JuhaniVehmaskangas Huomenna kaikki on... - paremmin?

"Seksuaalirikoslakia uudistettava"

  • "Seksuaalirikoslakia uudistettava"

Otsikko on suora sitaatti MTV3:n teksti TV:stä. Lakimiesliitto vaatii, että seksuaalirikoksia koskevaa lainsäädäntöä pitää uudistaa. Ei riitä, että rangaistuksia kovennetaan yläpäästä. Liiton mukaan myös rangaistusten vähimmäismääriä pitää nostaa!

Yhtenä syynä vaatimuksiin rangaistusten nostamisesta on yleinen oikeustaju - mitä on "yleinen oikeustaju"?

Kirjoitin aiemmin tänään tekeillä olevaan kirjaani:

"Tänä aamuna kun SuomiAreenaa TV:stä katselin niin yhtenä aiheena oli oikeudenmukaisuus. Kuinka ollakaan niin sivuttiin myös lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Viime päivinä yksi paljon esillä ollut puheenaihe kun on ollut seksuaalirikosten rangaistusten koventaminen. Syyttäjä tuossa keskustelussa totesikin, että tuskin kukaan vaatisi tuomittavaksi vankeutta henkilölle joka on vaikkapa lähettänyt lapselle seksuaalis-sävytteisen tekstiviestin – vaikkakin se täyttää seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön, totesi syyttäjä.

Keskustelussa mukana ollut asianajaja arvosteli jollain tavalla toimittajia siitä, että seksuaalirikosjuttuja koskevista uutisista saa usein liian vajavaisen kuvan, mikä tietysti osaltaan johtuu siitä, että uutiset eivät perustu suoraan tuomioistuimen ratkaisuihin vaan niistä laadittuihin julkisiin selosteisiin, koska jutut yleensä ovat salassapidettäviä."

* * *

Ennen uudistusta pitäisikin kuulla kansaa riittävästi, jotta saataisiin käsitys "yleisestä oikeustajusta".

Mikä olisi sopiva rangaistus esim. seuraavista:

-rangaistus seksuaalisen tekstiviestin lähettäminen 15-vuotiaalle? - entä 10-vuotiaalle?
--entä jos viesti sisältäisi ehdotuksen sukupuoliyhteydestä? Tai kuvan?
---entä jos teko olisi toistunut: kaksi kertaa, viisi kertaa, yli kymmenen kertaa?

Esim. A) Pitäisikö seksuaalisesta puheesta rangaista ja missä määrin, miten ottaa ikä huomioon (molemmat osapuolet)?

Esim. B) Pitäisikö tällaisesta teosta rangaista - ja mikä olisi sopiva rangaistus?

Syytä olisi tulevassa uudistuksessa kiinnittää huomiota moneen muuhunkin asiaan kuten siihen, että mitä julkisissa selosteissa tulisi kertoa, ja miten media saisi asioita uutisoida - vai kuinka?

Kyllä se niin on, että seksuaalirikoksia koskeva lainsäädäntö vaatii muutoksia ja tarkennuksia, mutta millaisia?
-"kyllä kansa tietää!" 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tämä oli hyvä kirjoitus.

Yksi helmistä on tuo kysymys:
"-rangaistus seksuaalisen tekstiviestin lähettäminen 15-vuotiaalle?"

Jos rangaistusasteikkoja alapäästä kovennetaan usein esitettyjen vaatimusten mukaisesti siten, että lapseen kohdistuvista seksuaalirikoksista saisi aina ehdottoman vankeuden, niin eihän silloin ole tuomarilla muuta mahdollisuutta kuin tuomita ehdottomaan vankeuteen.

Äärimmilleen vietynä tämä tarkoittaisi vaikkapa sitä, että jos täysi-ikäisyyden saavuttanut poika tekstailisi huomenna 16-vuotissynttäreitään viettävälle tyttöystävälleen kuinka paljon kivempaa on, kun kaikki tulee olemaan laillista, niin vastoin kenenkään tahtoa, yleinen syyttäjä asiasta kuultuaan nostaisi lapseen kohdistuneen seksuaalirikoskanteen ja häkki heiluisi.

On hvyin tärkeätä, että lainsäädännössä on mahdollisuus myös lieviin tuomioihin. Se myös mahdollistaa syytteiden nostamista silloinkin, kun kyse ei ole ollut kovin törkeästä tapauksesta, mutta sellaisesta, joka kuitenkin ansaitsee tuomioistuimen käsittelyn.

Juhani Vehmaskangas

Nuo esittämäni asiat, ja monet muut, pitäisi sisällyttää lainvalmisteluaineistoon, kuten valiokuntamietintöihin. Vielä mieluummin jossain muodossa hallituksen esitykseen, yksityiskohtaisiin tai yleisperusteluihin. Ei suoraan lakiin.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «seksuaalirikosjuttuja koskevista uutisista saa usein liian vajavaisen kuvan, mikä tietysti osaltaan johtuu siitä, että uutiset eivät perustu suoraan tuomioistuimen ratkaisuihin vaan niistä laadittuihin julkisiin selosteisiin, koska jutut yleensä ovat salassapidettäviä.»

Tämä on minusta todella oleellinen seikka sen kannalta, miten iltapäivälehtien pöyristyttävänä esittämä sosiaaliporno odotetusti aiheuttaa pöyristymistä ja lisää klikkauksia. Kyseessä on usein käytännössä kansankiihotus.

Lain on oikeudenmukaisuuden kannalta usein välttämätöntä antaa oikeusistuimille mahdollisuus järjenkäyttöön lakien tarkoituksen saavuttamiseksi. Kovia rangaistuksia saatetaan perustella sillä, miten väkisin tehty raiskaus jättää lapsen koko elämään vakavat traumat. Mutta oikeasti se tekstari, mitä lapsi ei edes ymmärrä tai koe seksuaalisena, tuskin jättää.

  • "Oletpa syötävän söpö!", sanoi kannibaali.
  • "Voin pystyttää mirrillesi kiipeilypuun."
  • "Tykkäisitkö rock'n'rollista?" (Taitaa mennä vaikeaksi aikuisellekin ymmärtää.)

Tietenkin aikomuskin on rangaistava, vaikka lapsi ei traumoja saisikaan. Jos kovia rangaistuksia kuitenkin perustellaan traumoilla, olisi outoa tuomita sellaisiin myös jos traumoja ei järjen mukaan todennäköisesti synny.

Samaten on hyvä säilyttää selkeä ero väkivaltaa käyttäen tehdyn raiskauksen ja pelkkään ymmärtämättömyyteen perustuvan hyväksikäytön välillä. Pitäisi olla selvää, että niiden vaikutukset uhrin kärsimykseen ovat asteeltaan erilaiset.

Juhani Vehmaskangas

Aivan totta.

Toisaalta ainakin minä kykenen mieltämään pienempänä rikoksena "nopean raiskauksen" (1 minuutti) kuin raiskauksen johon käytetään puoli tuntia aikaa. Ilman muuta jälkimmäisessä tapauksessa pitää tulla kovempi tuomio - minun mielestäni siis.

https://yle.fi/uutiset/3-5172666

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/83525-raiskausta-...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kaikissa rikoksissa voi olla olemassa lieventäviä tai raskauttavia asianhaaroja. Tämä pitää tunnustaa myös seksuaalirkosten kohdalla vaikka itse rikosnimike on sama.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

"Tietenkin aikomuskin on rangaistava".

Missä kaikissa tekomuodoissa "aikomus" on määrätty rangaistavaksi?

Juhani Vehmaskangas

Tuossa lienee mennyt sekaisin yritys ja aikomus, jotka eivät ole synonyymejä.
Rikoslaista löytyy pikaisesti hakien 120 rikosta joiden yrityskin on rangaistava.

Olisi kuitenkin jotenkin hassua jos lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys esim. tekstiviestillä olisi rangaistava esim. tapauksessa jossa tekstiviestin lähettäminen epäonnistuisi täysin.

* * *

Rikoslaista muuten löytyy kaksi kertaa sana aikomus.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #7

"Olisi kuitenkin jotenkin hassua jos lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys esim. tekstiviestillä olisi rangaistava esim. tapauksessa jossa tekstiviestin lähettäminen epäonnistuisi täysin."

Oikeastaan se olisi kyllä loogista, sillä kyseessähän olisi todistetusti ilmiselvä yritys. Ja jos viestin sisältö nuoremmalle lapselle olisi objektiivisesti katsoen traumaattista tavaraa, niin toki siitä olisi syytä silloin tuomita samaan rangaistukseen kuin siinä tapauksessa, että teleyhteys olisikin toiminut.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #7

Kun olet noin tarkasti lukenut lain, niin tiedät varmaan, mitä tarkoitetaan "kelvottomalla yrityksellä"?

Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #9

"Kelvoton yritys on kyseessä silloin, kun rikoksesta aiheutuvan seurauksen syntyminen ei ole mahdollista. Tällöin rikoksentekijän toiminta ei olisi voinut johtaa siihen lopputulokseen, mitä tekijä tavoitteli. Seurauksen syntymisen mahdottomuuden takia kelvottomasta yrityksestä ei rangaista."

Lähde: https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-kelvoton-yritys

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #10

Olisiko tuon määritelmän mukaan epäonnistunut tekstari "kelvoton yritys"? Olettamanahan on, että tekstari menee läpi, kun se lähetetään. Eikös kelvoton yritys pikemminkin tarkoittaisi sitä, että että tekstarilla ei olisi ollut mahdollisuutta mennä läpi? Esimerkiksi siksi, että kännykkä on viallinen tältä osin t.m.s.

Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #11

Tai voisihan epäonnistuminen johtua siitä, että vahingossa lähettää viestin väärään numeroon.

Jolloin voisi käydä niin, että viesti menisi:
-numeroon jota ei ole kellään
-jonkun toisen kohdehenkilöksi soveltuvan numeroon
-jonkun kohdehenkilöksi soveltumattoman numeroon

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #12

Kuvaamassasi tapauksessa on kysymyksessä "aberratio ictus", eikä kohteen henkilöllä ole väliä, kunhan tunnusmerkistö täyttyy.

Mutta silloin, kun tekstiviesti ei mene läpi, niin minkähänlainen rangaistava "yritys" olisi kyseessä?

Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #13

Mielestäni tuolloin ei mikään. Sama tilanne kuin jos puhuisit sopimattomia yksinäsi sisällä ja "kohdehenkilö" olisi jossain kaukana (pihalla) eikä näkisi eikä kuulisi sinua.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #13

Voi olla, että juristina sinulla on asiasta selkeä näkemys, mutta kyllä se tulkinnanvaraiselta kuulostaa. Sillä teleoperaattorin serveriltä voisi tuo viesti vielä löytyä koko maailmalle luettavaksi ja jos yritys on ollut ilmeinen viestin saattamiseksi valitulle henkilölle, niin ainakin maallikon korvissa se voitaisiin tulkita yritykseksi myös juridisessa mielessä. Ei niinkään kelvottomaksi sellaiseksi.

Todennäköisesti yrityksen rangaistavuus on tietyissä rikoksissa otettu lakiin juuri siksi, että ehkäistäisiin todennäköistä tulevaisuuden onnistunutta yritystä. Jos yritys sen sijaan on niin kelvoton, että sitä voidaan onnistumisen kannalta pitää vitsinä, niin sellaiseen ei sitten puututa. Esimerkiksi, jos antaisin vähän tippiä Helsingin Kurvissa hengailevalle raggarille sillä puheella, että hän matkustaa Pekingiin murhaamaan Xi Jingpingin t.m.s.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #15

Mennään teoriaan:

Teko on edennyt rikoksen yrityksen asteeksi silloin, kun tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä. Yritys on kysymyksessä silloinkin, kun vaaraa rikoksen täyttymisestä ei aiheudu, jos vaaran syntymättä jääminen on johtunut vain satunnaisista syistä. Ajallisesti valmistelu eroaa selkeästi yrityksestä. Tunnusmerkistö ratkaisee.

Juha, jos tuo kuvaamasi teksti tulisi ylipäätään kenenkään tietoon (virallisen syytteen alainen teko), kyseessä olisi tietenkin täytetty teko, ei yrityksen asteelle jäänyt teko.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #7

Olin tosiaan hieman epätarkka, tarkoitin tosiaan yritystä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut