JuhaniVehmaskangas Huomenna kaikki on... - paremmin?

Venäläisen diplomaatin karkotus pitäisi perua

  • Tuomiojan kanta venäläisen diplomaatin karkottamiseen
    Tuomiojan kanta venäläisen diplomaatin karkottamiseen

Suomi on päättänyt olla mukana EU:n linjassa Iso-Britannian tukena, tukemassa näkemystä jonka mukaan Venäjä on syyllinen Iso-Britanniasta tehtyyn venäläisen kaksoisagentin myrkytykseen.

Ehkä Suomi vielä voisi, ja ainakin Suomen pitäisi, peruuttaa tuo päätöksensa diplomaatin karkotuksesta.

Karkotuspäätöksen peruuttamista voitaisiin perustella ainakin kansalaisten yleisellä mielipiteellä. Voitaisiin todeta, että suomalaiset laajasssa rintamassa ovat sitä mieltä, että kiistassa pitää noudattaa oikeusvaltioperiaatteita eikä siksi ketään pidä lähteä tuomitsemaan pelkän epäilyn perusteella. Ei vaikka epäilys olisi kuinka vahva.

Tässä olisi Suomella nyt tilaisuus nostaa maailmanlaajuisesti esiin ongelma joka koskee kaikkia. Ongelma ei siis koske yksin valtioiden valtapolitiikkaa ja niiden välisiä suhteita vaan yleisesti myös toimintatapoja sen suhteen miten eri maat ylipäätään kohtelevat kansalaisia, ja miten kansalaiset tuon kohtelun hyväksyvät. Myös meillä Suomessa.

Suomen pitäisi olla esimerkki ja vaatia, että oikeusvaltioperiaatteita tulee aina noudattaa. Ketään ei pidä lähteä tuomitsemaan "mutu"-perusteilla, kuten nyt on tehty - ei vaikka mutu olisi kuinka vahva.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Et taida sinäkään ymmärtää valtioiden välistä toimintaa? Missä vaiheessa valtiot ovat alkaneet haastaa toisiaan oikeuteen ja vaatineet todisteita ja tuomioistuinta ratkaisemaan kaikenmaailman juttunsa?

Valtiotasolla suurin osa jutuista ratkotaan normijärkeä käyttäen ja riittävään näyttöön perustuen. Ja ettei ihan tule yllärinä, myös valtiot lähtevät ainakin kehittyneissä länsimaissa syyttelemään muita vasta siinä vaiheessa kun asiasta on saatu riittävää näyttöä.

Huomasitko muuten että Neuvostoliitto ei 1939 hyökännyt Suomeen, ei Puolaan eikä muutenkaan syyllistynyt Katynin joukkomurhaan? Asioista ei joko ole esitetty todisteita, ne on kiistetty taikka niitä ei ole käsitelty tuomioistuimessa.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Noinhan se on. Mutta tässä tapauksessa niinkin, että ei ole sanottu, että Venäjä on myrkytyksen takana. On sanottu, että todennäköisesti myrkytyksen takana on Venäjä.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Länsimaisessa oikeuskäytännössä kun todennäköisyys alkaa olla tarpeeksi suurta, puhutaan riittävästä näytöstä.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #3

Totta. Ja silloin kun on riittävä näyttö niin voidaan varmasti joku viedä oikeuteenkin teosta vastaamaan. Ei sinne oikeuteen valtiota tarvitse haastaa vaan se joka on teon tehnyt, ja siten myös syyllinen.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Nii todennäköisyys ei siis ole varma asia, se on paremminkin uskomus tai luulo tai arvelu ilman varmaa tietoa

Aleksander Osipov

"Valtiotasolla suurin osa jutuista ratkotaan normijärkeä käyttäen ja riittävään näyttöön perustuen." Koska mitään näyttöä ei ole, niin pelkällä mutulla on aika rajua lähteä rankaisemaan. Aihetodisteena Venäjään viittaava Novichok on aika kehno, koska kaava ollut julkisesti tiedossa jo 90-luvulta. Valmistusta varten tarvitaan laboratorio, jossa voidaan taata valmistettavan aineen ja henkilöstön pysyvän erillään, etteivät itse kuole siihen. Näennäinen motiivi toki on, toisaalta Skripal oli jäänyt kiinni Venäjällä jo 2006, ehti istumaan siellä 4 vuotta maanpetoksesta ja 2010 lähtien asunut Englannissa, agenttien vaihdon jälkeen. Eli odotetaan ensin 12 vuotta ihan kaikessa rauhassa ja sitten kostetaan? Lännen ja Venäjän välit ovat muutenkin melko tulehtuneet, joten tuskin huonompaa ajankohtaa voisi keksiä.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Kommenttisi oli jostain syystä mennyt erikseen hyväksyttävien listalle.

* * *

Kuuden uutisten mukaan yksi merkittävä seikka karkotusten taustalle on se, että USA on painostanut EU:n jäsenmaita karkotuksiin.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Minustakin diplomaatin karkottaminen ja muutkin pakotteet tulee perua. Heti kun Venäjä vetäytyy Ukrainasta ja Georgiasta.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Lausahduksesi sisältö muistuttaa seuraavaa: emme syytä (lue:tuomitse) sinua tekemästäsi pahoinpitelystä jos palautat kahdelta henkilöltä aiemmin viemäsi omaisuuden.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Eipä juuri muistuta. Venäjä ei vienyt naapureiltaan ainoastaan maata vaan myös ihmishenkiä.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #10

Oliko kyseessä jonkinlainen sotatoimi, vai ihan vaan murhat ja tapot? Miksi monen henkilön kuoleman vuoksi ei ketään tuolloin karkoitettu - ai niin, miksi kukaan olisi sillä tavalla solidaarinen tuossa tapauksessa ollut.

Ja totta. Karkoitukset ovat kevyt ja tyypillinen toimenpide. Myös Suomelle(?).

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala Vastaus kommenttiin #12

Juhani, talvisodan alussa karkoitettiin NL:n lähetystö kokonaisuudessaan. Mutta mitäpä se auttoi, neuvostoarmeija oli jo tullut Suomen puolelle.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #13

Selvä se sitten. Itse en ole koskaan ollut kovin hyvä historiassa.
Blogikirjoituksessani totesin:
"Karkotuspäätöksen peruuttamista voitaisiin perustella ainakin kansalaisten yleisellä mielipiteellä. Voitaisiin todeta..."
-hämmästelen, että kukaan ei ole tuohon millään tavalla tarttunut. Tai ehkä se johtuu siitä, että noin asia todellakin on ;-)

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #15

Kansalaisten yleistä mielipidettä asiasta ei kukaan tiedä. Venäjällä ehkä, koska siellä se yleinen mielipide on ylhäältä annettu ja saneltu.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #13

Turkija Pesun mukaan Suomi on karkotuspäätöksissä mukana, koska maa tukeutuu turvallisuuspolitiikassaan paljon Euroopan Unioniin turvallisuusyhteisönä.

– Suomi haluaa korostaa Euroopan valtioiden osoittamaa solidaarisuutta tilanteessa, jossa maa kohtaa väkivaltaa ja sen alueellista koskemattomuutta loukataan, Pesu sanoi MTV:n haastattelussa.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Minusta myös Suomen pitää perua diplomaatin karkotus

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

No nyt alat Juhani päästä kärryille! Minustakin karkoitus pitää perua heti kun Venäjä palauttaa ryöstämänsä Karjalan. Emmehän me ampuneet Mainilan laukauksia.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

En näe yhtymäkohtaa. Karjala pitäisi palauttaa karkoituksesta riippumatta.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Talvisodan syyksi Stalin sanoi että Suomi oli ampunut ensin Mainilan kylään. Suomella ei ollut mahdollisuutta todistaa syyttömyyttään van Stalin aloitti Talvisodan.

Eikö tämä ole sinun mielestäsi epäoikeudenmukaista? Eikö ryöstösaalis pitäisi vihdoin palauttaa?

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #17

Mainilan laukaukset ovat varmasti kaikkien suomalaisten tiedossa, tai ainakin ne on heille koulussa kerrottu, kuka sitten muistaa. Minä kyllä tuon seikan muistan.

Väärinhän tuo on, että tuolla tavalla Venäjä Suomelta Karjalan vei.

En kuitenkaan kykyne näkemään, että sen pitäisi vaikuttaa jotenkin Suomen nyt päättämään karkotukseen.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala Vastaus kommenttiin #20

Suomen pitää toimia niin että Venäjä ei uskalla hyökätä uudelleen. Jäihän Stalinilta homma kesken. Venäjälle pitää näyttää kaikin tavoin että emme ole unohtaneet sen rikoksia.

Jos Venäjä haluaa olla sovussa naapureiden kanssa, sen pitää lopettaa uhoaminen sodalla. Putinistit koko ajan ovat atomipommeja räjäyttelemässä Helsingissä jos emme ole kunnolla.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Otetaan rauhallisesti, aivan varmasti tästä karkoituksesta ollaan neuvoteltu Venäjän lähetystön kanssa ja on selvää, että Venäjän ja myös Suomen etu on, että sen länsiraja pysyy rauhallisena.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Onko niin, että Suomen valtio vaatii jotain tiettyä henkilöityä diplomaattia poistumaan Suomesta. Vai onko niin, että esim. lomavuorossa oleva kokki poistuu paikalta ja joku toinen diplomaatisen suojan omaava kokki saapuu edelllisen paikalle. Nämäkin asiat olisi ihan hyvä tietää, että mitä tuo diplomaattien karkoitus käytännössä tarkoittaa. Siis ovatko karkoitetut diplomaatit koko elämänsä ajan ei-toivottuja, että he eivät voi palata karkoitusmaahan takaisin koskaan. Ja voidaanko karkoituksen jälkeen suurlähetystön pääluku palauttaa entiselleen mutta uusilla henkilöillä

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Suomi vaatii silloin tällöin paljastuneet vakoilijan poistumista, siis määrätyn henkilön. Venäjä myös määrittelee kuka on ei toivottu. Kun Suomella ei ole vakoilijoita Venäjällä, he tavallisesti käskevät virkaiältään nuorimman eli viimeeksi tulleen poistumista.

Ei kai tavallisesti päälukua ole rajoitettu.
Sitä en tiedä onko karkotus elinikäinen

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

"Ei kai tavallisesti päälukua ole rajoitettu."
Uutisissa puhutaan erittäin usein karkoitettujen diplomaattien lukumääristä - ei henkilöydestä.

Esim:
"
EU-maista diplomaatteja karkottavat ainakin Saksa (4), Tšekki (3), Liettua (3), Latvia (1), Ranska (4), Puola (4), Hollanti (2), Tanska (2), Ruotsi (1), Romania (1) ja Viro (1).
"
https://yle.fi/uutiset/3-10134110

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala Vastaus kommenttiin #25

Karkotettavat usein nimetään. Lähetystöjen päälukua ei yleensä ole rajoitettu.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #25

Aivan.

Yleensä käytäntö lienee ainakin Suomen osalta se, että karkotettavien nimiä ei kerrota julkisuuteen: https://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkoministerio-ka...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut