JuhaniVehmaskangas Huomenna kaikki on... - paremmin?

Miksi pitkät ihmiset ovat älykkäämpiä?

On jo pitkään tiedetty, että pitkät ihmiset ovat keskimäärin muita älykkäämpiä. Muita älykkyyden kanssa korrelovia tekijöitä ovat ainakin likinäköisyys ja vasenkätisyys. Toki huippuälykkäitä ihmisiä on myös lyhyissä oikeakätisissä jotka eivät ole likinäköisiä.

"Brain size mediates the association between height and cognitive ability."

"Helsingin, Kalifornian ja Bostonin yliopistojen yhteinen tutkimus paljasti, että yhteyttä selittää aivokuoren harmaan aineen pinta-ala, joka on yhteydessä sekä pituuteen että kognitiiviseen kyvykkyyteen."

Yksi älykkyyteen liittyvä tekijä on siis saatu selvitettyä.

Onko tulos kuinka paikkansa pitävä? Varmasti tulos on totta, sitä en epäile. Aivokuoren koko on käsitykseni mukaan suhteessa pään kokoon. Pään koko ei ole suoraan verrannollinen ihmisen pituuteen. Myös lyhyellä ihmisellä voi olla iso pää, siis suurempi pää kuin lyhyellä ihmisellä yleensä, tai keskimäärin.

Ehkä pitäisi tutkia yleisemmin älykkäiksi todettuja ihmisiä. Onko heillä keskimääräistä suurempi pää, ja keskimääräistä suurempi aivokuori? Entä missä määrin pienipäisissä ihmissä on älykkäitä?

Rohkenen myös väittää, että pitkillä ihmisillä on yleensä suuremmat jalat, tarkoitan kengännumeroa, joten onko niin, että suuri jalkaterä korreloi älykkyyden kanssa mahdollisesti samaan tapaan kun aivokuoren koko?

Tutkimuksen mukaan tutkijat havaitsivat, että suurempi pituus oli yhteydessä suurempaan aivokuoren kokoon.

Aivan. Kysynkin siis: olisiko kuinka todennäköistä, että voitaisiin tehdä havainto, että suurempi jalkaterä on yhteydessä suurempaan aivokuoren kokoon.

Tähän älykkyysasiaan sinänsä liittymättä tuli mieleeni eräs toinen tutkimus, jossa tutkittiin huippujuoksijoita. Tutkimuksen tuloksena oli, että huippujuoksijoilla oli keskimääräistä pienemmät jalkaterät.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (34 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin, keitäs lyhyitä miehiä historia tunteekaan? Hitler, Napoleon, Mussolini, Putin, Franco, Stalin ... (Kaikki alle 170cm)

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Albert Einsteinin aivot (n. 1023g) eivät korreloineet juuri mihinkään blogistin mainitsemiin tutkimuksiin ja päätelmiin, -ellei sitten lättä-jalkaisuuteen.

Koko suhteessa johonkin ei ole relevanttia, vaan aivolohkojen puuttuva parientaalinen operculum ja erinomainen symmetria, sekä reunan-päällyspoimutuksen puuttumisen takia lohkojen välillä paremmat yhteydet. Pää-lakilohko tulisi olla myös keskimääräistä suurempi.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@2. Sitä paitsi Einsteinin aivot olivat keskimääräisen ihmisen aivoja pienempi.

Nuo höpinät pitkistä ihmisistä voidaan lopettaa siihen kuin entisvanhaan oli jollain rasistisella mittakalulla mitattu kallojen kokoa ja todettu näiden kuuluvan B-kansalaisiin.

Yhtä hyvin voidaan odottaa, että meistä ihmiskunnasta voidaan tulevaisuudessa olla lyhyempiä, pitkäsormisia, harmaita ja aurinkolasit silmissä koko ajan...

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

En käsitä miksi pitäisi höpistä mitään B-kansalaisista tai muista uhkakuvista, kun tuo on kai ihan normaalia tutkintaa. Ei kai sitä voi/kannata kieltääkään.

En tosin muuta kuin kuvauksen katsoin tuosta linkistä, minkä blogisti antoi ( https://www.sciencedaily.com/releases/2018/05/1805... ).

University of Helsinki, University of California San Diego and Boston University ... ilmeisesti epätieteellisiä paskapaikkoja.
*****

En siis kiistä etteivätkö tutkimukset esim. Helsingin yliopistosta voisi tuottaa vääriä tuloksia, mutten ole niin rohkea että lähtisin suoraan kieltämään tutkimuksia niihin tutustumatta.
---------------------------------
Eikä tuossa nyt mitään ihan mullistavaa käsittääkseni edes ollut. Aikaisemmat tutkimukset olivat jo havainneet pituuden linkittyvän jollain tavalla älykkyyteen, ja uusi tutkimus näyttää vain vahvistavan tuon ja yrittää selittää miksi näin. Voihan koko teoria olla vääräkin, ei siinä mitään. Ero ei ole edes kovin erikoinen ja voitaneen nähdä tilastoissa vain suuresta otantajoukosta katsottuna.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Ja sekä pituus, että aivojen koko, ovat aina olleet nousussa.
Viime aikaisten tietojen mukaan toki suomalaisten älykkyys laskussa.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@7. Ei varmana ole. Historiallisissa jutuissa ja myös niistä on mitattu älykkyyttä. Niin todetaan, ettei ihmisaivot ole suurentuneet 60 000 vuoden aikana yhtikäs mihinkään.

Jos suomalaisten älykkyys on laskusuunnassa, niin selitys on varmasti se, että mielen laiskuus tekee tepposet, kun halutaan tiivistelmää tiivistelmääkin selostusta ja ei jakseta lukea pitkää juttua.

Laiskin kuultu vitsi:

Näkee unta mutta ei jaksa katsoa.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #14

Meinaatko, että vuosien saatossa ihmisen keskipituus ja paino ovat nousseet mutta "pää" on pysynyt samankokoisena?

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #18

Voivoi... Haudan päätäni käsiini. Mieti nyt itse vähän! Mitä jos ihminen onkin 3 metrin pituinen, niin mitä se kertoo älykkyydestä? Ei yhtikäs mitään muuta kuin valittaa, että liian matalat katot lentokonetta myöden ja se riittää superälykkään tunnistamiseksi?

Ihan huono perustelu älykkyyden määritelmälle.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #23

"Ihan huono perustelu älykkyyden määritelmälle."

Tuo on täysin totta. Siksi kai älykkyyttä määritelläänkin älykkyystesteillä eikä pituuden, pään koon, tai kengännumeron perusteella.

Kyse olikin siitä, että nykytiedon valossa pitkissä ihmisissä on prosentuaalisesti enemmän älykkäitä kuin lyhyemmissä. Se ei silti tarkoita, kuten olentodennut, että pitkät olisivat viisaita tai viisaampia.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Albert Einsteinin pituus oli 1,75 m, eli ei mikään jättiläinen keholtaan.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Pälähtipä tässä mieleeni asiaa sivuava juttu rakkaudesta.

Naiset mitä ilmeisemmin tykkäävät älykkäistä miehistä. Miehet taas tykkäävät siitä, että nainen on vähän tyhmempi?

Naiset nimittäin ihastuvat tutkimusten mukaan helpommin keskimääräistä pidempään mieheen. Sen sijaan miehen ihannenainen on yleensä keskimääräistä hieman lyhyempi.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Tutkimuksen tuloksena oli, että huippujuoksijoilla oli keskimääräistä pienemmät jalkaterät."

Ja uimareilla suuret räpylät ;)

Vaikka olen pitkä, on kaikilla kavereilla isommat jalat. Pienijalkaisena en ole edes kovin nopea juoksija, mutta uiminen sujuu nopeasti. Mikä lie poikkeus olen..

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Tuosta minulta puuttui yksi sana, pahoittelen:
""Tutkimuksen tuloksena oli, että huippujuoksijoilla oli _KESKIMÄÄRIN_ keskimääräistä pienemmät jalkaterät."

Eivät pienet jalkaterät takaa, että olisi hyvä juoksija. Kuten suuri pääkään ei takaa älykkyyttä - vaikka joskus aikoinaan noin pääteltiin: iso pää, isot aivot, paljon järkeä, jne.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Noin yleensä ottaen, huippu-älykkäät ovat kohtalaisia koheltajia, ainakin fyysisesti ja etenkin nais-kuvioissa. Muilta osin blogin hypoteesit voidaan heittää ”arvalla".

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Jos kerta pitkät ihmiset ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin lyhyet tarkoittaako se, että miehet ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin naiset?

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Itse jotenkin kuvittelen, että keskimääräinen solumäärä on sama, olipa sitten nainen tai mies. Tuo tarkoittaisi sitä, että naisen aivosolutkin ovat pienempiä, joten voidaan päätellä, että se, että naiset ovat pienempiä ei tarkoita, että olisivat missään määrin älykkyydeltään vähäisempiä.

Eikö liene tutkittu myös ns. tunne-älyä, joka kai naisilla on miehiä korkeammalla tasolla.

Hiljattain älykkyyttä sivuttiin myös tuolla lapsilisä-keskustelussa:
http://rikukivela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255260-...

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Ollaan vaimon kanssa tehty mensan testi silleen että vaimo vahti mua ja minä vaimoa. Ekan kerran tehtiin 15v sitten ja minä olin pykälän "älykkäämpi" . Pari vuotta sitten uudestaan samalla tavalla ja vaimo oli pykälän "älykkäämpi" . Minulla pituutta 185 ja vaimolla 172 , olen myös likinäköinen mutta vaimo ei.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Täällä yksi älykkyystesti älykkyytensä likimääräisestä arviosta kiinnostuneille:
http://tieku.fi/ihminen/aivot/ao-testi/ao-testi-ti...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Itse noin kaksimetrisenä totean vain, että tällä pituudella päätään lyö useasti ja pitemmän päälle se ei voi olla vaikuttamatta... ;-)

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Mulla hatun numero on 64. Iso pää siis. Mutta lyhyessä varressa; taidan nykyisin olla enää 179 pitkä. Älykkyystesteissä en pärjää alkuunkaan, mutta niinpä pidänkin niitä kapea-alaisina ja paljolti humpuukina. Kun olen niiden Mensan superälykkäiden nähnyt tekevän runsaasti älyttömyyksiä.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Tarkoittanet tuolla älyttömyyksiä kommentilla tyhmyyksiä. Pitääkin huomata, että älykkyys ja tyhmyys eivät ole vastakohtia. Eikä älykkyys tarkoita viisautta.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

En ehdi nyt perehtyä asiaan, mutta huono ravitsemus lapsuudessa sekä lyhentää, että tyhmentää, samoin luuultavasti liian vähäinen nukkuminen (kasvuhormoni erittyy aivolisäkkeestä syvän unen aikana).

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Yksi humoristinen alykkyyden määritelmä jos sallitaan:

Jos ei muista nimiä, lukuja ja päivämääriä, todennäköisesti voi olla korkea ÄO, -vaikka olisi matala otsa ja laahustava käynti.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Blogeissani sallitaan lähtökohtaisesti kaikki kommentit, kirjoittajan vastuulla.
Totta: älykkyydellä ei ole mitään tekemistä muistin kanssa. Tai no ehkä kuitenkin ihan pikkaisen.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Mielestäni älykkyys perustuu muistiin, jos ei muistia, tuskin mitään muutakaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #27

Tuo ei pitäne paikkaansa. Muistissa on paljon erilaisia osa-alueita eikä täydellinen black out vaikkapa nimien muistamiseen välttämättä vaikuta älykkyyteen mitenkään.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #29

Olen samaa mieltä. Mutta kyllä muistillakin jokin pieni merkitys voidaan katsoa olevan.

Mikä luku tulee seuraavaksi: 1,2,3,5,8,13,?

Jotta osaisi vastata pitää ainakin muistaa miten lasketaan.

Kuviopäättelyissäkin muistilla lienee jonkinlainen merkitys.

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta Vastaus kommenttiin #30

Fibonacci oli myös huippu-älykäs, vaikka muisti numerot ja lukujonot ja vaikka A. Einstein ei muistanut nimiä lukuja ja päivämääriä, eli 21...

Käyttäjän HannuSinivirta kuva
Hannu Sinivirta

Kommentissani 24 viittasin osaltaan edelleen A. Einsteiniin ja itse asiassa siihen, että muisti on valikoivaa, jossa epäoleelliset seikat jäävät vähemmälle. Älykästä on myös jättää vähemmälle argumentoimattomat huomion osoitukset.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Aivojen kokonaistilavuus tai paino eivät korreloi älyn kanssa. Sen harmaan kuoriosan tilavuus sen sijaan korreloi. Pinta-ala kasvaa pään koon kasvaessa, mutta sen kuoriosan paksuus on ihan yhtä tärkeä tekijä. Tuo paksuus kasvaa kun lapsuuden elinolot ja ravitsemus ovat turvattuja ja ohenee kaikilla valitettavasti iän kertyessä.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

"Aivojen kokonaistilavuus tai paino eivät korreloi älyn kanssa." Eivätkö korreloi. Vähän samaan tapaan kuin tuo pituuskin, ja sitä myöten varmasti myös kengännumero.
Totta on tottakai, että "vesipää" ei takaa suurta älykkyyttä.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Tuli tässä mieleeni, että mm. Mensan testeissä älykkyys määritetään ikäluokan mukaan. Eli jos 50 vuotiaan ÄÖ on 137 ja 20 vuotiaalla sama, niin se ei tarkoita, että he olisivat yhtä älykkäitä.

Aiheeseen sopiva linkki naisten älykkyydestä:
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-20000...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut