JuhaniVehmaskangas Huomenna kaikki on... - paremmin?

Aktiivimalli toimii ihan oikeasti!

Aktiivimalli todellakin toimii. Kelan mukaan huhtikuun alusta aktiivimalli on leikannut lähes sadalletuhannelle työttömälle maksettavan päivärahan määrää. Osa tuosta joukosta saa menettämänsä päivärahan tilalle toimeentulotukea.

Aktiivimalli todellakin vähentää työttömyyttä

Aktiivimalli kuitenkin ihan aidosti parantaa työllisyyttä. Osin siitä syystä, että pari prosenttia työttömistä on aidosti aktivoitunut ja siten välttänyt korvauksensa leikkaamisen. Aktiivimalli kuitenkin työllistää paljon henkilöitä pikkaisen toisella tavalla. Alkuunhan Sipilän hallitus keksi haastattelut, hyvä!(?)

Haastattelut ja aktiivimalli toimivat osittain samalla tavalla. Molempiin tarvitaan tekijöitä! Kun työllistyt haastattelemaan muita työttömiä et enää ole työtän ja hups, työttömyys vähenee. Samoin kun työllistyt aktiivimallin asiantuntijaksi, joita Sipilän pari päivää sitten antaman kommentin mukaan tullaan tarvitsemaan noin 50.000 tuhatta niin hups - taas miellä on 50.000 työtöntä vähemmän. Kiistatta siis aktiivimalli vähentää työttömyyttä, se siis toimii. Hyvä!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Kyllä se vaan toimii, mutta onhan se toki härskiä touhua kiusata työttömiä jotka ovat tottuneet olemaan ja elämään huolettomia päiviä ilman työn tuomia paineita arkiseen olemassa oloon. Eikös olisi hallitukselta oikein ja kohtuus korottaa työttömyysavustukset 2500€/kk ja antaa ihmisille omaa aikaa päiviensä rutiineiden toteuttamiseksi. Jokainen meistä ymmärtää, että on sitä mielekkäämpääkin tekemistä, kuin työ.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Aivan totta. Mutta olet kyllä pahasti alimitoittanut tuon työttömyysavustuksen määrän. Paitsi jos tuo etuus sisältäisi myös ilmaisen asunnon tuen saajan haluamassa paikassa, ja muuta pientä, ettei työtön ainakaan liikaa rasittuisi.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Ajattelin säilyttää asuntotuet ennallaan ja jotain pientä toimeentulotukea yllätysmenojen katteeksi.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #3

Aivan, jees... jees. Ymmärrän. Asumisen tuethan kuitenkin valuvat välillisesti sijoittajien taskuihin. Noita "yllätysmenoja" en ymmärrä - en.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #4

Äkkinäinen sairastuminen, uusia vaateita ja etelän aurinkoon suuntautuva lomareissu jne. Jne..Onhan niitä tarpeita monenlaista ja pitäähän työttömänkin pystyä niistä selviytymään mahdollisimman vähin menetyksin jo ihan tasa-arvonkin takia..

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #5

Mä muistelen että persaukiselle yllätäviä menoja oli äkillinen sairastuminen ja siitä johtuvat kulut, pesukoneen hajoaminenkin on pienimuotoinen katastrofi sillä työtön ei välttämättä voi ostaa osamaksulla velaksi. Työttömänä ei paljon matkailtu kuin metsästäen halvinta kauppaa mistä ostaa päivittäiset ruuat yms välttämättömyystarvikkeet.
Ihan kumma käsitys työttömän elämästä.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #5

Ahaa. Tarkoitit siis alun alkaen, että työttömälle perusturvaa 2500e/kk ja sen lisäksi hänelle maksetaan hakemuksen perusteella myös kaikki muu tarpeellinen. Ok.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson Vastaus kommenttiin #4

Ymmärrät heti, jos pesukoneesi sanoo sopimuksensa irti. Työtönhän ei tarvitse autoa, minkä rikkoontuminen olisi paljon suurempi yllätysmeno.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #6

Nykkipyykki on keksitty. Työttömällä jos kellä on siihen aikaa. Autoa ei tietenkään työtön niin ikään tarvitse - apostonlinkyydillä pääsee minne tahansa edullisesti ja ekotehokkaasti.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Leskisen Seppo... Oletkohan ymmärtänyt tämän olevan suht huono sarkasmikirjoitus tai provo ja sinä uskot kaikkeen siihen?

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Leskinen on selkeä omanlaatuisensa provoilija mutta ei tajua sitä itse. Luulee olevansa kova luu seuraavassa eduskuntavaalissa kun tällä tavalla esiintyy. Men Vi ska se.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Ei tämä oikeastaan ole kumpaakaan (tarkoituksella) vaikka siltä ehkä vaikuttaakin, osin siksi, että tekstiin putkahti melko paha virhekin joka osaltaan vie tekstin kauas totuudesta. Koska kuitenkin huomasin virheen vasta nyt niin mitäpä tuota enää korjaamaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset