesti ja ytimekkäästi. Tuohon kirjoitukseen antoi erinomaisen kommentin Pekka Pylkkönen joka totesi mm.: "Tässäpä rakentava ratkaisu: työlliset tekevät normaalisti perjantaina työnsä ja lahjoittavat tuon päivän tulot aktiivimallin "uhreille". Se riittää kevyesti. Mikään ei silloin muuttuisi entiseen nähden, työlliset maksaisivat edelleen työttömien viulut, vähän suorempaan vain. Tämä indikoisi myös hallitukselle että työlliset ovat oikeasti halukkaita antamaan isomman osan tuloistaan työttömille, eli kaatamaan aktiivimallin."

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Toni Rintala

"Ehdottomasti ainakin liikenteeseen kohdistuvat lakot pitäisi nyt heti päättää perua."

Mielenilmaus, joka ei herätä tunteita, on hyödytön mielenilmaus.

Juhani Vehmaskangas

Totta. Mielestäni tämän hetkinen lakonuhka on herättänyt tunteita vähintäänkin riittävästi. Varsinaiset perjatailakot eivät tuo mitään lisäarvoa. Perjantainen mielenosoitus on sitten asia erikseen.

Toni Rintala

Perjantaina on laillinen mielenilmaus eli työnseisaus, ei ole lakkoa.
Sen lisäksi on mielenosoitus. Se jäänee lähes huomioitta kuten yleensäkin.

Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #3

Aivan. Noin monelle käy, kuten minulle nyt. Tilannetta se ei miksikään muuta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut