JuhaniVehmaskangas Huomenna kaikki on... - paremmin?

Kaikki blogit puheenaiheesta Aseellinen väkivalta

Isänmaallisten militarismi ja väkivaltafantasiat

Tälläkin palstalla isänmaallisiksi itsensä identifioivat näyttävät olevan kovin ihastuneita militarismiin; usein jopa väkivaltaorgioihin. Puheenvuoron säännöt kieltävät väkivallan propagoimisen, joten kannanotot eivät ole Puheenvuorossa sieltä tökeröimmästä päästä. Väkivaltainen militarismi kuitenkin tulee esille muutamissa yleistä asevelvollisuutta puolustavissa blogeissa ja kommenteissa. Myös poliisin militarisoiminen saa isänmaallisten kannatuksen.

Maailman yhdistyminen olisi riemuvoitto koko ihmiskunnalle

Maailmantalous ei tunne kansallisvaltioiden rajoja. Eurooppalaiset ovat rikkaampia ja onnellisempia meidän päivinämme, kuin ovat koskaan historiansa aikana edes voineet kuvitella. He hyötyvät köyhien maiden kustannuksella Euroopan ulkopuolelta tuoduista halvoista hyödykkeistä ennen näkemättömällä tavalla. Kaikkialla samanaikaisesti vaikuttava kapitalismi on ainoa tosiasiallinen talousjärjestelmä ihmisten välisessä taloudellisessa toiminnassa. Tulevaisuudessa saattaa muutama yhtiö johtaa koko maailmantaloutta.

Taas saadaan kansainvälistä vasemmistoväkivaltaa itsenäisyyspäiväksi?

On jo pitkään ollut valveutuneiden kansalaisten tiedossa, että äärivasemmisto on kansainvälistä terrorismia. Erittäin ikävää on, että jopa muutamat Suomen kansanedustajat peukuttavat avoimesti tämän aatteen puolesta.


Tämä sivistymätön vasemmisto on jo monena Suomen itsenäisyyspäivänä järjestänyt laittomia ja aseellisia mellakoita. Eivätkä nämä ole jääneet ainoastaan itsenäisyyspäivän ongelmaksi. Pommeja ja kiviä on lennellyt muulloinkin. Poliisi ei tähän kansanedustajan nimittämään parempaan väkivaltaan kunnolla puutu eikä mediakaan sitä tuomitse.

Väkivaltaa yksilöistä valtioihin – keskiössä Yhdysvallat *

Tänään puhutaan maailmanpoliisista – se on vahvimman armeijan myötä USA. Kukaan ei toistaiseksi uskalla haastaa kyseenalaista titteliä, jota hyödynnetään tänäänkin Afganistanista Syyriaan. 

Miksi koko muu maailman taipuu tähän väkivaltaan, jossa valtiokoneisto käy sotaa liki yhtäjaksoisesti vuosikymmeniä kaikkialla maailmassa – ja aina kaukana omilta rajoilta. Tässä kaikkien turvallisuuskysymysten äiti ---

 

Väkivalta kuuluu ihmisen luontoon *

Yhdysvaltojen pelimaailmassa räjähti 2. lokakuuta 2017 [0, sadat luodit patruunapesistään – automaattiset konetuliaseet yhden kädessä muuttuivat tragediaksi [1, joka herätti jälleen kotien asevarustelukeskustelun USA' ssa, sammuakseen republikaanien toimesta alkuunsa? 

 

Ylen äärimmäistä uskontouutisointia

Valtionmedian toimittaja Minna Pärssisen juttu Onko äärikristittyjäkin olemassa? vaikuttaa onnettomalta yritykseltä saada Länsi-Eurooppaa ravisteleva muslimiterrorismi näyttämään jotenkin hyväksyttävämmältä.

Turku eilen - milloin heitteellejätön kriteerit täyttyvät

Kysymys kaikille kanssasuomalaisille: Kun ainoa reaktio terroristiseen tappamiseen kuten eilen Turussa tai vaikkapa hengenvaaraa aiheuttaneeseen onnettomuuteen on kuvaaminen tai videointi, eikö silloin täyty heitteellejätön kriteerit, josta käsittääkseni seuraa tai pitäisi seurata rikosoikeudellinen rangaistus?

Turun puukotus - mustasukkaisuus tappaa myös sivullisia

Itse en usko että kyseessä oli terroriteko. 

Vaikuttaa ihmissuhde ongelmalta, jossa sivulliset saivat osumaa. 

 

Lähipäivinä selviää olenko väärässä. 

Valtava määrä huhuja on ilmoilla ja se ei ainakaan poliisin työtä helpota. Rajakit taas juhlivat ja täälläkin huhuja levitellään totuutena viittaa Parkkolan blogiin.

 

Rajojen sulkeminen ei auta. Mutta jos Supo tietää valtiolle vaarallisista ihmisistä, ne pitää poistaa maasta heti. Toki suomalaisia on vaikea maasta poistaa. 

 

Kansallisvaltioiden veriset ruhjeet

Nationalistinen, yltiöpäinen kansallinen politiikka, louhii, murskaa, survoo ja jauhaa yksittäisten kansalaisten muodostaman ihmismassan johtajansa näköiseksi tarkkarajaisesti hallinnoiduksi sotilaspatsaaksi. Suurikokoinen kansallisvaltio himoitsee naapurivaltioita, jotka se haluaa ryöstää ja liittää itseensä. Hämärän ja sekavan johtajan mystiikka ei voi tuottaa järjellistä politiikkaa ihmisyhteisöjen käyttövoimaksi.

Anarkismi – aatteista väärinymmärretyin ja ei-väkivaltaisin

Anarkismin moni kannattaja ei ole koskaan harjoittanut väkivaltaa – kuuluisimmat Leo Tolstoi, Mahatma Gandhi tai Albert Schweitzer. Joskus anarkistit ovat olleet väkivallan harjoittajia, vaikkakin harvemmin kuin muiden aatteiden – kommunismin, sosialismin, fasismin, nationalismin ja konservatiivisuuden ja jopa liberalisminkin – puolustajat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä