JuhaniVehmaskangas Huomenna kaikki on... - paremmin?

Kaikki blogit puheenaiheesta Tiitisen lista

Tiedustelulait kytkettävä Tiitisen listan julkistamiseen

Pari päivää ennen uusien tiedustelulakien eduskuntakäsittelyä Supo ilmoitti, ettei se luovuta pyydettyjä aineistoja tutkimuskäyttöön, vaikka tästä oli jo aiemmin periaatepäätös. Suomen poliitikkojen ja viranomaisten omavaltainen salailumentaliteetti ei kuulu 21. vuosisadan länsimaisen demokratian piirteisiin. Olisiko tiedustelulakien hyväksyminen kytkettävä tämän eri perustein salaisena pidetyn materiaalin julkaisuun vapaaseen tutkimuskäyttöön?

Hesari, julkaiskaa salainen "Tiitisen lista"

Hesari perustelee Puolustusvoimien salaisten tietojen julkaisemista sillä, että kansalaisten pitää tietää, kuinka tiedustelutietoja hankitaan.  Vihjaillaan, ettei tiedonhankinnassa noudateta lakeja.  Puolustusvoimat ei tietenkään haluaa paljastaa menetelmiään.

 

Kansalaisen kannalta siinä, että Puolustusvoimat harrastaa sotilastiedustelua ei ole mitään uutta ja erikoista.  Se olisi, jos tiedustelua ei tehtäisi.

Tiitisen Lista

Ns. Tiitisen lista on ollut jo kaksi vuotta tutkijoiden käytettävissä.  Suojelupoliisin mukaan yksikään tutkija ei ole pyytänyt sitä nähtäväkseen.  Suojelupoliisi ilmoittaa myös, että listalla olevista 18 henkilöstä, ketään ei syytetä vakoilusta (ei mistään?).

Kun nämä henkilöt eivät ole syyllistyneet rikokseen, tai edes valtion vastaiseen "paheksuttavaan" toimintaan, herää pari kysymystä.  Miksi nimet olivat Stasin kortistossa ja toiseksi mikä oli syy, että lista julistettiin salaiseksi?  

Puuttuvat kaksi Rosenholz nimeä? Kuka raaputti pois?

Puuttuvat kaksi Rosenholz nimeä? Ketkä raaputettiin pois?

Helsingin Sanomien ja yleisten otaksumien mukaan ns. ”Tiitisen listassa” on 18 nimeä.

Tavalliset ihmiset saavat listan käyttöönsä vasta vuonna 2050, mutta lista on ollut tutkijoiden käytössä vuodesta 2015.

Seppo Tiitinen perusteli aluksi listan salaamista esimerkiksi sillä, että listalla on hänen oletuksensa mukaan yhä aktiivisesti työskenteleviä ihmisiä, ja: "Oikeusvaltiossa ei ihmisen mainetta niin vain pilata."

Seppojen listat

Suomen Sotilas -lehti julkaisi hiljattain Puolan Kansallisen muistin instituutin IPN:n arkistoista löytyneitä suomalaisnimiä.

Tässä lukemista torstai-illan ratoksi

Alla Suomensotilaan artikkeli Tiitisen listasta, suomettumisen ajan tiedustelusta Suomessa ja valmisteilla olevasta uudesta tiedustelulaista.

http://www.suomensotilas.fi/tiitisen-lista-ja-tuleva-tiedustelulaki/

Mielenkiitoisia lukuhetkiä!

Minkäs teet Herra Supo!

Yle uutiset tietää kertoa Suojelupoliisin kannan Suomen tämänhetkisestä turvallisuustilanteesta tietoverkkojen osalta juuri sopivasti hallitusneuvottelujen kynnyksellä(yle.fi/uutiset).Uutisen mukaan tilanne on "kestämätön". Uutisesta ei käy ilmi, että mikä uhka siellä tietoverkoissa nyt sitten oli, jota varten Suojelupoliisin ja jopa Puolustusvoimien pitäisi päästä käsiksi suomalaisten sähköiseen viestiliikenteeseen. Toimittaja lienee spekuloinut, että terrorismia siellä harrastetaan ainakin.

Lustraatio Suomessa - tabuja ja konsensustako

Osallistuin tänään Alpo Rusin ja Ilmari Susiluodon ohella kommentoijana Helsingissä järjestettyyn Lustraatio-kirjan julkaisutilaisuuteen, jossa Suomen suurlähettiläänä mm. Itävallassa toiminut Marjatta Rasi haastatteli kirjan kolmea kirjoittajaa teoksen aihepiiristä, YYA-ajan jälkipyykin pesemisestä. Keskustelu oli mielenkiintoista ja osin hyvinkin eläväistä. Toivottavasti tämäkin pamfletti osaltaan edesauttaa suomalaisen yhteiskunnan keskustelukulttuurin muuttumista avoimempaan ja ideologisesti vähemmän värittyneeseen suuntaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä