Suomi 100 vuotta http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/148210/all Fri, 29 Dec 2017 11:41:24 +0200 fi Pohdintoja itsenäisyydestä, sisäisestä sovusta ja ulkovalloista v. 1917 lopussa http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248294-pohdintoja-itsenaisyydesta-sisaisesta-sovusta-ja-ulkovalloista-v-1917-lopussa <p><em>Pohdintoja Suomen itsenäisyydestä ja sen edellytyksistä Euroopassa 1917</em></p><p><em>Suomi 100 vuotta sitten</em></p><p><strong>Pohjois-Satakunta, Ikaalinen perjantaina 28.12.1917</strong></p><p>*</p><p><em>&rdquo;<strong>Joulu</strong></em></p><p><em>on meillä taaskin ovella.&nbsp; Voinemmekohan tänäkään kristikansan rauhanjuhlana paremmin nyt kuin kolmena edellisenä vuonna puhua rauhasta. &nbsp;Tuoneekohan tämäkään joulu todellista rauhansanomaa niin maamme sisällisistä kuin ulkonaisista vihollisista.&nbsp; Sitä kuitenkin kaikkialla ja erittäinkin meidän köyhässä maassamme toivotaan ja odotetaan.</em></p><p><em>Voineekohan tämän verisen maailman sodan raunioista Euroopan pienet kansat nousta ja saada tunnustusta omille valtiomuodoilleen itsenäisiksi suurista kansoista riippumattomiksi kansakunniksi tai jäävätkö ne edelleenkin voimakkaampien sorrettaviksi.&nbsp; Sen kaiketi meille vasta tulevaisuus näyttää.</em></p><p><em>Suomen kansa m.m. seisoo nyt historiallisella hetkellä, suurten tapausten ovella.&nbsp; Jaksammeko säilyttää itsenäisyytemme tai täytyykö meidän sisällisten riitojemme tähden ottaa taka-askel siltä tieltä, joka nyt on avoinna!&nbsp; Täytyykö vieraan vallan sekaantua asioihimme ja tulla tänne lujalla kouralla rauhallisten kansalistemme henkeä ja omaisuutta suojelemaan?&nbsp; Jos niin käy, niin silloin ei taida itsenäisyyspyrintömme kovinkaan pitkälle päästä ja vieras, voimakkaampi valta on se mahti, joka tulee täällä määrääjäksemme</em>.&rdquo;</p><p>*</p><p><strong>Tämä maalaiskauppala Ikaalisissa sata vuotta</strong> sitten ilmestyneen paikallislehden pääkirjoitusteksti panee ajattelemaan.</p><p>Taitaa teksti olla alun perin tarkoitettu viikkoa aikaisemmin, perjantaina 21.12.1917 joulun aluspäivinä julkaistavaksi, mutta liekö jäänyt tärkeämpien tekstien vuoksi välipäiville?&nbsp; Ken sen tietää.&nbsp; Vai onko kirjoittaja &ndash; joka lienee muuan pappismies &ndash; ollut joulun alla niin ylösotettu, että on saanut tekstinsä valmiiksi latomoon vasta pyhien jälkeen.</p><p>Mutta kirjoittaja käyttää sanaa viisaasti ja pohtii kerrassaan tärkeitä asioita.&nbsp; Voiko jo kolme vuotta mellastaneen suursodan keskellä puhua rauhasta?&nbsp; Ja miten sen rauhan saavuttaisi, kun sitä näyttävät vihamielet saartavan niin ulkoa kuin sisältäkin.</p><p>Kirjoittaja potee myös huolta Euroopan pienten kansojen olosta ja noususta.&nbsp; Suomi oli kolme viikkoa aikaisemmin ikään kuin vaivihkaa ja &rdquo;<em>matalalla profiililla</em>&rdquo; julkaissut itsensä valtiollisesti itsenäiseksi, ja nyt odoteltiin, miten muut kansakunnat tähän uskaliaaksikin tuomittuun hankkeeseen suhtautuvat.&nbsp;</p><p>Maanantaina 31.12.1917 oli sitten &ndash; vuoden viimeisellä tiimalla &ndash; tulossa se ensimmäinen kansainvälinen askel kohti itsenäistä valtiollista tointa ja asemaa, kun Venäjän kansankomissaarien neuvosto nenämiestensä toimesta olisi piirtävä Svinhufvudin lähetyskunnan riemuksi puumerkkinsä muutamaan kertaan sorvailtuun anelmaan tämän suurenmoisen itsenäisyyden tunnustamiseksi.&nbsp; Ja tulihan siihen sitten nimiä: <strong>Uljanov (Lenin)</strong> jne.&nbsp;</p><p><strong>Mutta kysymys rauhasta ja väkivallasta</strong>, ja siitä, että:</p><p>&rdquo;<em>Voineekohan tämän verisen maailman sodan raunioista Euroopan pienet kansat nousta ja saada tunnustusta omille valtiomuodoilleen itsenäisiksi suurista kansoista riippumattomiksi kansakunniksi tai jäävätkö ne edelleenkin voimakkaampien sorrettaviksi</em>&rdquo;,</p><p>oli jäävä vielä odottamaan pysyvämpää ja parempaa vastausta.&nbsp;</p><p>Totisinta totta oli se, minkä maalaiskauppalan skribentti pääkirjoituksensa lopuksi paperille pani tasan sata vuotta sitten:</p><p><em>&rdquo;Suomen kansa m.m. seisoo nyt historiallisella hetkellä, suurten tapausten ovella.&nbsp; Jaksammeko säilyttää itsenäisyytemme tai täytyykö meidän sisällisten riitojemme tähden ottaa taka-askel siltä tieltä, joka nyt on avoinna!&rdquo;</em></p><p>Vakavien kysymystensä ja pohdintansa lomassa osoitti hän myös poliittista ja historiallista viisautta jättäessään tarkemmin nimeämättä ne ulkoiset voimat, jotka meidän tuossa vaiheessa jo perin toraisaa kansaparkaamme ulkoa uhkasivat (kaksittainhan niitä oli):</p><p><em>&rdquo;Täytyykö vieraan vallan sekaantua asioihimme ja tulla tänne lujalla kouralla rauhallisten kansalistemme henkeä ja omaisuutta suojelemaan?&nbsp; Jos niin käy, niin silloin ei taida itsenäisyyspyrintömme kovinkaan pitkälle päästä ja vieras, voimakkaampi valta on se mahti, joka tulee täällä määrääjäksemme</em>.&rdquo;</p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pohdintoja Suomen itsenäisyydestä ja sen edellytyksistä Euroopassa 1917

Suomi 100 vuotta sitten

Pohjois-Satakunta, Ikaalinen perjantaina 28.12.1917

*

Joulu

on meillä taaskin ovella.  Voinemmekohan tänäkään kristikansan rauhanjuhlana paremmin nyt kuin kolmena edellisenä vuonna puhua rauhasta.  Tuoneekohan tämäkään joulu todellista rauhansanomaa niin maamme sisällisistä kuin ulkonaisista vihollisista.  Sitä kuitenkin kaikkialla ja erittäinkin meidän köyhässä maassamme toivotaan ja odotetaan.

Voineekohan tämän verisen maailman sodan raunioista Euroopan pienet kansat nousta ja saada tunnustusta omille valtiomuodoilleen itsenäisiksi suurista kansoista riippumattomiksi kansakunniksi tai jäävätkö ne edelleenkin voimakkaampien sorrettaviksi.  Sen kaiketi meille vasta tulevaisuus näyttää.

Suomen kansa m.m. seisoo nyt historiallisella hetkellä, suurten tapausten ovella.  Jaksammeko säilyttää itsenäisyytemme tai täytyykö meidän sisällisten riitojemme tähden ottaa taka-askel siltä tieltä, joka nyt on avoinna!  Täytyykö vieraan vallan sekaantua asioihimme ja tulla tänne lujalla kouralla rauhallisten kansalistemme henkeä ja omaisuutta suojelemaan?  Jos niin käy, niin silloin ei taida itsenäisyyspyrintömme kovinkaan pitkälle päästä ja vieras, voimakkaampi valta on se mahti, joka tulee täällä määrääjäksemme.”

*

Tämä maalaiskauppala Ikaalisissa sata vuotta sitten ilmestyneen paikallislehden pääkirjoitusteksti panee ajattelemaan.

Taitaa teksti olla alun perin tarkoitettu viikkoa aikaisemmin, perjantaina 21.12.1917 joulun aluspäivinä julkaistavaksi, mutta liekö jäänyt tärkeämpien tekstien vuoksi välipäiville?  Ken sen tietää.  Vai onko kirjoittaja – joka lienee muuan pappismies – ollut joulun alla niin ylösotettu, että on saanut tekstinsä valmiiksi latomoon vasta pyhien jälkeen.

Mutta kirjoittaja käyttää sanaa viisaasti ja pohtii kerrassaan tärkeitä asioita.  Voiko jo kolme vuotta mellastaneen suursodan keskellä puhua rauhasta?  Ja miten sen rauhan saavuttaisi, kun sitä näyttävät vihamielet saartavan niin ulkoa kuin sisältäkin.

Kirjoittaja potee myös huolta Euroopan pienten kansojen olosta ja noususta.  Suomi oli kolme viikkoa aikaisemmin ikään kuin vaivihkaa ja ”matalalla profiililla” julkaissut itsensä valtiollisesti itsenäiseksi, ja nyt odoteltiin, miten muut kansakunnat tähän uskaliaaksikin tuomittuun hankkeeseen suhtautuvat. 

Maanantaina 31.12.1917 oli sitten – vuoden viimeisellä tiimalla – tulossa se ensimmäinen kansainvälinen askel kohti itsenäistä valtiollista tointa ja asemaa, kun Venäjän kansankomissaarien neuvosto nenämiestensä toimesta olisi piirtävä Svinhufvudin lähetyskunnan riemuksi puumerkkinsä muutamaan kertaan sorvailtuun anelmaan tämän suurenmoisen itsenäisyyden tunnustamiseksi.  Ja tulihan siihen sitten nimiä: Uljanov (Lenin) jne. 

Mutta kysymys rauhasta ja väkivallasta, ja siitä, että:

Voineekohan tämän verisen maailman sodan raunioista Euroopan pienet kansat nousta ja saada tunnustusta omille valtiomuodoilleen itsenäisiksi suurista kansoista riippumattomiksi kansakunniksi tai jäävätkö ne edelleenkin voimakkaampien sorrettaviksi”,

oli jäävä vielä odottamaan pysyvämpää ja parempaa vastausta. 

Totisinta totta oli se, minkä maalaiskauppalan skribentti pääkirjoituksensa lopuksi paperille pani tasan sata vuotta sitten:

”Suomen kansa m.m. seisoo nyt historiallisella hetkellä, suurten tapausten ovella.  Jaksammeko säilyttää itsenäisyytemme tai täytyykö meidän sisällisten riitojemme tähden ottaa taka-askel siltä tieltä, joka nyt on avoinna!”

Vakavien kysymystensä ja pohdintansa lomassa osoitti hän myös poliittista ja historiallista viisautta jättäessään tarkemmin nimeämättä ne ulkoiset voimat, jotka meidän tuossa vaiheessa jo perin toraisaa kansaparkaamme ulkoa uhkasivat (kaksittainhan niitä oli):

”Täytyykö vieraan vallan sekaantua asioihimme ja tulla tänne lujalla kouralla rauhallisten kansalistemme henkeä ja omaisuutta suojelemaan?  Jos niin käy, niin silloin ei taida itsenäisyyspyrintömme kovinkaan pitkälle päästä ja vieras, voimakkaampi valta on se mahti, joka tulee täällä määrääjäksemme.”

*

]]>
0 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248294-pohdintoja-itsenaisyydesta-sisaisesta-sovusta-ja-ulkovalloista-v-1917-lopussa#comments Ikaalinen Itsenäisyys Lenin Sisällissota Suomi 100 vuotta Fri, 29 Dec 2017 09:41:24 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248294-pohdintoja-itsenaisyydesta-sisaisesta-sovusta-ja-ulkovalloista-v-1917-lopussa
Talvisodan tragedia ja sen panttivangit Venäläisissä lähteissä http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247965-talvisodan-tragedia-ja-sen-panttivangit-venalaisissa-lahteissa <p>&nbsp;</p><p><strong>Talvisodan tragedia ja sen panttivangit</strong> Venäläisissä lähteissä</p><p><strong>Marraskuun loppuun 1939 ajoittuu tragedia</strong>, jossa Neuvostoliiton ja Suomen kansat joutuivat hallitustensa lyhytnäköisen ja joustamattoman politiikan panttivangeiksi.&nbsp;(NKVD:n alkuperäisasiakirjan muotoilu, kuten alempana olevat tekstit. VH.)</p><p>Dokumentit puhuvat:</p><p>Tutkimuksesta, joka nojautuu arkistoasiakirjoihin (<em>NKVDn tiedusteluosastot, Puna-armeijan sotilastiedustelupalvelun, GlavPURKKA, puna-armeijan poliittisen ja sotilaallisen tilanneseurannan sekä Suomen armeijan tiedusteluraporttien sekä sotavankikuulustelupöytäkirjojen, Neuvostoliiton NKVD:n ulkomaanpalvelun erityiskertomusten, suomalaisten sotavankien asenneselvitysten ym. muodostamaan kokonaisuuteen</em>), voimme päätellä, että 26. päivään marraskuuta 1939 mennessä niin sanottua &rdquo;viholliskuvaa&rdquo; ei ollut muodostunut Neuvostoliiton tai Suomen sotilaiden keskuudessa.&nbsp;</p><p>He eivät ymmärtäneet, miksi sota, miksi peräytyvän sotaväen vetämiseksi uusiin asemiin täytyi polttaa kokonaisia kyliä jne. Näin raportoivat NKVD:n Ulkomaanpalvelun poliittisen osaston yliopettajan, pataljoonan komissaari Lisowskin 28. helmikuuta 1940 päiväämässä raportissa yhtymän komissaari, UPVI:n komissaarit Soprunenko ja Nekhoroshev.</p><p>Helmikuun 21. päivänä 1940 laadittu &rdquo;Tietoja puoluepoliittisesta työstä, poliittisesta ja moraalisesta tilasta Grjazovetsíssä sijaitsevalla NKVD:n leirillä mainitsee useita Suomen armeijan sotavankien lausumia:</p><p>POUTIAINEN Aatu Antti:</p><p>&rdquo;Parempi itsemurha kuin vankeus, yhtymämme komentaja selitti meille ja sanoi, että puna-armeija poltti kotimme ja sittemmin vakuutuimme siitä, että suomalainen armeija sen teki.&nbsp; Tämän jälkeen aloimme selittää, että hyökkääjälle ei tule tarjota suojaa (pakkasia vastaan, vh).&nbsp; Liittoutuneet Englanti ja Ranska auttavat meitä, ja Venäjän armeija, vetäytyessään kuitenkin polttaisi ne&rdquo; (suomalaisten kodit ym., vh)</p><p>*</p><p>HUTTUNEN; Juho Pekka:</p><p>&rdquo;Joulukuun 8. päivänä 1939 hänen yksikkönsä sotilaat holvaavat Suomussalmen asuinalueita ja muita asumattomia rakennuksia palavilla aineilla ja polttavat ne.&rdquo;</p><p>*</p><p>LYAYVERI TA (s.o. LÄÄVERI Toivo Aatos):</p><p>&rdquo;Sodan puhkeamisen jälkeen minä tulin itsekin siihen päätelmään, etten taistellut omien etujeni puolesta, vaan muukalaisten puolesta, mutta en voinut puhua siitä.&rdquo;</p><p>*</p><p>Samassa raportissa Lisowski ilmoitti Soprunenkolle siitä, että Grjazovetsin leirin suomalaiset sotavangit olivat tyytyväisiä vankeusoloihinsa, mutta heidän joukossaan esiintyi huhuja, että ne eivät olleet suomalaisia, vaan puna-armeijan sotilaita jotka avasivat tulen omia joukkojaan vastaan (viitaten Mainilan tapahtumiin 26. marraskuuta 1939 kello 15:45 &ndash; huomautus/Golizyn).&nbsp; Tämä on jälleen yksi todiste siitä, että sekä puna-armeijan että sotilaiden keskuudessa oli huomattavia epäilyksiä sekä yleensä sodan 1939-1940 sopivuudesta että sen yllyttäjistä.</p><p>*</p><p>Punaisen armeijan käsky kiinnitti huomiota suomalaisten sotavankien ensialkuiseen käsittelyyn.&nbsp; Tärkeä paino annettiin sotavangin ensimmäiselle kuulustelulle eli välittömästi hänen vangitsemisensa jälkeen tapahtuvaan kuulemiseen.&nbsp; Sekä kuulusteluin, että punaisen armeijan tiedustelupalvelun hankkimin tiedustelutiedoin he oppivat lukuisia tietoja sabotoinnista ja terroritoimista, joita armeijan johto on kehitellyt Neuvostojoukkojen takaisia alueita silmälläpitäen.&nbsp;</p><p>Näin esimerkiksi silloin, kun 10. maaliskuuta 1940 kello 20:00 Rebolovka (Repolan) suunnan etuvartioasemissa pidätettiin tuntematon henkilö, joka oli suomalainen <strong>Raatikainen Einari Mikko</strong>.</p><p>Raatikainen käveli tiellä ilman aseita siviilivaatteissa ja pidätettynä ilmoitti, että hän kuului joukkoihin, joita Suomi oli vetäytymisen jälkeen päättänyt lykätä meidän puolellemme.&nbsp;</p><p>12. maaliskuuta 1940 kello 20 torjuntapartio-yksikkö oli saanut raportin, jonka mukaan hiihtäen etenevä oli ylittänyt valvontaladun kolmessa paikassa.&nbsp; Läpäisykohteeseen lähetettiin tiedustelupartio tehtävänään seurata tunkeutuneita hiihtäjiä näiden havaitsemista ja kiinniottoa varten&nbsp;</p><p>13. päivä maaliskuuta 1940 kello 1.30 tiedustelu totesi kaikkien kolmen hiihtäjän kokoontuneen Suomen puolelle.&nbsp; Vasemmalla puolella havaittiin yksinäisen hiihtäjän haarautuva latu tienylityskohtaa.&nbsp; Tämän ladun varrella tavattiin kävelemästä Raatikainen.</p><p>*</p><p><strong>Tässä toinen esimerkki:</strong></p><p>Repolan suunnan taistelujen aikana jälkeen jää suomalainen KORHONEN Väinö, joka kuulustelun aikana kertoo, että hän palvelee Suomen armeijassa, ja on vuodesta 1924 lähtien kuulunut suojeluskunta-järjestöön (shyutskorovskoy).&nbsp; Korhonen on sitkeiden kuulustelujen jälkeen tunnustanut, että on aktiivinen suojeluskunta-järjestön jäsen ja on samaan aika toiminut vuodesta 1928 alkaen Suomen salaisen poliisin asiamiehenä Sotkalyu&acute;n (Sotkamo?) kaupungissa kooten systemaattisesti kuukausittain mielialaraportteja salaisen pääosastolle, joista ilmeni tietoja vallankumouksellisista ja Suomen nykyisen järjestelmän työntekijöihin kohdistumasta tyytymättömyydestä</p><p>Palvelleessaan Suomen armeijan riveissä Korhonen ei lakannut provokaattorityötään.&nbsp; Oman henkilökohtaisen kontaktinsa, vastavallankumouksellisen toimijan Hanguionin kanssa &nbsp;hän hankki jälkimmäiselle tietoja sotilaiden mielialoista. Lisäksi poliisin toimeksiannosta hän osallistui uusien jäsenten hankintaan suojeluskuntajärjestölle.</p><p><em>(Lisäys: Korpraali <strong>Väinö Taavetti Korhonen</strong>, s. 4.1.1903 Sotkamo, palveli Er.P 14, jäi sotavangiksi 3.3.1940 Kuhmonniemi; Korhonen oli Valpon asiamies vuodesta 1928 lähtien Sotkamossa ja sodan aikana joukko-osastossaan;&nbsp; tiedot teloituksesta puuttuvat; Korhosen nimi esiintyy rintamalla ilmestyneessä venäläisessä Kansan Valta-lehtisessä (NL) 1940; UMinisteriön saamien tietojen mukaan: Kirov vuonna 1940, Kotlas, joulukuussa 1940 siirrettiin Komiin, Suomen lähetystö Moskovassa vaati Korhosen palauttamista Suomeen 08.05.1947 alkaen useilla nooteilla, NL:n UM vastasi 15.07.1947 Korhosen saaneen aktiivisesta NL:n vastaisesta toiminnasta 8 vuoden tuomion, huhtikuussa 1950 Suomen lähetystö alkoi maksaa Korhoselle 150 ruplan kk-avustusta, minkä jälkeen neuvostoviranomaiset määräsivät Korhosen muuttamaan Eestin SNT:ssä sijaitsevalta asuinpaikkakunnaltaan Kalinin seudulle. Palasi Suomeen yli 13 vankeuden jälkeen, 12. 6.1953.: nämä tiedot sotavankitutkija Reijo Nikkilän sotavankimatrikkelista).</em></p><p>*</p><p><strong>Siviilisotavankien vaihdon</strong> (pääosin 20.4.1940, vh) lisäksi vanginvaihtokomissio päätti myös etsiä kadoksissa olevia henkilöitä.</p><p>Komission toinen kokoontumisessa (15.4.1940)Suomen puolelta esitettiin komission neuvosto-osapuolelle lista Suomen armeijassa palvelleista ulkomaisista vapaaehtoisista, jotka olivat kadonnee, ja Suomen armeijan käskyn mukaan Neuvostoliittoa pyydettiin määrittämään heidän kohtalonsa ja palauttamaan kotimaahan ensitilassa.</p><p>Seuraavat henkilöt sisältyivät tähän kadoksissa olevien luetteloon:</p><p>ENSING Bezassu Wilhelm, syntynyt 109 (28. elokuuta), Unkarin kansalainen, joutunut kateisiin 7 helmikuuta 1940.</p><p>Joukkueenjohtaja, kersantti JANSSON Bruer Sixten Waldemar, kersantti JANSSON Torsten A, sekä sotilaat JOHANSSON Linus IV, KARLSSON Gustav ja BENGTSSON Neela Uno, kaikki Ruotsin kansalaisia, jotka joutuneet kateisiin 2. maaliskuuta 1940.</p><p>Luutnantti JUNG Arns Thorsten Edward, syntynyt vuonna 1918; OSSTAD Tornbrjönr, luutnantti STERNER P.E. ja TZAHAU A.P., kaikki Ruotsin kansalaisia, poissa rivistä 12. tammikuuta 1940 lähtien.</p><p>*</p><p>Tällä tavoin <strong>Suomen hallitus osoitti suosivansa ulkomaalaisia vapaaehtoisia</strong>, jotka taistelivat Suomen puolella Neuvostoliittoa vastaan.&nbsp;</p><p>Vasta 16. huhtikuuta 1940, komission kolmannessa istunnossa, Suomen osapuoli pyysi apua etsittäessä suomalaisen &rdquo;Auvvo&rdquo;-höyrylaivan miehistön löytämiseksi, aluksen kadottua sen jahdatessa Neuvostoliiton sotalaivoja 30. marraskuuta 1939 Viron aluevesillä.</p><p>Kapteeni SEPPÄLÄ Nestor, syntynyt vuonna 1901,</p><p>navigaattori MALMI Väinö, s. 1893,</p><p>mekaanikko KANGASMÄKI Toivo, s. 1888, sekä</p><p>merimiehet JAAKKOLA Vilho, syntynyt vuonna 1890 (Rukiver!-matrikkelin mukaan s. 1890), VARINEN Mauri, syntynyt vuonna 1906 (tätä nimeä ei löydy Rukiver-matrikkelista, vh),</p><p>PULLI Eino Juhonpoika, syntynyt vuonna 1913 (ei mainita Rukiverissä) sekä</p><p>kokki UUTELA Esther, s.1902.</p><p><em>(Todettakoon: Rukiver!-martikkelin mukaan Lavansaaresta joutui sotavangiksi edellä mainittujen lisäksi VEINI Helga Vappu, s. 1922 Lavansaari, lotta, sotavankina Grjazovetsissa, palasi 25.5.1940; matrikkelista ei ilmene, kuuluiko Auvvo-höyrylaivan tapauksen yhteyteen,</em> vh).</p><p>*</p><p>Tältä osin on korostettava, että Neuvostoliitto keskusteli muodollisesti Suomen edustuston avuksi Suomen armeijan puuttuvien sotilashenkilöiden etsinnässä, mutta Puna-armeijan kadonneiden sotilaiden etsimistä ei edes nostettu pöydälle.</p><p>*</p><p><strong>Sotavankien vaihdon</strong> menettely toteutettiin seuraavasti:</p><p>Sotavangit järjestettiin 400-1000 henkilön ryhmiksi ja toimitettiin Viipurin kaupungin alueelle (lähinnä siirrot suoritettiin Vainikkalan rautatieasemalla).&nbsp; Kokoomapaikoista ja leireiltä tulevat suomalaiset vangit lähetettiin ensin joko Grjazovetsin leiriin tai suoraan Viipurin kaupungin läheisyyteen.&nbsp; Kuljetukset toteutettiin Neuvostoliiton vankienvaihto-komission puheenjohtaja, prikaatinkomentaja Yevstignejevin pyynnöstä, Leningradin sotilaspiirin pääkonttorin kolmannen osaston päällikölle prikaatinkomentaja Tulupoville sähkeitse lähetetyllä seuraavansisältöisellä viestillä:</p><p>&rdquo;Pyydän kuljettamaan Grjazovetsin sotavankileiristä 600 ihmisen ryhmän suomalaisia sotavankeja.&nbsp; Kalusto toimitetaan Grjazovetsin Pohjoiselle rautatieasemalle 9. huhtikuuta 1940, ja laskelman mukaan juna saapuisi Viipurin-Simolan rautatieaseman läheisyyteeen ja edelleen Vainikkalan rautatieaseman tuntumaan 20.4.1940 mennessä.&nbsp; Valvonta ja elintarvikehuolto on NKVD:n vanginvartioston vastuulla.</p><p>*</p><p>Tässä vaihtoryhmässä lähetettiin Grjazovetsin sotavankileiriltä Suomalaiset sotavangit:</p><p>LAHTI Kalle Victor (s. 1902, tavallinen viestintäpäällikkö, joutunut vangiksi 30.11.1939);</p><p>TIAINEN Vilko Ottovits (s. 1915, yksityinen, vangittu 30.1.1939) ja</p><p>TURKUAINEN Eino Andrejevits (s. 1916, vangiksi 30. marraskuuta 1939 rajalla).</p><p>*</p><p>Lisäys:</p><p>Rukiver!-matrikkeli kertoo:</p><p>LAHTI, Kalle August, s. 12.10.1902 Jämsänkoski, sotamies, palveli 12 LinjanRakennusKomppaniassa.; sotavangiksi 3.11.1939 Suojärvellä, palasi Suomen Grjazovetsin sotavankileiriltä ensimmäisessä palautusryhmässä 20.4.1940; Tuomittiin Suomessa 28.5.1940 5 vuodeksi kuritushuoneeeen.</p><p>TIAINEN, Vilho Einari s. 6.7.1915 Sääminki, palveli samoin sotamiehenä 12.Linj.Rak.K:ssa, sotavangiksi 30.11.1939 Suojärvellä; palasi Suomeen samoin 20.4.1940.</p><p>TURKULAINEN, Eino Antero, s. 19.12.1916 Kerimäki, sotamies, 12.Linj.RakK., sotavangiksi 30.11.1939 Hyrsylässä, palasi Suomeen 20.4.1940 Grjazovetsista.</p><p>*</p><p>Sotavankien ja sijoituspaikkojen leviäminen suurella Luoteis-Venäjän alueella, jonne suomalaisia sotavankeja pidettiin pienissä ryhmissä (maaliskuun puoliväliin 1940 saakka) edellytti palautuksia silmälläpitäen vankien valmistavaa keskittämistä 2-3:lle paikkakunnalle itse vanginvaihtojen toteuttamiseksi.</p><p>*</p><p>Joissakin tapauksissa suomalaiset sotavangit lähetettiin vankien vaihtopaikkoihin suoraan vastaanottopisteiltä.&nbsp; Esimerkiksi 16. päivä huhtikuuta 1940 Suomen sotavangeista siirrettiin 107 suomalaista sotilasta (1 upseeri, 7 nuorempaa kersanttia, 8 korpraalia, 1 pilottiharjoittelija ja 90 perussotilasta) vaihtoalueelle.&nbsp;</p><p>Näistä oli nuorempi kersantti SOPANEN, Yrjö Fredrik, syntynyt 1919 Punkaharjulla ja sotamies VIRTANEN Toivo Heikki, s. 1911 (Loimaan) Jupian kylässä.</p><p><em>(Lisäys: Alikersantti Yrjö Evert Sopanen, s. 2.3.1919 Punkaharju, palveli 3 KKK/JR 68, jäi sotavangiksi 7.3.1940 Viipurin mlk, Talin aseman lähellä; palasi Suomeen 16.4.1940&nbsp; Siestarjoella;</em></p><p><em>Sotamies Toivo Henrik Virtanen, s. 9.11.1911 Loimaa, palveli 1./JR 15, jäi vangiksi sodan viimeisenä päivänä 13.3.1949 Viipuri, Tammisuo, palasi Sopasen parina 16.4.1940 Siertarjoella. vh.)</em></p><p>*</p><p>Edellä oleva analyysi sekä muut asiakirjat Yevstigneejevin ja Dekanozovn välillä johtavat päättelemään, että komission toiminnan päättymiseen sakka Yevstignejeva vaati useamman luokan tiukkuutta, kovaa suhtautumista suomalaisiin.&nbsp; Dekanozovin määräyksetä (sähke n:o 3190, 28. päivältä huhtikuuta 1940) Evstigneejev määräsi:</p><p>Ruotsin sotavankien siirtäminen Suomen valtuuskunnan vanginvaihtojen yhteydessä on kielletty.&nbsp; Ruotsalaiset välitetään erityisellä päätöksellä.</p><p>Samalla voimme todeta, että Neuvostoliiton ja Suomen komissioiden välinen yhteistyö sotavankien vaihdossa tapahtui sivistyneesti, eikä sitä voida lukea valiokunnan jäsenten kontolle, että jotkut poliittiset tahot Neuvostoliiton ja Suomen välillä yrittivät heittää &rdquo;keppejä rattaisiin&rdquo;.</p><p>*</p><p><strong>Suomalaisten sotavankien</strong> kokonaismäärästä, jotka Neuvostoliitosta palautettiin koteihinsa, 20 Suomen kansalaista anoi Neuvostoliiton hyväksyntää maahanjäännille ja neuvostokansalaisuuden saamiseksi.&nbsp; Näistä kolme oli kansalaisuudeltaan venäläisiä.</p><p>Jäljelle jäävistä Neuvostoliittoon jääneistä Suomalaisia olivat: (mm.)</p><p>SUUTARI, Matti Otto, suoalainen, s. 1910 Sallan pitäjässä, palveli ErillinenKenttäpataljoona 26 (?), 2 K, jäi sotavangiksi 8. päivänä tammikuuta 1940 Sallasssa;</p><p>SALMINEN, Ville Johannes, suomalainen, syntynyt vuonna 1915 Jämsä, palveli sotamiehenä 6./II/JR 62, jäi sotavangiksi 28.2.1940 Perossa. (Palasi Suomeen 1950-luvulla, vh);</p><p>PUSSILA, Yrjö Henrik, suomalainen, syntynyt 1916 (Rantsila) Sipolan kylä, palveli JR 26:n toisessa komppaniassa, vangittu 2. helmikuuta 1940 Vuksjensrintin alueella (Ahola);</p><p>MANNINEN, Mikko Leevi, suomalainen, s 1911 Viipurin läänissä, palveli JR 31:n 7.K:ssa, vangittiin 12. joulukuuta 1939 Muolaan alueella.</p><p>*</p><p>(Lisäksi:</p><p>20.4.1940 Viipurissa palautusjunasta jäivät:</p><p>Jalonen, Frans Jalmari,</p><p>ym.</p><p>*</p><p>On syytä korostaa, että suomalasten sotavankien fyysisiin ja terveydellisiin olosuhteisin on kiinnitetty huomiota, silloin kun heidät on otettu vangeiksi ja etenkin kun heidät on otettu vastaan sotavankileirille.&nbsp; Suurin osa suomalaisista vangittiin fyysisesti terveinä, vakaassa tilassa.&nbsp; Jotkut saivat kuitenkin vaihtelevia vahinkoja.&nbsp; Niinpä kun suomalainen sotilas Osmo AHONEN vangittiin kesäkuussa 1942 Neuvostoliiton sotilastiedustelun joukkojen toimesta, hän sai iskuja konepistoolista päähänsä.&nbsp; (<em>Ahonen Osmo Ensio, s. 14.2.1920 Tampere, stm, 5./JR 1, vangittiin 2.6.1942 Lempaala; paluutietoja ei ole, vh</em>).</p><p>*</p><p>Poliittisiin keskusteluihin osallistumisen kannalta suomalaiset sotavangit voidaan jakaa kolmeen ryhmään:</p><p>Ensimmäinen ryhmä:</p><p>Sotavangit, jotka ilmaisivat uskollisuutta Neuvostoliitolle, sen poliittiselle rakenteelle, tarpeelle olla sen kanssa hyvissä naapuruussuhteissa jne. (noin 20 prosenttia vuosien 1939-1940 ja 1941-1944 vankien kokonaismäärästä);</p><p>Toinen ryhmä:</p><p>Osoittaa neuvostovastaisia, fasistisia, äärettömän nationalistisia näkemyksiä, jotka näkemykset heijastelivat vihamielistä suhtautumista Neuvostoliitoon, venäläisiin (noin 15-20 prosenttia kaikista);</p><p>Kolmas ryhmä:</p><p>Vangit jotka vankeuden oloissa osoittivat neutraalia asennoitumista, niin sanotut &rdquo;horjuvat&rdquo; (undecideds), jotka sekä epävirallisissa että muodollisissa yhteyksissä salasivat todellisen suhtautumisensa Neuvostoliittoon ja fasismiin, joka pidättäytyi asemissa &rdquo;ei sinun eikä meidän&rdquo; (noin 60 % kokonaismäärästä).&nbsp; Kuitenkin tämän ryhmän edustajia, pääsääntöisesti laittoivat allekirjoituksensa poliittisten julkilausumien alle, ja olivat valmiita käytettäviksi fasismin vastaisessa propagandassa (kaikenlaisten asiakirjojen yhteydessä, joita jaettiin vankien, sotilaiden ja Suomen kansan suuntaan, jne).</p><p>*</p><p>Suomalaisten sotavankien asenne sotaan, Neuvostoliittoon riippuu siitä, mihin sosiaaliryhmään ja poliittiseen liikkeeseen sotavanki kuuluu.&nbsp; Sitenpä 1939-1940 &ndash;sodan vanki, HAPPENINEN, JR34:n sotilas sanoi, että &rdquo;armeijan sotilaat eivät halua taistella Neuvostoliittoa vastaan, he uskovat, että tämä sota ei anna mitään suomalaisille&rdquo;.&nbsp;</p><p>Sosialidemokraattisen puolueen entinen jäsen, 1939-1940 &ndash;sodan vanki, sotamies HASSKI Abel puhui myös positiivisesti Neuvosliitosta, ennen kuin meni armeijaan hän oli sosialidemokraattisen puolueen jäsen, jossa hän johti kommunistista linjaa.&nbsp;</p><p>Sotamies POUTIAINEN Aatu Anti, syntynyt 1910, Kuopio, Payuyarvi (vangittiin 13. joulukuuta 1939 ja kotiutettiin 20. huhtikuuta 1940), tutkittaessa kertoi, että siviilien evakuointi rajalinjalta alkoi lokakuun 13. päivänä 1939.&nbsp; Sillä kertaa lehti kirjoitti, että vallitsee oletus, että Neuvostoliitto aloittaa sodan, ja siksi väestö on pidettävä poissa rajalta.&nbsp; Sanomalehti huomautti, että Neuvostoliiton vaatimuksista voidaan poiketa, ja näin ollen on vain yksi tapa &ndash; ja se on sota. Väestö on sotaa vastaan sekä kaupungeissa että kylissä.&nbsp; Suomen armeijan sotilaat ovat koko ajan suojeluskuntien voimakkaassa valvonnassa, kaikkein viimeisiä, epäluotettavia ja epäilyttäviä ovat virkamiehet, vanki väittää.</p><p><em>(Lisäys: Sotamies Aatu Poutiainen, s. 24.6.1910 Lapinlahti, palveli 2./JR 39, jäi vangiksi 13.12.1939 Impilahti, Ruokojärvi; antoi vankeuden aikana julistuksen kahdessa lentolehtisessä; palasi Suomeen pääjoukossa 20.4.1940. vh.)</em></p><p>*</p><p>Suomalainen vanki NIKKINEN Oivo Manne, s. 1917 (Mäntyharju), radio-operaattori, sanoi, että ajatuskin vangiksi joutumisesta pelotti suuresti, ennen kuin hän joutui puna-armeijan kaappaamaksi yhdessä neljän toverinsa kanssa (24.1.1940 Loimola).&nbsp; Silloin kolme sotilasta ja yksi nuorempi upseeri tekivät itsemurhan (valitettavasti arkistoasiakirjoissa ei ole tietoja itsemurhaan syyllistyneiden suomalaisten nimistä).</p><p><em>(Lisäys: Sotamies Oiva Nikkinen, s. 6.6.1917 Mäntyharju, palveli SissiP 3, vangiksi 24.1.1940 Suistamo, Loimola; palasi Suomeen pääjoukossa 20.4.1940. vh).</em></p><p>*</p><p><strong>Leningradin sotilaspiirin</strong> erityisosaston erikoisraportti valtioturvallisuuden päähallinnon erityisosastolle sotavankien vaihdosta 20.-22. huhtikuuta 1940, N:o 255;</p><p>&rdquo;Kolmen päivän kuluessa 20.-22. huhtikuuta kuluvaa vuotta on valkosuomalaisilta saatu 2723 puna-armeijassa palvellutta sotavankia. (&hellip;)</p><p>Luovuttaessamme suomalaisia sotavankeja 20. huhtikuuta kuluvaa vuotta 604:sta luovutettavasta henkilöstä kymmenen suomalaista kieltäytyi palaamasta, eikä heitä luovutettu Suomeen.</p><p>Pidätimme kolme Suomen armeijan ruotsalaista vapaaehtoista.&nbsp; Vankina olleen upseerin ilmoitettua tästä suomalaiset vaativat epäkohteliaaseen sävyyn ruotsalaisten luovuttamista.</p><p>Suomalaiset, jotka ilmoittivat haluavansa jäädä Neuvostoliittoon, sekä kolme pidätettyä ruotsalaista on toimitettu Siestarjoelle.</p><p>Rajalta tuotavat sotavangit siistittiin Viipurissa, mutta koska Leningradin sotilaspiirin esikuntien lähettämä vaatetus ei saapunut 20. eikä 21. huhtikuuta, heitä ei lähetetty eteenpäin (saattueet 28 ja 31). (&hellip;)</p><p>HUSPANEN (?) (syntynyt vuonna 1894, suomalainen) oli vankeusaikanaan (Suomessa) levittänyt vastavallankumouksellisia povokatiivisluonteisia ja panetteleva petospuheita Neuvostoliitosta ja väestön asemasta.&nbsp; Lisäksi hän on esittänyt vangeille Suomeen jäämistä (sotavanki Sepinin, syntynyt 1918, Kurskin oblastin Leninskin rajonista, ilmoitus). (&hellip;)</p><p>HUUSKANEN (syntynyt 1902) kertoi itsestään: on saapunut Neuvostoliittoon Suomesta (loikkari), päässyt Leningradin kansanväliseen sotakouluun, käynyt sitä vuoteen 1927 ja ollut sitten kolme kuukautta Petroskoissa jääkäriprikaatin apulaisjoukkueenjohtajana.&nbsp; Vuodesta 1927 vuoteen 1935 hän on ollut Karjalassa metsätyömaalla.&nbsp; Vuodesta 1935 vuoteen 1940 hän on ollut Moskovassa urheiluseurassa.&nbsp; Puna-armeijaan hän liittyi vapaaehtoisena 8. tammikuuta 1940&nbsp; Ollessaan tiedustelemassa 23. helmikuuta hän jäi yhdessä Sunigossin kanssa vangiksi.&nbsp; Hänet tuomittiin 9.4.1940 Halinossa (Hamina?) teloitettavaksi ja vietiin kahleissa Mililolin (Mikkelin?) vankilaan.&nbsp; Kuulusteluiden aikana häntä kiusattiin sitomalla silmät. (&hellip;)</p><p>(Sotavankienvaihto-)komission tulkkina toimiva 2. asteen intendentti LEHTONEN herättää erityistä huomiota&nbsp; Kun tapasimme suomalaisvaltuuskuntaa viimeistä edellisen kerran, prikaatinkomentaja Jevstignejev ei ollut paikalla, jolloin Lehtonen ryhtyi keskustelemaan suomalaisen valtuuskunnan kanssa (kolme henkeä) suomeksi.&nbsp; Ennen kuin Lehtonen alkoi puhua suomen puhekieltä, hän esitti suunnilleen seuraavanlaisen kysymyksen: &rdquo;En varmaan tuntisi enää Helsinkiä, paljonko siellä asuu nykyään väkeä?&rdquo; ja alkoi siten puhua suomea.&nbsp; Lehtonen on kansallisuudeltaan suomalainen ja lienee siis kotoisin Helsingistä.&nbsp; Hänet on kutsuttu palvelukseen reservistä vuonna 1939.</p><p>Valiokunnan jäsen SOPRUNENKO VAATI Lehtosen siirtämistä muualle, jolloin prikaatinkomentaja (Jevstignejev) lupasi vaihtaa hänet yhteen suomea osaavaan päällystön jäseneen, mutta ei tehnyt sitä, ja sitten Lehtonen sairastui eikä ottanut enää osaa työhön.&nbsp; Siitä huolimatta hän makasi 21. huhtikuuta asti komission tiloissa, joissa komission aineistoa käsitellään, jolloin hän luonnollisesti (kuulee) kaikenlaista komission henkilöstön ja jopa jäsenten keskusteluja lähinnä sotavankien vaihtoon liittyvistä eri aiheista.</p><p>Leningradin sotilaspiirin NKVD:n erityisosaston varapäällikkövaltionturvallisuuden kapteeni Kasatkin.</p><p>Lähde: Vihavainen &ndash; Saharov (toim.): Tuntematon talvisota, s. 498, 502, 503.</p><p>*</p><p>Hallituksen sotavankien vaihtovaliokunnan raportti neuvostoliittolaisten sotavankienvastaanotosta 23. huhtikuuta 1940.</p><p>(&hellip;)</p><p>7:s jakso:</p><p>&uml;Suomeen palaavien suomalaisten sotavankien mieliala</p><p>1. Zakatov ilmoitti, että kun Neuvostoliitosta palasi sotavankeja Suomeen ja he kertoivat, kuinka hyvin heitä kohdeltiin Neuvostoliitossa, (suomalaisen, vh) leirin komendantin ja vartijoiden petomaisuus kasvoi entisestään.&nbsp; Neuvostoliitosta palanneiden suomalaisten sotavankien vaimot toivat kiitollisuuden osoituksena leiriin salaa leipää, tupakkaa ja paperosseja.&nbsp; Lisäksi he ilmaisivat tyytymättömyytensä suomalaisiin vartijoihin.</p><p>Tietoja keräsivät</p><p>Hallituksen sotavankien vaihtokomission puheenjohtaja prikaainkomentaja Jevstignejev</p><p>Komission jäsen, valtionturvallisuuden kapteeni Soprunenko.</p><p>Lähde:</p><p>Vihavainen &ndash; Saharov (toim.): emt. s. 510.</p><p>*</p><p>9. armeijan erityisosaston raportti GUGB:n erityisosastoon <strong>kahden sotavangiksi otetun ruotsalaisen</strong> lähettämisestä NKVD:n Grjazovetsin leirille</p><p>No 226</p><p>21. maaliskuuta 1940</p><p><strong>Ohjeidenne mukaisesti ilmoitan: sotavangeiksi otetut ruotsalaiset Jung ja</strong> <strong>Pernö</strong> on 1 maaliskuuta 1940 lähetetty Petroskoista pohjoisen rautatien Grjazovetsin asemalle NKVD:n Grjazovetsin leirille.</p><p>Zubkov</p><p>Lähde:</p><p>Vihavainen &ndash; Saharov (toim): emt. s. 425.</p><p><em>(Lisäys: Ruotsalaiset Talvisodan sotavangit Jung ja Pernö, sikäli kuin henkilöllisyydet ovat oikein tallennetut, selvisivät sotavankeudesta &ndash; siitä päätellen, ettei heidän nimiään esiinnyt Ruotsin vapaaehtoisten memoriaalissa: katso <a href="http://www.svenskafrivilliga.com/index.html"><u>http://www.svenskafrivilliga.com/index.html</u></a> vh.)</em></p><p><strong><em>Tässä Arne Jungin tarina; </em><a href="http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/SE/grupper/berattelser-11/506-om-utlandska-frivilliga-i-finland/i5-37/659-tillfangatagen-svensk-frivillig-flygare"><u>- Tillfångatagen svensk frivillig flygare </u></a>&nbsp;<a href="http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/SE/grupper/berattelser-11/506-om-utlandska-frivilliga-i-finland/i5-37/659-tillfangatagen-svensk-frivillig-flygare?tmpl=component&amp;print=1" title="Print article &lt; - Tillfångatagen svensk frivillig flygare &gt;"><u>Skriv ut </u></a>Arne ]ung; <a href="http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/SE/grupper/berattelser-11/506-om-utlandska-frivilliga-i-finland/i5-37/659-tillfangatagen-svensk-frivillig-flygare"><u>http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/SE/grupper/berattelser-11/506-om-utlandska-frivilliga-i-finland/i5-37/659-tillfangatagen-svensk-frivillig-flygare</u></a> </strong></p><p><strong>Lisää: </strong><a href="http://pennanochsvardet.se/pennanochsvardet/pennanochsvardets-bocker/1710-svenska-vingar-i-vinterkriget"><u><strong>http://pennanochsvardet.se/pennanochsvardet/pennanochsvardets-bocker/1710-svenska-vingar-i-vinterkriget</strong></u></a></p><p>*</p><p>9. armeijan erityisosaston raportti GUGB:n erityisosastolle tuholaisryhmän likvidoinnista</p><p>No 257</p><p>24. maaliskuuta 1940</p><p>Olemme pidättäneet valkosuomalaisen tuholaisryhmän jäsenen, <strong>Raatikaisen</strong>, joka on lähetetty SNTL:n alueella suorittamaan tuhotöitä.</p><p>Hän kertoi, että 10. maaliskuuta ryhmän valkosuomalaisia, joiden joukossa hän oli, lähetettiin alueellemme tehtävänään miinoittaa yhteyslinjoja: räjäyttää Repolassa ja Uhtualla olevia lentokoneita, levittää vastavallankumouksellisia lehtisiä.&nbsp; Heillä oli automaattiaseet, sytytysnestettä ja vastavallankumouksellisia lehtisiä.&nbsp;</p><p>Raatikaista lukuun ottamatta muut maahan tunkeutuneet vieraat ehtivät mennä omalle puolelleen, 5 heistä osui omaan miinaan, me olemme keränneet ruumiit, olemme keränneet myös automaattiaseet, miinoja ja vastavallankumouksellisia lehtisiä.&nbsp;</p><p>Raatikaisen jutun tutkinta on saatettu päätökseen, 7. armeijan syyttäjävirasto esittää asian siirtämistä NKVD:n erityiskokouksen käsiteltäväksi.</p><p>Pyydämme ohjeitanne.</p><p>Zubkov.</p><p>Lähde:</p><p>Vihavainen &ndash; Saharov (toim.): emt. s. 426.</p><p>*</p><p>No 235</p><p>8. armeijan erikoisosaston ilmoitus GUGB:n erikoisosastoon <strong>Suomen kansalaisten pidättämisestä Neuvostoliiton alueella</strong></p><p>No 380</p><p>1. huhtikuuta 1940</p><p><strong>Maaliskuun 30. päivänä 1940</strong>&nbsp; 8.jv-divisioonan kaistalla lähellä uutta rajaa Naita-kylän luona 283. jv-rykmentin sotilaat pidättivät kolme kivääreillä aseistettua suomalaista sotilasta, jotka liikkuivat lohkotilalle päin.</p><p>Pidätetyt olivat:</p><p>PUKKILA, synt. v. 1915, 13. jv-divisioonan 8. hiihtopataljoonan 3. komppanian (3.K/8.P/13.D) korpraali;</p><p>HEINONEN, synt. v. 1913, saman joukko-osastonaliupseeri;</p><p>JUNEN, synt. v. 1907, saman joukko-osaston aliupseeri.</p><p>Pidätetyt selittivät, että heidän päällystönsä lähetti heidät Kaurilasta Naitaan etsimään majoitustilaa 30 rajavartijalle.&nbsp; Lähestyessään määräpaikkaa puna-armeijalaiset pidättivät heidät.&nbsp; Luutnantti Maitusen antama ohjeita noudattaen he eivät vastustaneet.</p><p><em>(Tässä mainittuihin henkilötietoihin soveltuvia suomalaisia, Pukkila, Heinonen ja Junen?) ei esiinnyt suomalaisissa sotavankimatrikkeleissa, vh)</em></p><p><strong>Samana päivänä saman rykmentin puna-armeijalaiset</strong> Naidan alueella pidättivät 8 hevosrekeä, joissa oli 15 suomalaista ja 3 sotilasta:</p><p>PEN(VAI)NEN, (synt. v. 1895),</p><p>TARVAINEN (synt. v. 1877),</p><p>LEIRI (synt. v 1918)</p><p>VALKARAINEN (synt. v. 1920),</p><p>MARTIKAINEN (synt. v. 1897),</p><p>MINOLAINEN (synt. v. 1907),</p><p>RÄSÄNEN (synt. v. 1895),</p><p>LAUKANEN (synt. v. 1925),</p><p>ILMONEN (synt. v. 1925),</p><p>MIKKONEN (synt. v. 1925);</p><p>Naiset</p><p>KOSKELA (synt. v. 1876),</p><p>RIKONEN Singe (synt. v. 1894),</p><p>IMMONEN (synt. v. 1888),</p><p>UOVA (synt. v. 1904);</p><p>Sotilaat:</p><p>LUKINEN (synt. v. 1917),</p><p>LYIJYNEN (synt. v. 1904),</p><p>KORHONEN (synt. v. 1904).</p><p>Pidätettyjen selityksistä selvisi, että yllämainitut henkilöt olivat asuneet Naidassa.&nbsp; Suomen armeijan lähteissä uuden rajan taakse heidät evakuoitiin Kaurilaan ja he joutuivat jättämään osan omaisuuttaan ja elintarvikkeita jälkeensä.&nbsp; He saivat suomalaiselta päällystöltä luvan lähteä hakemaan omaisuuttaan entisestä kylästään kolmen sotilaan saattamina.</p><p>Päästyään meidän alueellemme heidät pidätettiin.</p><p>Kaikki 21 henkilöä pidetään 283. jv-rykmentissä.</p><p>Ellei kuluvan tarkastuksen jälkeen rajan ylitystä lasketa rikolliseksi, divisioonan päällystö luovuttaa heidät suomalaisille viranomaisille.&nbsp; Pyydän sähköttämään kiireellisesti ohjeita toimenpiteistämme.&nbsp; Sen lisäksi pyydän määräyksiä osaston toimenpiteiksi mainittujen henkiöiden suhteen.&nbsp; Sähköttäkää tulokset.</p><p>Frolov.</p><p>Tunnistenumerot. Avattu salasähke.</p><p>Lähde:</p><p>Vihavainen &ndash; Saharov (toim.): emt. s. 428.</p><p>*</p><p>No 171</p><p>GUGB:n erityisosaston tiedote SNTL:n puolustusasiain kansankomissaarin sijaiselle L.(eo) Z. Mehlisille <strong>sotavangiksi otetun suomalaisen tuholaisryhmän jäsenen</strong> todistajalausunnosta</p><p>No 20264</p><p>huhtikuuta 1940</p><p>10. maaliskuuta 194 Hiliki- 1:n (Suomen maaperää) alueella valvontajoukot ottivat kiinni suomalaisen <strong>Raatikaisen.</strong></p><p><strong>Kuulustelussa 10. maaliskuuta 1940 Raatikainen kertoi:</strong></p><p>&rdquo;9. maaliskuuta minut muiden sotilaiden kanssa lähetettiin etulinjaan, mutta sen vuoksi, että jalkani olivat kipeät, jäin jälkeen ryhmästä ja sitten päätin antautua Puna-armeijan vangiksi&rdquo;.</p><p>11. maaliskuuta 1940 saatiin partiolta ilmoitus, jonka mukaan sulkuoston valvontalatu on rikottu kolmesta kohdasta.&nbsp; Tiedustelu totesi, että kaikki kolme latua tulevat Suomen puolelta.</p><p>Olettaen, että tämä saattaa olla maahan tunkeutunut rosvojoukko, sulkuosaton no 5 päällikkö Dubin lähti sotilaiden kanssa autolla.&nbsp; Tiellä Repoalan, ajettuaan 2,5 km, auot joutui miinakenttään, yksi miina räjähti, kukaan ei loukkaantunut.&nbsp; 2-3 minuutin kuluttua räjähdyksen jälkeen seurasi valomerkit Morse-merkkien tapaan miinakentän suuntaisesti.</p><p>Tarkasteltaessa eri puolille meneviä latuja 100-150 metrin päässä räjähdyspaikasta havaittiin kolme ruumista, jotka olivat omin miinoihinsa kuolleita valkosuomalaisia.</p><p>Ruumiita tutkittaessa löydettiin karttoja, joista selvisi, että valkosuomalaisten rosvojoukko menee miinakentästä luoteeseen.&nbsp; Ryhdyttiin toimenpiteisiin rosvojoukon löytämiseksi, mutta tuloksetta, rosvojoukko meni omalle puolelleen jättäen kolme ruumiin lisäksi automaattiaseen lippaineen, kolme kivääriä, 18 kappaletta miinoja, pullon sytytysnestettä ja suuren määrän neuvostovastaisia lehtisiä.</p><p>Kaikkien näiden kerättyjen tietojen perusteella Raatikaista kuulusteltiin uudelleen 17. maaliskuuta 940, ja jäätyään kiinni hän kertoi:</p><p>&rdquo;10. maaliskuuta jälkeisenä yönä me olimme lähellä Losoa, Losossa oli Puna-armeijan joukkoja, ja meidän suomalaisjoukot katkaisivat tien, joka yhdisti Losossa sijaitsevat Puna-armeijan joukot muiden joukko-osastojen kanssa.&nbsp; Täällä me vartioimme tietä.&nbsp; Tänä aikana 17-miehen suuruinen joukkomme sai käskyn mennä Leutovaaran kautta on <strong>Essenin</strong> luo, joka oli Leutovaaran järven vasemmalla rannalla, missä saimme tarkat ohjeet.</p><p>Von Essenin ohjeiden mukaan kersantti <strong>Ruho</strong> antoi meille ohjeet, että meidän joukkomme saisi miinoja ja lehtisiä ja lähtisi Puna-armeijan selustaan Neuvostoliiton puolelle.&nbsp; Tämän käsky perusteella meidän piti miinoittaa siltoja, teitä ja levittää lehtisiä.</p><p>Essenin joukossa me saimme miinoja, lehtisiä, kranaatteja ja automaattikiväärit ja illalla 10. maaliskuuta me lähdimme Neuvostoliiton alueen suuntaan.&nbsp; Joukkueemme johtaja Ruho ilmoitti meille, että me menemme Repolaan ja Uhtuaan.&nbsp; Repolassa meidän piti miinoittaa siltoja ja tuhota lentokentällä olevat lentokoneet.&nbsp; Uhtuasta Ruho sanoi, että siellä on paljon lentokoneita, jotka meidän täytyy räjäyttää kranaateilla, ja mukanamme olleet lehtiset meidän piti levittää kyliin ja teille Neuvostoliiton puolella.</p><p>Lopullinen päämäärämme oli päästä Uhtuaan, tuhota lentokoneet lentokentällä, konkreettisia lisätehtäviä meidän piti saada paikan päällä suojeluskunnan kersantilta Ruholta.&rdquo;</p><p>Kuulustelussa 18. maaliskuuta Raatikainen kertoi:</p><p>&rdquo;Meidän Neuvostoliiton puolelle lähetettävä 17-miehinen ryhmämme muodostettiin yhdestä joukkueesta jota johti vänrikki <strong>Uul</strong>o.&nbsp; Illalla 10. maaliskuuta lähdimme Neuvostoliiton suuntaan. Yhdessä joukon kanssa tulin noin 7 kilometriä, minkä jälkeen pysähdyimme, etummaiset tutkivat kompassia ja karttaa, ja minä olin kaikkein viimeisin.&nbsp; Tuona aikana tapahtui räjähdys, jonka johdosta kaikki säikähtivät.&nbsp; Päättelin, että alkoi taistelu, käännyin ja lähdin takaisin.&nbsp; Kuljettuani noin kaksi kilometriä paluusuuntaan, heitin pois käsikranaatit (englantilaiset), kiväärin ja lehtiset siksi, että oli helpompi kulkea.&rdquo;</p><p>Lisäksi Raatikainen kertoo tuholaisryhmän muiden osanottajien nimet.</p><p>Raatikaisen asian tutkinta on päätetty ja luovutetaan sotatribunaalin tuomio antamista varten.</p><p>SNTL:n NKVD:n GUGB:n erityisosaston päällikkö, valtion turvallisuuden 3. asteen komissaari</p><p>Botskov.</p><p>Arkistonumerot. Kopio.</p><p>Lähde:</p><p>Vihavainen &ndash; Saharov (toim.): emt. s 429-430.</p><p>*</p><p><strong>Suomalaisten Talvisodan sotavankien</strong> vaiheita ja kohtaloita Neuvostotiedustelun papereissa:</p><p><em>V. Golitsky: Finnish Prisoner of War in NKVD Camps (1939-1953), 1997:</em></p><p>&nbsp;</p><p>1.12.1939:</p><p>Sotavankien kuulustelut todistavat aikaisemmin saatuja teitoja siitä, että vihollinen (suomalaiset) on lähettänyt rintaman etulinjaan parhaita fasistisia suojeluskuntajoukkojaan. &nbsp;Myös havainnnot, vangeilta saadut tiedot sekä Terijoella kaivosta löydetyn ja pidätetyn <strong>Aleksi Ivanovits Sobolevin</strong> todistukset viittaavat siihen, suojeluskuntalaiset polttavat vetäytyessään asumuksia.&nbsp; He polttivat täysin Terijoen kaupungin sekä Hal&hellip;-kylän.&nbsp; Asuinhuoneistoja poltetaan tarkoituksella jättää Puna-armeijan etenevät osastot lämpimiä tiloja vaille.</p><p>*</p><p>4.12.1939:</p><p>14. armeijan toimialueella on kaapattu eteläisen rajasulun arkistot.&nbsp; Paikallisväestön keskuudesta on paljastettu 9 suojeluskuntalaista ja Kalastajasaarennolla on pidätetty kaksi nuorempaa upseeria.&nbsp; Arkistot ja upseerit lähetetään Muurmanskiin.</p><p>*</p><p>6.12.1939:</p><p>30. marraskuuta 1939 Suojärven piirissä 8 &ndash; 10 kilometrin päässä Naistenjärven asemasta pidätettiin kaksi siviilihenkilöä, jotka seuraavaksi 1. tarkka-ampuja-armeijakunnan NKVD:n erikoisasto lähetti meille (Leningradin sotilaspiirin NKVD:n erikoisosastoon 8.Armeijan yhtymien päällystöltä).&nbsp;</p><p>Me kuulustelimme pidätettyjä ja selvitimme, että <strong>Partanen </strong>on karjalainen Suomen kansalainen, lukutaidoton, henkilötodistuksessa on hänen valokuvansa: <strong>Tavi </strong>on suomalainen, Suomen kansalainen, puolueeseen kuulumaton, lukutaitoinen, asuu Suvilahdessa.&nbsp; Ruumiintarkastuksessa löydettiin henkilötodistus Ivan Tavin nimelle.</p><p>Tavin sanojen mukaan löydetty henkilötodistus ei ollut hänen vaan hänen kaverinsa todistus, joka muka oli vahingossa laittanut sen&nbsp; hänen takkinsa taskuun ja ottanut sen asemasta hänen henkilötodistuksensa.&nbsp; Pidätetyltä takavarikoitiin kaksi kelloa, keltainen metallisormus ja muitakin esineitä.</p><p>Kuulustelussa pidätetyt Tavi ja Partanen väittivät, että he olivat töissä Naistenjärven rautatieasemalla metsätavaran lastaajina.&nbsp; Sotatoimien alettu he olivat menossa asuinpakkaansa päin, mutta heidät pidätettiin.&nbsp; Karjalan rajavartiopiiristä saatujen pidätettävien henkilöiden nimiluetteloissa heidän nimiään ei ole.</p><p>Pidätetyt on lähetetty KASNT:n (Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan) NKVD:n tiedusteluosastoon.</p><p><em>Lisäys: Partanen ja Tavi eivät esiinnyt suomalaisissa sotavankimatrikkeleissa, vh.</em></p><p>*</p><p>7.12.1939:</p><p>Sivistyneistön lausunnoista, mainintoja NKVD:n papereissa;</p><p>Terijoella käynyt Pietarissa toimiva Gudok-lehden työntekijä L. soitti Pietarista lehden toimitukseen ja kertoi puhelimitse, ettei Terijoella ole mitään Suomen hallitusta ja että <strong>Kuusisen ministereistä</strong> yksikään ei ole eikä ole koskaan ollutkaan Terijoella, Kuusisen hallitus on olemassa vain paperilla, ja sotajoukkomme kärsivät suuria tappioita.</p><p>*</p><p>O, peruskoulun 10. luokan oppilas, tuomitun &rdquo;kansan vihollisen&rdquo; poika: &rdquo;Ei se ole yllätys, jos jonkun ajan kuluttua Neuvostoliitto ojentaa &rdquo;veljenkättä&rdquo; Afrikan neekereille.&nbsp; NL:n politiikkaa ei erotu mitenkään fasistisen Saksan politiikasta: jälkimmäinen hyökkää maihin avoimesti, mutta NL tekee sitä alistettujen kansojen &rdquo;vapauttamisen&rdquo; varjolla.&rdquo;</p><p>*</p><p>On havaittu muutamia paniikkihuhujen levittämisen tapaus:</p><p>&rdquo;Suomalainen naisosasto vangitsi sotilaitamme, heiltä riisuttiin vaatteet ja poltettiin elävältä nuotiolla.&rdquo; (68. tykistörykmentin yliluutnantti Drizenko).</p><p>*</p><p>9.12.1939:</p><p>Miehittämillämme alueilla vuoristossa piilotteleva väestö on palaamassa takaisin ja jouduttuaan kosketuksin Puna-armeijan osastojen kanssa vakuuttuu siitä, että valkosuomalaisten sotakiihkoilijoiden levittämät provokaatiohuhut joukoistamme eivät pidä paikkaansa.</p><p>Talonpoika <strong>Orgolainen</strong> palasi Särkisaaren kylälle ja oleskeltuaan kotona kaksi päivä sanoi: &rdquo;Minun perheeni vietiin kylältä väkisin, mutta matkalla jätettiin.&nbsp; Meille kerrottiin paljon kauheuksia Puna-armeijasta, mutta todellisuudessa kaikki on ihan toisin.&nbsp; Minua kohdellaan hyvin.&nbsp; Olen tyytyväinen etten lähtenyt monien petettyjen kanssa.&nbsp; Kun vanhuus tule, saan viettää sitä hyvin ja kaikessa rauhassa.&rdquo;</p><p>*</p><p>2.12.1939:</p><p>90. tarkka-ampuja-divisioonan 149. rykmentin puna-armeijalainen Ivanov sanoo: &rdquo;Neuvostoliitto ei voita suomalaisia.&nbsp; Olemme sotineet kaksi päivää, makaamme lumessa eikä mitään tuloksia synny&rdquo;.&nbsp; 18. ta-divisioonan 316. rykmentin puna-armeijalainen Morozov osoitit pelkuruutta hakkaamalla sormensa pois.&nbsp; Morozov on pidätetty ja siirretty sotatribunaaliin.</p><p>Myöhemmin 13.12.1939 raportoitiin:</p><p>90. divisioonan puna-armeijalainen Morozov, joka 30. marraskuuta 1939 yritti siirtyä vihollisen puolelle, 50. armeijakunnan sotatribunaali tuomitsi 10 vuoden vankeuteen, josta 5 hän viettää rajoitetuin oikeuksin.</p><p>Puna-armeijalaiset P:n ja G:n sotatribunaali tuomitsi korkeimpaan rangaistukseen (lue: kuolemantuomio, vh) yrityksestä järjestä puna-armeijalaisten joukkoantautumisen viholliselle.</p><p>*</p><p>14.12.1939:</p><p>Sotavankien kuulustelut osoittavat, että Suomen armeijan sotilaiden keskuudessa on vahvoja sodanvastaisia mielialoja.&nbsp; Upseeristo levittää parjaavia sepustuksia Puna-armeijasta.</p><p>Sotavanki rivimies H., reserviläinen, ennen liikekannallepanoa työläinen kertoo: &rdquo;Kaikilla on sama tahto &ndash; lähteä kotiin mahdollisimman pian.&nbsp; Upseerit lyövät usein sotilaita.&nbsp; Upseerit kertoivat Puna-armeijan olevan aivan surkea.&nbsp; Normaali ihminen ei voi pärjätä siellä.&nbsp; Aseet ovat kelvottomia ja ruoka kehnoa.</p><p>Kuulusteltu sotavanki Suomen armeijan aliupseeri, <strong>suojeluskuntalainen K.</strong> kertoi: &rdquo;Suomen armeijassa levitetään kirjettä, jossa hallitus selitti, miksei se hyväksynyt Neuvostoliiton ehdotuksia.&nbsp; Kirjeessä oli sanottu, että nämä ehdotukset uhkasivat Suomen itsenäisyyttä ja turvallisuutta. Ne eivät olleet välttämättömiä eivätkä elintärkeitä Neuvostoliitolle.&nbsp; Tietoja Neuvostoliiton vastineeksi tarjoamista alueista ei annettu.&rdquo;</p><p>Sotavangeilta löydetyistä kotoa saaduista kirjeistä huomaa, että Suomen väestö on&nbsp; sotaa vastaan.&nbsp; Kirjeessä Suomen armeijan korpraalille L. lukee: &rdquo;Tänään pidetään suurten johtajien kokous. Kaikki odottavat uutisia jännittyneinä.&nbsp; Olisi hyvä, jos maa ei ryhtyisi veriseen peliin.&nbsp; On kamalaa ja hirvittävää tappaa nuorisoa.&rdquo;</p><p>Vetäytyessään vihollinen jättää miehittämiimme kyliin ja ampumahautoihin paljon vastavallankumouksellisia lentolehtisiä.&nbsp; Tuoreimmissa lentolehtisissä puolustetaan kansanvihollinen Tuhatsevskia.&nbsp; Osa näistä lentolehtisistä kulkeutuu sairaaloihin saapuvien puna-armeijalaisten kautta paikallisväestön käsiin.</p><p>*</p><p>31.12.1939:</p><p>Vangiksi otettu 11. jääkärirykmentin sotilas <strong>Suominen Eero Ilmari</strong> kertoi kuulustelussa 24. joulukuuta:</p><p>&rdquo;Merkittävällä osalla suomalaisista sotilaista mieliala on sodanvastainen.&nbsp; He pitävät sotaa tarkoituksettomana, koska Suomen armeija ei pysty voittamaan Puna-armeijaa.&nbsp; Taisteluun sotilaat menevät pakosta, erityisesti hyökkäykseen ja tiedustelemaan, mieluummin puolustautuvat.&nbsp; Kuolemajärvellä oli tapaus, jossa 11 sotilasta kieltäytyi menemästä tiedusteluretkelle.&nbsp; Upseeristo yrittää puhua ympäri sotilaita painostamaan Puna-armeijaa, sillä apua tulossa Englannista, Ranskasta ja Ruotsista.&nbsp; Väestö jäisi suurimmaksi osaksi paikoilleen, mutta upseerit, suojeluskuntalaiset siirtävät (asukkaita) ja sytyttävät asumukset palamaan.&nbsp; Kuten sotilaat, myöskään kansalaiset eivät voi näyttää poliittisia kasvojaan julman terrorin pelosta.</p><p>Lisäys: <em>Sotamies Eero Suominen, s. 1913 Helsinki, 5/JR 11, jäi vangiksi tarkemmin määrittelemättömän ajankohtana Talvisodan aikana Kuolemajärvi, Hatjalahti; palautettiin Suomeen 10.5.1940.</em></p><p>*</p><p>5.2.1940, Puna-armeijan suurhyökkäyksen alla:</p><p>Punaisen kenttäarmeijan 62. postiaseman työläinen G. Tolkatsev, Omsk-Kirovks postipiiristä loihe lausumaan:</p><p>&rdquo;Tiedätte, että <strong><em>Suomen imperialismin lahjattomat fasistiset sikiöt</em></strong> ovat provosoineet ja julistaneet sodan rakkaalle isänmaallemme Neuvostoliitolle.</p><p>Olen ollut rintamalla joulukuun 20. päivästä asti sotimassa valkosuomalaisia pyöveleitä, rosvoja ja poliittisia korttihuijareita vastaan.&nbsp; Tehtävämme on lyödä vihollinen sen alueella ja tätä kunniatehtävää olemme parhaillaan suorittamassa.&rdquo;</p><p>Tämän jälkimmäisen sikermän lähde:</p><p>Vihavainen &ndash; Saharov (toim.): emt. Neuvostoliiton salaisen poliisin NKVD:n kansiot/Talvisota.</p><p>*</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Talvisodan tragedia ja sen panttivangit Venäläisissä lähteissä

Marraskuun loppuun 1939 ajoittuu tragedia, jossa Neuvostoliiton ja Suomen kansat joutuivat hallitustensa lyhytnäköisen ja joustamattoman politiikan panttivangeiksi. (NKVD:n alkuperäisasiakirjan muotoilu, kuten alempana olevat tekstit. VH.)

Dokumentit puhuvat:

Tutkimuksesta, joka nojautuu arkistoasiakirjoihin (NKVDn tiedusteluosastot, Puna-armeijan sotilastiedustelupalvelun, GlavPURKKA, puna-armeijan poliittisen ja sotilaallisen tilanneseurannan sekä Suomen armeijan tiedusteluraporttien sekä sotavankikuulustelupöytäkirjojen, Neuvostoliiton NKVD:n ulkomaanpalvelun erityiskertomusten, suomalaisten sotavankien asenneselvitysten ym. muodostamaan kokonaisuuteen), voimme päätellä, että 26. päivään marraskuuta 1939 mennessä niin sanottua ”viholliskuvaa” ei ollut muodostunut Neuvostoliiton tai Suomen sotilaiden keskuudessa. 

He eivät ymmärtäneet, miksi sota, miksi peräytyvän sotaväen vetämiseksi uusiin asemiin täytyi polttaa kokonaisia kyliä jne. Näin raportoivat NKVD:n Ulkomaanpalvelun poliittisen osaston yliopettajan, pataljoonan komissaari Lisowskin 28. helmikuuta 1940 päiväämässä raportissa yhtymän komissaari, UPVI:n komissaarit Soprunenko ja Nekhoroshev.

Helmikuun 21. päivänä 1940 laadittu ”Tietoja puoluepoliittisesta työstä, poliittisesta ja moraalisesta tilasta Grjazovetsíssä sijaitsevalla NKVD:n leirillä mainitsee useita Suomen armeijan sotavankien lausumia:

POUTIAINEN Aatu Antti:

”Parempi itsemurha kuin vankeus, yhtymämme komentaja selitti meille ja sanoi, että puna-armeija poltti kotimme ja sittemmin vakuutuimme siitä, että suomalainen armeija sen teki.  Tämän jälkeen aloimme selittää, että hyökkääjälle ei tule tarjota suojaa (pakkasia vastaan, vh).  Liittoutuneet Englanti ja Ranska auttavat meitä, ja Venäjän armeija, vetäytyessään kuitenkin polttaisi ne” (suomalaisten kodit ym., vh)

*

HUTTUNEN; Juho Pekka:

”Joulukuun 8. päivänä 1939 hänen yksikkönsä sotilaat holvaavat Suomussalmen asuinalueita ja muita asumattomia rakennuksia palavilla aineilla ja polttavat ne.”

*

LYAYVERI TA (s.o. LÄÄVERI Toivo Aatos):

”Sodan puhkeamisen jälkeen minä tulin itsekin siihen päätelmään, etten taistellut omien etujeni puolesta, vaan muukalaisten puolesta, mutta en voinut puhua siitä.”

*

Samassa raportissa Lisowski ilmoitti Soprunenkolle siitä, että Grjazovetsin leirin suomalaiset sotavangit olivat tyytyväisiä vankeusoloihinsa, mutta heidän joukossaan esiintyi huhuja, että ne eivät olleet suomalaisia, vaan puna-armeijan sotilaita jotka avasivat tulen omia joukkojaan vastaan (viitaten Mainilan tapahtumiin 26. marraskuuta 1939 kello 15:45 – huomautus/Golizyn).  Tämä on jälleen yksi todiste siitä, että sekä puna-armeijan että sotilaiden keskuudessa oli huomattavia epäilyksiä sekä yleensä sodan 1939-1940 sopivuudesta että sen yllyttäjistä.

*

Punaisen armeijan käsky kiinnitti huomiota suomalaisten sotavankien ensialkuiseen käsittelyyn.  Tärkeä paino annettiin sotavangin ensimmäiselle kuulustelulle eli välittömästi hänen vangitsemisensa jälkeen tapahtuvaan kuulemiseen.  Sekä kuulusteluin, että punaisen armeijan tiedustelupalvelun hankkimin tiedustelutiedoin he oppivat lukuisia tietoja sabotoinnista ja terroritoimista, joita armeijan johto on kehitellyt Neuvostojoukkojen takaisia alueita silmälläpitäen. 

Näin esimerkiksi silloin, kun 10. maaliskuuta 1940 kello 20:00 Rebolovka (Repolan) suunnan etuvartioasemissa pidätettiin tuntematon henkilö, joka oli suomalainen Raatikainen Einari Mikko.

Raatikainen käveli tiellä ilman aseita siviilivaatteissa ja pidätettynä ilmoitti, että hän kuului joukkoihin, joita Suomi oli vetäytymisen jälkeen päättänyt lykätä meidän puolellemme. 

12. maaliskuuta 1940 kello 20 torjuntapartio-yksikkö oli saanut raportin, jonka mukaan hiihtäen etenevä oli ylittänyt valvontaladun kolmessa paikassa.  Läpäisykohteeseen lähetettiin tiedustelupartio tehtävänään seurata tunkeutuneita hiihtäjiä näiden havaitsemista ja kiinniottoa varten 

13. päivä maaliskuuta 1940 kello 1.30 tiedustelu totesi kaikkien kolmen hiihtäjän kokoontuneen Suomen puolelle.  Vasemmalla puolella havaittiin yksinäisen hiihtäjän haarautuva latu tienylityskohtaa.  Tämän ladun varrella tavattiin kävelemästä Raatikainen.

*

Tässä toinen esimerkki:

Repolan suunnan taistelujen aikana jälkeen jää suomalainen KORHONEN Väinö, joka kuulustelun aikana kertoo, että hän palvelee Suomen armeijassa, ja on vuodesta 1924 lähtien kuulunut suojeluskunta-järjestöön (shyutskorovskoy).  Korhonen on sitkeiden kuulustelujen jälkeen tunnustanut, että on aktiivinen suojeluskunta-järjestön jäsen ja on samaan aika toiminut vuodesta 1928 alkaen Suomen salaisen poliisin asiamiehenä Sotkalyu´n (Sotkamo?) kaupungissa kooten systemaattisesti kuukausittain mielialaraportteja salaisen pääosastolle, joista ilmeni tietoja vallankumouksellisista ja Suomen nykyisen järjestelmän työntekijöihin kohdistumasta tyytymättömyydestä

Palvelleessaan Suomen armeijan riveissä Korhonen ei lakannut provokaattorityötään.  Oman henkilökohtaisen kontaktinsa, vastavallankumouksellisen toimijan Hanguionin kanssa  hän hankki jälkimmäiselle tietoja sotilaiden mielialoista. Lisäksi poliisin toimeksiannosta hän osallistui uusien jäsenten hankintaan suojeluskuntajärjestölle.

(Lisäys: Korpraali Väinö Taavetti Korhonen, s. 4.1.1903 Sotkamo, palveli Er.P 14, jäi sotavangiksi 3.3.1940 Kuhmonniemi; Korhonen oli Valpon asiamies vuodesta 1928 lähtien Sotkamossa ja sodan aikana joukko-osastossaan;  tiedot teloituksesta puuttuvat; Korhosen nimi esiintyy rintamalla ilmestyneessä venäläisessä Kansan Valta-lehtisessä (NL) 1940; UMinisteriön saamien tietojen mukaan: Kirov vuonna 1940, Kotlas, joulukuussa 1940 siirrettiin Komiin, Suomen lähetystö Moskovassa vaati Korhosen palauttamista Suomeen 08.05.1947 alkaen useilla nooteilla, NL:n UM vastasi 15.07.1947 Korhosen saaneen aktiivisesta NL:n vastaisesta toiminnasta 8 vuoden tuomion, huhtikuussa 1950 Suomen lähetystö alkoi maksaa Korhoselle 150 ruplan kk-avustusta, minkä jälkeen neuvostoviranomaiset määräsivät Korhosen muuttamaan Eestin SNT:ssä sijaitsevalta asuinpaikkakunnaltaan Kalinin seudulle. Palasi Suomeen yli 13 vankeuden jälkeen, 12. 6.1953.: nämä tiedot sotavankitutkija Reijo Nikkilän sotavankimatrikkelista).

*

Siviilisotavankien vaihdon (pääosin 20.4.1940, vh) lisäksi vanginvaihtokomissio päätti myös etsiä kadoksissa olevia henkilöitä.

Komission toinen kokoontumisessa (15.4.1940)Suomen puolelta esitettiin komission neuvosto-osapuolelle lista Suomen armeijassa palvelleista ulkomaisista vapaaehtoisista, jotka olivat kadonnee, ja Suomen armeijan käskyn mukaan Neuvostoliittoa pyydettiin määrittämään heidän kohtalonsa ja palauttamaan kotimaahan ensitilassa.

Seuraavat henkilöt sisältyivät tähän kadoksissa olevien luetteloon:

ENSING Bezassu Wilhelm, syntynyt 109 (28. elokuuta), Unkarin kansalainen, joutunut kateisiin 7 helmikuuta 1940.

Joukkueenjohtaja, kersantti JANSSON Bruer Sixten Waldemar, kersantti JANSSON Torsten A, sekä sotilaat JOHANSSON Linus IV, KARLSSON Gustav ja BENGTSSON Neela Uno, kaikki Ruotsin kansalaisia, jotka joutuneet kateisiin 2. maaliskuuta 1940.

Luutnantti JUNG Arns Thorsten Edward, syntynyt vuonna 1918; OSSTAD Tornbrjönr, luutnantti STERNER P.E. ja TZAHAU A.P., kaikki Ruotsin kansalaisia, poissa rivistä 12. tammikuuta 1940 lähtien.

*

Tällä tavoin Suomen hallitus osoitti suosivansa ulkomaalaisia vapaaehtoisia, jotka taistelivat Suomen puolella Neuvostoliittoa vastaan. 

Vasta 16. huhtikuuta 1940, komission kolmannessa istunnossa, Suomen osapuoli pyysi apua etsittäessä suomalaisen ”Auvvo”-höyrylaivan miehistön löytämiseksi, aluksen kadottua sen jahdatessa Neuvostoliiton sotalaivoja 30. marraskuuta 1939 Viron aluevesillä.

Kapteeni SEPPÄLÄ Nestor, syntynyt vuonna 1901,

navigaattori MALMI Väinö, s. 1893,

mekaanikko KANGASMÄKI Toivo, s. 1888, sekä

merimiehet JAAKKOLA Vilho, syntynyt vuonna 1890 (Rukiver!-matrikkelin mukaan s. 1890), VARINEN Mauri, syntynyt vuonna 1906 (tätä nimeä ei löydy Rukiver-matrikkelista, vh),

PULLI Eino Juhonpoika, syntynyt vuonna 1913 (ei mainita Rukiverissä) sekä

kokki UUTELA Esther, s.1902.

(Todettakoon: Rukiver!-martikkelin mukaan Lavansaaresta joutui sotavangiksi edellä mainittujen lisäksi VEINI Helga Vappu, s. 1922 Lavansaari, lotta, sotavankina Grjazovetsissa, palasi 25.5.1940; matrikkelista ei ilmene, kuuluiko Auvvo-höyrylaivan tapauksen yhteyteen, vh).

*

Tältä osin on korostettava, että Neuvostoliitto keskusteli muodollisesti Suomen edustuston avuksi Suomen armeijan puuttuvien sotilashenkilöiden etsinnässä, mutta Puna-armeijan kadonneiden sotilaiden etsimistä ei edes nostettu pöydälle.

*

Sotavankien vaihdon menettely toteutettiin seuraavasti:

Sotavangit järjestettiin 400-1000 henkilön ryhmiksi ja toimitettiin Viipurin kaupungin alueelle (lähinnä siirrot suoritettiin Vainikkalan rautatieasemalla).  Kokoomapaikoista ja leireiltä tulevat suomalaiset vangit lähetettiin ensin joko Grjazovetsin leiriin tai suoraan Viipurin kaupungin läheisyyteen.  Kuljetukset toteutettiin Neuvostoliiton vankienvaihto-komission puheenjohtaja, prikaatinkomentaja Yevstignejevin pyynnöstä, Leningradin sotilaspiirin pääkonttorin kolmannen osaston päällikölle prikaatinkomentaja Tulupoville sähkeitse lähetetyllä seuraavansisältöisellä viestillä:

”Pyydän kuljettamaan Grjazovetsin sotavankileiristä 600 ihmisen ryhmän suomalaisia sotavankeja.  Kalusto toimitetaan Grjazovetsin Pohjoiselle rautatieasemalle 9. huhtikuuta 1940, ja laskelman mukaan juna saapuisi Viipurin-Simolan rautatieaseman läheisyyteeen ja edelleen Vainikkalan rautatieaseman tuntumaan 20.4.1940 mennessä.  Valvonta ja elintarvikehuolto on NKVD:n vanginvartioston vastuulla.

*

Tässä vaihtoryhmässä lähetettiin Grjazovetsin sotavankileiriltä Suomalaiset sotavangit:

LAHTI Kalle Victor (s. 1902, tavallinen viestintäpäällikkö, joutunut vangiksi 30.11.1939);

TIAINEN Vilko Ottovits (s. 1915, yksityinen, vangittu 30.1.1939) ja

TURKUAINEN Eino Andrejevits (s. 1916, vangiksi 30. marraskuuta 1939 rajalla).

*

Lisäys:

Rukiver!-matrikkeli kertoo:

LAHTI, Kalle August, s. 12.10.1902 Jämsänkoski, sotamies, palveli 12 LinjanRakennusKomppaniassa.; sotavangiksi 3.11.1939 Suojärvellä, palasi Suomen Grjazovetsin sotavankileiriltä ensimmäisessä palautusryhmässä 20.4.1940; Tuomittiin Suomessa 28.5.1940 5 vuodeksi kuritushuoneeeen.

TIAINEN, Vilho Einari s. 6.7.1915 Sääminki, palveli samoin sotamiehenä 12.Linj.Rak.K:ssa, sotavangiksi 30.11.1939 Suojärvellä; palasi Suomeen samoin 20.4.1940.

TURKULAINEN, Eino Antero, s. 19.12.1916 Kerimäki, sotamies, 12.Linj.RakK., sotavangiksi 30.11.1939 Hyrsylässä, palasi Suomeen 20.4.1940 Grjazovetsista.

*

Sotavankien ja sijoituspaikkojen leviäminen suurella Luoteis-Venäjän alueella, jonne suomalaisia sotavankeja pidettiin pienissä ryhmissä (maaliskuun puoliväliin 1940 saakka) edellytti palautuksia silmälläpitäen vankien valmistavaa keskittämistä 2-3:lle paikkakunnalle itse vanginvaihtojen toteuttamiseksi.

*

Joissakin tapauksissa suomalaiset sotavangit lähetettiin vankien vaihtopaikkoihin suoraan vastaanottopisteiltä.  Esimerkiksi 16. päivä huhtikuuta 1940 Suomen sotavangeista siirrettiin 107 suomalaista sotilasta (1 upseeri, 7 nuorempaa kersanttia, 8 korpraalia, 1 pilottiharjoittelija ja 90 perussotilasta) vaihtoalueelle. 

Näistä oli nuorempi kersantti SOPANEN, Yrjö Fredrik, syntynyt 1919 Punkaharjulla ja sotamies VIRTANEN Toivo Heikki, s. 1911 (Loimaan) Jupian kylässä.

(Lisäys: Alikersantti Yrjö Evert Sopanen, s. 2.3.1919 Punkaharju, palveli 3 KKK/JR 68, jäi sotavangiksi 7.3.1940 Viipurin mlk, Talin aseman lähellä; palasi Suomeen 16.4.1940  Siestarjoella;

Sotamies Toivo Henrik Virtanen, s. 9.11.1911 Loimaa, palveli 1./JR 15, jäi vangiksi sodan viimeisenä päivänä 13.3.1949 Viipuri, Tammisuo, palasi Sopasen parina 16.4.1940 Siertarjoella. vh.)

*

Edellä oleva analyysi sekä muut asiakirjat Yevstigneejevin ja Dekanozovn välillä johtavat päättelemään, että komission toiminnan päättymiseen sakka Yevstignejeva vaati useamman luokan tiukkuutta, kovaa suhtautumista suomalaisiin.  Dekanozovin määräyksetä (sähke n:o 3190, 28. päivältä huhtikuuta 1940) Evstigneejev määräsi:

Ruotsin sotavankien siirtäminen Suomen valtuuskunnan vanginvaihtojen yhteydessä on kielletty.  Ruotsalaiset välitetään erityisellä päätöksellä.

Samalla voimme todeta, että Neuvostoliiton ja Suomen komissioiden välinen yhteistyö sotavankien vaihdossa tapahtui sivistyneesti, eikä sitä voida lukea valiokunnan jäsenten kontolle, että jotkut poliittiset tahot Neuvostoliiton ja Suomen välillä yrittivät heittää ”keppejä rattaisiin”.

*

Suomalaisten sotavankien kokonaismäärästä, jotka Neuvostoliitosta palautettiin koteihinsa, 20 Suomen kansalaista anoi Neuvostoliiton hyväksyntää maahanjäännille ja neuvostokansalaisuuden saamiseksi.  Näistä kolme oli kansalaisuudeltaan venäläisiä.

Jäljelle jäävistä Neuvostoliittoon jääneistä Suomalaisia olivat: (mm.)

SUUTARI, Matti Otto, suoalainen, s. 1910 Sallan pitäjässä, palveli ErillinenKenttäpataljoona 26 (?), 2 K, jäi sotavangiksi 8. päivänä tammikuuta 1940 Sallasssa;

SALMINEN, Ville Johannes, suomalainen, syntynyt vuonna 1915 Jämsä, palveli sotamiehenä 6./II/JR 62, jäi sotavangiksi 28.2.1940 Perossa. (Palasi Suomeen 1950-luvulla, vh);

PUSSILA, Yrjö Henrik, suomalainen, syntynyt 1916 (Rantsila) Sipolan kylä, palveli JR 26:n toisessa komppaniassa, vangittu 2. helmikuuta 1940 Vuksjensrintin alueella (Ahola);

MANNINEN, Mikko Leevi, suomalainen, s 1911 Viipurin läänissä, palveli JR 31:n 7.K:ssa, vangittiin 12. joulukuuta 1939 Muolaan alueella.

*

(Lisäksi:

20.4.1940 Viipurissa palautusjunasta jäivät:

Jalonen, Frans Jalmari,

ym.

*

On syytä korostaa, että suomalasten sotavankien fyysisiin ja terveydellisiin olosuhteisin on kiinnitetty huomiota, silloin kun heidät on otettu vangeiksi ja etenkin kun heidät on otettu vastaan sotavankileirille.  Suurin osa suomalaisista vangittiin fyysisesti terveinä, vakaassa tilassa.  Jotkut saivat kuitenkin vaihtelevia vahinkoja.  Niinpä kun suomalainen sotilas Osmo AHONEN vangittiin kesäkuussa 1942 Neuvostoliiton sotilastiedustelun joukkojen toimesta, hän sai iskuja konepistoolista päähänsä.  (Ahonen Osmo Ensio, s. 14.2.1920 Tampere, stm, 5./JR 1, vangittiin 2.6.1942 Lempaala; paluutietoja ei ole, vh).

*

Poliittisiin keskusteluihin osallistumisen kannalta suomalaiset sotavangit voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

Ensimmäinen ryhmä:

Sotavangit, jotka ilmaisivat uskollisuutta Neuvostoliitolle, sen poliittiselle rakenteelle, tarpeelle olla sen kanssa hyvissä naapuruussuhteissa jne. (noin 20 prosenttia vuosien 1939-1940 ja 1941-1944 vankien kokonaismäärästä);

Toinen ryhmä:

Osoittaa neuvostovastaisia, fasistisia, äärettömän nationalistisia näkemyksiä, jotka näkemykset heijastelivat vihamielistä suhtautumista Neuvostoliitoon, venäläisiin (noin 15-20 prosenttia kaikista);

Kolmas ryhmä:

Vangit jotka vankeuden oloissa osoittivat neutraalia asennoitumista, niin sanotut ”horjuvat” (undecideds), jotka sekä epävirallisissa että muodollisissa yhteyksissä salasivat todellisen suhtautumisensa Neuvostoliittoon ja fasismiin, joka pidättäytyi asemissa ”ei sinun eikä meidän” (noin 60 % kokonaismäärästä).  Kuitenkin tämän ryhmän edustajia, pääsääntöisesti laittoivat allekirjoituksensa poliittisten julkilausumien alle, ja olivat valmiita käytettäviksi fasismin vastaisessa propagandassa (kaikenlaisten asiakirjojen yhteydessä, joita jaettiin vankien, sotilaiden ja Suomen kansan suuntaan, jne).

*

Suomalaisten sotavankien asenne sotaan, Neuvostoliittoon riippuu siitä, mihin sosiaaliryhmään ja poliittiseen liikkeeseen sotavanki kuuluu.  Sitenpä 1939-1940 –sodan vanki, HAPPENINEN, JR34:n sotilas sanoi, että ”armeijan sotilaat eivät halua taistella Neuvostoliittoa vastaan, he uskovat, että tämä sota ei anna mitään suomalaisille”. 

Sosialidemokraattisen puolueen entinen jäsen, 1939-1940 –sodan vanki, sotamies HASSKI Abel puhui myös positiivisesti Neuvosliitosta, ennen kuin meni armeijaan hän oli sosialidemokraattisen puolueen jäsen, jossa hän johti kommunistista linjaa. 

Sotamies POUTIAINEN Aatu Anti, syntynyt 1910, Kuopio, Payuyarvi (vangittiin 13. joulukuuta 1939 ja kotiutettiin 20. huhtikuuta 1940), tutkittaessa kertoi, että siviilien evakuointi rajalinjalta alkoi lokakuun 13. päivänä 1939.  Sillä kertaa lehti kirjoitti, että vallitsee oletus, että Neuvostoliitto aloittaa sodan, ja siksi väestö on pidettävä poissa rajalta.  Sanomalehti huomautti, että Neuvostoliiton vaatimuksista voidaan poiketa, ja näin ollen on vain yksi tapa – ja se on sota. Väestö on sotaa vastaan sekä kaupungeissa että kylissä.  Suomen armeijan sotilaat ovat koko ajan suojeluskuntien voimakkaassa valvonnassa, kaikkein viimeisiä, epäluotettavia ja epäilyttäviä ovat virkamiehet, vanki väittää.

(Lisäys: Sotamies Aatu Poutiainen, s. 24.6.1910 Lapinlahti, palveli 2./JR 39, jäi vangiksi 13.12.1939 Impilahti, Ruokojärvi; antoi vankeuden aikana julistuksen kahdessa lentolehtisessä; palasi Suomeen pääjoukossa 20.4.1940. vh.)

*

Suomalainen vanki NIKKINEN Oivo Manne, s. 1917 (Mäntyharju), radio-operaattori, sanoi, että ajatuskin vangiksi joutumisesta pelotti suuresti, ennen kuin hän joutui puna-armeijan kaappaamaksi yhdessä neljän toverinsa kanssa (24.1.1940 Loimola).  Silloin kolme sotilasta ja yksi nuorempi upseeri tekivät itsemurhan (valitettavasti arkistoasiakirjoissa ei ole tietoja itsemurhaan syyllistyneiden suomalaisten nimistä).

(Lisäys: Sotamies Oiva Nikkinen, s. 6.6.1917 Mäntyharju, palveli SissiP 3, vangiksi 24.1.1940 Suistamo, Loimola; palasi Suomeen pääjoukossa 20.4.1940. vh).

*

Leningradin sotilaspiirin erityisosaston erikoisraportti valtioturvallisuuden päähallinnon erityisosastolle sotavankien vaihdosta 20.-22. huhtikuuta 1940, N:o 255;

”Kolmen päivän kuluessa 20.-22. huhtikuuta kuluvaa vuotta on valkosuomalaisilta saatu 2723 puna-armeijassa palvellutta sotavankia. (…)

Luovuttaessamme suomalaisia sotavankeja 20. huhtikuuta kuluvaa vuotta 604:sta luovutettavasta henkilöstä kymmenen suomalaista kieltäytyi palaamasta, eikä heitä luovutettu Suomeen.

Pidätimme kolme Suomen armeijan ruotsalaista vapaaehtoista.  Vankina olleen upseerin ilmoitettua tästä suomalaiset vaativat epäkohteliaaseen sävyyn ruotsalaisten luovuttamista.

Suomalaiset, jotka ilmoittivat haluavansa jäädä Neuvostoliittoon, sekä kolme pidätettyä ruotsalaista on toimitettu Siestarjoelle.

Rajalta tuotavat sotavangit siistittiin Viipurissa, mutta koska Leningradin sotilaspiirin esikuntien lähettämä vaatetus ei saapunut 20. eikä 21. huhtikuuta, heitä ei lähetetty eteenpäin (saattueet 28 ja 31). (…)

HUSPANEN (?) (syntynyt vuonna 1894, suomalainen) oli vankeusaikanaan (Suomessa) levittänyt vastavallankumouksellisia povokatiivisluonteisia ja panetteleva petospuheita Neuvostoliitosta ja väestön asemasta.  Lisäksi hän on esittänyt vangeille Suomeen jäämistä (sotavanki Sepinin, syntynyt 1918, Kurskin oblastin Leninskin rajonista, ilmoitus). (…)

HUUSKANEN (syntynyt 1902) kertoi itsestään: on saapunut Neuvostoliittoon Suomesta (loikkari), päässyt Leningradin kansanväliseen sotakouluun, käynyt sitä vuoteen 1927 ja ollut sitten kolme kuukautta Petroskoissa jääkäriprikaatin apulaisjoukkueenjohtajana.  Vuodesta 1927 vuoteen 1935 hän on ollut Karjalassa metsätyömaalla.  Vuodesta 1935 vuoteen 1940 hän on ollut Moskovassa urheiluseurassa.  Puna-armeijaan hän liittyi vapaaehtoisena 8. tammikuuta 1940  Ollessaan tiedustelemassa 23. helmikuuta hän jäi yhdessä Sunigossin kanssa vangiksi.  Hänet tuomittiin 9.4.1940 Halinossa (Hamina?) teloitettavaksi ja vietiin kahleissa Mililolin (Mikkelin?) vankilaan.  Kuulusteluiden aikana häntä kiusattiin sitomalla silmät. (…)

(Sotavankienvaihto-)komission tulkkina toimiva 2. asteen intendentti LEHTONEN herättää erityistä huomiota  Kun tapasimme suomalaisvaltuuskuntaa viimeistä edellisen kerran, prikaatinkomentaja Jevstignejev ei ollut paikalla, jolloin Lehtonen ryhtyi keskustelemaan suomalaisen valtuuskunnan kanssa (kolme henkeä) suomeksi.  Ennen kuin Lehtonen alkoi puhua suomen puhekieltä, hän esitti suunnilleen seuraavanlaisen kysymyksen: ”En varmaan tuntisi enää Helsinkiä, paljonko siellä asuu nykyään väkeä?” ja alkoi siten puhua suomea.  Lehtonen on kansallisuudeltaan suomalainen ja lienee siis kotoisin Helsingistä.  Hänet on kutsuttu palvelukseen reservistä vuonna 1939.

Valiokunnan jäsen SOPRUNENKO VAATI Lehtosen siirtämistä muualle, jolloin prikaatinkomentaja (Jevstignejev) lupasi vaihtaa hänet yhteen suomea osaavaan päällystön jäseneen, mutta ei tehnyt sitä, ja sitten Lehtonen sairastui eikä ottanut enää osaa työhön.  Siitä huolimatta hän makasi 21. huhtikuuta asti komission tiloissa, joissa komission aineistoa käsitellään, jolloin hän luonnollisesti (kuulee) kaikenlaista komission henkilöstön ja jopa jäsenten keskusteluja lähinnä sotavankien vaihtoon liittyvistä eri aiheista.

Leningradin sotilaspiirin NKVD:n erityisosaston varapäällikkövaltionturvallisuuden kapteeni Kasatkin.

Lähde: Vihavainen – Saharov (toim.): Tuntematon talvisota, s. 498, 502, 503.

*

Hallituksen sotavankien vaihtovaliokunnan raportti neuvostoliittolaisten sotavankienvastaanotosta 23. huhtikuuta 1940.

(…)

7:s jakso:

¨Suomeen palaavien suomalaisten sotavankien mieliala

1. Zakatov ilmoitti, että kun Neuvostoliitosta palasi sotavankeja Suomeen ja he kertoivat, kuinka hyvin heitä kohdeltiin Neuvostoliitossa, (suomalaisen, vh) leirin komendantin ja vartijoiden petomaisuus kasvoi entisestään.  Neuvostoliitosta palanneiden suomalaisten sotavankien vaimot toivat kiitollisuuden osoituksena leiriin salaa leipää, tupakkaa ja paperosseja.  Lisäksi he ilmaisivat tyytymättömyytensä suomalaisiin vartijoihin.

Tietoja keräsivät

Hallituksen sotavankien vaihtokomission puheenjohtaja prikaainkomentaja Jevstignejev

Komission jäsen, valtionturvallisuuden kapteeni Soprunenko.

Lähde:

Vihavainen – Saharov (toim.): emt. s. 510.

*

9. armeijan erityisosaston raportti GUGB:n erityisosastoon kahden sotavangiksi otetun ruotsalaisen lähettämisestä NKVD:n Grjazovetsin leirille

No 226

21. maaliskuuta 1940

Ohjeidenne mukaisesti ilmoitan: sotavangeiksi otetut ruotsalaiset Jung ja Pernö on 1 maaliskuuta 1940 lähetetty Petroskoista pohjoisen rautatien Grjazovetsin asemalle NKVD:n Grjazovetsin leirille.

Zubkov

Lähde:

Vihavainen – Saharov (toim): emt. s. 425.

(Lisäys: Ruotsalaiset Talvisodan sotavangit Jung ja Pernö, sikäli kuin henkilöllisyydet ovat oikein tallennetut, selvisivät sotavankeudesta – siitä päätellen, ettei heidän nimiään esiinnyt Ruotsin vapaaehtoisten memoriaalissa: katso http://www.svenskafrivilliga.com/index.html vh.)

Tässä Arne Jungin tarina; - Tillfångatagen svensk frivillig flygare  Skriv ut Arne ]ung; http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/SE/grupper/berattelser-11/506-om-utlandska-frivilliga-i-finland/i5-37/659-tillfangatagen-svensk-frivillig-flygare

Lisää: http://pennanochsvardet.se/pennanochsvardet/pennanochsvardets-bocker/1710-svenska-vingar-i-vinterkriget

*

9. armeijan erityisosaston raportti GUGB:n erityisosastolle tuholaisryhmän likvidoinnista

No 257

24. maaliskuuta 1940

Olemme pidättäneet valkosuomalaisen tuholaisryhmän jäsenen, Raatikaisen, joka on lähetetty SNTL:n alueella suorittamaan tuhotöitä.

Hän kertoi, että 10. maaliskuuta ryhmän valkosuomalaisia, joiden joukossa hän oli, lähetettiin alueellemme tehtävänään miinoittaa yhteyslinjoja: räjäyttää Repolassa ja Uhtualla olevia lentokoneita, levittää vastavallankumouksellisia lehtisiä.  Heillä oli automaattiaseet, sytytysnestettä ja vastavallankumouksellisia lehtisiä. 

Raatikaista lukuun ottamatta muut maahan tunkeutuneet vieraat ehtivät mennä omalle puolelleen, 5 heistä osui omaan miinaan, me olemme keränneet ruumiit, olemme keränneet myös automaattiaseet, miinoja ja vastavallankumouksellisia lehtisiä. 

Raatikaisen jutun tutkinta on saatettu päätökseen, 7. armeijan syyttäjävirasto esittää asian siirtämistä NKVD:n erityiskokouksen käsiteltäväksi.

Pyydämme ohjeitanne.

Zubkov.

Lähde:

Vihavainen – Saharov (toim.): emt. s. 426.

*

No 235

8. armeijan erikoisosaston ilmoitus GUGB:n erikoisosastoon Suomen kansalaisten pidättämisestä Neuvostoliiton alueella

No 380

1. huhtikuuta 1940

Maaliskuun 30. päivänä 1940  8.jv-divisioonan kaistalla lähellä uutta rajaa Naita-kylän luona 283. jv-rykmentin sotilaat pidättivät kolme kivääreillä aseistettua suomalaista sotilasta, jotka liikkuivat lohkotilalle päin.

Pidätetyt olivat:

PUKKILA, synt. v. 1915, 13. jv-divisioonan 8. hiihtopataljoonan 3. komppanian (3.K/8.P/13.D) korpraali;

HEINONEN, synt. v. 1913, saman joukko-osastonaliupseeri;

JUNEN, synt. v. 1907, saman joukko-osaston aliupseeri.

Pidätetyt selittivät, että heidän päällystönsä lähetti heidät Kaurilasta Naitaan etsimään majoitustilaa 30 rajavartijalle.  Lähestyessään määräpaikkaa puna-armeijalaiset pidättivät heidät.  Luutnantti Maitusen antama ohjeita noudattaen he eivät vastustaneet.

(Tässä mainittuihin henkilötietoihin soveltuvia suomalaisia, Pukkila, Heinonen ja Junen?) ei esiinnyt suomalaisissa sotavankimatrikkeleissa, vh)

Samana päivänä saman rykmentin puna-armeijalaiset Naidan alueella pidättivät 8 hevosrekeä, joissa oli 15 suomalaista ja 3 sotilasta:

PEN(VAI)NEN, (synt. v. 1895),

TARVAINEN (synt. v. 1877),

LEIRI (synt. v 1918)

VALKARAINEN (synt. v. 1920),

MARTIKAINEN (synt. v. 1897),

MINOLAINEN (synt. v. 1907),

RÄSÄNEN (synt. v. 1895),

LAUKANEN (synt. v. 1925),

ILMONEN (synt. v. 1925),

MIKKONEN (synt. v. 1925);

Naiset

KOSKELA (synt. v. 1876),

RIKONEN Singe (synt. v. 1894),

IMMONEN (synt. v. 1888),

UOVA (synt. v. 1904);

Sotilaat:

LUKINEN (synt. v. 1917),

LYIJYNEN (synt. v. 1904),

KORHONEN (synt. v. 1904).

Pidätettyjen selityksistä selvisi, että yllämainitut henkilöt olivat asuneet Naidassa.  Suomen armeijan lähteissä uuden rajan taakse heidät evakuoitiin Kaurilaan ja he joutuivat jättämään osan omaisuuttaan ja elintarvikkeita jälkeensä.  He saivat suomalaiselta päällystöltä luvan lähteä hakemaan omaisuuttaan entisestä kylästään kolmen sotilaan saattamina.

Päästyään meidän alueellemme heidät pidätettiin.

Kaikki 21 henkilöä pidetään 283. jv-rykmentissä.

Ellei kuluvan tarkastuksen jälkeen rajan ylitystä lasketa rikolliseksi, divisioonan päällystö luovuttaa heidät suomalaisille viranomaisille.  Pyydän sähköttämään kiireellisesti ohjeita toimenpiteistämme.  Sen lisäksi pyydän määräyksiä osaston toimenpiteiksi mainittujen henkiöiden suhteen.  Sähköttäkää tulokset.

Frolov.

Tunnistenumerot. Avattu salasähke.

Lähde:

Vihavainen – Saharov (toim.): emt. s. 428.

*

No 171

GUGB:n erityisosaston tiedote SNTL:n puolustusasiain kansankomissaarin sijaiselle L.(eo) Z. Mehlisille sotavangiksi otetun suomalaisen tuholaisryhmän jäsenen todistajalausunnosta

No 20264

huhtikuuta 1940

10. maaliskuuta 194 Hiliki- 1:n (Suomen maaperää) alueella valvontajoukot ottivat kiinni suomalaisen Raatikaisen.

Kuulustelussa 10. maaliskuuta 1940 Raatikainen kertoi:

”9. maaliskuuta minut muiden sotilaiden kanssa lähetettiin etulinjaan, mutta sen vuoksi, että jalkani olivat kipeät, jäin jälkeen ryhmästä ja sitten päätin antautua Puna-armeijan vangiksi”.

11. maaliskuuta 1940 saatiin partiolta ilmoitus, jonka mukaan sulkuoston valvontalatu on rikottu kolmesta kohdasta.  Tiedustelu totesi, että kaikki kolme latua tulevat Suomen puolelta.

Olettaen, että tämä saattaa olla maahan tunkeutunut rosvojoukko, sulkuosaton no 5 päällikkö Dubin lähti sotilaiden kanssa autolla.  Tiellä Repoalan, ajettuaan 2,5 km, auot joutui miinakenttään, yksi miina räjähti, kukaan ei loukkaantunut.  2-3 minuutin kuluttua räjähdyksen jälkeen seurasi valomerkit Morse-merkkien tapaan miinakentän suuntaisesti.

Tarkasteltaessa eri puolille meneviä latuja 100-150 metrin päässä räjähdyspaikasta havaittiin kolme ruumista, jotka olivat omin miinoihinsa kuolleita valkosuomalaisia.

Ruumiita tutkittaessa löydettiin karttoja, joista selvisi, että valkosuomalaisten rosvojoukko menee miinakentästä luoteeseen.  Ryhdyttiin toimenpiteisiin rosvojoukon löytämiseksi, mutta tuloksetta, rosvojoukko meni omalle puolelleen jättäen kolme ruumiin lisäksi automaattiaseen lippaineen, kolme kivääriä, 18 kappaletta miinoja, pullon sytytysnestettä ja suuren määrän neuvostovastaisia lehtisiä.

Kaikkien näiden kerättyjen tietojen perusteella Raatikaista kuulusteltiin uudelleen 17. maaliskuuta 940, ja jäätyään kiinni hän kertoi:

”10. maaliskuuta jälkeisenä yönä me olimme lähellä Losoa, Losossa oli Puna-armeijan joukkoja, ja meidän suomalaisjoukot katkaisivat tien, joka yhdisti Losossa sijaitsevat Puna-armeijan joukot muiden joukko-osastojen kanssa.  Täällä me vartioimme tietä.  Tänä aikana 17-miehen suuruinen joukkomme sai käskyn mennä Leutovaaran kautta on Essenin luo, joka oli Leutovaaran järven vasemmalla rannalla, missä saimme tarkat ohjeet.

Von Essenin ohjeiden mukaan kersantti Ruho antoi meille ohjeet, että meidän joukkomme saisi miinoja ja lehtisiä ja lähtisi Puna-armeijan selustaan Neuvostoliiton puolelle.  Tämän käsky perusteella meidän piti miinoittaa siltoja, teitä ja levittää lehtisiä.

Essenin joukossa me saimme miinoja, lehtisiä, kranaatteja ja automaattikiväärit ja illalla 10. maaliskuuta me lähdimme Neuvostoliiton alueen suuntaan.  Joukkueemme johtaja Ruho ilmoitti meille, että me menemme Repolaan ja Uhtuaan.  Repolassa meidän piti miinoittaa siltoja ja tuhota lentokentällä olevat lentokoneet.  Uhtuasta Ruho sanoi, että siellä on paljon lentokoneita, jotka meidän täytyy räjäyttää kranaateilla, ja mukanamme olleet lehtiset meidän piti levittää kyliin ja teille Neuvostoliiton puolella.

Lopullinen päämäärämme oli päästä Uhtuaan, tuhota lentokoneet lentokentällä, konkreettisia lisätehtäviä meidän piti saada paikan päällä suojeluskunnan kersantilta Ruholta.”

Kuulustelussa 18. maaliskuuta Raatikainen kertoi:

”Meidän Neuvostoliiton puolelle lähetettävä 17-miehinen ryhmämme muodostettiin yhdestä joukkueesta jota johti vänrikki Uulo.  Illalla 10. maaliskuuta lähdimme Neuvostoliiton suuntaan. Yhdessä joukon kanssa tulin noin 7 kilometriä, minkä jälkeen pysähdyimme, etummaiset tutkivat kompassia ja karttaa, ja minä olin kaikkein viimeisin.  Tuona aikana tapahtui räjähdys, jonka johdosta kaikki säikähtivät.  Päättelin, että alkoi taistelu, käännyin ja lähdin takaisin.  Kuljettuani noin kaksi kilometriä paluusuuntaan, heitin pois käsikranaatit (englantilaiset), kiväärin ja lehtiset siksi, että oli helpompi kulkea.”

Lisäksi Raatikainen kertoo tuholaisryhmän muiden osanottajien nimet.

Raatikaisen asian tutkinta on päätetty ja luovutetaan sotatribunaalin tuomio antamista varten.

SNTL:n NKVD:n GUGB:n erityisosaston päällikkö, valtion turvallisuuden 3. asteen komissaari

Botskov.

Arkistonumerot. Kopio.

Lähde:

Vihavainen – Saharov (toim.): emt. s 429-430.

*

Suomalaisten Talvisodan sotavankien vaiheita ja kohtaloita Neuvostotiedustelun papereissa:

V. Golitsky: Finnish Prisoner of War in NKVD Camps (1939-1953), 1997:

 

1.12.1939:

Sotavankien kuulustelut todistavat aikaisemmin saatuja teitoja siitä, että vihollinen (suomalaiset) on lähettänyt rintaman etulinjaan parhaita fasistisia suojeluskuntajoukkojaan.  Myös havainnnot, vangeilta saadut tiedot sekä Terijoella kaivosta löydetyn ja pidätetyn Aleksi Ivanovits Sobolevin todistukset viittaavat siihen, suojeluskuntalaiset polttavat vetäytyessään asumuksia.  He polttivat täysin Terijoen kaupungin sekä Hal…-kylän.  Asuinhuoneistoja poltetaan tarkoituksella jättää Puna-armeijan etenevät osastot lämpimiä tiloja vaille.

*

4.12.1939:

14. armeijan toimialueella on kaapattu eteläisen rajasulun arkistot.  Paikallisväestön keskuudesta on paljastettu 9 suojeluskuntalaista ja Kalastajasaarennolla on pidätetty kaksi nuorempaa upseeria.  Arkistot ja upseerit lähetetään Muurmanskiin.

*

6.12.1939:

30. marraskuuta 1939 Suojärven piirissä 8 – 10 kilometrin päässä Naistenjärven asemasta pidätettiin kaksi siviilihenkilöä, jotka seuraavaksi 1. tarkka-ampuja-armeijakunnan NKVD:n erikoisasto lähetti meille (Leningradin sotilaspiirin NKVD:n erikoisosastoon 8.Armeijan yhtymien päällystöltä). 

Me kuulustelimme pidätettyjä ja selvitimme, että Partanen on karjalainen Suomen kansalainen, lukutaidoton, henkilötodistuksessa on hänen valokuvansa: Tavi on suomalainen, Suomen kansalainen, puolueeseen kuulumaton, lukutaitoinen, asuu Suvilahdessa.  Ruumiintarkastuksessa löydettiin henkilötodistus Ivan Tavin nimelle.

Tavin sanojen mukaan löydetty henkilötodistus ei ollut hänen vaan hänen kaverinsa todistus, joka muka oli vahingossa laittanut sen  hänen takkinsa taskuun ja ottanut sen asemasta hänen henkilötodistuksensa.  Pidätetyltä takavarikoitiin kaksi kelloa, keltainen metallisormus ja muitakin esineitä.

Kuulustelussa pidätetyt Tavi ja Partanen väittivät, että he olivat töissä Naistenjärven rautatieasemalla metsätavaran lastaajina.  Sotatoimien alettu he olivat menossa asuinpakkaansa päin, mutta heidät pidätettiin.  Karjalan rajavartiopiiristä saatujen pidätettävien henkilöiden nimiluetteloissa heidän nimiään ei ole.

Pidätetyt on lähetetty KASNT:n (Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan) NKVD:n tiedusteluosastoon.

Lisäys: Partanen ja Tavi eivät esiinnyt suomalaisissa sotavankimatrikkeleissa, vh.

*

7.12.1939:

Sivistyneistön lausunnoista, mainintoja NKVD:n papereissa;

Terijoella käynyt Pietarissa toimiva Gudok-lehden työntekijä L. soitti Pietarista lehden toimitukseen ja kertoi puhelimitse, ettei Terijoella ole mitään Suomen hallitusta ja että Kuusisen ministereistä yksikään ei ole eikä ole koskaan ollutkaan Terijoella, Kuusisen hallitus on olemassa vain paperilla, ja sotajoukkomme kärsivät suuria tappioita.

*

O, peruskoulun 10. luokan oppilas, tuomitun ”kansan vihollisen” poika: ”Ei se ole yllätys, jos jonkun ajan kuluttua Neuvostoliitto ojentaa ”veljenkättä” Afrikan neekereille.  NL:n politiikkaa ei erotu mitenkään fasistisen Saksan politiikasta: jälkimmäinen hyökkää maihin avoimesti, mutta NL tekee sitä alistettujen kansojen ”vapauttamisen” varjolla.”

*

On havaittu muutamia paniikkihuhujen levittämisen tapaus:

”Suomalainen naisosasto vangitsi sotilaitamme, heiltä riisuttiin vaatteet ja poltettiin elävältä nuotiolla.” (68. tykistörykmentin yliluutnantti Drizenko).

*

9.12.1939:

Miehittämillämme alueilla vuoristossa piilotteleva väestö on palaamassa takaisin ja jouduttuaan kosketuksin Puna-armeijan osastojen kanssa vakuuttuu siitä, että valkosuomalaisten sotakiihkoilijoiden levittämät provokaatiohuhut joukoistamme eivät pidä paikkaansa.

Talonpoika Orgolainen palasi Särkisaaren kylälle ja oleskeltuaan kotona kaksi päivä sanoi: ”Minun perheeni vietiin kylältä väkisin, mutta matkalla jätettiin.  Meille kerrottiin paljon kauheuksia Puna-armeijasta, mutta todellisuudessa kaikki on ihan toisin.  Minua kohdellaan hyvin.  Olen tyytyväinen etten lähtenyt monien petettyjen kanssa.  Kun vanhuus tule, saan viettää sitä hyvin ja kaikessa rauhassa.”

*

2.12.1939:

90. tarkka-ampuja-divisioonan 149. rykmentin puna-armeijalainen Ivanov sanoo: ”Neuvostoliitto ei voita suomalaisia.  Olemme sotineet kaksi päivää, makaamme lumessa eikä mitään tuloksia synny”.  18. ta-divisioonan 316. rykmentin puna-armeijalainen Morozov osoitit pelkuruutta hakkaamalla sormensa pois.  Morozov on pidätetty ja siirretty sotatribunaaliin.

Myöhemmin 13.12.1939 raportoitiin:

90. divisioonan puna-armeijalainen Morozov, joka 30. marraskuuta 1939 yritti siirtyä vihollisen puolelle, 50. armeijakunnan sotatribunaali tuomitsi 10 vuoden vankeuteen, josta 5 hän viettää rajoitetuin oikeuksin.

Puna-armeijalaiset P:n ja G:n sotatribunaali tuomitsi korkeimpaan rangaistukseen (lue: kuolemantuomio, vh) yrityksestä järjestä puna-armeijalaisten joukkoantautumisen viholliselle.

*

14.12.1939:

Sotavankien kuulustelut osoittavat, että Suomen armeijan sotilaiden keskuudessa on vahvoja sodanvastaisia mielialoja.  Upseeristo levittää parjaavia sepustuksia Puna-armeijasta.

Sotavanki rivimies H., reserviläinen, ennen liikekannallepanoa työläinen kertoo: ”Kaikilla on sama tahto – lähteä kotiin mahdollisimman pian.  Upseerit lyövät usein sotilaita.  Upseerit kertoivat Puna-armeijan olevan aivan surkea.  Normaali ihminen ei voi pärjätä siellä.  Aseet ovat kelvottomia ja ruoka kehnoa.

Kuulusteltu sotavanki Suomen armeijan aliupseeri, suojeluskuntalainen K. kertoi: ”Suomen armeijassa levitetään kirjettä, jossa hallitus selitti, miksei se hyväksynyt Neuvostoliiton ehdotuksia.  Kirjeessä oli sanottu, että nämä ehdotukset uhkasivat Suomen itsenäisyyttä ja turvallisuutta. Ne eivät olleet välttämättömiä eivätkä elintärkeitä Neuvostoliitolle.  Tietoja Neuvostoliiton vastineeksi tarjoamista alueista ei annettu.”

Sotavangeilta löydetyistä kotoa saaduista kirjeistä huomaa, että Suomen väestö on  sotaa vastaan.  Kirjeessä Suomen armeijan korpraalille L. lukee: ”Tänään pidetään suurten johtajien kokous. Kaikki odottavat uutisia jännittyneinä.  Olisi hyvä, jos maa ei ryhtyisi veriseen peliin.  On kamalaa ja hirvittävää tappaa nuorisoa.”

Vetäytyessään vihollinen jättää miehittämiimme kyliin ja ampumahautoihin paljon vastavallankumouksellisia lentolehtisiä.  Tuoreimmissa lentolehtisissä puolustetaan kansanvihollinen Tuhatsevskia.  Osa näistä lentolehtisistä kulkeutuu sairaaloihin saapuvien puna-armeijalaisten kautta paikallisväestön käsiin.

*

31.12.1939:

Vangiksi otettu 11. jääkärirykmentin sotilas Suominen Eero Ilmari kertoi kuulustelussa 24. joulukuuta:

”Merkittävällä osalla suomalaisista sotilaista mieliala on sodanvastainen.  He pitävät sotaa tarkoituksettomana, koska Suomen armeija ei pysty voittamaan Puna-armeijaa.  Taisteluun sotilaat menevät pakosta, erityisesti hyökkäykseen ja tiedustelemaan, mieluummin puolustautuvat.  Kuolemajärvellä oli tapaus, jossa 11 sotilasta kieltäytyi menemästä tiedusteluretkelle.  Upseeristo yrittää puhua ympäri sotilaita painostamaan Puna-armeijaa, sillä apua tulossa Englannista, Ranskasta ja Ruotsista.  Väestö jäisi suurimmaksi osaksi paikoilleen, mutta upseerit, suojeluskuntalaiset siirtävät (asukkaita) ja sytyttävät asumukset palamaan.  Kuten sotilaat, myöskään kansalaiset eivät voi näyttää poliittisia kasvojaan julman terrorin pelosta.

Lisäys: Sotamies Eero Suominen, s. 1913 Helsinki, 5/JR 11, jäi vangiksi tarkemmin määrittelemättömän ajankohtana Talvisodan aikana Kuolemajärvi, Hatjalahti; palautettiin Suomeen 10.5.1940.

*

5.2.1940, Puna-armeijan suurhyökkäyksen alla:

Punaisen kenttäarmeijan 62. postiaseman työläinen G. Tolkatsev, Omsk-Kirovks postipiiristä loihe lausumaan:

”Tiedätte, että Suomen imperialismin lahjattomat fasistiset sikiöt ovat provosoineet ja julistaneet sodan rakkaalle isänmaallemme Neuvostoliitolle.

Olen ollut rintamalla joulukuun 20. päivästä asti sotimassa valkosuomalaisia pyöveleitä, rosvoja ja poliittisia korttihuijareita vastaan.  Tehtävämme on lyödä vihollinen sen alueella ja tätä kunniatehtävää olemme parhaillaan suorittamassa.”

Tämän jälkimmäisen sikermän lähde:

Vihavainen – Saharov (toim.): emt. Neuvostoliiton salaisen poliisin NKVD:n kansiot/Talvisota.

*

 

]]>
9 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247965-talvisodan-tragedia-ja-sen-panttivangit-venalaisissa-lahteissa#comments NKVD Sotavangit Suomi 100 vuotta Talvisota Thu, 21 Dec 2017 04:12:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247965-talvisodan-tragedia-ja-sen-panttivangit-venalaisissa-lahteissa
Suomalaiset NKVD:n kynsissä Talvisodan aikana ja sen jälkeen http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247881-suomalaiset-nkvdn-kynsissa-talvisodan-aikana-ja-sen-jalkeen <p><em>Surmattuja suomalaisia Venäjällä 1939 - 1953</em></p><p><em>&rdquo;Belofinskie Militant&rdquo; &ndash; Vangittuja ja surmattuja Valkosuomalaisia militantteja ja muita häiriötekijöitä</em></p><p>*</p><p><strong>LUETTELO Suomen kansalaisista</strong>,</p><p><em>jotka Neuvostoliiton kansallisen turvallisuuden organisaatio NKVD on ottanut käsittelyyn sääntörikkomuksista vuosina 1940-1941 </em></p><p><em>(Luettelo lähetetty Neuvostoliiton turvallisuuselimelle NKVD:lle heinäkuussa 1941)</em></p><p><strong>Numero; Sukunimi, Etunimi; syntymävuosi, sotilasarvo.&nbsp; Mistä rikoksesta tuomittu ja kuinka monta vuotta määrätty. Missä pidätetty NKVD:n toimesta:</strong></p><p>1.) LAHTINEN, Reino Khovikovits, syntynyt vuonna 1913, korpraali, tuomittu 8 vuotta Vorkutan ojennustyöleirille;</p><p>Lisätietoja: Lahtinen Reino Olavi, s. 6.8.1913 Multia, korpraali Kevyt Osasto 10. Vangiksi 10.4.1940 Uukuniemi (huomaa siis välirauhan aikana; tuolloin rajalta siepattiin suomalaisia sotilaita, jotka olivat rajaseudulle komennettuina, vh); palasi Suomeen 29.5.1959, toi vaimon ja 4 lasta);</p><p>2.) PUROMÄKI, Lauri Germanovits, s. 1908, sotamies, 1941 tuomittu 8 vuotta Sevzeldorlag;</p><p>Lisätietoja: Puromäki Lauri Matias, s. 28.6.1908 Ähtäri, korpraali, Kev.Os.7, vangiksi 11.4.1940 Uukuniemi (välirauha, vrt. Lahtinen), Tuomio 8 vuotta, kuoli 9.4.1944 Gulagin hämärissä;</p><p>3.) LEHTINEN (ven. asiakirjoissa Leskinen-Lehtinen), Erka Stefanovits, syntynyt vuonna 1908, tuomittu 8 vuodeksi Ustvymlag:</p><p>Lis.: Lehtinen, Erkki, s. 20.4.1908 Keuruu, sotamies, Kev. Os.7, vangiksi 11.4.1940 Uukuniemi (vrt. edellisiin), tuomittu 8 v. Ustvymlagiin, kuoli 15.12.1941.</p><p>4.) KASSIMÄKI, Leevi Kaulla, syntynyt 1910, sotilas, 1941 tuomittu 8 vuodeksi Ustvymlag;</p><p>Lis.: Kassimäki Leevi Asko, s. 5.4.1910 Pälkjärvi, sotamies, 3/Er.P 8, vangittu 15.4.1940 Tohmajärvi,8 v. Usvymlag, kuollut 7.10.1941.</p><p>5.) KHAMMINEN, Antony Yakolevits, s. 1921, kersantti, 1941 tuomittu 8 vuotta Sevzhedorlag.</p><p>6.) ILMARANTA, Yuri Afanasjevits, syntynyt vuonna 1911, sotamies, 1941 tuomittu 8 vuotta Vorkutlag.</p><p>7.) PAKARINEN, Limi Juho Ivanovits, syntynyt vuonna 1912, sotamies, 1941 tuomittu 8 vuotta Ukhtoizhemlag.</p><p>8.) TORVINEN, Arvi Antti, s. 1916, sotamies, 1941 tuomittu 8 vuotta Sevzeldorlag.</p><p>9.) DUNB OKSELM Ak-Selm Ivanovits, s. 1913, kersantti, 1940 tuomittu 8 vuotta Ukhtoizhemlag.</p><p>10.) STRENG, Eriko Invor, s. 1913, kersantti, 1940 tuomittu 8 vuotta Ustvymlag.</p><p>11.) HELENIUS, Edwin Karlovits, s. 1912, korpraali, 1940 tuomittu 8 vuotta Sevzhedorlag.</p><p>12.) THOUMINEN (Tuominen), Lauri Armas, s. 1913, sotamies, 1940 tuomittu 10 vuotta Sevzeldorlag.</p><p>13.) VALENIUS, Yurye Johannes Karlovits, s. 916, 1940 tuomittu 10 vuotta Ustvymlag.</p><p>14.) MURSU, Uno Lassovits, s. 1914, sotilas, 1940 tuomittu 8 vuotta Usvymlag.</p><p>15.) KOITINEN-REUTA, Impi Matvejevits, s. 1907, rivimies, 1938 tuomittu 10 vuotta Vorkutlag.</p><p>16.) ROKKA Jaina Mikkovits, s. 1909, sotamies, 1940 tuomittu 5 vuotta Kraslag.</p><p>17.) TURUNEN, Vaine Matvejevts, s. 1906, rangaistusta ei ole tuomittu.&nbsp; Pidätettiin 19. päivä syyskuuta 1940 Krasnojarskissa.</p><p>18.) FORREST, Vidor, s. 1913, kersantti&nbsp; Tietoja ei ole saatavilla.&nbsp; 8 vuotta Siblag.</p><p>19.) MYLYVITT (Myllyviita), Aarne.&nbsp; Ei tietoja.&nbsp; Sotamies.&nbsp; Ei tietoja. 8 vuotta Kraslag.</p><p>20.) VUOERNO Iorma.&nbsp; Tietoja ei saatavilla. Reserviläinen.&nbsp; Ei tietoja. 8 vuotta Sevzeldorlag.</p><p>21.) TORVINEN, J.&nbsp; Ei tietoja.&nbsp; sotamies. Ei tietoja. 8 vuotta Sevzeldorlag.</p><p>22.) KAIA, Toivo.&nbsp; Ei tietoja.&nbsp; Sotamies. Ei tietoja. 8 vuotta Vyatlag.</p><p>23.) SILANDER, A. O. Ei tietoja.&nbsp; Sotamies. Ei tietoja. 8 vuotta Vyatlag.</p><p>24.) <strong>KOIVISTO, Eino</strong>.&nbsp; Ei tietoja. sotamies. Tietoja ei saatavilla.&nbsp; 8 vuotta Karlag.</p><p><em>Lisätietoja</em>: <strong><em>Eino Koivisto on Ikaalisten mies</em></strong>; <em>syntynyt 18.11.1920 Ikaalisten maalaiskunnassa, Kallionkielen kylässä, palveli sotamiehenä 4./JR 21:ssä, joutui sotavangiksi 1.6.1940 Tyrjässä.&nbsp; Ehti palvella asevelvollisena vain lyhyen ajan, peruskoulutuksen jälkeen määrättiin Talvisodan jälkeiselle uudelle rajalle, jossa varusmiespalvelusta suorittavan ryhmän jäsenenä oli Suomen puolella vartiossa, kun NKVD:n sieppauspartio vei erään ladon nurkalta Einon ja kuljetti rajan yli. &nbsp;Matkaa sieppauspaikalta rajalle oli noin kilometri toista, ja Einon kivääri jäi nojalleen ladon seinustalle; tapauksen silminnäki asetoveri läheiseltä mäeltä.&nbsp; Vastaavankaltaisia rajasieppauksia tapahtui kymmenittäin välirauhan aikana 1940-1941.&nbsp; Sotavankeuteen joutuessaan Eino Koivisto oli 19-vuotias.&nbsp; Hän kuoli Neuvostoliiton sisäministeriön vankileirillä Karagandassa, Kazakstanissa runsaan kolmen vuoden sotavankeuden jälkeen 1.7.1943.(</em>vh)</p><p>25.) NIILES, Reynaud.&nbsp; Ei tietoja saatavilla.&nbsp; sotamies. 1941, 8 vuotta Vorkutlag.</p><p>26.) SIKKO, Tauno, ei tietoja saatavilla.&nbsp; 1941 tuomittu 10 vuotta Vorkutlag.</p><p>27.) MARJANEN, Unto, ei tietoja reserviläinen, 1941 tuomittu 10 vuotta Ustvymlag.</p><p>28.) REPELINEN, Ville, ei tietoja, epäselvä.</p><p>29.) KUZNETSOV, Juho Jurevits, ei tietoja. sotilas. 17. huhtikuuta 1941, <strong><em>ammuttiin Moskovan tuomioistuimen päätöksellä</em></strong> (ei aivan varmuutta).</p><p>30.) TORIKKA, Alexander Ivanovits, ei tietoja, reservivartija, 21. helmikuuta 1941, <strong><em>ammuttiin Moskovan tuomioistuimen päätöksellä</em></strong> (ei aivan varmuutta)</p><p><strong>Lähde:</strong></p><p><em>V. Golitsky, (1997); aineisto</em></p><p><em>*</em></p><p><strong>Lue lisää välirauhan 1940-1941 aikana kadonneista ja tapetuista siviileistä ja sotilaista</strong>,</p><p><strong>Juha Pohjonen</strong>; <a href="https://www.tammi.fi/uutiset/uutuuskirja-kertoo-valirauhan-aikana-kadonneista-ja-tapetuista-siviileista-ja-sotilaista"><u>https://www.tammi.fi/uutiset/uutuuskirja-kertoo-valirauhan-aikana-kadonneista-ja-tapetuista-siviileista-ja-sotilaista</u></a> &amp; <a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001254601.html"><u>https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001254601.html</u></a> &nbsp;&amp;&nbsp; <a href="https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Neuvostoliitto-sieppasi-talvisodan-j%C3%A4lkeen-satoja-suomalaisia-vain-pieni-osa-palasi/829742"><u>https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Neuvostoliitto-sieppasi-talvisodan-j%C3%A4lkeen-satoja-suomalaisia-vain-pieni-osa-palasi/829742</u></a></p><p>Välirauhan aikana Neuvostoliiton puolelle rajaa päätyi yhteensä 212 suomalaista, joista takaisin pääsi vain 79 ihmistä.; <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9135417"><u>https://yle.fi/uutiset/3-9135417</u></a> &nbsp;&amp;</p><p><a href="https://www.sttinfo.fi/tiedote/uutuuskirja-kertoo-valirauhan-aikana-kadonneista-ja-tapetuista-siviileista-ja-sotilaista?publisherId=2326&amp;releaseId=50655646"><u>https://www.sttinfo.fi/tiedote/uutuuskirja-kertoo-valirauhan-aikana-kadonneista-ja-tapetuista-siviileista-ja-sotilaista?publisherId=2326&amp;releaseId=50655646</u></a> &amp;</p><p><a href="https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/430344-suomalaisia-alkoi-kadota-mystisesti-tutkija-puna-armeija-miehitti-suomea-laajoilla"><u>https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/430344-suomalaisia-alkoi-kadota-mystisesti-tutkija-puna-armeija-miehitti-suomea-laajoilla</u></a> &nbsp;&amp; &nbsp;</p><p><a href="https://esaimaa.fi/uutiset/kulttuuri-ja-viihde/4e6f2539-f6e9-40c5-b23d-8646d871517d"><u>https://esaimaa.fi/uutiset/kulttuuri-ja-viihde/4e6f2539-f6e9-40c5-b23d-8646d871517d</u></a></p><p>*</p><p><strong>LUETTELO</strong></p><p><strong>Suomen kansalaisista</strong>,</p><p><em>jotka NKVD:n valvontajärjestelmät ottaneet käsiteltävikseen vuosien 1939-1940 aikana (valikoitu luettelo, vain Neuvostoliiton punaisen armeijan 9. Armeijan toiminta-alueella <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_9._armeija"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_9._armeija</u></a> );</em></p><p><em>Luettelo sisältää rajatusti selvitystietoja, mitä varten henkilö pidätettiin armeijan takana Sotilastuomioistuimen päätöksellä</em>.</p><p>1.) SEPPÄNEN, Kalle, asukas lähellä Suomussalmen Juntusrantaa, Suomen tiedustelupalvelun toimija, suojeluskunnan jäsen, 1922 poliisi, mukana vakoilutoiminnassa.&nbsp; Tuomittu korkeimpaan rangaistukseen (teloitus).&nbsp; Tuomio pantu täytäntöön.</p><p>2.) MERILÄINEN, Maggi Heikki.&nbsp; Hän harjoitti vakoilutoimintaa.&nbsp; Liittyy Kalle Seppäsen, entinen jäsen Karjalan seikkailussa 1933.&nbsp; Kuolemantuomio (ammuttavaksi).&nbsp; Tuomio pantu täytäntöön.</p><p>3.) TAURIAINEN, Oskar, vapaaehtoinen sabotaasiyksikön jäsen, toimi kuljettajana osaksi yksittäisten ryhmien taistelijoita ja komentajia.&nbsp; Korkein rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio pantu täytäntöön.</p><p>4.) HEIKKINEN, Ailey Juho.&nbsp; Hän oli harjoittamassa vakoilutoimintaa, aseiden anastusta, hänen talossaan sijaitsi laiton tiedustelupiste.&nbsp; Korkein rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio pantu täytäntöön.</p><p>5.) HEIKKINEN, Josip Hugo.&nbsp; Oli harjoittamassa vakoilutoimitaa ja vihamielistä propagandaa puna-armeijaa kohtaan, aktiivisen ukrainalaisen (kanssa?).&nbsp; Korkein rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio pantu täytäntöön.</p><p>6.) SEPPÄNEN, Jalmari Sakarinpoika.&nbsp; Suomalaisen tiedustelupalvelun agentti, joka harjoitti vakoilutoimintaa.&nbsp; Korkein rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio pantu täytäntöön.</p><p>7.) MOILANEN, Iikka Ilkovits.&nbsp; Käskytti vakoilutoimintaan, vihamieliseen propagandaan ja ilmoitti terrorihankkeita Puna-armeijan sotilasosastoja vastaan.&nbsp; Korkein rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio pantu täytäntöön.</p><p>8.) MOILANEN, Andrey.&nbsp; Toiminut vakoilijana yhdessä Iikka Moilasen kanssa.&nbsp; Korkein rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio pantu täytäntöön.</p><p>9.) JUNTUNEN, Paavo, suojeluskuntalainen, harjoitti vakoilutoimintaa.&nbsp; Korkein rangaistus (teloitus). Tuomio pantu täytäntöön.</p><p>10.) MIKKONEN, Antti Heikki.&nbsp; Vuonna 1918 hän taisteli punaisen legioonan joukkoja vastaan.&nbsp; Tiedustelua koskevien ohjeiden mukaisesti toistuvasti ylitti Suomen ja Neuvostoliiton valtiorajan.&nbsp; Oli harjoittamassa vakoilutoimintaa.&nbsp; Korkein rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio pantu täytäntöön.</p><p>11.) MOILANEN, Tuomas Tuomaanpoika.&nbsp; Suomen tiedustelupalvelun lähettämänä toistuvasti ylitti Neuvostoliiton valtiorajan.&nbsp; Oli harjoittamassa vakoilutoimintaa&nbsp; Korkein rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio pantu täytäntöön.</p><p>12.) SEPPÄNEN, Lauri Ilmari.&nbsp; Suomen tiedustelupalvelun määräyksestä toistuvasti läpäissyt valtion rajan Neuvostoliittoon, vuonna 1934, oli loukkaantunut ylittäessään rajan ja jouduttuaan rajaselkkaukseen (Neuvostoliiton rajavahdit havaitsivat).&nbsp; Oli harjoittamassa vakoilutoimintaa.&nbsp; Korkein rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio pantu täytäntöön.</p><p>13.) KORHONEN, Väinö Taavetti.&nbsp; Suojeluskuntalainen.&nbsp; Suomen salaisen poliisin edustaja, vuosina 1924-1927 raportoituja tietoja vallankumouksellisista työntekijöistä, ollut edelleen armeijan poliisin (sotilastiedustelu) agentti.&nbsp; Toteutusta koskevia tietoja ei ole.</p><p>14.) RAATIKAINEN, Einari, sabotointiryhmän jäsen (17 henkilöä).&nbsp;</p><p><strong>Luettelon lähde</strong>:</p><p><em>V. Galitky laatinut GARF:n, TsKhlDK:n, TsAMO RF:n asiakirjakokoelmien perusteella (1997).</em></p><p>*</p><p><strong>LUETTELO</strong></p><p><strong>Suomen kansalaisista</strong>,</p><p><em>joiden toiminta on tukahdutettu Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun NKVD:n toimenpitein sodan 1941-1944 jälkeen (esimerkkitiedot);</em></p><p>Numero, asetelmatiedot: kun tietoja rikoksesta, josta henkilö pidätettiin ja sotatribunaalin asiassa antama tuomio;</p><p>1.) PAUKONEN, I.M. syntynyt 1916, vuoroesimies, kauppa numero 1, rengastehtaaseen, 1 päivänä toukokuuta 1941 vastavallankumouksellinen toiminta Leningradin kaupungissa (ja vakooja).&nbsp; Kuolemanrangaistus (ammuttu).&nbsp; Rangaistus täytetty.</p><p>2.) WEIZEN, P.A. s. 1922, taidekoulun entinen opiskelija.&nbsp; Kuolemanrangaistus (ammuttu).&nbsp; Rangaistus täytetty.</p><p>3.) VEYZENEN, S.I. s. 1900, Kaartin leipomo &rdquo;Punainen Paakari&rdquo;.&nbsp; Kuolemanrangaistus (ammuttu).&nbsp; Tuomio täytetty.</p><p>4.) KHYANNIKAYAINEN, M.M. (Hannikainen?), syntynyt vuonna 1900, kollektiivisen tilan &rdquo;Aamulla&rdquo; puheenjohtaja lokakuussa 1941 Novgorodin alueella terrorismia ja sabotointia varten.&nbsp; Kuolemanrangaistus (ammuttu). Tuomio täytetty.</p><p>5.) KHAINNUKAINEN D.D. syntynyt vuonna 1900, kollektiivisen tilan &rdquo;Punainen työ&rdquo; puheenjohtaja syksyllä 1941 Leningradin Vsevolozhskin alueella vakoilusta ja sabotoinnista.&nbsp; Kuolemanrangaistus (ammuttu).&nbsp; Tuomio täytetty.</p><p>6.) MUSTONEN, J.I. syntynyt vuonna 1901, kollektiivitilan maanviljelijä.&nbsp; Kuolemanrangaistus (ammuttu).&nbsp; Tuomio täytetty.</p><p>7.) SUSIE; F.M. syntynyt vuona 1883, kollektiivitilan maanviljelijä.&nbsp; Kuolemanrangaistus (ammuttu).&nbsp; Tuomio täytetty.</p><p>8.) KAJAVA; Kh. I. syntynyt vuonna 1912, sotamies, 579. Erillinen rakentajapataljoona (OSB).&nbsp; Syyskuussa 1941 Neuvostoliiton vastaista propaganda ja aikomusta edistää Suomen joukkojen sotaponnistuksia.&nbsp; Kuolemanrangaistus (ammuttu).&nbsp; Tuomio täytetty.</p><p>9.) HAIMI, P. I. s. 1906, rivimies.&nbsp; 579. OSB.&nbsp; Syyskuussa 1941 Neuvostoliiton vastaista propagandaa aikomuksena edistää Suomen joukkoja.&nbsp; Tuomio annettu: Maksimaalinen rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio on pantu täytäntöön.</p><p>10.) HEINONEN, D.I. s. 1915, sotamies 579.OBS.&nbsp; Maksimaalinen rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio on pantu täytäntöön.</p><p>11.) PULKKINEN, S. I. syntynyt 1906, sotamies 579. OBS.&nbsp; Maksimaalinen rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio pantu täytäntöön.</p><p>12.) KOKKO J.I. syntynyt 1906, sotamies 579.OSB.,&nbsp; Maksimaalinen rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio on pantu täytäntöön.</p><p>13.) KHAYGORA, M.J.&nbsp; syntynyt vuonna 1907, sotamies 579.OSB.&nbsp; Maksimaalinen rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio on pantu täytäntöön.</p><p>14.) PUTKINEN, A.M. syntynyt vuonna 1908, sotamies, 579.OSB.&nbsp; Maksimaalinen rangaistus (teloitus).&nbsp; Tuomio on pantu täytäntöön.</p><p><strong>Luettelo:</strong></p><p><em>V. Galitsky laatinut GARF:n, TsKhlDk:n ja TsAMO RF:n datan perusteella.</em></p><p>*</p><p><strong>LUETTELO</strong></p><p><strong>SUOMEN kansalaisista</strong>,</p><p><em>jotka tuomittiin Neuvostoliitossa valtion rajan laittomaan siirtoon liittyen vuosina 1944-194 ja joita pidettiin sotavoimien leireissä (<strong>V.M: Molotovin</strong> 15.8.1947 antamassa kertomuksessa);</em></p><p>Sukunimi, etunimi, sukutaulu, syntymävuosi:</p><p>1.) Kokkonen, Vilgo Ios, syntynyt 1924</p><p>2.) Ackerman, Arno Evert, 1917</p><p>3.) Vayalainen, Yogo Petrovits, 1908 (Veijalainen?)</p><p>4.) Flinkman, Tazio Erkovits, 1912</p><p>5.) Manuka, Eino-Tomasz Anta, 1928</p><p>6.) Hedman Eino Esa, 1924</p><p>7.) Yankinen, Veiko-Oljani Gustavovits, 1925</p><p>8.) Khustari, Vayko Matvejevits, 1914</p><p>9.) Nohainen, Samo Tafano, 1914</p><p>10.) Hirionen, Erkki-Vaino Anton, 1923</p><p>11.) Rutanen, Erkki Allan Onni, 1925</p><p>12.) Tolvanen, Morti Aro-Antti,1921</p><p><strong>Lähde: </strong></p><p><em>V Galitsky, tekijä laatinut GARF-tietojen yhdistelmien perusteella arkistokokonaisuudesta.</em></p><p>*</p><p><strong>LUETTELO</strong></p><p><strong>Suomen kansalaisuuden omaavista toimijoista</strong>,</p><p><em>jotka <strong>Viron Sosialistisen Neuvostotasavallan NKVD</strong>:n toimesta internoitiin kesäkuun lopulla 1941</em> (Sen johdosta, että Suomi liittyi sotaan Neuvostoliittoa vastaan.)</p><p>Numero; Sukunimi; Etunimi ja sukutaulu; syntymävuosi, syntymäpaikka, asuinpaikka ja ammatti:</p><p>1.) VILEM Pavo Valerianovich, 1919 Tyri, ESSR, Tyri ESSR, työttömänä.</p><p>2.) NIIMAN, Johan Johannovich, 1877 Bruner, Suomi, Tallinna, Automotive Mechanic</p><p>3.) NIIMAN, Fanny Davydovna, 1878 Purkala, Tallinna, kotiäiti</p><p>4.) PELLINEN, Lyuli Janovna, 1913 Suomi, työläinen</p><p>5.) HENRYKSON, Toini Juliosovna, 1915 Oulu Suomi, työläinen</p><p>6.) NIKULAINEN, Otto Wihelm Andreevitch, 1891 Mikkeli Suomi, Tarymaan piiri, metsuri</p><p>7.) SCHMALZ, Paula Maksimovna, 1897 Joensuu Suomi, Tartto ESSR; ilman varsinaista ammattia<br />8.) SHMALTS, Pavel Aleksandrovits, 1926 Tartto, Tartto ESSR, oppilas</p><p>9.) HUOLONEN, Alexei Simonovts, 1891 Oranienbaum Venäjä, Tartto ESSR, tarjoilija</p><p>10.) KIVI, Juho-William Juhovits, 1894 Jyväskylä, Kaila ESSR, maaaloustyöntekijä</p><p>11.). KIVIAHO, Margareta Semenovna, 1890 Tsiuhanda Suomi, Narva ESSR, työläinen</p><p>12.) RANTANEN, Erland Karlovits, 1872 Liimo provinssi, Narva ESSR, suutari</p><p>13.) MENTIMATI, Amanda Erikovna, 1891 Hauho provinssi, Tartumaa ESSR:n työntekijä</p><p>14) AHDE, Kustaa Florientievna, 188 Vihti, Tana ESSR:n työntekijä</p><p>15.) KAKKI, Nostor Ioganovits, 1890 Suomi, Paide ESSR, puuseppä</p><p>16.) KEKÄLÄINEN, Fanny Karlovna, 1889 Suomi, Paide ESSR, opettaja</p><p><em>Lähde: </em></p><p><em>VGolitsky/GARF, asiakirjojen kokoelma.</em></p><p><em>Galitski, Vladimir: Finskie voennoplennye v lagerjah NKVD (1939-1953). Graal, Moskova, 1997.</em></p><p>Mihin näiden Suomen kansalaisten kohtalot johtivat, jää tiedon puutteessa arvailtavaksi.&nbsp; Laajojen ja syvälle käyvien puhdistusten aikana voidaan päätellä monien, josko kaikkien, joutuneen niskalaukauksen uhriksi. vh</p><p>*</p><p><em>Edellä olen noudattanut venäläisten alkuperäislähteiden muotoiluja niin pitkälle kuin se tarkoituksenmukaisuussyistä on ollut mahdollista ja mielekästä.&nbsp; Selvissä ja yleisesti tiedossa olevissa tapauksissa olen &rdquo;suomentanut&rdquo; nimiä tai tekstiä, mutta muutoin uskollisuus alkuperäislähteelle on pyritty säilyttämään.&nbsp; Myöhemmin on tarkoitus syventää tässä mainittujen &ndash; sekä muista lähteistä saatavissa olevien &ndash; uhrien kohtaloita siinä määrin kuin tietoja on esitettävissä.</em></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Surmattuja suomalaisia Venäjällä 1939 - 1953

”Belofinskie Militant” – Vangittuja ja surmattuja Valkosuomalaisia militantteja ja muita häiriötekijöitä

*

LUETTELO Suomen kansalaisista,

jotka Neuvostoliiton kansallisen turvallisuuden organisaatio NKVD on ottanut käsittelyyn sääntörikkomuksista vuosina 1940-1941

(Luettelo lähetetty Neuvostoliiton turvallisuuselimelle NKVD:lle heinäkuussa 1941)

Numero; Sukunimi, Etunimi; syntymävuosi, sotilasarvo.  Mistä rikoksesta tuomittu ja kuinka monta vuotta määrätty. Missä pidätetty NKVD:n toimesta:

1.) LAHTINEN, Reino Khovikovits, syntynyt vuonna 1913, korpraali, tuomittu 8 vuotta Vorkutan ojennustyöleirille;

Lisätietoja: Lahtinen Reino Olavi, s. 6.8.1913 Multia, korpraali Kevyt Osasto 10. Vangiksi 10.4.1940 Uukuniemi (huomaa siis välirauhan aikana; tuolloin rajalta siepattiin suomalaisia sotilaita, jotka olivat rajaseudulle komennettuina, vh); palasi Suomeen 29.5.1959, toi vaimon ja 4 lasta);

2.) PUROMÄKI, Lauri Germanovits, s. 1908, sotamies, 1941 tuomittu 8 vuotta Sevzeldorlag;

Lisätietoja: Puromäki Lauri Matias, s. 28.6.1908 Ähtäri, korpraali, Kev.Os.7, vangiksi 11.4.1940 Uukuniemi (välirauha, vrt. Lahtinen), Tuomio 8 vuotta, kuoli 9.4.1944 Gulagin hämärissä;

3.) LEHTINEN (ven. asiakirjoissa Leskinen-Lehtinen), Erka Stefanovits, syntynyt vuonna 1908, tuomittu 8 vuodeksi Ustvymlag:

Lis.: Lehtinen, Erkki, s. 20.4.1908 Keuruu, sotamies, Kev. Os.7, vangiksi 11.4.1940 Uukuniemi (vrt. edellisiin), tuomittu 8 v. Ustvymlagiin, kuoli 15.12.1941.

4.) KASSIMÄKI, Leevi Kaulla, syntynyt 1910, sotilas, 1941 tuomittu 8 vuodeksi Ustvymlag;

Lis.: Kassimäki Leevi Asko, s. 5.4.1910 Pälkjärvi, sotamies, 3/Er.P 8, vangittu 15.4.1940 Tohmajärvi,8 v. Usvymlag, kuollut 7.10.1941.

5.) KHAMMINEN, Antony Yakolevits, s. 1921, kersantti, 1941 tuomittu 8 vuotta Sevzhedorlag.

6.) ILMARANTA, Yuri Afanasjevits, syntynyt vuonna 1911, sotamies, 1941 tuomittu 8 vuotta Vorkutlag.

7.) PAKARINEN, Limi Juho Ivanovits, syntynyt vuonna 1912, sotamies, 1941 tuomittu 8 vuotta Ukhtoizhemlag.

8.) TORVINEN, Arvi Antti, s. 1916, sotamies, 1941 tuomittu 8 vuotta Sevzeldorlag.

9.) DUNB OKSELM Ak-Selm Ivanovits, s. 1913, kersantti, 1940 tuomittu 8 vuotta Ukhtoizhemlag.

10.) STRENG, Eriko Invor, s. 1913, kersantti, 1940 tuomittu 8 vuotta Ustvymlag.

11.) HELENIUS, Edwin Karlovits, s. 1912, korpraali, 1940 tuomittu 8 vuotta Sevzhedorlag.

12.) THOUMINEN (Tuominen), Lauri Armas, s. 1913, sotamies, 1940 tuomittu 10 vuotta Sevzeldorlag.

13.) VALENIUS, Yurye Johannes Karlovits, s. 916, 1940 tuomittu 10 vuotta Ustvymlag.

14.) MURSU, Uno Lassovits, s. 1914, sotilas, 1940 tuomittu 8 vuotta Usvymlag.

15.) KOITINEN-REUTA, Impi Matvejevits, s. 1907, rivimies, 1938 tuomittu 10 vuotta Vorkutlag.

16.) ROKKA Jaina Mikkovits, s. 1909, sotamies, 1940 tuomittu 5 vuotta Kraslag.

17.) TURUNEN, Vaine Matvejevts, s. 1906, rangaistusta ei ole tuomittu.  Pidätettiin 19. päivä syyskuuta 1940 Krasnojarskissa.

18.) FORREST, Vidor, s. 1913, kersantti  Tietoja ei ole saatavilla.  8 vuotta Siblag.

19.) MYLYVITT (Myllyviita), Aarne.  Ei tietoja.  Sotamies.  Ei tietoja. 8 vuotta Kraslag.

20.) VUOERNO Iorma.  Tietoja ei saatavilla. Reserviläinen.  Ei tietoja. 8 vuotta Sevzeldorlag.

21.) TORVINEN, J.  Ei tietoja.  sotamies. Ei tietoja. 8 vuotta Sevzeldorlag.

22.) KAIA, Toivo.  Ei tietoja.  Sotamies. Ei tietoja. 8 vuotta Vyatlag.

23.) SILANDER, A. O. Ei tietoja.  Sotamies. Ei tietoja. 8 vuotta Vyatlag.

24.) KOIVISTO, Eino.  Ei tietoja. sotamies. Tietoja ei saatavilla.  8 vuotta Karlag.

Lisätietoja: Eino Koivisto on Ikaalisten mies; syntynyt 18.11.1920 Ikaalisten maalaiskunnassa, Kallionkielen kylässä, palveli sotamiehenä 4./JR 21:ssä, joutui sotavangiksi 1.6.1940 Tyrjässä.  Ehti palvella asevelvollisena vain lyhyen ajan, peruskoulutuksen jälkeen määrättiin Talvisodan jälkeiselle uudelle rajalle, jossa varusmiespalvelusta suorittavan ryhmän jäsenenä oli Suomen puolella vartiossa, kun NKVD:n sieppauspartio vei erään ladon nurkalta Einon ja kuljetti rajan yli.  Matkaa sieppauspaikalta rajalle oli noin kilometri toista, ja Einon kivääri jäi nojalleen ladon seinustalle; tapauksen silminnäki asetoveri läheiseltä mäeltä.  Vastaavankaltaisia rajasieppauksia tapahtui kymmenittäin välirauhan aikana 1940-1941.  Sotavankeuteen joutuessaan Eino Koivisto oli 19-vuotias.  Hän kuoli Neuvostoliiton sisäministeriön vankileirillä Karagandassa, Kazakstanissa runsaan kolmen vuoden sotavankeuden jälkeen 1.7.1943.(vh)

25.) NIILES, Reynaud.  Ei tietoja saatavilla.  sotamies. 1941, 8 vuotta Vorkutlag.

26.) SIKKO, Tauno, ei tietoja saatavilla.  1941 tuomittu 10 vuotta Vorkutlag.

27.) MARJANEN, Unto, ei tietoja reserviläinen, 1941 tuomittu 10 vuotta Ustvymlag.

28.) REPELINEN, Ville, ei tietoja, epäselvä.

29.) KUZNETSOV, Juho Jurevits, ei tietoja. sotilas. 17. huhtikuuta 1941, ammuttiin Moskovan tuomioistuimen päätöksellä (ei aivan varmuutta).

30.) TORIKKA, Alexander Ivanovits, ei tietoja, reservivartija, 21. helmikuuta 1941, ammuttiin Moskovan tuomioistuimen päätöksellä (ei aivan varmuutta)

Lähde:

V. Golitsky, (1997); aineisto

*

Lue lisää välirauhan 1940-1941 aikana kadonneista ja tapetuista siviileistä ja sotilaista,

Juha Pohjonen; https://www.tammi.fi/uutiset/uutuuskirja-kertoo-valirauhan-aikana-kadonneista-ja-tapetuista-siviileista-ja-sotilaista & https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001254601.html  &  https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Neuvostoliitto-sieppasi-talvisodan-j%C3%A4lkeen-satoja-suomalaisia-vain-pieni-osa-palasi/829742

Välirauhan aikana Neuvostoliiton puolelle rajaa päätyi yhteensä 212 suomalaista, joista takaisin pääsi vain 79 ihmistä.; https://yle.fi/uutiset/3-9135417  &

https://www.sttinfo.fi/tiedote/uutuuskirja-kertoo-valirauhan-aikana-kadonneista-ja-tapetuista-siviileista-ja-sotilaista?publisherId=2326&releaseId=50655646 &

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/430344-suomalaisia-alkoi-kadota-mystisesti-tutkija-puna-armeija-miehitti-suomea-laajoilla  &  

https://esaimaa.fi/uutiset/kulttuuri-ja-viihde/4e6f2539-f6e9-40c5-b23d-8646d871517d

*

LUETTELO

Suomen kansalaisista,

jotka NKVD:n valvontajärjestelmät ottaneet käsiteltävikseen vuosien 1939-1940 aikana (valikoitu luettelo, vain Neuvostoliiton punaisen armeijan 9. Armeijan toiminta-alueella https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_9._armeija );

Luettelo sisältää rajatusti selvitystietoja, mitä varten henkilö pidätettiin armeijan takana Sotilastuomioistuimen päätöksellä.

1.) SEPPÄNEN, Kalle, asukas lähellä Suomussalmen Juntusrantaa, Suomen tiedustelupalvelun toimija, suojeluskunnan jäsen, 1922 poliisi, mukana vakoilutoiminnassa.  Tuomittu korkeimpaan rangaistukseen (teloitus).  Tuomio pantu täytäntöön.

2.) MERILÄINEN, Maggi Heikki.  Hän harjoitti vakoilutoimintaa.  Liittyy Kalle Seppäsen, entinen jäsen Karjalan seikkailussa 1933.  Kuolemantuomio (ammuttavaksi).  Tuomio pantu täytäntöön.

3.) TAURIAINEN, Oskar, vapaaehtoinen sabotaasiyksikön jäsen, toimi kuljettajana osaksi yksittäisten ryhmien taistelijoita ja komentajia.  Korkein rangaistus (teloitus).  Tuomio pantu täytäntöön.

4.) HEIKKINEN, Ailey Juho.  Hän oli harjoittamassa vakoilutoimintaa, aseiden anastusta, hänen talossaan sijaitsi laiton tiedustelupiste.  Korkein rangaistus (teloitus).  Tuomio pantu täytäntöön.

5.) HEIKKINEN, Josip Hugo.  Oli harjoittamassa vakoilutoimitaa ja vihamielistä propagandaa puna-armeijaa kohtaan, aktiivisen ukrainalaisen (kanssa?).  Korkein rangaistus (teloitus).  Tuomio pantu täytäntöön.

6.) SEPPÄNEN, Jalmari Sakarinpoika.  Suomalaisen tiedustelupalvelun agentti, joka harjoitti vakoilutoimintaa.  Korkein rangaistus (teloitus).  Tuomio pantu täytäntöön.

7.) MOILANEN, Iikka Ilkovits.  Käskytti vakoilutoimintaan, vihamieliseen propagandaan ja ilmoitti terrorihankkeita Puna-armeijan sotilasosastoja vastaan.  Korkein rangaistus (teloitus).  Tuomio pantu täytäntöön.

8.) MOILANEN, Andrey.  Toiminut vakoilijana yhdessä Iikka Moilasen kanssa.  Korkein rangaistus (teloitus).  Tuomio pantu täytäntöön.

9.) JUNTUNEN, Paavo, suojeluskuntalainen, harjoitti vakoilutoimintaa.  Korkein rangaistus (teloitus). Tuomio pantu täytäntöön.

10.) MIKKONEN, Antti Heikki.  Vuonna 1918 hän taisteli punaisen legioonan joukkoja vastaan.  Tiedustelua koskevien ohjeiden mukaisesti toistuvasti ylitti Suomen ja Neuvostoliiton valtiorajan.  Oli harjoittamassa vakoilutoimintaa.  Korkein rangaistus (teloitus).  Tuomio pantu täytäntöön.

11.) MOILANEN, Tuomas Tuomaanpoika.  Suomen tiedustelupalvelun lähettämänä toistuvasti ylitti Neuvostoliiton valtiorajan.  Oli harjoittamassa vakoilutoimintaa  Korkein rangaistus (teloitus).  Tuomio pantu täytäntöön.

12.) SEPPÄNEN, Lauri Ilmari.  Suomen tiedustelupalvelun määräyksestä toistuvasti läpäissyt valtion rajan Neuvostoliittoon, vuonna 1934, oli loukkaantunut ylittäessään rajan ja jouduttuaan rajaselkkaukseen (Neuvostoliiton rajavahdit havaitsivat).  Oli harjoittamassa vakoilutoimintaa.  Korkein rangaistus (teloitus).  Tuomio pantu täytäntöön.

13.) KORHONEN, Väinö Taavetti.  Suojeluskuntalainen.  Suomen salaisen poliisin edustaja, vuosina 1924-1927 raportoituja tietoja vallankumouksellisista työntekijöistä, ollut edelleen armeijan poliisin (sotilastiedustelu) agentti.  Toteutusta koskevia tietoja ei ole.

14.) RAATIKAINEN, Einari, sabotointiryhmän jäsen (17 henkilöä). 

Luettelon lähde:

V. Galitky laatinut GARF:n, TsKhlDK:n, TsAMO RF:n asiakirjakokoelmien perusteella (1997).

*

LUETTELO

Suomen kansalaisista,

joiden toiminta on tukahdutettu Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun NKVD:n toimenpitein sodan 1941-1944 jälkeen (esimerkkitiedot);

Numero, asetelmatiedot: kun tietoja rikoksesta, josta henkilö pidätettiin ja sotatribunaalin asiassa antama tuomio;

1.) PAUKONEN, I.M. syntynyt 1916, vuoroesimies, kauppa numero 1, rengastehtaaseen, 1 päivänä toukokuuta 1941 vastavallankumouksellinen toiminta Leningradin kaupungissa (ja vakooja).  Kuolemanrangaistus (ammuttu).  Rangaistus täytetty.

2.) WEIZEN, P.A. s. 1922, taidekoulun entinen opiskelija.  Kuolemanrangaistus (ammuttu).  Rangaistus täytetty.

3.) VEYZENEN, S.I. s. 1900, Kaartin leipomo ”Punainen Paakari”.  Kuolemanrangaistus (ammuttu).  Tuomio täytetty.

4.) KHYANNIKAYAINEN, M.M. (Hannikainen?), syntynyt vuonna 1900, kollektiivisen tilan ”Aamulla” puheenjohtaja lokakuussa 1941 Novgorodin alueella terrorismia ja sabotointia varten.  Kuolemanrangaistus (ammuttu). Tuomio täytetty.

5.) KHAINNUKAINEN D.D. syntynyt vuonna 1900, kollektiivisen tilan ”Punainen työ” puheenjohtaja syksyllä 1941 Leningradin Vsevolozhskin alueella vakoilusta ja sabotoinnista.  Kuolemanrangaistus (ammuttu).  Tuomio täytetty.

6.) MUSTONEN, J.I. syntynyt vuonna 1901, kollektiivitilan maanviljelijä.  Kuolemanrangaistus (ammuttu).  Tuomio täytetty.

7.) SUSIE; F.M. syntynyt vuona 1883, kollektiivitilan maanviljelijä.  Kuolemanrangaistus (ammuttu).  Tuomio täytetty.

8.) KAJAVA; Kh. I. syntynyt vuonna 1912, sotamies, 579. Erillinen rakentajapataljoona (OSB).  Syyskuussa 1941 Neuvostoliiton vastaista propaganda ja aikomusta edistää Suomen joukkojen sotaponnistuksia.  Kuolemanrangaistus (ammuttu).  Tuomio täytetty.

9.) HAIMI, P. I. s. 1906, rivimies.  579. OSB.  Syyskuussa 1941 Neuvostoliiton vastaista propagandaa aikomuksena edistää Suomen joukkoja.  Tuomio annettu: Maksimaalinen rangaistus (teloitus).  Tuomio on pantu täytäntöön.

10.) HEINONEN, D.I. s. 1915, sotamies 579.OBS.  Maksimaalinen rangaistus (teloitus).  Tuomio on pantu täytäntöön.

11.) PULKKINEN, S. I. syntynyt 1906, sotamies 579. OBS.  Maksimaalinen rangaistus (teloitus).  Tuomio pantu täytäntöön.

12.) KOKKO J.I. syntynyt 1906, sotamies 579.OSB.,  Maksimaalinen rangaistus (teloitus).  Tuomio on pantu täytäntöön.

13.) KHAYGORA, M.J.  syntynyt vuonna 1907, sotamies 579.OSB.  Maksimaalinen rangaistus (teloitus).  Tuomio on pantu täytäntöön.

14.) PUTKINEN, A.M. syntynyt vuonna 1908, sotamies, 579.OSB.  Maksimaalinen rangaistus (teloitus).  Tuomio on pantu täytäntöön.

Luettelo:

V. Galitsky laatinut GARF:n, TsKhlDk:n ja TsAMO RF:n datan perusteella.

*

LUETTELO

SUOMEN kansalaisista,

jotka tuomittiin Neuvostoliitossa valtion rajan laittomaan siirtoon liittyen vuosina 1944-194 ja joita pidettiin sotavoimien leireissä (V.M: Molotovin 15.8.1947 antamassa kertomuksessa);

Sukunimi, etunimi, sukutaulu, syntymävuosi:

1.) Kokkonen, Vilgo Ios, syntynyt 1924

2.) Ackerman, Arno Evert, 1917

3.) Vayalainen, Yogo Petrovits, 1908 (Veijalainen?)

4.) Flinkman, Tazio Erkovits, 1912

5.) Manuka, Eino-Tomasz Anta, 1928

6.) Hedman Eino Esa, 1924

7.) Yankinen, Veiko-Oljani Gustavovits, 1925

8.) Khustari, Vayko Matvejevits, 1914

9.) Nohainen, Samo Tafano, 1914

10.) Hirionen, Erkki-Vaino Anton, 1923

11.) Rutanen, Erkki Allan Onni, 1925

12.) Tolvanen, Morti Aro-Antti,1921

Lähde:

V Galitsky, tekijä laatinut GARF-tietojen yhdistelmien perusteella arkistokokonaisuudesta.

*

LUETTELO

Suomen kansalaisuuden omaavista toimijoista,

jotka Viron Sosialistisen Neuvostotasavallan NKVD:n toimesta internoitiin kesäkuun lopulla 1941 (Sen johdosta, että Suomi liittyi sotaan Neuvostoliittoa vastaan.)

Numero; Sukunimi; Etunimi ja sukutaulu; syntymävuosi, syntymäpaikka, asuinpaikka ja ammatti:

1.) VILEM Pavo Valerianovich, 1919 Tyri, ESSR, Tyri ESSR, työttömänä.

2.) NIIMAN, Johan Johannovich, 1877 Bruner, Suomi, Tallinna, Automotive Mechanic

3.) NIIMAN, Fanny Davydovna, 1878 Purkala, Tallinna, kotiäiti

4.) PELLINEN, Lyuli Janovna, 1913 Suomi, työläinen

5.) HENRYKSON, Toini Juliosovna, 1915 Oulu Suomi, työläinen

6.) NIKULAINEN, Otto Wihelm Andreevitch, 1891 Mikkeli Suomi, Tarymaan piiri, metsuri

7.) SCHMALZ, Paula Maksimovna, 1897 Joensuu Suomi, Tartto ESSR; ilman varsinaista ammattia
8.) SHMALTS, Pavel Aleksandrovits, 1926 Tartto, Tartto ESSR, oppilas

9.) HUOLONEN, Alexei Simonovts, 1891 Oranienbaum Venäjä, Tartto ESSR, tarjoilija

10.) KIVI, Juho-William Juhovits, 1894 Jyväskylä, Kaila ESSR, maaaloustyöntekijä

11.). KIVIAHO, Margareta Semenovna, 1890 Tsiuhanda Suomi, Narva ESSR, työläinen

12.) RANTANEN, Erland Karlovits, 1872 Liimo provinssi, Narva ESSR, suutari

13.) MENTIMATI, Amanda Erikovna, 1891 Hauho provinssi, Tartumaa ESSR:n työntekijä

14) AHDE, Kustaa Florientievna, 188 Vihti, Tana ESSR:n työntekijä

15.) KAKKI, Nostor Ioganovits, 1890 Suomi, Paide ESSR, puuseppä

16.) KEKÄLÄINEN, Fanny Karlovna, 1889 Suomi, Paide ESSR, opettaja

Lähde:

VGolitsky/GARF, asiakirjojen kokoelma.

Galitski, Vladimir: Finskie voennoplennye v lagerjah NKVD (1939-1953). Graal, Moskova, 1997.

Mihin näiden Suomen kansalaisten kohtalot johtivat, jää tiedon puutteessa arvailtavaksi.  Laajojen ja syvälle käyvien puhdistusten aikana voidaan päätellä monien, josko kaikkien, joutuneen niskalaukauksen uhriksi. vh

*

Edellä olen noudattanut venäläisten alkuperäislähteiden muotoiluja niin pitkälle kuin se tarkoituksenmukaisuussyistä on ollut mahdollista ja mielekästä.  Selvissä ja yleisesti tiedossa olevissa tapauksissa olen ”suomentanut” nimiä tai tekstiä, mutta muutoin uskollisuus alkuperäislähteelle on pyritty säilyttämään.  Myöhemmin on tarkoitus syventää tässä mainittujen – sekä muista lähteistä saatavissa olevien – uhrien kohtaloita siinä määrin kuin tietoja on esitettävissä.

*

]]>
3 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247881-suomalaiset-nkvdn-kynsissa-talvisodan-aikana-ja-sen-jalkeen#comments Neuvostoliitossa teloitetut suomalaiset NKVD Sotavangit Suomi 100 vuotta Talvisota Tue, 19 Dec 2017 08:10:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247881-suomalaiset-nkvdn-kynsissa-talvisodan-aikana-ja-sen-jalkeen
Kenelle kellot soivat? http://jukkawallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247540-kenelle-kellot-soivat <p>&nbsp;</p><p>Viime aikoina on keskusteltu Kirkon asemasta nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa on keskusteltu (muun muassa 13.joulukuuta 2017 Niko Huttunen) sotilaspappijärjestelmästä. Sotilaspappijärjestelmää kuten myös koko kirkon nykyistä asemaa pitäisi tarkastella kriittisesti. Rehtori <strong>Niko Huttunen</strong> ottaa kantaa siihen, että sotilaspappijärjestelmä on hyvä säilyttää koska sen toiminta perustuu &rdquo;positiivisen uskonnonvapauteen&rdquo; jota hänen mukaansa ei saa rajoittaa, koska se on &rdquo;ihmisoikeus&rdquo;. Vaikka suurin osa varusmiehistämme tai nykyisin palvelusta suorittavista sotilaistamme, kuuluukin kirkkoon, niin se ei kuitenkaan saisi olla &rdquo;kansallisvelvollisuuteen&rdquo; naamioitua pakollisuutta kuuntelemaan uskonnollista saarnaa, vaan se pitää olla täysin vapaaehtoista. En ymmärrä miksi ruotsinvallan aikainen järjestelmä, jossa kirkko oli tavallisen kansan sortaja, niin sen asema halutaan väenpakolla säilyttää?</p><p>&nbsp;</p><p>Otin kantaa &rdquo;<a href="http://jukkawallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235990-eraan-kansalaisaloitteen-anatomi">Erään kansalaisaloitteen anatomia</a>&rdquo; kirjoituksessani siihen, että meidän nykyisellä kirkolla ja sen papistolla ei ole mitään sellaista tehtävää, jolla se pystyisi perustelemaan olemassa oloaan. Ei mitään sellaista, miksi sen asemaa pitäisi perustuslailla suojella. Suomen evankelisluterilainen kirkko ja ortodoksi kirkko pitää erottaa valtiosta ja myös näiden perustuslaillinen suoja-asema pitää poistaa.</p><p>&nbsp;</p><p>Makaaberin näkökulman käsiteltävään aiheeseen tuo Risto Lauhasen mielipidekirjoitus( niin ikään 13.joulukuuta 2017), jossa hän pitää hienona asiana, koska &rdquo;osa Vapaussotureista haudattiin sankarihautaan&rdquo; jatkaa &rdquo;sama jatkui vuosien 1939-44 sodissa vainajien toimittaminen sieltä jostakin, vaati kotipitäjän sankarihautaan papistoa&rdquo;. Tässä näkyy hyvin hänen maailmankatsomus, joka on lievästi sanottuna vääristynyt. Kirkkomme osallistui kansalaissodan aikana omalla toiminnallaan tavallisten ihmisten murhaamiseen ja sen jälkeen murhien peittelyyn. Jatkosodan aikana papistossa ilmeni &rdquo;ryssävihaa&rdquo; ja monet papit siunasivat kirkoissa aseita. Siten tämän järjestelmän ylläpitämistä ei mikään järki syy puolla.</p><p>&nbsp;</p><p>Itselleni oli järkytys kuunnella oman sotilaspastorin syyllistäviä oppitunteja, ollessani varusmiehenä Oulun Hiukkavaarassa 1985-86. Ei siinä jos hän olisi pitäytynyt kristillisessä sanomassa, mutta hän käytti niin karkeaa kieltä, että vieläkin ihmettelen, miten hän on yleensäkään päässyt kyseiseen asemaan. Suomi on ollut ja on myös nykyään vielä enemmässä määrin monikulttuurinen yhteiskunta. Siten myös kirkkomme joutuu mukautumaan muun ympärillä olevan yhteiskunnan muutokseen. Pidän hyvin erikoisena, sitä vaatimusta, että yhteiskunnan jotain osaa vaaditaan säilytettäväksi, koska joskus on siunattu sankarivainajia tai on [sarkasmi] hienoa kuunnella piispan saarnaa, joka on tehnyt väitöskirjan <a href="https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/497111-itsetyydytysta-tutkinut-pappi-pyrkii-helsingin-piispaksi">itsetyydytyksestä</a> [/sarkasmi]</p><p>&nbsp;</p><p>Suomidemokraattien <a href="https://www.suomidemokraatit.com/puolueohjelma/">periaateohjelmassa</a> lukee &rdquo;Kannatamme evankelis-luterilaisen kirkon erottamista valtiosta. Ev-lut kirkkomme asema on sidottu perustuslakiin, joka nykyaikaisessa yhteiskunnassa ei ole enää tarpeen. Katsomme kirkon käyttävän asemaansa väärin nykyaikana. Rikoslaissa oleva niin sanottu &rdquo;Jumalanpilkka&rdquo; eli uskonrauhan rikkominen, on poistettava,koska nykyaikaisessa yhteiskunnassa tulee olla vapaus arvostella uskontoja ja sen kielteisiä puolia.&rdquo;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Viime aikoina on keskusteltu Kirkon asemasta nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa on keskusteltu (muun muassa 13.joulukuuta 2017 Niko Huttunen) sotilaspappijärjestelmästä. Sotilaspappijärjestelmää kuten myös koko kirkon nykyistä asemaa pitäisi tarkastella kriittisesti. Rehtori Niko Huttunen ottaa kantaa siihen, että sotilaspappijärjestelmä on hyvä säilyttää koska sen toiminta perustuu ”positiivisen uskonnonvapauteen” jota hänen mukaansa ei saa rajoittaa, koska se on ”ihmisoikeus”. Vaikka suurin osa varusmiehistämme tai nykyisin palvelusta suorittavista sotilaistamme, kuuluukin kirkkoon, niin se ei kuitenkaan saisi olla ”kansallisvelvollisuuteen” naamioitua pakollisuutta kuuntelemaan uskonnollista saarnaa, vaan se pitää olla täysin vapaaehtoista. En ymmärrä miksi ruotsinvallan aikainen järjestelmä, jossa kirkko oli tavallisen kansan sortaja, niin sen asema halutaan väenpakolla säilyttää?

 

Otin kantaa ”Erään kansalaisaloitteen anatomia” kirjoituksessani siihen, että meidän nykyisellä kirkolla ja sen papistolla ei ole mitään sellaista tehtävää, jolla se pystyisi perustelemaan olemassa oloaan. Ei mitään sellaista, miksi sen asemaa pitäisi perustuslailla suojella. Suomen evankelisluterilainen kirkko ja ortodoksi kirkko pitää erottaa valtiosta ja myös näiden perustuslaillinen suoja-asema pitää poistaa.

 

Makaaberin näkökulman käsiteltävään aiheeseen tuo Risto Lauhasen mielipidekirjoitus( niin ikään 13.joulukuuta 2017), jossa hän pitää hienona asiana, koska ”osa Vapaussotureista haudattiin sankarihautaan” jatkaa ”sama jatkui vuosien 1939-44 sodissa vainajien toimittaminen sieltä jostakin, vaati kotipitäjän sankarihautaan papistoa”. Tässä näkyy hyvin hänen maailmankatsomus, joka on lievästi sanottuna vääristynyt. Kirkkomme osallistui kansalaissodan aikana omalla toiminnallaan tavallisten ihmisten murhaamiseen ja sen jälkeen murhien peittelyyn. Jatkosodan aikana papistossa ilmeni ”ryssävihaa” ja monet papit siunasivat kirkoissa aseita. Siten tämän järjestelmän ylläpitämistä ei mikään järki syy puolla.

 

Itselleni oli järkytys kuunnella oman sotilaspastorin syyllistäviä oppitunteja, ollessani varusmiehenä Oulun Hiukkavaarassa 1985-86. Ei siinä jos hän olisi pitäytynyt kristillisessä sanomassa, mutta hän käytti niin karkeaa kieltä, että vieläkin ihmettelen, miten hän on yleensäkään päässyt kyseiseen asemaan. Suomi on ollut ja on myös nykyään vielä enemmässä määrin monikulttuurinen yhteiskunta. Siten myös kirkkomme joutuu mukautumaan muun ympärillä olevan yhteiskunnan muutokseen. Pidän hyvin erikoisena, sitä vaatimusta, että yhteiskunnan jotain osaa vaaditaan säilytettäväksi, koska joskus on siunattu sankarivainajia tai on [sarkasmi] hienoa kuunnella piispan saarnaa, joka on tehnyt väitöskirjan itsetyydytyksestä [/sarkasmi]

 

Suomidemokraattien periaateohjelmassa lukee ”Kannatamme evankelis-luterilaisen kirkon erottamista valtiosta. Ev-lut kirkkomme asema on sidottu perustuslakiin, joka nykyaikaisessa yhteiskunnassa ei ole enää tarpeen. Katsomme kirkon käyttävän asemaansa väärin nykyaikana. Rikoslaissa oleva niin sanottu ”Jumalanpilkka” eli uskonrauhan rikkominen, on poistettava,koska nykyaikaisessa yhteiskunnassa tulee olla vapaus arvostella uskontoja ja sen kielteisiä puolia.”

]]>
0 http://jukkawallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247540-kenelle-kellot-soivat#comments Eroakirkosta.fi Evankelisluterilaisuus Suomi 100 vuotta Suomidemokraatit Wed, 13 Dec 2017 09:14:54 +0000 Jukka Wallin http://jukkawallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247540-kenelle-kellot-soivat
Suomen synty 1917 – Suomalaisen synty http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247493-suomen-synty-1917-suomalaisen-synty <p><em><strong>Suomen synty 1917 &ndash; Suomalaisen synty&nbsp; = Suomen ihme</strong></em></p><p><strong>Lukuina: </strong></p><p><strong>Itsenäisyyden ajan sodissa</strong>, joita on neljä (<em>Kansalaissota, Talvisota, Jatkosota ja Lapin sota</em>), sotatoimissa tai niihin välittömästi liittyen kuolleita on yhteensä <strong>noin 123.000 ihmistä</strong> (Tilastokeskus).&nbsp; Sotasurma- ja Sodissa 1939-1945 &ndash;projektien verkkomatrikkelien mukaan sodissamme menehtyi <strong>jopa 132.000 suomalaista</strong>.</p><p>Mutta kuka tietää ja muistaa Suomen lapsikuolleiden määrät satavuotisen itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä?</p><p>Imeväiskuolleisuudesta puhutaan kun puhutaan alle 2-vuotiaana kuolleista lapista.&nbsp; Saman satavuotiskauden aikana kuoli imeväisiä tuplasti sodissa menehtyneiden määrän.</p><p><strong>Imeväiskuolleisuus </strong>Suomessa 1917-2017 on ollut <strong>noin 262&nbsp;000 lasta</strong>. &nbsp;</p><p>Kaksinkertainen määrä, mutta kuka puhuu näistä viattomista ja täysin syyttömistä pulmusista!&nbsp; Ei kukaan.</p><p>Vuonna 2015 menehtyi alle 2 -vuotiaita lapsia <strong>enää 94 henkilöä</strong>, kun <strong>vuonna 1917 menehtyi 9&nbsp;574 imeväisikäistä</strong>. &nbsp;Määrä on pudonnut alle yhteen prosenttiin sadan vuoden takaisesta.</p><p>Lisäksi itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä oli kuollut satoja naisia vuosittain synnytykseen. Vuonna 2015 kuoli alle 5 naista synnytykseen. &nbsp;</p><p>Se jolle hyvinvointivaltio on rasite, miettiköön tätä.</p><p><strong>*</strong></p><p><strong>Suomineidon äidit</strong></p><p><strong>Äiti vuonna 1917</strong></p><p>Keskivertoäiti meni naimisiin 25-vuotiaana ja sai ensimmäisen lapsensa noin 26-vuotiaana.&nbsp;<br />1917 syntyi 81&nbsp;000 lasta. Raskauden aikaista terveyden seurantaa ei ollut.&nbsp; Lähes kaikki pienokaiset syntyivät kotona. &nbsp;Sairaaloissa synnyttivät lähinnä vain ne, joilla ei ollut kotia. &nbsp;Kivunlievitystä ei ollut.&nbsp; &nbsp;Joskus synnytys kesti päiväkausia. &nbsp;Silloin ei ollut tehtävissä juuri mitään, vaan äiti saattoi kuolla, joskus myös lapsi. &nbsp;Äitiyskuolleisuus oli yleistä, satoja naisia vuosittain. &nbsp;</p><p>Keskivertoäiti sai 3&ndash;4 lasta. &nbsp;Tuhansia alle yksivuotiaita kuoli vuosittain ripulin ja keuhkokuumeen kaltaisiin tauteihin.&nbsp; Pienillä keskosilla ei ollut mahdollisuutta selvitä. &nbsp;Valtaosa kansasta asui maalla eikä saanut äitiyslomaa tai -avustusta. &nbsp;Tehdastyöläisille tuli neljän viikon palkaton loma synnytyksen vuoksi vuonna 1917.&nbsp; &nbsp;Äidin eliniänodote oli alle 50 vuotta, - yhtä pitkä kuin Afrikassa tänään.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Äiti vuonna 2017</strong></p><p>Synnyttäjien keski-ikä on viime vuosina noussut. Vuonna 2016 kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli 30,7 vuotta ja <strong>ensisynnyttäjien keski-ikä oli 29,0</strong>. Molemmat olivat korkeammat kuin kertaakaan aikaisemmin 30 vuoden tilastoinnin aikana. Kaikista synnyttäjistä yli 35-vuotiaita oli 22,0 prosenttia. Alle 20-vuotiaiden osuus puolestaan vähentyi yhä ja oli 1,6 prosenttia.&nbsp; Naimisiin äiti menee tilastollisesti todennäköisimmin 31-vuotiaana. Ennen ensimmäisen lapsen saamista hän on käyttänyt ehkäisyä noin 10 vuoden ajan.&nbsp;</p><p>Vuonna 2016 Suomessa syntyi 53 614 lasta, mikä oli 4,0 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2015. Syntyneiden lasten määrä on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 2011 lähtien.&nbsp;Maahanmuuttajien osuus synnyttäjien keskuudessa on kasvussa.&nbsp; Äidin ja lapsen terveyttä seurataan raskauden aikana neuvolassa ja äitiyspoliklinikalla.&nbsp;Kotisynnytyksiä on alle 50 vuodessa. Valtaosa synnyttää sairaalassa ja saa kivunlievitystä. Äitiyskuolleisuus on maailma vähäisintä, 0&ndash;5 vuosittain.&nbsp;Keskivertoäiti saa 1&ndash;2 lasta. Lapsikuolleisuus on tällä hetkellä Suomessa maailman pienin. Pienten keskosten selviytyminen on maailman huippua.&nbsp;Äiti saa 105 päivää äitiysvapaata ja isä 54 päivää isyysvapaata sekä lisäksi 158 päivää vanhempainvapaata, jonka vanhemmat voivat jakaa. Isät voivat olla vahvasti mukana jo vastasyntyneen elämässä.&nbsp;Äidin eliniänodote on yli 84 vuotta.</p><p>*</p><p>Miksi toistuvasti (ja erityisesti) itsenäisyyspäivänä päädymme poteroihin, juoksemme juoksuhaudan mutkaan ja sinkoamme käsikranaatin ja tulisuihkun, miksi ryynäämme risukossa ja konttaamme kohti bunkkeria.&nbsp;</p><p>Reipasta menoahan sekin on, tokikin, mutta joskus voisimme ehkä muistaa myös vähän rauhallisempia asioita, kuten äitejä, lapsia &ndash; ja kansakunnan kokemaa huimaa (lue: Maailman hienointa kehitysloikkaa), jonka Suomi ja suomalaiset ovat ensimmäisen satavuotisen itsenäisyyskautensa aikana ottaneet.</p><p>Uskomaton menestystarina tämä Suomi.</p><p>*</p><p><strong>Lähde:</strong></p><p>Ennakointiasiantuntija Juha Salminen, Pmaan Ely; sekä Wikipedia; <a href="https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/seksuaali-ja-lisaantymisterveys/synnyttajat-synnytykset-ja-vastasyntyneet/perinataalitilasto-synnyttajat-synnytykset-ja-vastasyntyneet"><u>https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/seksuaali-ja-lisaantymisterveys/synnyttajat-synnytykset-ja-vastasyntyneet/perinataalitilasto-synnyttajat-synnytykset-ja-vastasyntyneet</u></a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomen synty 1917 – Suomalaisen synty  = Suomen ihme

Lukuina:

Itsenäisyyden ajan sodissa, joita on neljä (Kansalaissota, Talvisota, Jatkosota ja Lapin sota), sotatoimissa tai niihin välittömästi liittyen kuolleita on yhteensä noin 123.000 ihmistä (Tilastokeskus).  Sotasurma- ja Sodissa 1939-1945 –projektien verkkomatrikkelien mukaan sodissamme menehtyi jopa 132.000 suomalaista.

Mutta kuka tietää ja muistaa Suomen lapsikuolleiden määrät satavuotisen itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä?

Imeväiskuolleisuudesta puhutaan kun puhutaan alle 2-vuotiaana kuolleista lapista.  Saman satavuotiskauden aikana kuoli imeväisiä tuplasti sodissa menehtyneiden määrän.

Imeväiskuolleisuus Suomessa 1917-2017 on ollut noin 262 000 lasta.  

Kaksinkertainen määrä, mutta kuka puhuu näistä viattomista ja täysin syyttömistä pulmusista!  Ei kukaan.

Vuonna 2015 menehtyi alle 2 -vuotiaita lapsia enää 94 henkilöä, kun vuonna 1917 menehtyi 9 574 imeväisikäistä.  Määrä on pudonnut alle yhteen prosenttiin sadan vuoden takaisesta.

Lisäksi itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä oli kuollut satoja naisia vuosittain synnytykseen. Vuonna 2015 kuoli alle 5 naista synnytykseen.  

Se jolle hyvinvointivaltio on rasite, miettiköön tätä.

*

Suomineidon äidit

Äiti vuonna 1917

Keskivertoäiti meni naimisiin 25-vuotiaana ja sai ensimmäisen lapsensa noin 26-vuotiaana. 
1917 syntyi 81 000 lasta. Raskauden aikaista terveyden seurantaa ei ollut.  Lähes kaikki pienokaiset syntyivät kotona.  Sairaaloissa synnyttivät lähinnä vain ne, joilla ei ollut kotia.  Kivunlievitystä ei ollut.   Joskus synnytys kesti päiväkausia.  Silloin ei ollut tehtävissä juuri mitään, vaan äiti saattoi kuolla, joskus myös lapsi.  Äitiyskuolleisuus oli yleistä, satoja naisia vuosittain.  

Keskivertoäiti sai 3–4 lasta.  Tuhansia alle yksivuotiaita kuoli vuosittain ripulin ja keuhkokuumeen kaltaisiin tauteihin.  Pienillä keskosilla ei ollut mahdollisuutta selvitä.  Valtaosa kansasta asui maalla eikä saanut äitiyslomaa tai -avustusta.  Tehdastyöläisille tuli neljän viikon palkaton loma synnytyksen vuoksi vuonna 1917.   Äidin eliniänodote oli alle 50 vuotta, - yhtä pitkä kuin Afrikassa tänään. 

 

Äiti vuonna 2017

Synnyttäjien keski-ikä on viime vuosina noussut. Vuonna 2016 kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli 30,7 vuotta ja ensisynnyttäjien keski-ikä oli 29,0. Molemmat olivat korkeammat kuin kertaakaan aikaisemmin 30 vuoden tilastoinnin aikana. Kaikista synnyttäjistä yli 35-vuotiaita oli 22,0 prosenttia. Alle 20-vuotiaiden osuus puolestaan vähentyi yhä ja oli 1,6 prosenttia.  Naimisiin äiti menee tilastollisesti todennäköisimmin 31-vuotiaana. Ennen ensimmäisen lapsen saamista hän on käyttänyt ehkäisyä noin 10 vuoden ajan. 

Vuonna 2016 Suomessa syntyi 53 614 lasta, mikä oli 4,0 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2015. Syntyneiden lasten määrä on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 2011 lähtien. Maahanmuuttajien osuus synnyttäjien keskuudessa on kasvussa.  Äidin ja lapsen terveyttä seurataan raskauden aikana neuvolassa ja äitiyspoliklinikalla. Kotisynnytyksiä on alle 50 vuodessa. Valtaosa synnyttää sairaalassa ja saa kivunlievitystä. Äitiyskuolleisuus on maailma vähäisintä, 0–5 vuosittain. Keskivertoäiti saa 1–2 lasta. Lapsikuolleisuus on tällä hetkellä Suomessa maailman pienin. Pienten keskosten selviytyminen on maailman huippua. Äiti saa 105 päivää äitiysvapaata ja isä 54 päivää isyysvapaata sekä lisäksi 158 päivää vanhempainvapaata, jonka vanhemmat voivat jakaa. Isät voivat olla vahvasti mukana jo vastasyntyneen elämässä. Äidin eliniänodote on yli 84 vuotta.

*

Miksi toistuvasti (ja erityisesti) itsenäisyyspäivänä päädymme poteroihin, juoksemme juoksuhaudan mutkaan ja sinkoamme käsikranaatin ja tulisuihkun, miksi ryynäämme risukossa ja konttaamme kohti bunkkeria. 

Reipasta menoahan sekin on, tokikin, mutta joskus voisimme ehkä muistaa myös vähän rauhallisempia asioita, kuten äitejä, lapsia – ja kansakunnan kokemaa huimaa (lue: Maailman hienointa kehitysloikkaa), jonka Suomi ja suomalaiset ovat ensimmäisen satavuotisen itsenäisyyskautensa aikana ottaneet.

Uskomaton menestystarina tämä Suomi.

*

Lähde:

Ennakointiasiantuntija Juha Salminen, Pmaan Ely; sekä Wikipedia; https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/seksuaali-ja-lisaantymisterveys/synnyttajat-synnytykset-ja-vastasyntyneet/perinataalitilasto-synnyttajat-synnytykset-ja-vastasyntyneet

]]>
4 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247493-suomen-synty-1917-suomalaisen-synty#comments Lapsikuolleisuus Suomalaisten syntyvyys Suomen ihme Suomi 100 vuotta Tue, 12 Dec 2017 10:06:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247493-suomen-synty-1917-suomalaisen-synty
Sota ja rauha Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden aikana http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247441-sota-ja-rauha-suomen-100-vuotisen-itsenaisyyden-aikana <p><strong>Sota ja rauha Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden aikana</strong></p><p><em>&nbsp;- Kvantitatiivinen selvitys -</em></p><p>*</p><p><strong>Suomi julistautui itsenäiseksi</strong> tasavallaksi torstaina 6.12.1917.&nbsp; -&nbsp; Keskiviikkona 6.12.2017 Suomi juhli näyttävästi valtiollisen itsenäisyytensä 100-vuotispäivää.</p><p>Meillä on toistuvasti juhlittu <strong>sotiemme sankareita</strong>, niin kaatuneita kuin pystyssä pysyneitä.&nbsp; Joskus on kehoteltu muistamaan myös rauhan askareet.</p><p>*</p><p><strong>Tässä luon katsauksen itsenäisen Suomen sotiin ja rauhanaikoihin</strong>.&nbsp; Mikä on niiden suhde, ihan kalendaarisesti?</p><p>Miten pitkään Suomi on ensimmäisen sadan vuoden aikana sotinut?&nbsp; Miten suuren osan vuosisadastamme olemme elänet rauhan vallitessa?</p><p>*</p><p><strong>Suomen neljä sotaa</strong></p><p><em>Itsenäisyyden aikana Suomi on ollut sodassa neljä kertaa:</em></p><p><strong>Sisällissota </strong>27.01.1918 &ndash; 15.5.1918 = 109 päivää</p><p><strong>Talvisota</strong>&nbsp; 30.11.1939 &ndash; 13.3.1940 = 105 päivää</p><p><strong>Jatkosota</strong>&nbsp; 25.06.1941 &ndash; 19.09.1944 = 1183 päivää</p><p><strong>Lapin sota</strong> 15.09.1944 &ndash; 27.04.1945 = 225 päivää</p><p><strong><em>Suomi sodassa TOTAL = 1622 päivää.</em></strong></p><p>Sadassa itsenäisyyden vuodessa on yhteensä 36524 päivää.</p><p>Sodan 1622 päivää on 36.524:stä päivästä 4,44 %.&nbsp;</p><p>Suomen tasavalta on sadasta vuodestaan ollut sodassa <strong>4 vuotta 5 kuukautta ja 12 päivää.</strong></p><p>Siis alle yksi kahdeskymmenesosa koko sadan vuoden ajasta.</p><p>*</p><p><strong>Jos</strong></p><p>Jos laskemme, että sisällissodan/kapinan käynnistymisestä 27.1.1918 alkanut <strong>sotatila</strong> keskeytyksettä jatkui Venäjää vastaan suuntautuneena aina <strong>Tarton rauhaan saakka</strong> eli 14.10.1920 saakka, sodan osuus hieman kasvaa.&nbsp;</p><p>Tällöin 27.01.1918 alkanut sota päättyi vasta 14.10.1920 = 991 päivää.&nbsp; <strong>Siis 2 vuotta 8 kuukautta ja 19 päivää.</strong></p><p>Samoin jos toisen maailmansodan osalta päädymme samankaltaiseen sotatila-tarkasteluun, ja sen mukaisesti katsomme, että <strong>30.11.1939 alkanut</strong> <strong>sotatila jatkui aina 26.09.1947 saakka</strong>.&nbsp; Tuolloin Liittoutuneiden valvontakomissio poistui Suomesta Pariisin rauhansopimuksen astuttua voimaan.&nbsp;</p><p>Katso: Sotatilan määrittely vuonna 1930 annetun lain mukaisesti;&nbsp;<a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotatila"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotatila</u></a></p><p>Näin määriteltynä Suomen toiseen maailmansotaan sisältynyt sotatilamme kesto = 2858 päivää.&nbsp; <strong>Siis 7 vuotta 9 kuukautta ja 27 päivää.</strong></p><p>Eli yhteensä 991 + 2858 = 3849 päivää.&nbsp; <strong>Tekee 10 vuotta 6 kuukautta ja 16 päivää.</strong></p><p>Tämä eräänlainen &rdquo;sotatilan maksimimalli&rdquo; on 10,6 % itsenäisyyden ajasta.</p><p>Siihen nähden, että sotamme ovat kestäneet &ndash; laskentatavasta riippuen &ndash; joko 5 % tai korkeintaan 10 % itsenäisyysajasta, niiden osuus itsenäisyyden ajan pohdinnoissa on suuri.&nbsp;</p><p><strong>Ehkä ne ansaitsevat sen?</strong></p><p><strong>Rauhan aikaa on kuitenkin ollut enin aika - Luojan kiitos!</strong></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Sota ja rauha Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden aikana

 - Kvantitatiivinen selvitys -

*

Suomi julistautui itsenäiseksi tasavallaksi torstaina 6.12.1917.  -  Keskiviikkona 6.12.2017 Suomi juhli näyttävästi valtiollisen itsenäisyytensä 100-vuotispäivää.

Meillä on toistuvasti juhlittu sotiemme sankareita, niin kaatuneita kuin pystyssä pysyneitä.  Joskus on kehoteltu muistamaan myös rauhan askareet.

*

Tässä luon katsauksen itsenäisen Suomen sotiin ja rauhanaikoihin.  Mikä on niiden suhde, ihan kalendaarisesti?

Miten pitkään Suomi on ensimmäisen sadan vuoden aikana sotinut?  Miten suuren osan vuosisadastamme olemme elänet rauhan vallitessa?

*

Suomen neljä sotaa

Itsenäisyyden aikana Suomi on ollut sodassa neljä kertaa:

Sisällissota 27.01.1918 – 15.5.1918 = 109 päivää

Talvisota  30.11.1939 – 13.3.1940 = 105 päivää

Jatkosota  25.06.1941 – 19.09.1944 = 1183 päivää

Lapin sota 15.09.1944 – 27.04.1945 = 225 päivää

Suomi sodassa TOTAL = 1622 päivää.

Sadassa itsenäisyyden vuodessa on yhteensä 36524 päivää.

Sodan 1622 päivää on 36.524:stä päivästä 4,44 %. 

Suomen tasavalta on sadasta vuodestaan ollut sodassa 4 vuotta 5 kuukautta ja 12 päivää.

Siis alle yksi kahdeskymmenesosa koko sadan vuoden ajasta.

*

Jos

Jos laskemme, että sisällissodan/kapinan käynnistymisestä 27.1.1918 alkanut sotatila keskeytyksettä jatkui Venäjää vastaan suuntautuneena aina Tarton rauhaan saakka eli 14.10.1920 saakka, sodan osuus hieman kasvaa. 

Tällöin 27.01.1918 alkanut sota päättyi vasta 14.10.1920 = 991 päivää.  Siis 2 vuotta 8 kuukautta ja 19 päivää.

Samoin jos toisen maailmansodan osalta päädymme samankaltaiseen sotatila-tarkasteluun, ja sen mukaisesti katsomme, että 30.11.1939 alkanut sotatila jatkui aina 26.09.1947 saakka.  Tuolloin Liittoutuneiden valvontakomissio poistui Suomesta Pariisin rauhansopimuksen astuttua voimaan. 

Katso: Sotatilan määrittely vuonna 1930 annetun lain mukaisesti; https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotatila

Näin määriteltynä Suomen toiseen maailmansotaan sisältynyt sotatilamme kesto = 2858 päivää.  Siis 7 vuotta 9 kuukautta ja 27 päivää.

Eli yhteensä 991 + 2858 = 3849 päivää.  Tekee 10 vuotta 6 kuukautta ja 16 päivää.

Tämä eräänlainen ”sotatilan maksimimalli” on 10,6 % itsenäisyyden ajasta.

Siihen nähden, että sotamme ovat kestäneet – laskentatavasta riippuen – joko 5 % tai korkeintaan 10 % itsenäisyysajasta, niiden osuus itsenäisyyden ajan pohdinnoissa on suuri. 

Ehkä ne ansaitsevat sen?

Rauhan aikaa on kuitenkin ollut enin aika - Luojan kiitos!

*

]]>
0 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247441-sota-ja-rauha-suomen-100-vuotisen-itsenaisyyden-aikana#comments Itsenäisyyden aika Rauhan aika Sotatila Suomen sodat Suomi 100 vuotta Mon, 11 Dec 2017 08:00:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247441-sota-ja-rauha-suomen-100-vuotisen-itsenaisyyden-aikana
Putin muisti Suomea http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247252-putin-muisti-suomea <p><em><strong>Putin muisti Suomea</strong></em></p><p><em>Presidentti Putinin tervehdys presidentti Sauli Niinistölle itsenäisyyspäivänä</em></p><p>*</p><p>&quot;Kymmenet valtionpäämiehet ja pääministerit ovat onnitelleet 100-vuotiasta Suomea. Videotervehdyksiä ovat lähettäneet mm. Saksan liittokansleri Angela Merkel, Ruotsin pääministeri Stefan Löfven, Viron presidentti Kersti Kaljulaid ja Norjan pääministeri Erna Solberg. Kaikki videotervehdykset on<a href="http://suomifinland100.fi/valtionjohtajat-ympari-maailmaa-onnittelevat-suomea/" target="_blank"><u> julkaistu Suomi100 -sivustolla</u></a>.&nbsp;</p><p>Kirjallisia tervehdyksiä on saapunut tasavallan presidentin kansliaan muun muassa&nbsp;Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpilta, <strong>Venäjän presidentti Vladimir Putinilta</strong>, Paavi Franciscukselta, Puolan presidentti Andrzej Dudalta, Japanin keisari Akihitolta, Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zumalta sekä Ison-Britannian kuningatar Elisabetilta.&nbsp;</p><p>Presidentti Trump onnittelee kaikkien amerikkalaisten puolesta Suomen kansaa 100-vuotisen itsenäisyyden johdosta. &rdquo;Suomi on kukoistanut elinvoimaisena demokratiana sadan vuoden ajan ja odotan läheisen yhteistyömme jatkoa&rdquo;, presidentti Trump kirjoittaa.&nbsp;</p><p><strong>Presidentti Putin</strong> puolestaan kirjoittaa näin:</p><p>&rdquo;<strong><em>Ottakaa vastaan sydämelliset onnittelut Suomen kansallispäivän &ndash; itsenäisyyspäivän &ndash; johdosta.&nbsp;Vuonna 2017 tällä merkkipäivällä on erityinen merkitys &ndash; maanne juhlii valtiollisen suvereniteetin julistamisen 100-vuotispäivää.&rdquo;&nbsp; </em></strong></p><p><strong><em>Lisäksi presidentti Putin toivottaa presidentti Niinistölle osoitetussa kirjeessä kaikille suomalaisille hyvinvointia ja kukoistusta.&quot;</em></strong></p><p>TPK, 5.12.2017. <a href="http://www.presidentti.fi/public/default.aspx?contentid=369743&amp;nodeid=44809&amp;contentlan=1&amp;culture=fi-FI"><u>http://www.presidentti.fi/public/default.aspx?contentid=369743&amp;nodeid=44809&amp;contentlan=1&amp;culture=fi-FI</u></a></p><p>*</p><p><strong>Venäjän Presidentinhallinnon</strong> kotisivuilla kerrotaan näin:</p><p><a href="http://en.kremlin.ru/events/president/news"><u>Events</u></a></p><p><strong>&ldquo;Greetings to&nbsp;President of&nbsp;Finland Sauli Niinisto on&nbsp;Independence Day</strong></p><p>Vladimir Putin sent a&nbsp;message of&nbsp;greetings to&nbsp;the&nbsp;President of&nbsp;the&nbsp;Republic of&nbsp;Finland on&nbsp;Independence Day, the&nbsp;country&rsquo;s national holiday.</p><p>December 6, 2017</p><p>10:00</p><p>&ldquo;In&nbsp;2017, this day has special significance as&nbsp;your country marks the&nbsp;centenary of&nbsp;declaring state sovereignty. Over the&nbsp;past century, relations between Russia and&nbsp;Finland had their ups and&nbsp;downs, and&nbsp;there were some challenging periods. Nevertheless, our countries were able to&nbsp;build truly friendly and&nbsp;neighbourly relations between them,&rdquo; the&nbsp;President of&nbsp;Russia wrote in&nbsp;his message of&nbsp;greetings.</p><p>Vladimir Putin praised the&nbsp;achievements in&nbsp;promoting Russian-Finnish ties in&nbsp;various areas, and&nbsp;noted the&nbsp;expanding ties between agencies, parliaments, regions and&nbsp;cities of&nbsp;the&nbsp;two countries, as&nbsp;well as&nbsp;large-scale joint projects and&nbsp;coordinated efforts to&nbsp;address urgent international issues, including in&nbsp;the&nbsp;Council of&nbsp;Europe.</p><p>Vladimir Putin said that he strongly believed in&nbsp;Russia and&nbsp;Finland further stepping up their fruitful bilateral relations in&nbsp;the&nbsp;interests of&nbsp;their people.&rdquo;</p><p>Lähde; <a href="http://en.kremlin.ru/events/president/news/56314"><u>http://en.kremlin.ru/events/president/news/56314</u></a></p><p>*</p><p><strong>Voisin sen kääntää näin</strong>:</p><p><em>&quot;Tälle päivämäärälle 2017 antaa erityisen merkittävyyden maanne itsemääräämisoikeuden julistamisen satavuotis ajankohta.&nbsp; Viime vuosisadan aikana Venäjän ja Suomen välisissä suhteissa oli omat nousunsa ja laskunsa, ja niissä oli myös haastavia aikoja. Siitä huolimatta maamme kykenivät rakentamaan todella ystävälliset ja naapurilliset suhteen niiden välillä &quot;, Venäjän presidentti kirjoitti tervehdysviestissä.<br /><br />Vladimir Putin ylisti saavutuksia venäläis-suomalaisten suhteiden edistämisessä eri aloilla ja pani merkille lisääntyneet siteet näiden kahden maan välisten virastojen, parlamenttien, alueiden ja kaupunkien kesken sekä laajamittaisten yhteishankkeiden ja koordinoidut toimenpiteet kiireisten kansainvälisten kysymysten käsittelemiseksi, myös Euroopan neuvostossa.<br /><br />Vladimir Putin sanoi, että hän uskoo vahvasti Venäjän ja Suomen lisäävän edelleen hedelmällisiä kahdenvälisiä suhteitaan kansojensa hyväksi.<em>&rdquo;</em></em></p><p>*</p> Putin muisti Suomea

Presidentti Putinin tervehdys presidentti Sauli Niinistölle itsenäisyyspäivänä

*

"Kymmenet valtionpäämiehet ja pääministerit ovat onnitelleet 100-vuotiasta Suomea. Videotervehdyksiä ovat lähettäneet mm. Saksan liittokansleri Angela Merkel, Ruotsin pääministeri Stefan Löfven, Viron presidentti Kersti Kaljulaid ja Norjan pääministeri Erna Solberg. Kaikki videotervehdykset on julkaistu Suomi100 -sivustolla

Kirjallisia tervehdyksiä on saapunut tasavallan presidentin kansliaan muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpilta, Venäjän presidentti Vladimir Putinilta, Paavi Franciscukselta, Puolan presidentti Andrzej Dudalta, Japanin keisari Akihitolta, Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zumalta sekä Ison-Britannian kuningatar Elisabetilta. 

Presidentti Trump onnittelee kaikkien amerikkalaisten puolesta Suomen kansaa 100-vuotisen itsenäisyyden johdosta. ”Suomi on kukoistanut elinvoimaisena demokratiana sadan vuoden ajan ja odotan läheisen yhteistyömme jatkoa”, presidentti Trump kirjoittaa. 

Presidentti Putin puolestaan kirjoittaa näin:

Ottakaa vastaan sydämelliset onnittelut Suomen kansallispäivän – itsenäisyyspäivän – johdosta. Vuonna 2017 tällä merkkipäivällä on erityinen merkitys – maanne juhlii valtiollisen suvereniteetin julistamisen 100-vuotispäivää.” 

Lisäksi presidentti Putin toivottaa presidentti Niinistölle osoitetussa kirjeessä kaikille suomalaisille hyvinvointia ja kukoistusta."

TPK, 5.12.2017. http://www.presidentti.fi/public/default.aspx?contentid=369743&nodeid=44809&contentlan=1&culture=fi-FI

*

Venäjän Presidentinhallinnon kotisivuilla kerrotaan näin:

Events

“Greetings to President of Finland Sauli Niinisto on Independence Day

Vladimir Putin sent a message of greetings to the President of the Republic of Finland on Independence Day, the country’s national holiday.

December 6, 2017

10:00

“In 2017, this day has special significance as your country marks the centenary of declaring state sovereignty. Over the past century, relations between Russia and Finland had their ups and downs, and there were some challenging periods. Nevertheless, our countries were able to build truly friendly and neighbourly relations between them,” the President of Russia wrote in his message of greetings.

Vladimir Putin praised the achievements in promoting Russian-Finnish ties in various areas, and noted the expanding ties between agencies, parliaments, regions and cities of the two countries, as well as large-scale joint projects and coordinated efforts to address urgent international issues, including in the Council of Europe.

Vladimir Putin said that he strongly believed in Russia and Finland further stepping up their fruitful bilateral relations in the interests of their people.”

Lähde; http://en.kremlin.ru/events/president/news/56314

*

Voisin sen kääntää näin:

"Tälle päivämäärälle 2017 antaa erityisen merkittävyyden maanne itsemääräämisoikeuden julistamisen satavuotis ajankohta.  Viime vuosisadan aikana Venäjän ja Suomen välisissä suhteissa oli omat nousunsa ja laskunsa, ja niissä oli myös haastavia aikoja. Siitä huolimatta maamme kykenivät rakentamaan todella ystävälliset ja naapurilliset suhteen niiden välillä ", Venäjän presidentti kirjoitti tervehdysviestissä.

Vladimir Putin ylisti saavutuksia venäläis-suomalaisten suhteiden edistämisessä eri aloilla ja pani merkille lisääntyneet siteet näiden kahden maan välisten virastojen, parlamenttien, alueiden ja kaupunkien kesken sekä laajamittaisten yhteishankkeiden ja koordinoidut toimenpiteet kiireisten kansainvälisten kysymysten käsittelemiseksi, myös Euroopan neuvostossa.

Vladimir Putin sanoi, että hän uskoo vahvasti Venäjän ja Suomen lisäävän edelleen hedelmällisiä kahdenvälisiä suhteitaan kansojensa hyväksi.

*

]]>
39 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247252-putin-muisti-suomea#comments Ulkomaat Sauli Niinistö Suomen tasavalta Suomi 100 vuotta Suomio 100 vuotta Venäjä Vladimir Putin Thu, 07 Dec 2017 08:10:04 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247252-putin-muisti-suomea
Kirje 100-vuotiaalle http://kaisahernberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247228-kirje-100-vuotiaalle <p>96-vuotias vaarini syntyi aikoinaan maahan, joka oli vasta kolmivuotias ja yritti toipua verisen sisällissodan jättämistä haavoista. Ennen kuin vaari ehti täysi-ikäiseksi (siihen maailmanaikaan siis 21-vuotiaaksi), maa oli jälleen sodassa. Sotaan kävi myös vaarin tie, tykistöön ja toinen toistaan tiukempiin paikkoihin, joista hän nipin napin selvisi hengissä.</p><p>Itsenäisen Suomen alkutaival oli repaleinen ja sotaisa. Mutta aivan kuten vaarinikaan pitkää elämää ei määritä vain sota, Suomen ensimmäisen vuosisadan tarina on rankan alun jälkeen ollut kaunis ja ylväs.</p><p>Minulle 100-vuotiaan Suomen tarina on ennen kaikkea äitiyspakkauksen, neuvolajärjestelmän ja kansallisen rokotusohjelman tarina. Se on kirjastolaitoksen, peruskoulun ja ilmaisen yliopisto-opetuksen tarina. Se on tarina maasta, jossa savupirtin poika on edennyt presidentiksi ja 11-lapsisen maanviljelijäperheen pojasta on tullut korkeakoulun rehtori.</p><p>Suomen ensimmäisen vuosisadan tarina on myös samaan aikaan teollistumisen ja ympäristönsuojelun tarina. Se on tarina kansasta, joka on sekä kasvattanut vaurauttaan että halunnut huolehtia jylhistä metsistään ja kirkkaista järvistään ja pitää lumen puhtaan valkoisena kaupungeissakin.</p><p>Suomen tarina on rauhan tarina. Siihen sisältyy kyllä myös yöpakkasia, noottikriisiä ja kylmän sodan kauhunhetkiä, mutta ennen kaikkea rauhanvälitystä, kehitysyhteistyötä, huippukokouksia Helsingin hengessä sekä osallistuminen Euroopan suurimpaan rauhanprojektiin, EU:hun. Se on tarina lapsista, jotka uskaltavat leikkiä ulkona.</p><p>Suomen tarina on myös tarina oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että pidämme toisistamme huolta. Eikä vain meistä täällä, vaan ihmisistä yleensä. Se on tarina lapsista kaukana täältä, joita autoimme pääsemään kouluun ja saamaan puhdasta vettä, koska se on meistä oikein.</p><p>Nyt, eräänlaisessa taitekohdassa, on aika pysähtyä ja ajatella sitä, mikä Suomessa on arvokasta. Ja aika paljon sitäkin, mitä jälkeläisemme mahtavat miettiä, kun seuraavat 100 vuotta ovat kuluneet.</p><p>Jätimmekö heille perinnöksi maan, joka kehittyi vielä paremmaksi versioksi itsestään rauhaa, osaamista, oikeudenmukaisuutta ja ympäristöä vaalien? Vai unohdimmeko, mistä olimme tulleet?</p><p>Rakas Suomi, olet satavuotiaaksi hurjan virkeässä kunnossa. Tykkään sinusta tosi paljon. Haluan pitää sinusta huolta, jotta sinä voit pitää huolta lapsista, mummuista ja pikkulinnuista. Jotta sinun luonasi kaikilla on hyvän elämän edellytykset. Ja jotta sadankin vuoden päästä männyn kylkeä naputtaa käpytikka ja soilla kypsyvät hillat.</p><p>Hyvää syntymäpäivää Suomi!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> 96-vuotias vaarini syntyi aikoinaan maahan, joka oli vasta kolmivuotias ja yritti toipua verisen sisällissodan jättämistä haavoista. Ennen kuin vaari ehti täysi-ikäiseksi (siihen maailmanaikaan siis 21-vuotiaaksi), maa oli jälleen sodassa. Sotaan kävi myös vaarin tie, tykistöön ja toinen toistaan tiukempiin paikkoihin, joista hän nipin napin selvisi hengissä.

Itsenäisen Suomen alkutaival oli repaleinen ja sotaisa. Mutta aivan kuten vaarinikaan pitkää elämää ei määritä vain sota, Suomen ensimmäisen vuosisadan tarina on rankan alun jälkeen ollut kaunis ja ylväs.

Minulle 100-vuotiaan Suomen tarina on ennen kaikkea äitiyspakkauksen, neuvolajärjestelmän ja kansallisen rokotusohjelman tarina. Se on kirjastolaitoksen, peruskoulun ja ilmaisen yliopisto-opetuksen tarina. Se on tarina maasta, jossa savupirtin poika on edennyt presidentiksi ja 11-lapsisen maanviljelijäperheen pojasta on tullut korkeakoulun rehtori.

Suomen ensimmäisen vuosisadan tarina on myös samaan aikaan teollistumisen ja ympäristönsuojelun tarina. Se on tarina kansasta, joka on sekä kasvattanut vaurauttaan että halunnut huolehtia jylhistä metsistään ja kirkkaista järvistään ja pitää lumen puhtaan valkoisena kaupungeissakin.

Suomen tarina on rauhan tarina. Siihen sisältyy kyllä myös yöpakkasia, noottikriisiä ja kylmän sodan kauhunhetkiä, mutta ennen kaikkea rauhanvälitystä, kehitysyhteistyötä, huippukokouksia Helsingin hengessä sekä osallistuminen Euroopan suurimpaan rauhanprojektiin, EU:hun. Se on tarina lapsista, jotka uskaltavat leikkiä ulkona.

Suomen tarina on myös tarina oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että pidämme toisistamme huolta. Eikä vain meistä täällä, vaan ihmisistä yleensä. Se on tarina lapsista kaukana täältä, joita autoimme pääsemään kouluun ja saamaan puhdasta vettä, koska se on meistä oikein.

Nyt, eräänlaisessa taitekohdassa, on aika pysähtyä ja ajatella sitä, mikä Suomessa on arvokasta. Ja aika paljon sitäkin, mitä jälkeläisemme mahtavat miettiä, kun seuraavat 100 vuotta ovat kuluneet.

Jätimmekö heille perinnöksi maan, joka kehittyi vielä paremmaksi versioksi itsestään rauhaa, osaamista, oikeudenmukaisuutta ja ympäristöä vaalien? Vai unohdimmeko, mistä olimme tulleet?

Rakas Suomi, olet satavuotiaaksi hurjan virkeässä kunnossa. Tykkään sinusta tosi paljon. Haluan pitää sinusta huolta, jotta sinä voit pitää huolta lapsista, mummuista ja pikkulinnuista. Jotta sinun luonasi kaikilla on hyvän elämän edellytykset. Ja jotta sadankin vuoden päästä männyn kylkeä naputtaa käpytikka ja soilla kypsyvät hillat.

Hyvää syntymäpäivää Suomi!

]]>
0 http://kaisahernberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247228-kirje-100-vuotiaalle#comments Itsenäisyyspäivä Suomi 100 vuotta Wed, 06 Dec 2017 16:52:27 +0000 Kaisa Hernberg http://kaisahernberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247228-kirje-100-vuotiaalle
Saa juhlia http://teroteukkaahtola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247194-saa-juhlia <p>&nbsp;</p><p>Joskus on ollut vaikea juhlia Itsenäisyyspäivää.</p><p>Tänään ymmärsin, että ei ole mitään syytä olla juhlimatta.</p><p>Syy miksi on ollut vaikea juhlia, on tietenkin Eu, jolle itsenäisyyttämme alettiin siirtää 20v sitten. Ja sitä kautta globaaleille markkinavoimille, joiden edustajat&nbsp; Itsenäisyyttämme hallituksessa nakertavat.</p><p>Joskus jopa itsekin toivotin hyvää itsenäisyyden muistopäivää, ikään kuin se olisi menetetty EU:lle. Nyt tuota häpeän.</p><p>&nbsp;</p><p>Ei se ole. Voimme täysin rinnoin juhlia 100v Suomeamme!</p><p>&nbsp;</p><p>Meillä on edeltejämme ja veteraanimme tehnyt niin hyvää työtä, että meillä on täällä vapaus taistella Itsenäisyyttämme uhkaavia tahoja vastaan aivan rauhallisesti puhumalla ja kirjoittamalla.</p><p>Ei tarvitse ryömiä loskassa rynkyn kanssa ja yrittää tappaa, ettei tule tapetuksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Ainoa mikä harmittaa, on tuo (ääri)vihervasemmiston erittäin loukkaava natsi sitä natsi tätä meuhkaaminen, jota media täysin estoitta riepostelee.</p><p>Tulee oikeasti paha mieli, kun ihmisiä, jotka vain haluavat osoittaa kunnioitusta 100v historiaamme ja hengensä kaupalla maamme puolesta taistelleita veteraanejamme kohtaan, haukutaan täysin silmittömästi natseiksi.</p><p>Ikään kuin Suomea ja Suomen historiaa kunnioittava&nbsp;ihminen olisi väistämättä aina rasistinatsi.</p><p>&nbsp;</p><p>Mikä helvetti teitä (ihmisiä natseiksi haukkuvaa vähemmistö osaa vihervassareista) vaivaa, kun ei edes 100v juhlapäivänä saisi olla ylpeä saavutuksista, jota veteraanimme meille on varjellut hengellään.&nbsp;</p><p>Koittakaa nyt edes yhtenä päivänä&nbsp;yrittää hieman avarammin ja ymmärtävämmin katsoa naapureitanne ja kanssaeläjiämme ja jatkakaa sitä ahdasmielistä ja yleistävästi kaikkia loukkaavaa natsi-meuhkaamistanne sitten taas huomena.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Joskus on ollut vaikea juhlia Itsenäisyyspäivää.

Tänään ymmärsin, että ei ole mitään syytä olla juhlimatta.

Syy miksi on ollut vaikea juhlia, on tietenkin Eu, jolle itsenäisyyttämme alettiin siirtää 20v sitten. Ja sitä kautta globaaleille markkinavoimille, joiden edustajat  Itsenäisyyttämme hallituksessa nakertavat.

Joskus jopa itsekin toivotin hyvää itsenäisyyden muistopäivää, ikään kuin se olisi menetetty EU:lle. Nyt tuota häpeän.

 

Ei se ole. Voimme täysin rinnoin juhlia 100v Suomeamme!

 

Meillä on edeltejämme ja veteraanimme tehnyt niin hyvää työtä, että meillä on täällä vapaus taistella Itsenäisyyttämme uhkaavia tahoja vastaan aivan rauhallisesti puhumalla ja kirjoittamalla.

Ei tarvitse ryömiä loskassa rynkyn kanssa ja yrittää tappaa, ettei tule tapetuksi.

 

Ainoa mikä harmittaa, on tuo (ääri)vihervasemmiston erittäin loukkaava natsi sitä natsi tätä meuhkaaminen, jota media täysin estoitta riepostelee.

Tulee oikeasti paha mieli, kun ihmisiä, jotka vain haluavat osoittaa kunnioitusta 100v historiaamme ja hengensä kaupalla maamme puolesta taistelleita veteraanejamme kohtaan, haukutaan täysin silmittömästi natseiksi.

Ikään kuin Suomea ja Suomen historiaa kunnioittava ihminen olisi väistämättä aina rasistinatsi.

 

Mikä helvetti teitä (ihmisiä natseiksi haukkuvaa vähemmistö osaa vihervassareista) vaivaa, kun ei edes 100v juhlapäivänä saisi olla ylpeä saavutuksista, jota veteraanimme meille on varjellut hengellään. 

Koittakaa nyt edes yhtenä päivänä yrittää hieman avarammin ja ymmärtävämmin katsoa naapureitanne ja kanssaeläjiämme ja jatkakaa sitä ahdasmielistä ja yleistävästi kaikkia loukkaavaa natsi-meuhkaamistanne sitten taas huomena.

 

 

 

 

]]>
2 http://teroteukkaahtola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247194-saa-juhlia#comments Suomi 100 vuotta Wed, 06 Dec 2017 09:31:29 +0000 Tero Ahtola http://teroteukkaahtola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247194-saa-juhlia
- Onnea Suomi-neidolle, ikinuorelle 100-vuotiaalle sydänkäpysellemme! http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247171-onnea-suomi-neidolle-ikinuorelle-100-vuotiaalle-sydankapysellemme <p>Suomen Itsenäisyyden juhlavuosi 2017 huipentuu tänään. Tämän onnittelukorttini kuva&nbsp;kertoo noin viisi ja puoli miljoonaa sanaa, jotka kiteytän kirjaimin hieman fraasinomaisesti mutta ajatuksen kanssa näin:</p><p><strong><em>- Hyvää Itsenäisyyspäivää, suomalaiset!</em></strong></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomen Itsenäisyyden juhlavuosi 2017 huipentuu tänään. Tämän onnittelukorttini kuva kertoo noin viisi ja puoli miljoonaa sanaa, jotka kiteytän kirjaimin hieman fraasinomaisesti mutta ajatuksen kanssa näin:

- Hyvää Itsenäisyyspäivää, suomalaiset!

 

]]>
1 http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247171-onnea-suomi-neidolle-ikinuorelle-100-vuotiaalle-sydankapysellemme#comments Itsenäisyyspäivä Suomen Itsenäisyyden juhlavuosi 2017 Suomi 100 Suomi 100 vuotta Tue, 05 Dec 2017 22:47:57 +0000 Veikko Savolainen http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247171-onnea-suomi-neidolle-ikinuorelle-100-vuotiaalle-sydankapysellemme
Onnea Suomi 100v! http://outimara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247165-onnea-suomi-100v <p>Minä rakastan Suomea. Itsenäistä Suomea.</p><p>Näin totesi presidenttiehdokas Laura Huhtasaari. Hänen sanoihinsa on helppo yhtyä.</p><p>Koitin kerätä ajatuksiani, kuinka ilmaista rakkauttani omaa isänmaatani kohtaan. Yritetään siis&nbsp; verbaliikan keinoin.</p><p>Minun Suomeni</p><p>&hellip;maistuu kotiruualta, karjalanpaistilta ja -piirakoilta</p><p>&hellip;tuoksuu saunavastalta, tervalta, metsältä, kieloilta</p><p>&hellip;kuulostaa laululta ja soitolta, suomen kieleltä, lasten naurulta</p><p>&hellip;näyttää sinivalkoiselta, niin kuin taivas, järvet ja lumivalkea hanki pakkasessa</p><p>&hellip;tuntuu sydämessä, pakahduttavalta onnellisuudelta ja turvalta</p><p>Suomi on paras paikka asua ja elää. En vaihtaisi tätä pois mistään hinnasta. Se, kiitollisuus edellisille sukupolville uhrauksista sodissa, köyhyydessä ja maan uudelleen rakentamisessa, on suunnaton ja ei koskaan korvattavissa.</p><p>Haluan toivottaa kaikille hyvää Suomen 100-vuotisjuhlaa! Rakastakaa itseänne ja toisianne, pidetään toisistamme huolta &lt;3</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Minä rakastan Suomea. Itsenäistä Suomea.

Näin totesi presidenttiehdokas Laura Huhtasaari. Hänen sanoihinsa on helppo yhtyä.

Koitin kerätä ajatuksiani, kuinka ilmaista rakkauttani omaa isänmaatani kohtaan. Yritetään siis  verbaliikan keinoin.

Minun Suomeni

…maistuu kotiruualta, karjalanpaistilta ja -piirakoilta

…tuoksuu saunavastalta, tervalta, metsältä, kieloilta

…kuulostaa laululta ja soitolta, suomen kieleltä, lasten naurulta

…näyttää sinivalkoiselta, niin kuin taivas, järvet ja lumivalkea hanki pakkasessa

…tuntuu sydämessä, pakahduttavalta onnellisuudelta ja turvalta

Suomi on paras paikka asua ja elää. En vaihtaisi tätä pois mistään hinnasta. Se, kiitollisuus edellisille sukupolville uhrauksista sodissa, köyhyydessä ja maan uudelleen rakentamisessa, on suunnaton ja ei koskaan korvattavissa.

Haluan toivottaa kaikille hyvää Suomen 100-vuotisjuhlaa! Rakastakaa itseänne ja toisianne, pidetään toisistamme huolta <3

]]>
15 http://outimara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247165-onnea-suomi-100v#comments Suomi 100 vuotta Tue, 05 Dec 2017 20:03:41 +0000 Outi Mara http://outimara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247165-onnea-suomi-100v
Miten sotahistoriaa tulee kirjoittaa? http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247148-miten-sotahistoriaa-tulee-kirjoittaa <p><strong>kuin Miten sotahistoriaa tulee kirjoittaa?</strong></p><p><em>&rdquo;</em><em>Me elämme elämäämme eteenpäin, mutta me ymmärrämme sitä taaksepäin.&rdquo;</em></p><p><em>*</em></p><p><em><strong>Sisäntö*</strong></em></p><p><em>&rdquo;<strong>George Herbert Mead</strong> sanoo, että vain nykyisyyttä on olemassa.&nbsp; Tulevaisuutta tai menneisyyttä on olemassa vain nykyisyyden rakennustarpeina.&nbsp; Itsenäistä, nykyisyyden ulkopuolella tapahtuvaa olemista ei menneisyydellä sen enempää kuin tulevaisuudellakaan milloinkaan ole.&nbsp; &hellip;.</em></p><p><em>Mead haluaa korostaa erityisesti sitä, että koska menneisyydet ovat olemassa nyt, ne ovat muutettavissa.&nbsp; Hän ei sen sijaan puhu Nykyisyyden (</em><em>tai läsnäolon; The Philosophy of the Present</em><em>) filosofiassakaan kovinkaan paljon tulevaisuudesta.&nbsp; Hänen esityksensä logiikkaa noudattaen on kuitenkin pääteltävissä, että tulevaisuudet ovat nykyisyyteen sisältyvien menneisyyksien uusia yhdistelmiä.&nbsp; &rdquo;Elävän henki vaatii elämä&rdquo;&hellip; &rdquo;elävä henki viittaa taaksepäin&rdquo;. (</em><em><strong>Pertti Julkunen</strong></em><em>: Julkisuus ja nomenklatuura.&nbsp; Tutkielma keskustelun vaikeutumisesta ja väkivallan uhka. 1. nide. Tampereen yliopisto, 2005. s. 11 ja 13.)</em></p><p><em>*) </em><em>Tarkoituksella tämä avanto ei ole johdanto, vaan sisäntö, johdatus sisältöön, sisäisesti nautittavaksi tarkoitettu.</em></p><p><em>*</em></p><p><strong>Tutut miehet tuntemattomassa maastossa</strong></p><p>Muistan, miten äidinkielenopettajani sanoi vuonna 1967, siis tasan puolivuosisataa sitten, että on ikävää ja rajoittunutta, että &rdquo;aina vaan&rdquo; palataan <strong>Väinö Linnan</strong> tuntemattomaan sotilaaseen, kun sodasta &ndash; ja etenkin rauhasta &ndash; on kirjoitettu &rdquo;niin paljon muuta hyvää ja suorastaan nerokasta&rdquo;.</p><p>Miten sitten on nyt, vuonna 2017?&nbsp; &rdquo;Aina vaan&rdquo; palataan Tuntemattomaan.&nbsp; <strong>Aku Louhimiehen</strong> Tuntematon 3.o elokuva on saanut odotetusti suunnattoman suosion, ja paljon myös kriitikkojen kiitoksia.&nbsp; Merkittäviä perustavia ratkaisuja siinä ovat olleet Rokan nostaminen keskushenkilöksi, itsetietoisen tappajan roolissa, sekä raakaa sotaa &rdquo;tasapainottavat&rdquo; ja pehmentävät (?) kuvat Rokan kotoa Sakkolasta ja evakkopaikasta.&nbsp;</p><p>Luunkova punaorpo Lehto ja hänen haavanlehtenä värisevä vastapoolinsa, yleisinhimillistä pelkoa tunteva ja pelkoaan peittelemään kykenemätön, Riitaoja on lähes poistettu elokuvasta. Linnan taitava moniäänisyys ja kriittisimmät äänet sodasta kärsivät.&nbsp;</p><p>Samoin poliittiset vastapoolit, kommunisti Lahtinen ja pohjalainen Salo on upotettu tehokkaasti tapettiin.&nbsp; Siviilijaksoihin on pakattu privaattia kaipausta ja kaihoa, familiaaria ja siten rajattua, missä on jatkosodan ristiriidat, karvaasti karkeat erimielisyydet ja viha, maanpetturien viides kolonna, on kysytty.</p><p>*</p><p><strong>Kokemushistoria</strong></p><p>Suurin muutos siinä, miten sotaa kuvataan, on 2000-luvun aikana ollut tämä niin sanottu <strong>uusi sotahistoria</strong>, jonka keskeinen elementti on <strong>kokemushistoriallinen lähestymistapa</strong>.&nbsp; Painoa pannaan <strong>ihmisiin ja lähimpään elinpiiriin</strong>; miten se vaikuttaa ja näkyy henkilöissä, miten he toimivat tämän sosiaalisen laahuksensa kantajina?</p><p>Täysin uutta ja avaamatonta latua ei tämäkään oppisuunta kulje.&nbsp; Jo viimeistään 1960-luvulla järjestettiin korsuperinteen keruuta asianmukaisine julkaisuineen, kokija-kirjoittajien korsu- ja taistelutanner kuvauksistahan oli toki saatu nauttia jo <strong>Onttoni Miihkalin</strong> teksteistä lähtien, kun Talvisodan lumet tuskin olivat sulaneet.&nbsp; Sk-upseeri <strong>Erkki Palolammen</strong> maagisesti innoittuneesta Kollaa kestää &ndash;teoksesta nyt puhumattakaan.</p><p><strong>Antti Tuuri </strong>haastatteli kumppaneineen 14.D:n veteraaneja sukupolvi sitten.&nbsp; Kysymyssarjan ensimmäinen kysymys kuului: Missä olit ja mitä teit, kun sait liikekannallepanokäskyn?&nbsp; Halkinainen alkuräjähdykseen liittyvä kysymys kytki siviilielämän ja sotapalveluksen taitavasti hetkeen ja paikkaan, toimintaan ja tuntoihin.</p><p>*</p><p>Viimeksi tutkija <strong>Jussi Jalonen</strong> on tähdentänyt soveltavansa <em>kokemushistoriallista näkökulmaa</em> merkittävässä tutkimustyössään, Summa (<strong><em>Summan tarina &ndash; Talvisodan ratkaisutaistelun ihmiset ja historia</em></strong>, 2017), jossa hän selvittelee sosiaalisista ja yhteiskunnallisista lähtökohdista Summan ihmettä ja sen syntymismekanismeja, jotka ovat yhtä mielenkiintoiset kuin yleiskäsite Talvisodan ihme, mutta vain paljon konkreettisempia, mieskohtaisempia ja siten todempia.&nbsp;</p><p>Jalosen Summa-kirjaa voi suositella ainakin kahdesta hyvästä syystä: Siinä Kannaksen portin, Summan, torjuntataistelijoiden urakka avautuu aivan uudesta ja oivaltavasta näkökulmasta, ja toisaalta se loistavalla tavalla ilmentää relevantin tutkimusnäkökulman merkitystä kokonaistapahtuman käsittämisen ja sisäistämisen kannalta.&nbsp;</p><p>Sitä paitsi teos on innoittuneesti ja taitavasti kirjoitettu, ja siinä voi nähdä erityisen henkilökohtaisen omistautumisen parhaat merkit. <a href="http://www.werstas.fi/event/jussi-jalonen-summan-tarina/"><u>http://www.werstas.fi/event/jussi-jalonen-summan-tarina/</u></a></p><p>*</p><p><strong>Kantaja, kokija ja tekijä</strong></p><p>Uuden sotahistorian keskeisiä oivalluksia on <strong>armeijojen marssireittien ja divisioonien karttanuolten</strong> sijasta tarkastella ihimilliseltä korkeudelta sotaa: mitä miehiä, mistä he tulevat, <strong>mitä he henkilökohtaisessa &rdquo;repussaan&rdquo; kantavat</strong> ja miten tsaikkaporukat toimivat.&nbsp; Samoin mikä on heidän alueellinen, yhteiskunnallinen, kulttuurinen, sosiaalinen ja henkilöhistoriallinen <strong>taustansa</strong> ja <strong>miten tämä kaikki vaikuttaa</strong> siihen, mitä he ovat olleet rauhan askareissa ja nyt sitten sodan toimissa.</p><p>Tutkimuksen parissa tämä merkitsee yhteiskuntatieteen ja kulttuuritutkimuksen lähestymistapojen ja kysymyksenasettelun tuontia sodan kentille.&nbsp; Inhimillisen toiminnan dynamiikka ja käsitteet otetaan täysimääräisinä tarkastelun kohteeksi, ja näin avartuu sodan tutkimuksen alue.&nbsp;</p><p><strong>Sielu ja sota</strong></p><p>Näkyvimpiä varttuneemman polven <strong>psykohistorian </strong>tutkijoitamme, <strong>Juha Siltala</strong>, on esitellyt varhaislapsuuden äitisuhdetta painottavia psykohistorian selitysmalleja <strong>sodan väkivallan käsittämisen</strong> välineiksi.&nbsp; Siltala katsoo, että ihmisen hämmästyttävää kykyä väkivaltaan sodan oloissa voidaan selittää paljolti ryhmäkoheesion kautta.&nbsp; Ihminen selviytyy poikkeusoloissa paremmin ryhmän jäsenenä kuin yksinään, ja siksi ryhmässä säilymisen varmistaminen ja individualistisen toimintamallin hylkääminen on sotaoloissa mitä luontevin prosessi.&nbsp; Toisaalta yhteiskunta ainakin vielä 1900-luvun oloissa perusti sodankäyntiä sopimukseen, jonka mukaan nuoret miehet piti ulkoisen uhkan torjumiseksi (tai valloitussodan tms. käymiseksi) ja yhteisön yhtenäisyyden takaamiseksi &rdquo;<strong>uhrata yhteiskunnan</strong> eteen&rdquo;.</p><p>Louhimiehen Tuntemattomassa aks-läinen <strong>vänrikki Kariluoto</strong> laulaa antaumuksella <em>soolona Kaunis on kuolla kun joukkosi eessää..</em></p><p><strong>Kielletty tappaminen</strong></p><p><strong>Ville Kivimäki</strong> on SKS:n <strong><em>Korsuperinne</em></strong>- (koottu 1973) ym. aineiston avulla pyrkinyt ymmärtämään, kuinka osa taistelijoista koki tappamisen hyvin helppona ja jotkut käytännössä eivät kyenneet siihen laisinkaan.</p><p>Sodassa tappaminen oli monessa tilanteessa valinnaista: Kivimäki kertoo, kuinka osa sotilaista yksinkertaisesti jätti ampumatta kohti vihollista (vert. <em>Rahikainen</em> Tuntemattomassa, vh).&nbsp; Toisaalta joillekin tappaminen oli suorastaan nautintoa.&nbsp; Sotilaiden enemmistö kuitenkin joutui sodan aikana ja sen jälkeen etsimään tappamiseen jonkinlaisia etäännyttäviä merkityksenannon strategioita.&nbsp; Muisteluissa nämä strategiat tulevat esiin siinä, miten vältettiin &rdquo;tappamisen&rdquo; ilmaisemista suoraan.&nbsp; Myös kohteesta käytettiin etäännyttäviä kielikuvia (<em>Henrik Tala: arvio Tiina Kinnusen ja Ville Kivimäen (toim.) teoksesta Ihminen sodassa, 2006</em>).&nbsp;</p><p>Sodan jälkeen kokijoiden kirjo jatkui yhtä lailla monipuolisena: joillein taistelukokemusten muistelu toi saman hyvänolontunteen kuin sotakin.&nbsp; Enemmistö kuitenkin halusi säilyttää entisen etäisyyden sodan kovaan todellisuuteen.&nbsp; Pataljoonalääkärinä sotien aikana toiminut appeni ei koskaan halunnut palata kokemuksiinsa, jotka varmasti olivat ankaria ja sielua korventavia.</p><p>*</p><p><strong>Kun elämä lyö</strong></p><p>Mielestäni jotenkin tavattoman oivaltavasti henkilökohtaisen elämystapahtuman tuo esiin alempana siteerattava <strong>Lea Toivola</strong>, joka toteaa eräässä esittelytekstissään, miten &rdquo;Kohta, joka kosketti minua eniten,&nbsp;oli <strong>Aleksandr Solženitsynin</strong> <em>Syöpäosaston</em> kuvaus lääkäri Vera Gangartista, jonka nuoruudenrakastettu oli kaatunut sodassa. <em>&rdquo;Ja siitä alkaen tuo sota saattoi olla mitä tahansa: oikeudenmukainen, sankarillinen, isänmaallinen tai pyhä &ndash; Vera Gangartille se merkitsi viimeistä sotaa. Sotaa jossa hänen sulhasensa mukana oli surmattu hänetkin.&rdquo;</em></p><p>*</p><p><strong>Talvisota</strong></p><p><em>&rdquo;Kun Venäjä marraskuun 30. salakavalasti hyökkäsi maamme kimppuun, tapasi se täällä yksimielisen kansan. Venäjä oli olettanut toista, se oli luullut, että täällä vallitsisi edelleen sama vastakohtaisuus, joka työväestön ja porvariston kesken oli ollut v. 1930 vaiheilla. Sen vuoksi se oli muodostanut Kuusisen johtaman suomalaiskommunistisen varjohallituksen, jonka avulla se toivoi voivansa hajoittaa vastustusrintamamme.</em></p><p><strong><em>Mutta Suomen työläisten hallitus ei ollut Venäjällä vaan Helsingissä</em></strong><em>. He tunsivat omikseen ne miehet, jotka yli kahden vuosikymmenen ajan olivat johtaneet heidän nousuaan maahanlyödystä luokasta ensin sallituiksi ja sitten tunnustetuiksi, täysivaltaisiksi maan kansalaisiksi, ja jotka olivat sen joukkovoiman avulla, minkä työläiset olivat uskoneet heidän käytettäväkseen, valloittaneet työväestölle paikan valtiossa. Näiden miesten johdolla Suomen työläiset olivat valloittaneet itselleen isänmaan, jonka he vapaina naisina ja miehinä halusivat säilyttää itsellään. He seisoivat yhteisessä rintamassa jokaista vastaan, joka aikoi riistää isänmaalta vapauden.&rdquo;</em></p><p>Näin kirjoitti <strong>tri Urho Kekkonen</strong>, nimimerkki <em>Pekka Peitsen</em> suojissa Suomen Kuvalehden palstoille vuonna 1942.&nbsp; Annetaanpa Kekkosen jatkaa:</p><p><strong>&rdquo;Sodan luoma yhteistunto</strong></p><p>Rintamalla, silmätysten vihollisen ja kuoleman kanssa, syntyi aseveljeys, joka ei kysynyt, missä leirissä vierustoveri oli aikaisemmin ollut. Päinvastoin, siellä opittiin tuntemaan toisensa ja panemaan arvoa toisilleen. Havaittiin huomaamaan, että monet entiset vastakohtaisuudet olivat perustuneet väärinkäsityksiin, opittiin ymmärtämään, että erilaiset elämänkohtalot, tarpeet ja toimeentulon edellytykset olivat olleet perustana niille todellisille vastakohtaisuuksille, joita oli ollut olemassa ja joita tulisi edelleenkin olemaan.</p><p>Mutta parasta, mikä oli saavutettu, oli rintaman synnyttämä luja keskinäinen luottamus ja yhteishenki. Sellainen yhteishenki, asevelihenki, voi syntyä ainoastaan silloin, kun vihollisen tulen alla yhteistä vaaraa torjuttaessa on tunnettu sydämien sykkivän samaan tahtiin.</p><p><strong>Tolvajärven ja Ägläjärven</strong> vaikeissa mutta sankarillisissa taisteluissa kantoi raskaimman kuorman pääasiassa <strong>Tampereen tehdaskaupungin työläisistä muodostettu joukko-osasto</strong>, jonka urheus ja kestävyys ratkaisi tämän koko Laatokan Karjalan puolustukselle käänteentekevän kaksoistaistelun voitoksemme. Tuon joukko-osaston <strong>komentajana oli sama upseeri</strong>, joka kesällä 1934 suojeluskuntakomppanian etunenässä väkivaltaisesti riisti sosialidemokraattisen puolueen Tampereella pitämän puoluekokouksen juhlakulkueesta puolueen punaiset viirit ja liput.</p><p>Nyt olivat samat juhlakulkueen miehet ja heidän aatetoverinsa tämän upseerin komentamassa joukko-osastossa taistelemassa punaisen Venäjän valloitusarmeijaa vastaan oman isänmaan puolesta. Tolvajärvellä ja Ägläjärvellä tutustuivat sotamiehet komentajaansa, vaativaan mutta itseäänsäästämättömään, hurjanrohkeaan ja taitavaan päällikköön (<strong>kenraalimajuri Aaro Pajari</strong>), jota he oppivat kunnioittamaan ja ihailemaan. Ja komentaja puolestaan oppi miehistössään tuntemaan rohkeita, sisukkaan kovia suomalaisia, joihin hän saattoi luottaa. Komentajalla oli paitsi henkilökohtaista pelkäämättömyyttä myös siveellistä rohkeutta tunnustaakseen, että hän ei ollut aikaisemmin tuntenut suomalaista työmiestä, jonka isänmaallisuuden hän vasta talvisodassa oli oppinut ymmärtämään.&rdquo;</p><p>Näin siis <strong><em>Urho Kekkonen</em></strong> jatkosodan alkuvaiheissa 1942.</p><p>*</p><p><strong>Jussi Jalosen Summa</strong></p><p>Äskettäin ilmestyneessä teoksessaan &rdquo;<strong><em>Summan tarina &ndash; Talvisodan ratkaisutaistelun ihmiset ja historia</em></strong>&rdquo; tutkija <strong>Jussi Jalonen</strong> hyödyntää ja jalostaa uuden historiatutkimuksen parhaita menetelmiä, mikrohistoriallista lähestymiskulmaa sekö elinympäristön sosiaalisia suhteita ja yhteisöllistä kokemusmaailmaa havainnoivia huomioita.&nbsp; Täältä ikään kuin tarkkaan tutkitun suppilon pohjalta hän rakentaa Talvisodan ratkaisutaistelun struktuurin: miten mies pysyi kasassa, miten ryhmä ja komppania, miten Summan lohkon rykmentit &ndash; ja lopulta miten syntyi Talvisodan henki, joka kannatteli koko valtakunnan olemassaoloa sen jouduttua rotkon reunalle.</p><p>Sotilaille Kannaksen kartta oli jo aikaa sitten kertonut, missä tuleva sota tullaan ratkaisemaan, - edellyttäen että pitkän itärajan muut rintamat pitävät.&nbsp; Leningradin &ndash; Viipurin valtatie kulkee suorana jotoksena läntisen Kannaksen halki kohden maakunnan pääkaupunkia.&nbsp; Tämän selvän painopistesuunnan puolustus rakentui olennaisesti suurten teollisuuspaikkakuntien, Porin, Rauman, Nokian, Turun, Hämeenkyrön, ym.</p><p>Jalosen perusaineistosta orgaanisesti nouseva havainto, Suomi jäi Talvisodassa yksin, toimii ja pätee.&nbsp; Se ei tietenkään ole uniikki tutkimustulos, mutta uusintaa ja todentaa aiemman kokemuskäsityksen.&nbsp; Kaikki jättivät, kaikki pettivät (Molotov-Ribbentrop &ndash;sopimus, O.W. Kuusisen Terijoen hallitus, Ruotsin penseys).&nbsp; Länsi jätti Suomen susille (Puna-armeijan telaketjujen alle).</p><p>Täytinen kokemus siitä, että meillä ei ole muuta kuin toisemme.&nbsp; Jos meikäläiset eivät pidä yhtä, kaikki menee.&nbsp; Suomalaisten maahanmuuttajien kohtalot Neuvosto-Venäjällä tunnettiin, liian moni maanmies oli saanut sammuneiden silmiensä päälle vain kylmää multaa.</p><p>*</p><p>Miehisyys eli</p><p><strong>Kaupunkilaispoika korpisodan kiroissa</strong></p><p>Nuori mies asui Herttoniemessä, melko huomatussa osoitteessa, hän piti tiettyä etäisyyttä kuuluisaan isäänsä, ja vastoin tämän tahtoa liittyi suojeluskuntaan ja mustapaitoihin, istui kiihkeinä iltoina nuotiotulilla yhdessä mustanpastorin, <strong>Elias Simojoen</strong> kanssa.</p><p>Kun pelätty ja odotettu sota alkoi hänet määrättiin Herttoniemen ilmatorjuntaan, jossa hän oli jo YH:n ajan ollutkin.&nbsp; Sodan alussa heidän patterinsa onnistui pudottamaan vihollisen koneen.&nbsp; Presidentti Kallio kävi asemissa katsomassa.&nbsp; Sitten kun isä sai huomattavan palkinnon ja lähti sitä noutamaan, ja alkoi tulla kylmiä poikia Helsingin rautatieasemalle, poika ei enää kestänyt.&nbsp; Herttoniemestä oli niin helppo pistäytyä luvalla ja luvatta, kotona, aivan melkein naapurissa.&nbsp; Mutta.&nbsp; Velvollisuudentunto ja kunnia vaati lähtemään.&nbsp; Hän meni kauas pohjoiseen ja liittyi muodostettavaan sissipataljoonaan, joka sitten helmikuun tulipalopakkasissa komennettiin Kuhmoon turvaamaan avoimena retkottavaa sivustaa.&nbsp; Siellä hänen tulikasteensa hetkinä muuan aseveikko jäi haavoittuneena välimaastoon, josta häntä ei saatu pois.&nbsp; Tuntien ajan tämä mies rukoili heitä ampumaan hänet, toivoa kun ei ollut.&nbsp; Mutta vaikka &rdquo;emme me mitään lalluksia olleet&rdquo;, ei kenenkään kantti kestänyt ampua omaa kaveria, ja niin haavoittunut paleltui kuoliaaksi ja löydettiin aamulla asepuvustaan riisuttuna.</p><p>Tässä Nobel-kirjailijan kaupunkilaispojassa kiteytyi paljon siitä miehenkuvasta, joka 1930-luvulla vaikutti Suomessa, piti vastata huutonsa ja piti toteuttaa velvollisuutensa, kysymys oli kunniasta, kysymys oli miehekkyydestä tai sen puuttumisesta.&nbsp; Se sai monet venymään käsittämättömiin suorituksiin.</p><p><strong>Esko Sillanpään</strong> Talvisota-ratkaisu on minulle kuvannut 1930-luvun mieskäsityksen käytännön toteutusta.&nbsp; Se mitä on ajateltu ja mitä on puhuttu, lunastetaan teoin.</p><p>*</p><p><strong>Näinkin voi kirjoittaa</strong> (Pohjantähden pohjalta)</p><p><strong>&rdquo;Suhtautuminen Neuvostoliiton vaatimuksiin (1939)</strong></p><p>&rdquo;Lokakuussa 1939 <strong>Voitto </strong>on suorittamassa asevelvollisuuttaan, <strong>Vilholle</strong> ja keskimmäiselle pojalle <strong>Eerolle</strong> poliisi tuo keskellä yöllä kutsun YH:hon.&nbsp;Samalla tavoin kuin&nbsp;<strong>Tolstoi</strong> <em>Sodassa ja rauhassa</em> <strong>Linna</strong> kuvaa, miten <strong>Koskelassa</strong> maailman johtajien&nbsp;&rdquo;<em>suuret suunnitelmat aiheuttavat vähäisiä ja tavanomaisia tekoja</em>: <em>Leipää ja lihaa täytyi koota reppuihin. Vahvat sukat ja jalkineet oli otettava mukaan.&rdquo;</em></p><p><strong>Elinan</strong> veli, sosialidemokraattinen kansanedustaja <strong>Janne Kivivuori</strong> puhuu Pentinkulman työväenyhdistyksen kokouksessa tilanteessa, jossa rauhaa ja fasismin vastaisuutta korostanut Neuvostoliitto on tehnyt hyökkäämättömyyssopimuksen aatteellisen verivihollisensa Natsi-Saksan kanssa.</p><p>Useimmiten pragmaatikkona esitetty Janne vetoaa nyt periaatteisiin: <em>&rdquo;Me emme luovu kansanvallasta, emme kansojen itsemääräämisoikeudesta emmekä sosialismin periaatteista.&rdquo;</em></p><p>Samoja periaatteita ovat Jannen mukaan edustaneet vuonna 1918 kaatuneet ja teloitetut punaiset. Itse hän ei kapinaan osallistunut, mutta&nbsp;vastusti valkoista terroria&nbsp;ja nousi myöhemmin Lapuanliikettä vastaan.</p><p>Puheessaan Janne muistuttaa, että Suomen työväenluokkaa on sanottu epäisänmaalliseksi. Hän&nbsp;myöntää ettei sillä olekaan samanlaista isänmaallisuutta kuin Suur-Suomi-intoilijoilla.</p><p>Mutta työväestöllä on toisenlaista isänmaallisuutta, joka perustuu yleiseen periaatteeseen&nbsp;ihmisten ja kansojen vapaudesta:<em> &rdquo;Tämän maan vapaus on meille pyhä siksi, että jokaisen maan vapaus on meille pyhä. Me emme piirtele rajoja Vienanlahdesta Laatokkaan, mutta emme myöskään Käkisalmesta Uuraaseen.&rdquo;</em></p><p>Janne ei suoraan torju myöntymistä Neuvostoliiton vaatimuksiin, vaan puheen lopussa varaudutaan kahteen erilaiseen&nbsp;ratkaisuun: &rdquo;<em>meidän on&nbsp;joka hetki toivottava&nbsp;ratkaisua, joka takaisi rauhan rajoillamme, mutta meidän on myös joka hetki oltava&nbsp;valmiit pahimpaan.&rdquo;&nbsp;</em></p><p>Akselille Janne puhuu selvemmin. Jos Neuvostoliiton vaatimuksiin ei myönnytä, todennäköisin seuraus on sota, joka voimasuhteiden takia johtaa varmasti tuhoon. Johtajat eivät voi mennä piiloon kansan mielipiteen taakse:<em> &rdquo;Kansa on kyllä valmis taistelemaan, mutta kyllä se saataisiin myöntymään, jos toden teolla haluttaisiin.&rdquo;</em></p><p>Väitteeseen, että myöntyminen johtaa uusiin vaatimuksiin, Janne vastaa: <em>&rdquo;miksi ei sillä tiellä sitten tulisi ihmettä vastaan, jos se kerran voi tulla vastaan sotatielläkin?&rdquo;</em></p><p>Jannen ajattelu on samanlaista kuin presidentti <strong>Kekkosen 70-luvulla</strong>.</p><p>Siinä missä Janne edustaa teoksessa järkeä, Akseli reagoi tapahtumiin tunteella ja ottaa asiat henkilökohtaisesti: <em>&rdquo;Eikö silläkän perkeleellä sitä maata ole tarpeeksi&hellip; &ndash; &ndash;&nbsp; Minä juur sain elämäni järjestykseen&hellip;&rdquo;</em> Puna-armeijan hyökkäyksestä Akseli suuttuu niin, että olisi kertojan mukaan valmis lähtemään rintamalle, jos hänelle olisi tarjottu reppua ja kivääriä.</p><p>Sen sijaan <strong>kommunisti Siukola</strong>, vaikka on antanut pojalleen evästä armeijaan, odottaa puna-armeijaa. Sitä hän ei voi sanoa ääneen, kun yleinen ilmapiiri on toisenlainen.&rdquo;</p><p><strong>Lähde: Lea Toivolan</strong> blogi; <a href="https://sotaromaanit.wordpress.com/2016/04/27/vaino-linna-taalla-pohjantahden-alla-3/"><u>https://sotaromaanit.wordpress.com/2016/04/27/vaino-linna-taalla-pohjantahden-alla-3/</u></a></p><p>*</p><p><strong>Psykohistoriallinen katse sotaan</strong></p><p>Historiantutkimuksen nuorempana suuntana psykohistorian synty ajoittuu 1900-luvun alkuun.&nbsp; Ranskan annalisteihin kuulunut <strong>LucienFebvre</strong> puhui ensimmäisten joukossa &rdquo;<em>psykologisesta historiasta</em>&rdquo;, jota myös mentaliteettien tai sensibiliteetin historiaksikin mainitaan.</p><p>Amerikkalainen psykohistorioitsijapolvi 1950-luvulla tähdensi, että perinteinen historiantutkija näkee historian tapahtumat lian rationaalisesti joko individulistisena (suurmieshistoria), isntitutionaalisena (valtiohistoria) tai kollektiivisena käyttäytymisenä.&nbsp; Konflikteja pidetään heidän mielestään liiaksi <em>sosiaalisten ryhmien välisinä</em> (esim. porvarit &ndash; työläiset) vaikka ristiriita syntyy usein nimenomaan <em>yksilön ja yhteiskunnan välille. </em></p><p>Psykohistorioitsijoiden mukaan monet historialliset ilmiöt &ndash; kuten muun muassa <strong>Hitler </strong>ja natsismi &ndash; uhmaavat kaikkea rationaalista selitystä.&nbsp; Niitä ei voi panna satunnaistekijöiden piikkiin, siis &rdquo;sattuman&rdquo; tai &rdquo;onnettomuuden&rdquo; tiliin.&nbsp;</p><p>He korostavat alitajuisen imperatiivin olemassaoloa ja etsivät apua ongelmiin psykoanalyysista&nbsp; Psykohistorioitsijat painottavat sitä, että yhteiskunnassa vallitsee konflikti intentionaalisen käyttäytymisen ja alitajunnassa esiintyvän antipatian , siis vaistojen ja realiteettien, välillä.</p><p>Erehdykset, epäonnistumiset ja onnettomuudet ovat tästä todisteita.&nbsp; Lähtökohdaksi otettiin Freudin psykoanalyysi.&nbsp; Sen mukaan ihminen ei ole synnynnäisesti <em>tabula rasa, tyhjä taulu</em>, johon ympäristö pystyy kirjoittamaan mitä tahansa.&nbsp; Hänessä vaikuttaa biologispohjainen vietti, libido, joka on luonteeltaan lähinnä seksuaalista energiaa.&nbsp; Tästä on seurauksena, että realiteetteihin pyrkivä ego joutuu jatkuvasti taisteluun vaistoja korostavan idin ja moraalia edustavan superegon välissä.&nbsp;</p><p>Psykohistoria on saanut melkoisen kannattajajoukon, ja se on keskittynyt erityisesti eräitten historian merkkihenkilöiden biografioiden kirjoittamiseen.&nbsp; Erittäin paljon on pohdittu mm. Hitler-problematiikkaa.&nbsp; Hänen on nähty käyttäneen hyväksi mm. saksalaiselle perheelle ominaista auktoriteettijärjestelmää siihen liittyvine absoluuttisine kuuliaisuusvelvollisuuksineen.&nbsp; Toisaalta häntä on pidetty autoritäärisenä saksalaisen kulttuurin ihailijana, joka ei pystynyt sopeutumaan Weimarin tasavallan demokraattiseen systeemiin.&nbsp; Tämä lapsuuden kokemuksiin perustuva autoritäärisyys manifestoitui voimakkaassa rotuvihassa.&nbsp;</p><p>*</p><p><strong>Renvallin persoonallisuuspsykologia</strong></p><p>Vähän ennen kuolemaansa julkaisemassaan kirjoituksessa historioitsija <strong>Pentti Renvalla</strong> toteaa:</p><p>&rdquo;&hellip; <em>on tärkeätä, että ihmistoiminnalla on tietyt psykologiset säännönmukaisuudet, joita voidaan objektiivisesti käyttää hyväksi</em>&rdquo;.</p><p>Tätä säännönmukaisuutta Renvall etsii selvästi ihmisen persoonallisuudesta.&nbsp; Hänelle ihminen ei ole pelkkä instituution jäsen, vaan hän on siveellinen, teoistaan vastuunalainen olento.&nbsp;</p><p>Renvallille historiallinen tapahtuma on aina &rdquo;<strong><em>eettisesti sähköinen</em></strong>&rdquo;, vaikka hän tunnustaakin siveellisten normien suhteellisuuden ja aikasidonnaisuuden.&nbsp; Renvall näkee koko inhimillisen elämän intentionaalisena toimintana, mutta samalla hän moittii <strong>Karl Popperia</strong> ankarasti siitä, että tämä pitää elämän todellisuutta liian rationaalis-kaavamaisena.</p><p>Renvallin mielestä <strong><em>ihminen toimii usein hyvin epärationaalisesti</em></strong>, mutta tämäkin käyttäytyminen voidaan <strong><em>ymmärtää mielekkäänä, se on osana kokonaisvaltaista toimintaa</em></strong>.&nbsp; Renvallin mukaan motiivit eivät ole sellaisenaan havaittavissa, vaan ne on tulkitsemalla etsittävä.</p><p>Nämä ovat selitysehdotuksia, hypoteeseja, jotka on verifioitava siten, että kaikki muu kyseessä oleva toimintaan liittyvä&nbsp; soveltuu yhteen sen kanssa.&nbsp;</p><p>Rakenteiden pohjana on Renvallilla yksityisen ihmisen sielunelämä.&nbsp; Ihminen ei hänen mukaansa koskaan sulaudu rakenteeseen vaan on siitä vain osa, ja tämä struktuuri määräytyy ihmisten ominaisuuksien, pyrkimysten, käyttäytymistapojen jne. perusteella.</p><p>He ovat <strong><em>sosiaalisen alkuperänsä mukaisesti osa perhettä, kielensä mukaan määrättyä kansallisuutta, asemansa puolesta tuotantorakenteessa yhteiskuntaluokkansa jäseniä, uskontonsa</em></strong> mukaan tiettyyn kirkkokuntaan kuuluvia jne.</p><p>Näillä rakenteilla on Renvallin mukaan tapana kangistua ja kovettua ja niiden päämääränä on säilyä mahdollisimman muuttumattomana.&nbsp; Niillä itsellään ei ole mitään sisäistä dynamiikkaa.&nbsp; Tässä tapauksessa on suoranainen onni, ettei ihminen koko persoonallisuudellaan sulaudu yhteen rakenteeseen.&nbsp; <em>Hän on kokonaisuus, joka voi siirtää toiseen rakenteeseen muista rakenteista saamiaan vaikutteita.&nbsp; </em></p><p>Useimmiten <strong><em>tavallinen kansalainen</em></strong> ei pysty saamaan aikaan suuriakaan, mutta &rdquo;<em>kun isossa joukossa ihmisiä tapahtuu samansuuntainen muutos&rdquo; korostaa Renvall, &rdquo;saattavat rakennekokonaisuudet muuttua niin nopeata vauhti</em>a, etteivät tapahtumahistoriaa edustavat poliitikot pysty näitä rakennekokonaisuuksissa syntyvä uusia probleemoja hallitsemaan&rdquo;.&nbsp; Renvall korostaa, kuinka <em>rakennehistoria</em> ajaa tässä tapauksessa &rdquo;vauhdikkaasti&rdquo; ohi tapahtumahistorian.</p><p>Tässä valossa voimme todeta, että Leppäsen Preeti oli renvallilainen, kun hän Valten sankarihautajaisissa loihe toteamaan:</p><p><em>&rdquo;Se on rauhanaikana niin kun paremman väen asia toi isänmaa, mutta sodassa passaa sitten vähän huonommankin koittaa&hellip;&rdquo;</em></p><p>*</p><p><strong>Raivohullu ihminen</strong></p><p><em>&rdquo;Eräskin ystäväni on vaarallinen raivohullu, mutta muuten peräti herttainen ja miellyttävä ihminen.</em></p><p><em>Haluaisin nyt kiinnittää huomion kahteen seikkaan. Toinen niistä on liikuttavan selvä, toinen kiistanalainen. Välitön virike aiheen valintaan on eräs, viimeksi karvalakki päässä nähty valtionpäämies, joka tuo mieleen sen polttavan kysymyksen, olivatko Saksan ja Neuvostoliiton ykkösmiehet viimeksi vietetyn maailmansodan aikana kliinisesti mielisairaita.</em></p><p><em>Jos vastaus on myönteinen, maailmalla on toivoa. Sangen monet psykoosi-tyyppiset sairaudet saadaan siedettävään tasapainoon lääkehoidolla, ja vaikka etenkin skitsofrenia lienee arvoitus (paitsi periytymisen osalta), myös sen oireisiin voidaan vaikuttaa.</em></p><p><em>Ajatus kiinnostaa minua. Pitäisikö kansainvälisen rikostuomioistuimen rinnalle perustaa kansainvälinen mielentilantutkimus ja ylikansallinen vankimielisairaala?</em></p><p><em>Nürnbergin oikeudenkäyntien yhteydessä 40-luvulla etenkin amerikkalaiset panostivat paljon syytteessä olleiden natsijohtajien psykiatriseen tutkimiseen. </em></p><p><em>Sellaiset sotapäälliköt kuin esimerkiksi Patton (USA) ja Montgomery (UK) ja kymmenet muut eritellään kaikissa alan kirjoissa. On kätevää, jos päällikkö on sekä narsisti että psykopaatti. En viitsi luetella nimiä, mutta esimerkiksi amerikkalaisista kenraaleista muutama päästi muistelmiinsakin maininnan ihmisen ampumisesta omin käsin suurimpana nautintona, jota elämällä on tarjota. </em></p><p><em>Ero on kuulkaa suuri. Dwight Eisenhower laukaisi tiettävästi tuliaseen vihan vallassa vain kaksi kertaa elämässään. Hän ampui rottaa Roomassa, hotellihuoneessaan, ensin ohi ja sitten onnistuen vain nirhaamaan otusta.</em></p><p><em>Kun siis käsityksemme mielen järkkymisestä on paljon biologisempi, kemiallisempi kuin kymmenen vuotta sitten, ja kun freudilainen psykoanalyysi on käytännössä kuollut, voisi esittää seuraavan kysymyksen.</em></p><p><em>Tähän on kimmoke epigenetiikasta, jossa näyttää osoitetun, että jokin (karsinogeeni) voi vaurioittaa solukkoa kajoamatta itseensä DNA:han mutta silti niin, että muuttuneet &rdquo;triggerit&rdquo; saattavat periytyä.</em></p><p><em>En väitä ymmärtäväni tuosta asiasta kovin paljon, mutta kysymykseni on historiantutkijan kysymys &ndash; entä jos mielisairaus voisi olla joskus, jossain tilanteessa, &rdquo;tarttuvaa&rdquo;? </em></p><p><em>Entä jos kunnon hampurilaisten satamamiesten käyttäytyminen SS Sonderkommandon murhamiehinä ei selitykään pelkästään sosiologisesti ja psykologisesti? Kyynikko sanoo, ettei siinä ole mitään selittämistä. Ihminen vain on sellainen.&rdquo;</em></p><p><em>Linkki: <strong>Jukka Kemppinen</strong>: Vaarallinen raivohullu, blogi 28.2.2011.</em></p><p>*</p><p><strong>&rdquo;Talvisodan henki&rdquo;</strong></p><p>Lea Toivola kirjoittaa Pentinkulman yhteisöstä;</p><p>&rdquo;Pitäjän miehet sijoitetaan aluejärjestelmän mukaisesti samaan yksikköön. Opettaja Rautajärvi toimii upseerina. Ensiksi kaatuu Leppäsen Aunen poika Valtu. Ketään tovereista ei naurata, vaikka tämän tavaroista löytyy valokuvasarja jossa on &rdquo;<em>kuus hyvää asentoo</em>&rdquo;.</p><p>Kertoja&nbsp;lopettaa kohtauksen tiivistykseen: <em>&rdquo;Näin oli alkanut&nbsp;sadan ja viiden&nbsp;kunnianpäivän raskas, katkera arki.&rdquo;</em> Sodan arki on toisenlaista kuin juhlapuheissa. Talvisodan rintamalla on niin kovat paikat, että Linnalle tyypillinen huumori ja ironia puuttuu.</p><p>Kotirintaman kuvauksessa&nbsp;ironiaa edelleen on. Talvisodan henkeä perinteisessä muodossa kokee nimenomaan pitäjän herrasväki, joka kokee jo YH:n (yleisten kertausharjoitusten) aikana &rdquo;<em>voimakkaasti yhteisyyden ja veljeyden tuntoa, kun kohtalon musta siipi laskeutui kansakunnan ylle ja riisui sielun pienestä ja arkisesta. Pukeuduttiin ratsastuspukuun ja -saappaisiin ja mentiin sahaamaan puita jonkun eläkevaarin kanssa</em>&rdquo;.</p><p>Valtun kaaduttua tämän äiti Aune&nbsp; ei osaa&nbsp;käyttäytyä kuin &rdquo;<em>sankariäidin</em>&rdquo;&nbsp;pitäisi vaan ulvoo kuin eläin,&nbsp;jolta on viety pentu. Hän osaa myös käyttää&nbsp;hyväkseen suruaan, jonka ansiosta häntä <strong>kohdellaan ensimmäisen kerran&nbsp;tasa-arvoisesti</strong>.&rdquo; (korostus VH).</p><p><em>Lue lisää: Lea Toivolan oivaltava blogi: </em><a href="https://sotaromaanit.wordpress.com/2016/04/27/vaino-linna-taalla-pohjantahden-alla-3/"><u>https://sotaromaanit.wordpress.com/2016/04/27/vaino-linna-taalla-pohjantahden-alla-3/</u></a></p><p>*</p><p><strong>Populäärikulttuurin Talvisotakuva </strong></p><p><strong>Tuurin/Parikan Talvisota</strong> on julkitulostaan lähtien edustanut vahvaa tulkintaa Talvisodasta ja Talvisodan miehistä.&nbsp; Se on lähtökohdiltaan varsin paikallinen, Kauhavaan kiinnittyvä, maaseudun miesten ja heidän elinpiirinsä sosiaalisen rakenteen kuvaus.&nbsp;</p><p>Iso osa miehistä on talollisia tai muita maatalouden parissa työskenteleviä, monilla on suojeluskunta-tausta, vanhimmilla jopa 1918 sotakokemusta tai tuntumaa heimosotiin.&nbsp;</p><p>Muita orientaatioon vaikuttavia seikkoja ovat: asema kansalaissodan voittajan puolella, valkoisen Suomen perintö, Amerikan siirtolaisuus ja Lapuan liikkeen läsnäolo.&nbsp; Heille sosiaalisesti ja poliittisesti sotaan lähtö edusti kutakuinkin pelättyä mutta toisaalta odotettavissa ollutta vaihtoehtoa.</p><p>*</p><p><strong>Länsikannaksen halkaiseva Leningradin-Viipurin valtatie</strong> muodosti lähtökohtaisen hyökkäysuran kohden Suomen syvemmällä olevia kohteita päin.&nbsp;</p><p>Summan lohkoa puolustaneiden rykmenttien ja pataljoonien miehet oli perustettu siinä &rdquo;toisessa Suomessa&rdquo;, kaupunkien ja taajaväkisten asutuskeskusten nuorukaisista ja miehistä.&nbsp; Teollisuuspaikkakuntien työläisistä, joille elämä kapinassa tappion kärsineen väestön parissa oli arkea, ja asemoiminen yhteiskunnan alempiin ryhmiin tuttua.</p><p>Tutkija Jussi Jalonen toteaa, että Suomen sodankuva on ollut ensisijaisesti metsien sotaa, joltain osin jopa ankaraa korpisotaa, mottisotaa, kuten Raatteen ja Kuhmon taistelut.&nbsp; Mutta Talvisotaan mahtuu muunkinlaisia sotia: on kaupunkien pommituksia, ja sitten Kannaksella Mannerheim-linjan jäykän puolustuksen taisteluja sen ajan parhaalla insinööritaidolla rakennetuissa bunkkereissa ja pesäkkeissä.&nbsp; Asetelmiltaan Summan taistelut tulevat varsin lähelle nykyaikaista kaupunkisotaa, jossa vankkoja asemia puolustetaan tiukan rumputulen alla.&nbsp; Menetykset niin hyökkääjän kuin puolustajankin osalta ovat mittavia.</p><p>*</p><p><strong>Hämeenkyrön miehet kuuluivat Talvisodassa</strong> eversti Paalun komentamaan 3.D:aan.&nbsp; Kovimmat taistelut divisioona kävi helmikuussa 1940 puna-armeijan toista suurhyökkäystä torjuessaan.</p><p>Divisioonaan kuuluvista JR 7:n hämeenkyröläisistä kaatui miehiä Summassa jo hyökkäyksen ensi päivinä.</p><p>Helmikuun 6. päivänä venäläiset suorittivat&nbsp; hyökkäyksen Marjapellonmäen kaistalla.&nbsp; Summan kylän alueella venäläiset hyökkäsivät iltapäivällä leveällä rintamalla&nbsp; Yritys päättyi venäläisille tavallista huonommin, hyökkäävän vihollisdivisioonan oli käännyttävä pakokauhun vallassa takaisin: suomalaisten tykistö ja konekiväärit tekivät siitä selvää jälkeä.</p><p>Taistelussa kaatui kaksi hämeenkyröläistä sotamiestä JR 7:n 9. komppaniasta.</p><p>Seuraavina päivinä taistelut jatkuivat&nbsp; kiivaina.</p><p>JR 7:n komentaja <strong>eversti K.A. Heiskanen</strong> toteaa ajankohta käsittelevässä kirjoituksessaan useaan kertaan, että eniten huolta tuotti kuitenkin jatkuva unen puute, joka vähitellen teki lopun joukkojen taistelukyvystä.</p><p>Puoliaan lujasti pitävän JR 7:n joukoista kaatui neljä miestä, heidän joukossaan reservinkersantti rykmentin I. konekiväärikomppaniasta.</p><p>Tammikuun loppu ja helmikuun alkupuoli muodostui JR 7:n miehille tuhoisaksi.&nbsp; Tuolloin käydyissä taisteluissa kaatui 27.1. &ndash; 14.2.1940 välisenä aikana Summassa 25 hämeenkyröläistä.</p><p>Yhteensä Hämeenkyrön miehiä meni Talvisodan summassa 33 miestä. &nbsp;Noin 40 % kaikista pitäjän Talvisota-uhreista.</p><p>Samaan aikaan Suomussalmen suunnalla taisteleva JR 65 menetti helmikuun taisteluissa neljä miestä.&nbsp; Taipaleessa ja Taipaleenjoella kaatui JR 19:n riveissä viisi hämeenkyröläistä ja JR 21:n joukoissa kaksi miestä.&nbsp;</p><p>Hämeenkyröstä kaatui eri rintamilla ja eri joukko-osastoissa kaikkiaan 83 miestä, heistä 4 upseeria ja 9 aliupseeria.</p><p>*</p><p><strong>Kumea hiljaisuus</strong></p><p>&rdquo;<em>Sitä en tunnusta, että kullakin sukupolvella olisi oma totuutensa, mutta sitä vastoin omat muistonsa ja subjektiivinen käsitys niistä, todenmukainen tai ei.<br /><br />Jotkut tietämistäni tämän blogin lukijoista ovat oikeasti sotaorpoja.<br /><br />Itse kävin naapurin pojan polkupyörän tarakalla hänen isänsä sankarihaudalla niin pienenä, ettei ruoho ollut kunnolla kasvanut.<br /><br />Paikkakunnalla vallitsi sodasta kumea hiljaisuus, joka johtui myös siitä, että ympärillä oli niin paljon &quot;sodassa hermonsa menettäneitä&quot;.<br /><br />Kun olin oppikoulussa 50-luvulla, rituaalit olivat vakiintuneet.<br /><br />Armeijan kävin asusteissa, joissa oli leima SA Int. 1942 (pussihousut, saappaat jne.)<br /><br />Omassa ympäristössäni, joka oli etuoikeutettu, sotamuistoilla rehvastelua pidettiin hyvin pahana. Se tumpattiin pilkalla - tarkoitan toisia rintamamiehiä.<br /><br />Muutos alkoi varmaan tapahtua 1980-luvulla. Kotoa Kauhavalta <strong>Antti Tuuri</strong> löysi kertojikseen mm. todellisen sotasankarin <strong>J.O. Pernaan</strong>, joka ei kai ollut asevelihenkinen eikä varsinkaan taipuvainen muistelemaan. Hänen nauttimansa arvonanto johtui siitä, että hän oli ollut molemmissa sodissa lääkintäaliupseereina ja kantanut puolen pitäjä miehet mahdottomista paikoista sidontapaikalle.<br /><br />Toisin sanoen sotaan ja Neuvostoliittoon suhtauduttiin eri tavoin. Sota oli kipeä asia</em>.&rdquo;</p><p><strong>Jukka Kemppinen, </strong>kommentti 14.2.2008; <a href="http://kemppinen.blogspot.fi/2008/02/tuomiojan-pljys.html"><u>http://kemppinen.blogspot.fi/2008/02/tuomiojan-pljys.html</u></a></p><p>*</p><p><strong>Sodasta on kerrottu kaikki</strong></p><p>Joskus tuntuu että kaikki on kerrottu, ei enää mitään pidäkkeitä, ei mitään tabuja.</p><p>Vain yksi tabu on ja pysyy.</p><p>Todelliset tapattajat.&nbsp; Heistä ei kerrota, tai kerrotaan ohimennen, katkerasti ja nyrkkiä puristaen, mutta ei täydesti ja kattavasti.&nbsp; Keitä he olivat, missä asemissa he toimivat: heitä oli kaikilla tasoilla ryhmänjohtajista Päämajaan.&nbsp; Miten he toimivat, minkälaisia töitä teettivät, mitä tuhoa ja turhaa kuolemaa niittivät.</p><p>Tätä ei kerrota.&nbsp; Se on viimeinen ja viimeiseksi puhkaistava tabu, mutta sen aika ei ole ollut, vaikka onkin ollut jo kohta 80 vuotta. Miksi?</p><p>Suomen paras elossa oleva sotakirjailija Jukka Kemppinen kirjoitti jo yli 12 vuotta sitten (5.11.2005):</p><p>&rdquo;<em>Vihma oli yksi Talin - Ihantalan divisioonankomentajista. Hän oli aika tyypillinen kenraali, vanhan pappissuvun (Wichman) vesa, kuten Ruben Lagus. Laguksia oli 1800-luvulla puoli valtiokalenteria ja Helsingin yliopiston matrikkeleissa vaikka mitkä määrät. Einar Vihma oli kuitenkin mielenkiintoisella tavalla sielullisesti tasapainoton henkilö, joka jäi aikakirjoihin jo 1920-luvulla suorittamalla sotakorkeakoulun huonoimmilla arvosanoilla. Kurssin priimus oli toinen käyttäytymiseltään ajoittain jokseenkin kaoottinen mies, Paavo Talvela.<br /><br />Jää nähtäväksi, ottaako kukaan nuorista historian tohtoreista selvittääkseen, <strong>oliko keskeisissä upseereissamme sellaisia &quot;miesten tapattajia&quot;, joista on nyt puhuttu puoliääneen 60 vuotta</strong>. Jos oli, edellä nimeltä mainitut voisivat kuulua joukkoon. Sotilaspiireissä puhuttiin &quot;kovista&quot; johtajista tavalla, johon sisältyy arvostusta. Johtajan kovuus vain ei taida olla kovin yksiselitteinen asia. Tehtävä on ymmärtääkseni kuluttaa vihollisen elävää voimaa ja materiaalia, ja sen tehtävän suorittaminen edellyttää, että omat joukot pysyvät mahdollisimman hyvin ja kauan hengissä.<br /><br />Turtola viittaa ajatukseen, johon olen itsekin viitannut lehtikirjoituksissa (Kanava). Nimittäin kukaties kesän 1944 katastrofi, joka kääntyi kaiken jälkeen juuri Ihantalassa maan pelastukseksi, olisi syy- ja seuraussuhteessa talvisodan ajoittain kovin huolettomaan tapattamiseen ja jatkosodan hyökkäysvaiheen 1941 suunnattomiin tappioihin. Talvisotaan tuotiin sekä varsinaisiin yhtymiin että täydennysdivisiooniin hyvin paljon miehiä, jotka oli eri syistä jätetty vaille sotilaskoulutusta 1920- ja 1930-luvulla. Viipurin ympäristössä ja Viipurinlahdella heitä kuoli paljon, todella paljon.<br /><br />Jatkosodan alkuhyökkäyksissä 1941 tappiot olivat suuremmat kuin 1944. Vuosikymmenien jälkeen on vaikea ymmärtää, miksi Petroskoihin ja Karhumäkeen oli niin kauhea kiirre, ettei kaikin ajoin ehditty edes koukata, ja oliko kaikkien &quot;<strong>tappokukkuloiden</strong>&quot; valloittaminen todella sotilaallisesti perusteltua.<br /><br />Tiedossa ei ole, että nämä kysymykset olisivat aiheuttaneet Vihmalle ongelmia. Vastauksia ei liioin löydy elämäkertateoksesta, eikä sellaisia kenties ole lupa odottaakaan. Mutta ongelma on avoin.<br /><br />Kenraalin kuolema - kaatuminen Ihantalassa - on surullinen juttu, ja sotaolosuhteet huomioon ottaen varsin pitkälle &quot;oma vika&quot;. Kenraali ja esikuntapäällikkö laittoivat itsensä syyttä suotta heitinten keskitykseen, vaikka heidän olisi kuulunut olla taempana johtamassa taistelua.<br /><br />Silloin tällöin maailmassa käy niin että &quot;murhattava pakenee kohti kirvestä&quot;.<br /><br />Nykyisten liikemiesten ja pankkiherrojen kielenkäyttöön on pesiytynyt kaksi virheellistä taktistä sääntöä. On muka johdettava edestä ja tuleen ei saa jäädä makaamaan.<br /><br />Joskus on johdettava edestä, joskus takaa. Tilanne määrää paikan. Johtajan on varmistettava paras mahdollinen liikkuvuus ja varma tietojen saaminen. Tuleen on joskus jäätävä makaamaan, jos rynnäkön jatkaminen merkitsisi vältettävissä olevia menetyksiä ja perääntymään ei pääse. On siis kaivauduttava. Kaivautuneen sotilaan selviytymismahdollisuudet tykistötulessa ja ilmapommituksessa olivat toisen maailmansodan oloissa lähes satakertaiset verrattuna pitkin pituuttaan maastoutuneeseen.&rdquo;</em></p><p><em>Lähde: <strong>Jukka Kemppinen</strong>: Kenraalin kuolema, blogi; <a href="http://kemppinen.blogspot.fi/2005/11/kenraalin-kuolema.html"><u>http://kemppinen.blogspot.fi/2005/11/kenraalin-kuolema.html</u></a> </em></p><p>*</p><p>Miksi heinä-elokuussa 1941 kaakkoisrajalla niin monien, samaankin divisioonaan (esim. 15.) kuuluneiden rykmenttien piti hyökätä omilta kaistoiltaan kenttälinnoittautunutta vihollista pahki riti rinnan, kun perustava sotataito olisi edellyttänyt yhtä puhkaisua, sen varmistamista ja joukkojen syöttöä läpi ja levittäytyen ja &ndash; edeten.&nbsp; Tätä kysyi parikymmentä vuotta sitten mm. mainitun divisioonan rykmentti-historiikin tehnyt upseerikirjoittaja.</p><p>*</p><p>Olen asiantuntevan sotilaslääkärin kertomana saanut kuulla, miten <strong>Vihm</strong>a kuoli. Hänen lähettinsä haavoittui mutta huusi Vihmalle, miten kävi herra kenraali.&nbsp; Lähistöllä ollut hämeenkyröläinen kersantti näki tilanteen ja ryömi paikalle ja yritti antaa apua Vihmalle, mutta mitään ei ollut tehtävissä.&nbsp; Hän oli viimeinen ihminen, joka näki heikkenevän elonliekin uhkarohkean kenraalin silmissä, häntähän oli varoitettu, miehet tiesivät systeemin, jolla venäläinen ampui, mutta ukko halusi näyttää.&nbsp; Ikaalislainen sotamies on kuvannut, miten illalla majapaikan pihaan ajoi autoja, ja arkkua kannettiin, siinä meni kenraali yöksi kellariin, aamulla matka jatkui.&nbsp; Miten pienistä muistikuvista todellisuus, sota ja elämä, muodostuu, se alkaa jostakin ja välähtää ja sitten sammuu eikä sitä enää ole.</p><p>*</p><p><strong>Verta ja verta</strong></p><p><em>&rdquo;Laurila menetti rykmenttinsä, JR 16:n. Jopa Heinrichs tuki jossain määrin Laurilan arvostelua liiallisesta miesten säästämisestä, liian neuvottelevasta asenteesta alaisiinsa johtajiin ja &rdquo;passiivisuudesta&rdquo;.<br /><br />Saksan jääkärien keskinäisistä väännöistä ei ole kovin paljon kirjoiteltu. Heinrichs kumminkin kuului ruotsinkieliseen herrasväkeen ja Laurila suomenkielisiin, koulutuksensa keskenjättäneisiin. Sangen vähälle huomiolle ovat jääneet seinästä reväistyt renkipojat, puhumattakaan Altonan kurikomppaniaan toimitetuista jääkäreistä.<br /><br />Sotien ajan upseeriarvosteluissa ei koskaan moitittu sellaisia henkilöitä kuin esimerkiksi nuori Yrjö Keinonen, jonka polkupyöräkomppanian tappiot syksyllä 1941 olivat haavoittuneina ja kaatuneina 96 prosenttia vahvuudesta</em>.&rdquo;</p><p><strong>Lähde: Jukka Kemppinen</strong>: Laurilain työt, blogi 5.9.2008; <a href="http://kemppinen.blogspot.fi/2008/09/laurilain-tyt.html"><u>http://kemppinen.blogspot.fi/2008/09/laurilain-tyt.html</u></a></p><p>Lue myös: <a href="https://maanpuolustus.net/threads/kumurin-riita-ja-kiteen-l%C3%A4pimurtotaistelu.4403/"><u>https://maanpuolustus.net/threads/kumurin-riita-ja-kiteen-l%C3%A4pimurtotaistelu.4403/</u></a></p><p>*</p><p><strong>Murhan kaksimielisyys: ainekset</strong></p><p><strong>Zygmunt Bauman</strong> sanoo, että muutama modernin yhteiskunnan tärkeimmistä tuntomerkeistä sisältyy vertauskuvaan, joka kertoo puutarhasta huolehtimisesta.&nbsp; Vallanpitäjät ja varsinkin vallanpitäjän asemaa itselleen tavoittelevat ihmiset käyttävät mielellään tätä kuvaa ja vertaavat omaa kutsumustaan rikkaruohoja kitkevän puutarhurin tehtäviin.&nbsp; Tietyt toiset ihmiset ovat niitä rikkaruohoja, sellaista ei-toivottua ainesta, jota velvollisuuttaan noudattava nykyaikainen puutarhuri kitkee pois.</p><p>Bauman sanoo, että puutarhanäkökulmasta katsoen natsien suorittamat joukkomurhat ja stalinistien toimeenpanemat massamittaiset puhdistukset eivät olleet modernin maailman häiriötiloja, vaan mieluummin sen keskeisten, hyvää tarkoittavien tendenssien tiivistelmä.&nbsp; Bauman ottaa tehtäväkseen ymmärtää niitä moderneja tendenssejä, jotka saivat aikaan miljoonien ihmisten järjestelmällisen murhaamisen keskitysleireillä ja vankileirien saaristossa.</p><p>Baumanilaisen modernismikritiikin näkökulmasta holokausti ja gulagi olivat modernin puutarhurin luovaa työtä.&nbsp; Ei-toivottujen ainesten rajoittaminen on eteenpäin katsovan modernin miehen tunnuslause.</p><p>Kasvimaapalstaansa rapsuttavan mummon ja ei-toivottuja aineksia poistavan modernin miehen välillä on kuitenkin baumanilaisen ajattelemistavan mukaan ainakin kaksi suurta eroa.</p><p>Ensinnäkin kasvitarhurin ja ihmistarhurin visioinnin tavat ovat erilaisia.&nbsp; Baumanin mukaan&nbsp; moderni sankari haaveilee tilapäisten ja toistuvien ratkaisujen asemasta lopullista ratkaisusta.</p><p>Hänellä on arkiset horisontit ylittävä visio paremmasta maailmasta, jonka toteuttamista ei-toivotut ainekset hidastavat. Kasvimaan hoitajan sosiaalista mentaliteettia sen sijaan konstituoi tieto siitä, että puutarhaa ei voi hoputtaa, sillä kaikki kasvaa toistuvasti omaa tahtiaan.</p><p><em>Lähde: Pertti Julkunen: emt. s. 478-479.</em></p><p>*</p><p><strong>Nuoruus joka kohtasi tulen, joka poltti ja korvensi</strong></p><p>Tarina tuntemattomasta runoilija <strong>Ilpo Kaijasta</strong>. <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilpo_Kaija"><u>https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilpo_Kaija</u></a></p><p>Hänen ainoaa julkaistua runoaan ei ole painettu Suomen runottareen. Hänen tuotantoaan ei analysoida yliopistoissa. Hänen runonsa ei kuulunut Yrjö Jyrinkosken ohjelmistoon. Runoilija Ilpo Kaija on kuitenkin olemassa. Ilpo Kaija oli kuollessaan vain 23 -vuotias - lokakuussa vuonna 1944.</p><p>Vänrikki Kaijan painettu tuotanto rajoittuu yhteen (1) runoon, Rintaman kevät, joka on julkaistu vuonna 1943 kootussa rintamamiesten runojen antologiassa.&nbsp; Toimituskuntaan kuulunut kuuluisa Olavi Paavolainen ojensi kokoelman &rdquo;rintamamiesten vaatimattomana&rdquo; muistolahjana vankilasta lokakuussa 1944 vapautuneelle Hertta Kuusiselle, päiväyksellä 21.12.1944.&nbsp; Tuo Hertan kirja on päätynyt omaan kirjastooni.</p><p><a href="https://www.sotapolku.fi/henkilot/kaija_tuomas-ilpo_1921-06-01_helsinki/"><u>https://www.sotapolku.fi/henkilot/kaija_tuomas-ilpo_1921-06-01_helsinki/</u></a></p><p><strong>Tuomas Ilpo Kaija</strong> (1. kesäkuuta 1921 Alahärmä &ndash; 30. lokakuuta 1944 Vuotso, Sodankylä) oli suomalainen vänrikki ja runoilija joka kaatui Lapin sodan aikana.</p><p>Kaija palveli tulenjohtajana Raskas Patteristo 14:ssä. Kaijan runo <em>Rintaman kevät</em> julkaistiin Olavi Paavolaisen toimittamassa runokokoelmassa Täältä jostakin &ndash; Suomen kenttäarmeijan runoja (WSOY 1943).</p><p>Kaija kaatui 30. lokakuuta 1944 Kaunispäällä suomalaisten hyökätessä Vuotsosta kohti Laanilaa. Hänen oli määrä päästä seuraavana päivänä siviiliin. Kaija on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.</p><p>Vuonna 2011 Yle Radio 1:ssä esitettiin <em>Todellisia tarinoita</em> -sarjassa Ilpo Kaijasta kertonut, Karviasta syntyisin olevan kirjailija Juha Seppälän oivaltava ja kirvelevän kirkas radiodokumentti <em>Tuntemattoman runoilijan kuolema</em>.</p><p><a href="http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=8650&amp;raportti=1"><u>http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=8650&amp;raportti=1</u></a></p><p>Mutta Ilpo Kaija elää Suomen runottaressa, sen proosan osiossa.&nbsp; <strong>Jussi Talvi</strong>, hänkin samasta yksiköstä kuin Kaija, on ikuistanut hänet siinä vuoden 1954 &rdquo;toisessa tuntemattomassa sotilaassa&rdquo;, joka narratiivinsa ja älyllisyytensä vuoksi oli tuomittu ikuisesti jäämään Väinö Linnan rehevän tuntemattoman sotilaan varjoon ja näivettymään siellä.</p><p><em>Jos ovellesi joskus tulevaisuudessa koputtaa mies, jonka nuoruus takertui piikkilankoihin ja hän kohtasi sodan liekin, joka kuluttaa, älä moiti</em>&hellip; (ulkomuistista, vänrikki Kaijan kirjeestä ex-esimiehelleen)</p><p>Runopoika Ilpo Kaija, vänrikki ja sotilas, nuori mies, on Talven teoksen Ystäviä ja vihollisia, luutnantti Matti Honka, jonka saksalaisen tappajan räjähtävä luoti repii hajalle Kaunispäällä, Lapin sodassa.&nbsp;</p><p>Toinen kertomaton tarina on kertomus luutnantti Mettomäestä, joka Ikaalisten lukion I luokalta lähti vapaaehtoisena sotaan, oman ympäristönsä ja tajuntansa vihollista Neuvosoliittoa vastaan, mutta joutui päättämään sotansa ja elämänsä Lapissa, Saksaa vastaan käydyssä taistelussa.&nbsp; Jos Talvisota oli puhdas sota, viimeinen täysin oikeutettu ja jalo sota, ja jatkosota oli jatkokertomus, jossa entropia ja harha nousivat, niin entistä ystävää ja väliaikaista vihollista ja sitten ystävistä parhainta vastaan piti käydä pakotettuun sotaan.&nbsp; Kun Pertti oli viimeistä kertaa kotolomalla, hän oli hieman poissaoleva ja hermostunut ja sanoi: Niin halusta kuin lähdinkin sotaan, tein sen ilolla, sillä silloin taistelin kaikella voimallani Venäjää vastaan, mutta nyt taistelen ystäviäni ja Saksaa vastaan, eikä siinä ole enää mitään mieltä.&nbsp; Luutnantti Mettomäen, ensiluokkaisen sotilaan kohtalon on kuvannut eversti Wolf H. Halsti Lapin sota &ndash;teoksessaan, miten kokenut ja osaava sotilas ajoi miestensä keulassa polkupyörällä tiedusteluretkellä ja avoimesti tiellä, suoraan saksalaisten normatiiviseen väijytykseen.&nbsp; Halsti katsoi ja näki tämän kaiken korkealta mäeltä ja kirjoittaa siitä sydänverellään, sillä hän ymmärsi ennen aikojaan väsyneen, vanhentuneen, illusionsa menettäneen nuorukaisen tuskan ja turtumuksen.</p><p>*</p><p>Miten sodasta tulee kirjoittaa?</p><p>&nbsp;</p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> kuin Miten sotahistoriaa tulee kirjoittaa?

Me elämme elämäämme eteenpäin, mutta me ymmärrämme sitä taaksepäin.”

*

Sisäntö*

George Herbert Mead sanoo, että vain nykyisyyttä on olemassa.  Tulevaisuutta tai menneisyyttä on olemassa vain nykyisyyden rakennustarpeina.  Itsenäistä, nykyisyyden ulkopuolella tapahtuvaa olemista ei menneisyydellä sen enempää kuin tulevaisuudellakaan milloinkaan ole.  ….

Mead haluaa korostaa erityisesti sitä, että koska menneisyydet ovat olemassa nyt, ne ovat muutettavissa.  Hän ei sen sijaan puhu Nykyisyyden (tai läsnäolon; The Philosophy of the Present) filosofiassakaan kovinkaan paljon tulevaisuudesta.  Hänen esityksensä logiikkaa noudattaen on kuitenkin pääteltävissä, että tulevaisuudet ovat nykyisyyteen sisältyvien menneisyyksien uusia yhdistelmiä.  ”Elävän henki vaatii elämä”… ”elävä henki viittaa taaksepäin”. (Pertti Julkunen: Julkisuus ja nomenklatuura.  Tutkielma keskustelun vaikeutumisesta ja väkivallan uhka. 1. nide. Tampereen yliopisto, 2005. s. 11 ja 13.)

*) Tarkoituksella tämä avanto ei ole johdanto, vaan sisäntö, johdatus sisältöön, sisäisesti nautittavaksi tarkoitettu.

*

Tutut miehet tuntemattomassa maastossa

Muistan, miten äidinkielenopettajani sanoi vuonna 1967, siis tasan puolivuosisataa sitten, että on ikävää ja rajoittunutta, että ”aina vaan” palataan Väinö Linnan tuntemattomaan sotilaaseen, kun sodasta – ja etenkin rauhasta – on kirjoitettu ”niin paljon muuta hyvää ja suorastaan nerokasta”.

Miten sitten on nyt, vuonna 2017?  ”Aina vaan” palataan Tuntemattomaan.  Aku Louhimiehen Tuntematon 3.o elokuva on saanut odotetusti suunnattoman suosion, ja paljon myös kriitikkojen kiitoksia.  Merkittäviä perustavia ratkaisuja siinä ovat olleet Rokan nostaminen keskushenkilöksi, itsetietoisen tappajan roolissa, sekä raakaa sotaa ”tasapainottavat” ja pehmentävät (?) kuvat Rokan kotoa Sakkolasta ja evakkopaikasta. 

Luunkova punaorpo Lehto ja hänen haavanlehtenä värisevä vastapoolinsa, yleisinhimillistä pelkoa tunteva ja pelkoaan peittelemään kykenemätön, Riitaoja on lähes poistettu elokuvasta. Linnan taitava moniäänisyys ja kriittisimmät äänet sodasta kärsivät. 

Samoin poliittiset vastapoolit, kommunisti Lahtinen ja pohjalainen Salo on upotettu tehokkaasti tapettiin.  Siviilijaksoihin on pakattu privaattia kaipausta ja kaihoa, familiaaria ja siten rajattua, missä on jatkosodan ristiriidat, karvaasti karkeat erimielisyydet ja viha, maanpetturien viides kolonna, on kysytty.

*

Kokemushistoria

Suurin muutos siinä, miten sotaa kuvataan, on 2000-luvun aikana ollut tämä niin sanottu uusi sotahistoria, jonka keskeinen elementti on kokemushistoriallinen lähestymistapa.  Painoa pannaan ihmisiin ja lähimpään elinpiiriin; miten se vaikuttaa ja näkyy henkilöissä, miten he toimivat tämän sosiaalisen laahuksensa kantajina?

Täysin uutta ja avaamatonta latua ei tämäkään oppisuunta kulje.  Jo viimeistään 1960-luvulla järjestettiin korsuperinteen keruuta asianmukaisine julkaisuineen, kokija-kirjoittajien korsu- ja taistelutanner kuvauksistahan oli toki saatu nauttia jo Onttoni Miihkalin teksteistä lähtien, kun Talvisodan lumet tuskin olivat sulaneet.  Sk-upseeri Erkki Palolammen maagisesti innoittuneesta Kollaa kestää –teoksesta nyt puhumattakaan.

Antti Tuuri haastatteli kumppaneineen 14.D:n veteraaneja sukupolvi sitten.  Kysymyssarjan ensimmäinen kysymys kuului: Missä olit ja mitä teit, kun sait liikekannallepanokäskyn?  Halkinainen alkuräjähdykseen liittyvä kysymys kytki siviilielämän ja sotapalveluksen taitavasti hetkeen ja paikkaan, toimintaan ja tuntoihin.

*

Viimeksi tutkija Jussi Jalonen on tähdentänyt soveltavansa kokemushistoriallista näkökulmaa merkittävässä tutkimustyössään, Summa (Summan tarina – Talvisodan ratkaisutaistelun ihmiset ja historia, 2017), jossa hän selvittelee sosiaalisista ja yhteiskunnallisista lähtökohdista Summan ihmettä ja sen syntymismekanismeja, jotka ovat yhtä mielenkiintoiset kuin yleiskäsite Talvisodan ihme, mutta vain paljon konkreettisempia, mieskohtaisempia ja siten todempia. 

Jalosen Summa-kirjaa voi suositella ainakin kahdesta hyvästä syystä: Siinä Kannaksen portin, Summan, torjuntataistelijoiden urakka avautuu aivan uudesta ja oivaltavasta näkökulmasta, ja toisaalta se loistavalla tavalla ilmentää relevantin tutkimusnäkökulman merkitystä kokonaistapahtuman käsittämisen ja sisäistämisen kannalta. 

Sitä paitsi teos on innoittuneesti ja taitavasti kirjoitettu, ja siinä voi nähdä erityisen henkilökohtaisen omistautumisen parhaat merkit. http://www.werstas.fi/event/jussi-jalonen-summan-tarina/

*

Kantaja, kokija ja tekijä

Uuden sotahistorian keskeisiä oivalluksia on armeijojen marssireittien ja divisioonien karttanuolten sijasta tarkastella ihimilliseltä korkeudelta sotaa: mitä miehiä, mistä he tulevat, mitä he henkilökohtaisessa ”repussaan” kantavat ja miten tsaikkaporukat toimivat.  Samoin mikä on heidän alueellinen, yhteiskunnallinen, kulttuurinen, sosiaalinen ja henkilöhistoriallinen taustansa ja miten tämä kaikki vaikuttaa siihen, mitä he ovat olleet rauhan askareissa ja nyt sitten sodan toimissa.

Tutkimuksen parissa tämä merkitsee yhteiskuntatieteen ja kulttuuritutkimuksen lähestymistapojen ja kysymyksenasettelun tuontia sodan kentille.  Inhimillisen toiminnan dynamiikka ja käsitteet otetaan täysimääräisinä tarkastelun kohteeksi, ja näin avartuu sodan tutkimuksen alue. 

Sielu ja sota

Näkyvimpiä varttuneemman polven psykohistorian tutkijoitamme, Juha Siltala, on esitellyt varhaislapsuuden äitisuhdetta painottavia psykohistorian selitysmalleja sodan väkivallan käsittämisen välineiksi.  Siltala katsoo, että ihmisen hämmästyttävää kykyä väkivaltaan sodan oloissa voidaan selittää paljolti ryhmäkoheesion kautta.  Ihminen selviytyy poikkeusoloissa paremmin ryhmän jäsenenä kuin yksinään, ja siksi ryhmässä säilymisen varmistaminen ja individualistisen toimintamallin hylkääminen on sotaoloissa mitä luontevin prosessi.  Toisaalta yhteiskunta ainakin vielä 1900-luvun oloissa perusti sodankäyntiä sopimukseen, jonka mukaan nuoret miehet piti ulkoisen uhkan torjumiseksi (tai valloitussodan tms. käymiseksi) ja yhteisön yhtenäisyyden takaamiseksi ”uhrata yhteiskunnan eteen”.

Louhimiehen Tuntemattomassa aks-läinen vänrikki Kariluoto laulaa antaumuksella soolona Kaunis on kuolla kun joukkosi eessää..

Kielletty tappaminen

Ville Kivimäki on SKS:n Korsuperinne- (koottu 1973) ym. aineiston avulla pyrkinyt ymmärtämään, kuinka osa taistelijoista koki tappamisen hyvin helppona ja jotkut käytännössä eivät kyenneet siihen laisinkaan.

Sodassa tappaminen oli monessa tilanteessa valinnaista: Kivimäki kertoo, kuinka osa sotilaista yksinkertaisesti jätti ampumatta kohti vihollista (vert. Rahikainen Tuntemattomassa, vh).  Toisaalta joillekin tappaminen oli suorastaan nautintoa.  Sotilaiden enemmistö kuitenkin joutui sodan aikana ja sen jälkeen etsimään tappamiseen jonkinlaisia etäännyttäviä merkityksenannon strategioita.  Muisteluissa nämä strategiat tulevat esiin siinä, miten vältettiin ”tappamisen” ilmaisemista suoraan.  Myös kohteesta käytettiin etäännyttäviä kielikuvia (Henrik Tala: arvio Tiina Kinnusen ja Ville Kivimäen (toim.) teoksesta Ihminen sodassa, 2006). 

Sodan jälkeen kokijoiden kirjo jatkui yhtä lailla monipuolisena: joillein taistelukokemusten muistelu toi saman hyvänolontunteen kuin sotakin.  Enemmistö kuitenkin halusi säilyttää entisen etäisyyden sodan kovaan todellisuuteen.  Pataljoonalääkärinä sotien aikana toiminut appeni ei koskaan halunnut palata kokemuksiinsa, jotka varmasti olivat ankaria ja sielua korventavia.

*

Kun elämä lyö

Mielestäni jotenkin tavattoman oivaltavasti henkilökohtaisen elämystapahtuman tuo esiin alempana siteerattava Lea Toivola, joka toteaa eräässä esittelytekstissään, miten ”Kohta, joka kosketti minua eniten, oli Aleksandr Solženitsynin Syöpäosaston kuvaus lääkäri Vera Gangartista, jonka nuoruudenrakastettu oli kaatunut sodassa. ”Ja siitä alkaen tuo sota saattoi olla mitä tahansa: oikeudenmukainen, sankarillinen, isänmaallinen tai pyhä – Vera Gangartille se merkitsi viimeistä sotaa. Sotaa jossa hänen sulhasensa mukana oli surmattu hänetkin.”

*

Talvisota

”Kun Venäjä marraskuun 30. salakavalasti hyökkäsi maamme kimppuun, tapasi se täällä yksimielisen kansan. Venäjä oli olettanut toista, se oli luullut, että täällä vallitsisi edelleen sama vastakohtaisuus, joka työväestön ja porvariston kesken oli ollut v. 1930 vaiheilla. Sen vuoksi se oli muodostanut Kuusisen johtaman suomalaiskommunistisen varjohallituksen, jonka avulla se toivoi voivansa hajoittaa vastustusrintamamme.

Mutta Suomen työläisten hallitus ei ollut Venäjällä vaan Helsingissä. He tunsivat omikseen ne miehet, jotka yli kahden vuosikymmenen ajan olivat johtaneet heidän nousuaan maahanlyödystä luokasta ensin sallituiksi ja sitten tunnustetuiksi, täysivaltaisiksi maan kansalaisiksi, ja jotka olivat sen joukkovoiman avulla, minkä työläiset olivat uskoneet heidän käytettäväkseen, valloittaneet työväestölle paikan valtiossa. Näiden miesten johdolla Suomen työläiset olivat valloittaneet itselleen isänmaan, jonka he vapaina naisina ja miehinä halusivat säilyttää itsellään. He seisoivat yhteisessä rintamassa jokaista vastaan, joka aikoi riistää isänmaalta vapauden.”

Näin kirjoitti tri Urho Kekkonen, nimimerkki Pekka Peitsen suojissa Suomen Kuvalehden palstoille vuonna 1942.  Annetaanpa Kekkosen jatkaa:

”Sodan luoma yhteistunto

Rintamalla, silmätysten vihollisen ja kuoleman kanssa, syntyi aseveljeys, joka ei kysynyt, missä leirissä vierustoveri oli aikaisemmin ollut. Päinvastoin, siellä opittiin tuntemaan toisensa ja panemaan arvoa toisilleen. Havaittiin huomaamaan, että monet entiset vastakohtaisuudet olivat perustuneet väärinkäsityksiin, opittiin ymmärtämään, että erilaiset elämänkohtalot, tarpeet ja toimeentulon edellytykset olivat olleet perustana niille todellisille vastakohtaisuuksille, joita oli ollut olemassa ja joita tulisi edelleenkin olemaan.

Mutta parasta, mikä oli saavutettu, oli rintaman synnyttämä luja keskinäinen luottamus ja yhteishenki. Sellainen yhteishenki, asevelihenki, voi syntyä ainoastaan silloin, kun vihollisen tulen alla yhteistä vaaraa torjuttaessa on tunnettu sydämien sykkivän samaan tahtiin.

Tolvajärven ja Ägläjärven vaikeissa mutta sankarillisissa taisteluissa kantoi raskaimman kuorman pääasiassa Tampereen tehdaskaupungin työläisistä muodostettu joukko-osasto, jonka urheus ja kestävyys ratkaisi tämän koko Laatokan Karjalan puolustukselle käänteentekevän kaksoistaistelun voitoksemme. Tuon joukko-osaston komentajana oli sama upseeri, joka kesällä 1934 suojeluskuntakomppanian etunenässä väkivaltaisesti riisti sosialidemokraattisen puolueen Tampereella pitämän puoluekokouksen juhlakulkueesta puolueen punaiset viirit ja liput.

Nyt olivat samat juhlakulkueen miehet ja heidän aatetoverinsa tämän upseerin komentamassa joukko-osastossa taistelemassa punaisen Venäjän valloitusarmeijaa vastaan oman isänmaan puolesta. Tolvajärvellä ja Ägläjärvellä tutustuivat sotamiehet komentajaansa, vaativaan mutta itseäänsäästämättömään, hurjanrohkeaan ja taitavaan päällikköön (kenraalimajuri Aaro Pajari), jota he oppivat kunnioittamaan ja ihailemaan. Ja komentaja puolestaan oppi miehistössään tuntemaan rohkeita, sisukkaan kovia suomalaisia, joihin hän saattoi luottaa. Komentajalla oli paitsi henkilökohtaista pelkäämättömyyttä myös siveellistä rohkeutta tunnustaakseen, että hän ei ollut aikaisemmin tuntenut suomalaista työmiestä, jonka isänmaallisuuden hän vasta talvisodassa oli oppinut ymmärtämään.”

Näin siis Urho Kekkonen jatkosodan alkuvaiheissa 1942.

*

Jussi Jalosen Summa

Äskettäin ilmestyneessä teoksessaan ”Summan tarina – Talvisodan ratkaisutaistelun ihmiset ja historia” tutkija Jussi Jalonen hyödyntää ja jalostaa uuden historiatutkimuksen parhaita menetelmiä, mikrohistoriallista lähestymiskulmaa sekö elinympäristön sosiaalisia suhteita ja yhteisöllistä kokemusmaailmaa havainnoivia huomioita.  Täältä ikään kuin tarkkaan tutkitun suppilon pohjalta hän rakentaa Talvisodan ratkaisutaistelun struktuurin: miten mies pysyi kasassa, miten ryhmä ja komppania, miten Summan lohkon rykmentit – ja lopulta miten syntyi Talvisodan henki, joka kannatteli koko valtakunnan olemassaoloa sen jouduttua rotkon reunalle.

Sotilaille Kannaksen kartta oli jo aikaa sitten kertonut, missä tuleva sota tullaan ratkaisemaan, - edellyttäen että pitkän itärajan muut rintamat pitävät.  Leningradin – Viipurin valtatie kulkee suorana jotoksena läntisen Kannaksen halki kohden maakunnan pääkaupunkia.  Tämän selvän painopistesuunnan puolustus rakentui olennaisesti suurten teollisuuspaikkakuntien, Porin, Rauman, Nokian, Turun, Hämeenkyrön, ym.

Jalosen perusaineistosta orgaanisesti nouseva havainto, Suomi jäi Talvisodassa yksin, toimii ja pätee.  Se ei tietenkään ole uniikki tutkimustulos, mutta uusintaa ja todentaa aiemman kokemuskäsityksen.  Kaikki jättivät, kaikki pettivät (Molotov-Ribbentrop –sopimus, O.W. Kuusisen Terijoen hallitus, Ruotsin penseys).  Länsi jätti Suomen susille (Puna-armeijan telaketjujen alle).

Täytinen kokemus siitä, että meillä ei ole muuta kuin toisemme.  Jos meikäläiset eivät pidä yhtä, kaikki menee.  Suomalaisten maahanmuuttajien kohtalot Neuvosto-Venäjällä tunnettiin, liian moni maanmies oli saanut sammuneiden silmiensä päälle vain kylmää multaa.

*

Miehisyys eli

Kaupunkilaispoika korpisodan kiroissa

Nuori mies asui Herttoniemessä, melko huomatussa osoitteessa, hän piti tiettyä etäisyyttä kuuluisaan isäänsä, ja vastoin tämän tahtoa liittyi suojeluskuntaan ja mustapaitoihin, istui kiihkeinä iltoina nuotiotulilla yhdessä mustanpastorin, Elias Simojoen kanssa.

Kun pelätty ja odotettu sota alkoi hänet määrättiin Herttoniemen ilmatorjuntaan, jossa hän oli jo YH:n ajan ollutkin.  Sodan alussa heidän patterinsa onnistui pudottamaan vihollisen koneen.  Presidentti Kallio kävi asemissa katsomassa.  Sitten kun isä sai huomattavan palkinnon ja lähti sitä noutamaan, ja alkoi tulla kylmiä poikia Helsingin rautatieasemalle, poika ei enää kestänyt.  Herttoniemestä oli niin helppo pistäytyä luvalla ja luvatta, kotona, aivan melkein naapurissa.  Mutta.  Velvollisuudentunto ja kunnia vaati lähtemään.  Hän meni kauas pohjoiseen ja liittyi muodostettavaan sissipataljoonaan, joka sitten helmikuun tulipalopakkasissa komennettiin Kuhmoon turvaamaan avoimena retkottavaa sivustaa.  Siellä hänen tulikasteensa hetkinä muuan aseveikko jäi haavoittuneena välimaastoon, josta häntä ei saatu pois.  Tuntien ajan tämä mies rukoili heitä ampumaan hänet, toivoa kun ei ollut.  Mutta vaikka ”emme me mitään lalluksia olleet”, ei kenenkään kantti kestänyt ampua omaa kaveria, ja niin haavoittunut paleltui kuoliaaksi ja löydettiin aamulla asepuvustaan riisuttuna.

Tässä Nobel-kirjailijan kaupunkilaispojassa kiteytyi paljon siitä miehenkuvasta, joka 1930-luvulla vaikutti Suomessa, piti vastata huutonsa ja piti toteuttaa velvollisuutensa, kysymys oli kunniasta, kysymys oli miehekkyydestä tai sen puuttumisesta.  Se sai monet venymään käsittämättömiin suorituksiin.

Esko Sillanpään Talvisota-ratkaisu on minulle kuvannut 1930-luvun mieskäsityksen käytännön toteutusta.  Se mitä on ajateltu ja mitä on puhuttu, lunastetaan teoin.

*

Näinkin voi kirjoittaa (Pohjantähden pohjalta)

”Suhtautuminen Neuvostoliiton vaatimuksiin (1939)

”Lokakuussa 1939 Voitto on suorittamassa asevelvollisuuttaan, Vilholle ja keskimmäiselle pojalle Eerolle poliisi tuo keskellä yöllä kutsun YH:hon. Samalla tavoin kuin Tolstoi Sodassa ja rauhassa Linna kuvaa, miten Koskelassa maailman johtajien ”suuret suunnitelmat aiheuttavat vähäisiä ja tavanomaisia tekoja: Leipää ja lihaa täytyi koota reppuihin. Vahvat sukat ja jalkineet oli otettava mukaan.”

Elinan veli, sosialidemokraattinen kansanedustaja Janne Kivivuori puhuu Pentinkulman työväenyhdistyksen kokouksessa tilanteessa, jossa rauhaa ja fasismin vastaisuutta korostanut Neuvostoliitto on tehnyt hyökkäämättömyyssopimuksen aatteellisen verivihollisensa Natsi-Saksan kanssa.

Useimmiten pragmaatikkona esitetty Janne vetoaa nyt periaatteisiin: ”Me emme luovu kansanvallasta, emme kansojen itsemääräämisoikeudesta emmekä sosialismin periaatteista.”

Samoja periaatteita ovat Jannen mukaan edustaneet vuonna 1918 kaatuneet ja teloitetut punaiset. Itse hän ei kapinaan osallistunut, mutta vastusti valkoista terroria ja nousi myöhemmin Lapuanliikettä vastaan.

Puheessaan Janne muistuttaa, että Suomen työväenluokkaa on sanottu epäisänmaalliseksi. Hän myöntää ettei sillä olekaan samanlaista isänmaallisuutta kuin Suur-Suomi-intoilijoilla.

Mutta työväestöllä on toisenlaista isänmaallisuutta, joka perustuu yleiseen periaatteeseen ihmisten ja kansojen vapaudesta: ”Tämän maan vapaus on meille pyhä siksi, että jokaisen maan vapaus on meille pyhä. Me emme piirtele rajoja Vienanlahdesta Laatokkaan, mutta emme myöskään Käkisalmesta Uuraaseen.”

Janne ei suoraan torju myöntymistä Neuvostoliiton vaatimuksiin, vaan puheen lopussa varaudutaan kahteen erilaiseen ratkaisuun: ”meidän on joka hetki toivottava ratkaisua, joka takaisi rauhan rajoillamme, mutta meidän on myös joka hetki oltava valmiit pahimpaan.” 

Akselille Janne puhuu selvemmin. Jos Neuvostoliiton vaatimuksiin ei myönnytä, todennäköisin seuraus on sota, joka voimasuhteiden takia johtaa varmasti tuhoon. Johtajat eivät voi mennä piiloon kansan mielipiteen taakse: ”Kansa on kyllä valmis taistelemaan, mutta kyllä se saataisiin myöntymään, jos toden teolla haluttaisiin.”

Väitteeseen, että myöntyminen johtaa uusiin vaatimuksiin, Janne vastaa: ”miksi ei sillä tiellä sitten tulisi ihmettä vastaan, jos se kerran voi tulla vastaan sotatielläkin?”

Jannen ajattelu on samanlaista kuin presidentti Kekkosen 70-luvulla.

Siinä missä Janne edustaa teoksessa järkeä, Akseli reagoi tapahtumiin tunteella ja ottaa asiat henkilökohtaisesti: ”Eikö silläkän perkeleellä sitä maata ole tarpeeksi… – –  Minä juur sain elämäni järjestykseen…” Puna-armeijan hyökkäyksestä Akseli suuttuu niin, että olisi kertojan mukaan valmis lähtemään rintamalle, jos hänelle olisi tarjottu reppua ja kivääriä.

Sen sijaan kommunisti Siukola, vaikka on antanut pojalleen evästä armeijaan, odottaa puna-armeijaa. Sitä hän ei voi sanoa ääneen, kun yleinen ilmapiiri on toisenlainen.”

Lähde: Lea Toivolan blogi; https://sotaromaanit.wordpress.com/2016/04/27/vaino-linna-taalla-pohjantahden-alla-3/

*

Psykohistoriallinen katse sotaan

Historiantutkimuksen nuorempana suuntana psykohistorian synty ajoittuu 1900-luvun alkuun.  Ranskan annalisteihin kuulunut LucienFebvre puhui ensimmäisten joukossa ”psykologisesta historiasta”, jota myös mentaliteettien tai sensibiliteetin historiaksikin mainitaan.

Amerikkalainen psykohistorioitsijapolvi 1950-luvulla tähdensi, että perinteinen historiantutkija näkee historian tapahtumat lian rationaalisesti joko individulistisena (suurmieshistoria), isntitutionaalisena (valtiohistoria) tai kollektiivisena käyttäytymisenä.  Konflikteja pidetään heidän mielestään liiaksi sosiaalisten ryhmien välisinä (esim. porvarit – työläiset) vaikka ristiriita syntyy usein nimenomaan yksilön ja yhteiskunnan välille.

Psykohistorioitsijoiden mukaan monet historialliset ilmiöt – kuten muun muassa Hitler ja natsismi – uhmaavat kaikkea rationaalista selitystä.  Niitä ei voi panna satunnaistekijöiden piikkiin, siis ”sattuman” tai ”onnettomuuden” tiliin. 

He korostavat alitajuisen imperatiivin olemassaoloa ja etsivät apua ongelmiin psykoanalyysista  Psykohistorioitsijat painottavat sitä, että yhteiskunnassa vallitsee konflikti intentionaalisen käyttäytymisen ja alitajunnassa esiintyvän antipatian , siis vaistojen ja realiteettien, välillä.

Erehdykset, epäonnistumiset ja onnettomuudet ovat tästä todisteita.  Lähtökohdaksi otettiin Freudin psykoanalyysi.  Sen mukaan ihminen ei ole synnynnäisesti tabula rasa, tyhjä taulu, johon ympäristö pystyy kirjoittamaan mitä tahansa.  Hänessä vaikuttaa biologispohjainen vietti, libido, joka on luonteeltaan lähinnä seksuaalista energiaa.  Tästä on seurauksena, että realiteetteihin pyrkivä ego joutuu jatkuvasti taisteluun vaistoja korostavan idin ja moraalia edustavan superegon välissä. 

Psykohistoria on saanut melkoisen kannattajajoukon, ja se on keskittynyt erityisesti eräitten historian merkkihenkilöiden biografioiden kirjoittamiseen.  Erittäin paljon on pohdittu mm. Hitler-problematiikkaa.  Hänen on nähty käyttäneen hyväksi mm. saksalaiselle perheelle ominaista auktoriteettijärjestelmää siihen liittyvine absoluuttisine kuuliaisuusvelvollisuuksineen.  Toisaalta häntä on pidetty autoritäärisenä saksalaisen kulttuurin ihailijana, joka ei pystynyt sopeutumaan Weimarin tasavallan demokraattiseen systeemiin.  Tämä lapsuuden kokemuksiin perustuva autoritäärisyys manifestoitui voimakkaassa rotuvihassa. 

*

Renvallin persoonallisuuspsykologia

Vähän ennen kuolemaansa julkaisemassaan kirjoituksessa historioitsija Pentti Renvalla toteaa:

”… on tärkeätä, että ihmistoiminnalla on tietyt psykologiset säännönmukaisuudet, joita voidaan objektiivisesti käyttää hyväksi”.

Tätä säännönmukaisuutta Renvall etsii selvästi ihmisen persoonallisuudesta.  Hänelle ihminen ei ole pelkkä instituution jäsen, vaan hän on siveellinen, teoistaan vastuunalainen olento. 

Renvallille historiallinen tapahtuma on aina ”eettisesti sähköinen”, vaikka hän tunnustaakin siveellisten normien suhteellisuuden ja aikasidonnaisuuden.  Renvall näkee koko inhimillisen elämän intentionaalisena toimintana, mutta samalla hän moittii Karl Popperia ankarasti siitä, että tämä pitää elämän todellisuutta liian rationaalis-kaavamaisena.

Renvallin mielestä ihminen toimii usein hyvin epärationaalisesti, mutta tämäkin käyttäytyminen voidaan ymmärtää mielekkäänä, se on osana kokonaisvaltaista toimintaa.  Renvallin mukaan motiivit eivät ole sellaisenaan havaittavissa, vaan ne on tulkitsemalla etsittävä.

Nämä ovat selitysehdotuksia, hypoteeseja, jotka on verifioitava siten, että kaikki muu kyseessä oleva toimintaan liittyvä  soveltuu yhteen sen kanssa. 

Rakenteiden pohjana on Renvallilla yksityisen ihmisen sielunelämä.  Ihminen ei hänen mukaansa koskaan sulaudu rakenteeseen vaan on siitä vain osa, ja tämä struktuuri määräytyy ihmisten ominaisuuksien, pyrkimysten, käyttäytymistapojen jne. perusteella.

He ovat sosiaalisen alkuperänsä mukaisesti osa perhettä, kielensä mukaan määrättyä kansallisuutta, asemansa puolesta tuotantorakenteessa yhteiskuntaluokkansa jäseniä, uskontonsa mukaan tiettyyn kirkkokuntaan kuuluvia jne.

Näillä rakenteilla on Renvallin mukaan tapana kangistua ja kovettua ja niiden päämääränä on säilyä mahdollisimman muuttumattomana.  Niillä itsellään ei ole mitään sisäistä dynamiikkaa.  Tässä tapauksessa on suoranainen onni, ettei ihminen koko persoonallisuudellaan sulaudu yhteen rakenteeseen.  Hän on kokonaisuus, joka voi siirtää toiseen rakenteeseen muista rakenteista saamiaan vaikutteita. 

Useimmiten tavallinen kansalainen ei pysty saamaan aikaan suuriakaan, mutta ”kun isossa joukossa ihmisiä tapahtuu samansuuntainen muutos” korostaa Renvall, ”saattavat rakennekokonaisuudet muuttua niin nopeata vauhtia, etteivät tapahtumahistoriaa edustavat poliitikot pysty näitä rakennekokonaisuuksissa syntyvä uusia probleemoja hallitsemaan”.  Renvall korostaa, kuinka rakennehistoria ajaa tässä tapauksessa ”vauhdikkaasti” ohi tapahtumahistorian.

Tässä valossa voimme todeta, että Leppäsen Preeti oli renvallilainen, kun hän Valten sankarihautajaisissa loihe toteamaan:

”Se on rauhanaikana niin kun paremman väen asia toi isänmaa, mutta sodassa passaa sitten vähän huonommankin koittaa…”

*

Raivohullu ihminen

”Eräskin ystäväni on vaarallinen raivohullu, mutta muuten peräti herttainen ja miellyttävä ihminen.

Haluaisin nyt kiinnittää huomion kahteen seikkaan. Toinen niistä on liikuttavan selvä, toinen kiistanalainen. Välitön virike aiheen valintaan on eräs, viimeksi karvalakki päässä nähty valtionpäämies, joka tuo mieleen sen polttavan kysymyksen, olivatko Saksan ja Neuvostoliiton ykkösmiehet viimeksi vietetyn maailmansodan aikana kliinisesti mielisairaita.

Jos vastaus on myönteinen, maailmalla on toivoa. Sangen monet psykoosi-tyyppiset sairaudet saadaan siedettävään tasapainoon lääkehoidolla, ja vaikka etenkin skitsofrenia lienee arvoitus (paitsi periytymisen osalta), myös sen oireisiin voidaan vaikuttaa.

Ajatus kiinnostaa minua. Pitäisikö kansainvälisen rikostuomioistuimen rinnalle perustaa kansainvälinen mielentilantutkimus ja ylikansallinen vankimielisairaala?

Nürnbergin oikeudenkäyntien yhteydessä 40-luvulla etenkin amerikkalaiset panostivat paljon syytteessä olleiden natsijohtajien psykiatriseen tutkimiseen.

Sellaiset sotapäälliköt kuin esimerkiksi Patton (USA) ja Montgomery (UK) ja kymmenet muut eritellään kaikissa alan kirjoissa. On kätevää, jos päällikkö on sekä narsisti että psykopaatti. En viitsi luetella nimiä, mutta esimerkiksi amerikkalaisista kenraaleista muutama päästi muistelmiinsakin maininnan ihmisen ampumisesta omin käsin suurimpana nautintona, jota elämällä on tarjota.

Ero on kuulkaa suuri. Dwight Eisenhower laukaisi tiettävästi tuliaseen vihan vallassa vain kaksi kertaa elämässään. Hän ampui rottaa Roomassa, hotellihuoneessaan, ensin ohi ja sitten onnistuen vain nirhaamaan otusta.

Kun siis käsityksemme mielen järkkymisestä on paljon biologisempi, kemiallisempi kuin kymmenen vuotta sitten, ja kun freudilainen psykoanalyysi on käytännössä kuollut, voisi esittää seuraavan kysymyksen.

Tähän on kimmoke epigenetiikasta, jossa näyttää osoitetun, että jokin (karsinogeeni) voi vaurioittaa solukkoa kajoamatta itseensä DNA:han mutta silti niin, että muuttuneet ”triggerit” saattavat periytyä.

En väitä ymmärtäväni tuosta asiasta kovin paljon, mutta kysymykseni on historiantutkijan kysymys – entä jos mielisairaus voisi olla joskus, jossain tilanteessa, ”tarttuvaa”?

Entä jos kunnon hampurilaisten satamamiesten käyttäytyminen SS Sonderkommandon murhamiehinä ei selitykään pelkästään sosiologisesti ja psykologisesti? Kyynikko sanoo, ettei siinä ole mitään selittämistä. Ihminen vain on sellainen.”

Linkki: Jukka Kemppinen: Vaarallinen raivohullu, blogi 28.2.2011.

*

”Talvisodan henki”

Lea Toivola kirjoittaa Pentinkulman yhteisöstä;

”Pitäjän miehet sijoitetaan aluejärjestelmän mukaisesti samaan yksikköön. Opettaja Rautajärvi toimii upseerina. Ensiksi kaatuu Leppäsen Aunen poika Valtu. Ketään tovereista ei naurata, vaikka tämän tavaroista löytyy valokuvasarja jossa on ”kuus hyvää asentoo”.

Kertoja lopettaa kohtauksen tiivistykseen: ”Näin oli alkanut sadan ja viiden kunnianpäivän raskas, katkera arki.” Sodan arki on toisenlaista kuin juhlapuheissa. Talvisodan rintamalla on niin kovat paikat, että Linnalle tyypillinen huumori ja ironia puuttuu.

Kotirintaman kuvauksessa ironiaa edelleen on. Talvisodan henkeä perinteisessä muodossa kokee nimenomaan pitäjän herrasväki, joka kokee jo YH:n (yleisten kertausharjoitusten) aikana ”voimakkaasti yhteisyyden ja veljeyden tuntoa, kun kohtalon musta siipi laskeutui kansakunnan ylle ja riisui sielun pienestä ja arkisesta. Pukeuduttiin ratsastuspukuun ja -saappaisiin ja mentiin sahaamaan puita jonkun eläkevaarin kanssa”.

Valtun kaaduttua tämän äiti Aune  ei osaa käyttäytyä kuin ”sankariäidin” pitäisi vaan ulvoo kuin eläin, jolta on viety pentu. Hän osaa myös käyttää hyväkseen suruaan, jonka ansiosta häntä kohdellaan ensimmäisen kerran tasa-arvoisesti.” (korostus VH).

Lue lisää: Lea Toivolan oivaltava blogi: https://sotaromaanit.wordpress.com/2016/04/27/vaino-linna-taalla-pohjantahden-alla-3/

*

Populäärikulttuurin Talvisotakuva

Tuurin/Parikan Talvisota on julkitulostaan lähtien edustanut vahvaa tulkintaa Talvisodasta ja Talvisodan miehistä.  Se on lähtökohdiltaan varsin paikallinen, Kauhavaan kiinnittyvä, maaseudun miesten ja heidän elinpiirinsä sosiaalisen rakenteen kuvaus. 

Iso osa miehistä on talollisia tai muita maatalouden parissa työskenteleviä, monilla on suojeluskunta-tausta, vanhimmilla jopa 1918 sotakokemusta tai tuntumaa heimosotiin. 

Muita orientaatioon vaikuttavia seikkoja ovat: asema kansalaissodan voittajan puolella, valkoisen Suomen perintö, Amerikan siirtolaisuus ja Lapuan liikkeen läsnäolo.  Heille sosiaalisesti ja poliittisesti sotaan lähtö edusti kutakuinkin pelättyä mutta toisaalta odotettavissa ollutta vaihtoehtoa.

*

Länsikannaksen halkaiseva Leningradin-Viipurin valtatie muodosti lähtökohtaisen hyökkäysuran kohden Suomen syvemmällä olevia kohteita päin. 

Summan lohkoa puolustaneiden rykmenttien ja pataljoonien miehet oli perustettu siinä ”toisessa Suomessa”, kaupunkien ja taajaväkisten asutuskeskusten nuorukaisista ja miehistä.  Teollisuuspaikkakuntien työläisistä, joille elämä kapinassa tappion kärsineen väestön parissa oli arkea, ja asemoiminen yhteiskunnan alempiin ryhmiin tuttua.

Tutkija Jussi Jalonen toteaa, että Suomen sodankuva on ollut ensisijaisesti metsien sotaa, joltain osin jopa ankaraa korpisotaa, mottisotaa, kuten Raatteen ja Kuhmon taistelut.  Mutta Talvisotaan mahtuu muunkinlaisia sotia: on kaupunkien pommituksia, ja sitten Kannaksella Mannerheim-linjan jäykän puolustuksen taisteluja sen ajan parhaalla insinööritaidolla rakennetuissa bunkkereissa ja pesäkkeissä.  Asetelmiltaan Summan taistelut tulevat varsin lähelle nykyaikaista kaupunkisotaa, jossa vankkoja asemia puolustetaan tiukan rumputulen alla.  Menetykset niin hyökkääjän kuin puolustajankin osalta ovat mittavia.

*

Hämeenkyrön miehet kuuluivat Talvisodassa eversti Paalun komentamaan 3.D:aan.  Kovimmat taistelut divisioona kävi helmikuussa 1940 puna-armeijan toista suurhyökkäystä torjuessaan.

Divisioonaan kuuluvista JR 7:n hämeenkyröläisistä kaatui miehiä Summassa jo hyökkäyksen ensi päivinä.

Helmikuun 6. päivänä venäläiset suorittivat  hyökkäyksen Marjapellonmäen kaistalla.  Summan kylän alueella venäläiset hyökkäsivät iltapäivällä leveällä rintamalla  Yritys päättyi venäläisille tavallista huonommin, hyökkäävän vihollisdivisioonan oli käännyttävä pakokauhun vallassa takaisin: suomalaisten tykistö ja konekiväärit tekivät siitä selvää jälkeä.

Taistelussa kaatui kaksi hämeenkyröläistä sotamiestä JR 7:n 9. komppaniasta.

Seuraavina päivinä taistelut jatkuivat  kiivaina.

JR 7:n komentaja eversti K.A. Heiskanen toteaa ajankohta käsittelevässä kirjoituksessaan useaan kertaan, että eniten huolta tuotti kuitenkin jatkuva unen puute, joka vähitellen teki lopun joukkojen taistelukyvystä.

Puoliaan lujasti pitävän JR 7:n joukoista kaatui neljä miestä, heidän joukossaan reservinkersantti rykmentin I. konekiväärikomppaniasta.

Tammikuun loppu ja helmikuun alkupuoli muodostui JR 7:n miehille tuhoisaksi.  Tuolloin käydyissä taisteluissa kaatui 27.1. – 14.2.1940 välisenä aikana Summassa 25 hämeenkyröläistä.

Yhteensä Hämeenkyrön miehiä meni Talvisodan summassa 33 miestä.  Noin 40 % kaikista pitäjän Talvisota-uhreista.

Samaan aikaan Suomussalmen suunnalla taisteleva JR 65 menetti helmikuun taisteluissa neljä miestä.  Taipaleessa ja Taipaleenjoella kaatui JR 19:n riveissä viisi hämeenkyröläistä ja JR 21:n joukoissa kaksi miestä. 

Hämeenkyröstä kaatui eri rintamilla ja eri joukko-osastoissa kaikkiaan 83 miestä, heistä 4 upseeria ja 9 aliupseeria.

*

Kumea hiljaisuus

Sitä en tunnusta, että kullakin sukupolvella olisi oma totuutensa, mutta sitä vastoin omat muistonsa ja subjektiivinen käsitys niistä, todenmukainen tai ei.

Jotkut tietämistäni tämän blogin lukijoista ovat oikeasti sotaorpoja.

Itse kävin naapurin pojan polkupyörän tarakalla hänen isänsä sankarihaudalla niin pienenä, ettei ruoho ollut kunnolla kasvanut.

Paikkakunnalla vallitsi sodasta kumea hiljaisuus, joka johtui myös siitä, että ympärillä oli niin paljon "sodassa hermonsa menettäneitä".

Kun olin oppikoulussa 50-luvulla, rituaalit olivat vakiintuneet.

Armeijan kävin asusteissa, joissa oli leima SA Int. 1942 (pussihousut, saappaat jne.)

Omassa ympäristössäni, joka oli etuoikeutettu, sotamuistoilla rehvastelua pidettiin hyvin pahana. Se tumpattiin pilkalla - tarkoitan toisia rintamamiehiä.

Muutos alkoi varmaan tapahtua 1980-luvulla. Kotoa Kauhavalta Antti Tuuri löysi kertojikseen mm. todellisen sotasankarin J.O. Pernaan, joka ei kai ollut asevelihenkinen eikä varsinkaan taipuvainen muistelemaan. Hänen nauttimansa arvonanto johtui siitä, että hän oli ollut molemmissa sodissa lääkintäaliupseereina ja kantanut puolen pitäjä miehet mahdottomista paikoista sidontapaikalle.

Toisin sanoen sotaan ja Neuvostoliittoon suhtauduttiin eri tavoin. Sota oli kipeä asia
.”

Jukka Kemppinen, kommentti 14.2.2008; http://kemppinen.blogspot.fi/2008/02/tuomiojan-pljys.html

*

Sodasta on kerrottu kaikki

Joskus tuntuu että kaikki on kerrottu, ei enää mitään pidäkkeitä, ei mitään tabuja.

Vain yksi tabu on ja pysyy.

Todelliset tapattajat.  Heistä ei kerrota, tai kerrotaan ohimennen, katkerasti ja nyrkkiä puristaen, mutta ei täydesti ja kattavasti.  Keitä he olivat, missä asemissa he toimivat: heitä oli kaikilla tasoilla ryhmänjohtajista Päämajaan.  Miten he toimivat, minkälaisia töitä teettivät, mitä tuhoa ja turhaa kuolemaa niittivät.

Tätä ei kerrota.  Se on viimeinen ja viimeiseksi puhkaistava tabu, mutta sen aika ei ole ollut, vaikka onkin ollut jo kohta 80 vuotta. Miksi?

Suomen paras elossa oleva sotakirjailija Jukka Kemppinen kirjoitti jo yli 12 vuotta sitten (5.11.2005):

Vihma oli yksi Talin - Ihantalan divisioonankomentajista. Hän oli aika tyypillinen kenraali, vanhan pappissuvun (Wichman) vesa, kuten Ruben Lagus. Laguksia oli 1800-luvulla puoli valtiokalenteria ja Helsingin yliopiston matrikkeleissa vaikka mitkä määrät. Einar Vihma oli kuitenkin mielenkiintoisella tavalla sielullisesti tasapainoton henkilö, joka jäi aikakirjoihin jo 1920-luvulla suorittamalla sotakorkeakoulun huonoimmilla arvosanoilla. Kurssin priimus oli toinen käyttäytymiseltään ajoittain jokseenkin kaoottinen mies, Paavo Talvela.

Jää nähtäväksi, ottaako kukaan nuorista historian tohtoreista selvittääkseen, oliko keskeisissä upseereissamme sellaisia "miesten tapattajia", joista on nyt puhuttu puoliääneen 60 vuotta. Jos oli, edellä nimeltä mainitut voisivat kuulua joukkoon. Sotilaspiireissä puhuttiin "kovista" johtajista tavalla, johon sisältyy arvostusta. Johtajan kovuus vain ei taida olla kovin yksiselitteinen asia. Tehtävä on ymmärtääkseni kuluttaa vihollisen elävää voimaa ja materiaalia, ja sen tehtävän suorittaminen edellyttää, että omat joukot pysyvät mahdollisimman hyvin ja kauan hengissä.

Turtola viittaa ajatukseen, johon olen itsekin viitannut lehtikirjoituksissa (Kanava). Nimittäin kukaties kesän 1944 katastrofi, joka kääntyi kaiken jälkeen juuri Ihantalassa maan pelastukseksi, olisi syy- ja seuraussuhteessa talvisodan ajoittain kovin huolettomaan tapattamiseen ja jatkosodan hyökkäysvaiheen 1941 suunnattomiin tappioihin. Talvisotaan tuotiin sekä varsinaisiin yhtymiin että täydennysdivisiooniin hyvin paljon miehiä, jotka oli eri syistä jätetty vaille sotilaskoulutusta 1920- ja 1930-luvulla. Viipurin ympäristössä ja Viipurinlahdella heitä kuoli paljon, todella paljon.

Jatkosodan alkuhyökkäyksissä 1941 tappiot olivat suuremmat kuin 1944. Vuosikymmenien jälkeen on vaikea ymmärtää, miksi Petroskoihin ja Karhumäkeen oli niin kauhea kiirre, ettei kaikin ajoin ehditty edes koukata, ja oliko kaikkien "tappokukkuloiden" valloittaminen todella sotilaallisesti perusteltua.

Tiedossa ei ole, että nämä kysymykset olisivat aiheuttaneet Vihmalle ongelmia. Vastauksia ei liioin löydy elämäkertateoksesta, eikä sellaisia kenties ole lupa odottaakaan. Mutta ongelma on avoin.

Kenraalin kuolema - kaatuminen Ihantalassa - on surullinen juttu, ja sotaolosuhteet huomioon ottaen varsin pitkälle "oma vika". Kenraali ja esikuntapäällikkö laittoivat itsensä syyttä suotta heitinten keskitykseen, vaikka heidän olisi kuulunut olla taempana johtamassa taistelua.

Silloin tällöin maailmassa käy niin että "murhattava pakenee kohti kirvestä".

Nykyisten liikemiesten ja pankkiherrojen kielenkäyttöön on pesiytynyt kaksi virheellistä taktistä sääntöä. On muka johdettava edestä ja tuleen ei saa jäädä makaamaan.

Joskus on johdettava edestä, joskus takaa. Tilanne määrää paikan. Johtajan on varmistettava paras mahdollinen liikkuvuus ja varma tietojen saaminen. Tuleen on joskus jäätävä makaamaan, jos rynnäkön jatkaminen merkitsisi vältettävissä olevia menetyksiä ja perääntymään ei pääse. On siis kaivauduttava. Kaivautuneen sotilaan selviytymismahdollisuudet tykistötulessa ja ilmapommituksessa olivat toisen maailmansodan oloissa lähes satakertaiset verrattuna pitkin pituuttaan maastoutuneeseen.”

Lähde: Jukka Kemppinen: Kenraalin kuolema, blogi; http://kemppinen.blogspot.fi/2005/11/kenraalin-kuolema.html

*

Miksi heinä-elokuussa 1941 kaakkoisrajalla niin monien, samaankin divisioonaan (esim. 15.) kuuluneiden rykmenttien piti hyökätä omilta kaistoiltaan kenttälinnoittautunutta vihollista pahki riti rinnan, kun perustava sotataito olisi edellyttänyt yhtä puhkaisua, sen varmistamista ja joukkojen syöttöä läpi ja levittäytyen ja – edeten.  Tätä kysyi parikymmentä vuotta sitten mm. mainitun divisioonan rykmentti-historiikin tehnyt upseerikirjoittaja.

*

Olen asiantuntevan sotilaslääkärin kertomana saanut kuulla, miten Vihma kuoli. Hänen lähettinsä haavoittui mutta huusi Vihmalle, miten kävi herra kenraali.  Lähistöllä ollut hämeenkyröläinen kersantti näki tilanteen ja ryömi paikalle ja yritti antaa apua Vihmalle, mutta mitään ei ollut tehtävissä.  Hän oli viimeinen ihminen, joka näki heikkenevän elonliekin uhkarohkean kenraalin silmissä, häntähän oli varoitettu, miehet tiesivät systeemin, jolla venäläinen ampui, mutta ukko halusi näyttää.  Ikaalislainen sotamies on kuvannut, miten illalla majapaikan pihaan ajoi autoja, ja arkkua kannettiin, siinä meni kenraali yöksi kellariin, aamulla matka jatkui.  Miten pienistä muistikuvista todellisuus, sota ja elämä, muodostuu, se alkaa jostakin ja välähtää ja sitten sammuu eikä sitä enää ole.

*

Verta ja verta

”Laurila menetti rykmenttinsä, JR 16:n. Jopa Heinrichs tuki jossain määrin Laurilan arvostelua liiallisesta miesten säästämisestä, liian neuvottelevasta asenteesta alaisiinsa johtajiin ja ”passiivisuudesta”.

Saksan jääkärien keskinäisistä väännöistä ei ole kovin paljon kirjoiteltu. Heinrichs kumminkin kuului ruotsinkieliseen herrasväkeen ja Laurila suomenkielisiin, koulutuksensa keskenjättäneisiin. Sangen vähälle huomiolle ovat jääneet seinästä reväistyt renkipojat, puhumattakaan Altonan kurikomppaniaan toimitetuista jääkäreistä.

Sotien ajan upseeriarvosteluissa ei koskaan moitittu sellaisia henkilöitä kuin esimerkiksi nuori Yrjö Keinonen, jonka polkupyöräkomppanian tappiot syksyllä 1941 olivat haavoittuneina ja kaatuneina 96 prosenttia vahvuudesta
.”

Lähde: Jukka Kemppinen: Laurilain työt, blogi 5.9.2008; http://kemppinen.blogspot.fi/2008/09/laurilain-tyt.html

Lue myös: https://maanpuolustus.net/threads/kumurin-riita-ja-kiteen-l%C3%A4pimurtotaistelu.4403/

*

Murhan kaksimielisyys: ainekset

Zygmunt Bauman sanoo, että muutama modernin yhteiskunnan tärkeimmistä tuntomerkeistä sisältyy vertauskuvaan, joka kertoo puutarhasta huolehtimisesta.  Vallanpitäjät ja varsinkin vallanpitäjän asemaa itselleen tavoittelevat ihmiset käyttävät mielellään tätä kuvaa ja vertaavat omaa kutsumustaan rikkaruohoja kitkevän puutarhurin tehtäviin.  Tietyt toiset ihmiset ovat niitä rikkaruohoja, sellaista ei-toivottua ainesta, jota velvollisuuttaan noudattava nykyaikainen puutarhuri kitkee pois.

Bauman sanoo, että puutarhanäkökulmasta katsoen natsien suorittamat joukkomurhat ja stalinistien toimeenpanemat massamittaiset puhdistukset eivät olleet modernin maailman häiriötiloja, vaan mieluummin sen keskeisten, hyvää tarkoittavien tendenssien tiivistelmä.  Bauman ottaa tehtäväkseen ymmärtää niitä moderneja tendenssejä, jotka saivat aikaan miljoonien ihmisten järjestelmällisen murhaamisen keskitysleireillä ja vankileirien saaristossa.

Baumanilaisen modernismikritiikin näkökulmasta holokausti ja gulagi olivat modernin puutarhurin luovaa työtä.  Ei-toivottujen ainesten rajoittaminen on eteenpäin katsovan modernin miehen tunnuslause.

Kasvimaapalstaansa rapsuttavan mummon ja ei-toivottuja aineksia poistavan modernin miehen välillä on kuitenkin baumanilaisen ajattelemistavan mukaan ainakin kaksi suurta eroa.

Ensinnäkin kasvitarhurin ja ihmistarhurin visioinnin tavat ovat erilaisia.  Baumanin mukaan  moderni sankari haaveilee tilapäisten ja toistuvien ratkaisujen asemasta lopullista ratkaisusta.

Hänellä on arkiset horisontit ylittävä visio paremmasta maailmasta, jonka toteuttamista ei-toivotut ainekset hidastavat. Kasvimaan hoitajan sosiaalista mentaliteettia sen sijaan konstituoi tieto siitä, että puutarhaa ei voi hoputtaa, sillä kaikki kasvaa toistuvasti omaa tahtiaan.

Lähde: Pertti Julkunen: emt. s. 478-479.

*

Nuoruus joka kohtasi tulen, joka poltti ja korvensi

Tarina tuntemattomasta runoilija Ilpo Kaijasta. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilpo_Kaija

Hänen ainoaa julkaistua runoaan ei ole painettu Suomen runottareen. Hänen tuotantoaan ei analysoida yliopistoissa. Hänen runonsa ei kuulunut Yrjö Jyrinkosken ohjelmistoon. Runoilija Ilpo Kaija on kuitenkin olemassa. Ilpo Kaija oli kuollessaan vain 23 -vuotias - lokakuussa vuonna 1944.

Vänrikki Kaijan painettu tuotanto rajoittuu yhteen (1) runoon, Rintaman kevät, joka on julkaistu vuonna 1943 kootussa rintamamiesten runojen antologiassa.  Toimituskuntaan kuulunut kuuluisa Olavi Paavolainen ojensi kokoelman ”rintamamiesten vaatimattomana” muistolahjana vankilasta lokakuussa 1944 vapautuneelle Hertta Kuusiselle, päiväyksellä 21.12.1944.  Tuo Hertan kirja on päätynyt omaan kirjastooni.

https://www.sotapolku.fi/henkilot/kaija_tuomas-ilpo_1921-06-01_helsinki/

Tuomas Ilpo Kaija (1. kesäkuuta 1921 Alahärmä – 30. lokakuuta 1944 Vuotso, Sodankylä) oli suomalainen vänrikki ja runoilija joka kaatui Lapin sodan aikana.

Kaija palveli tulenjohtajana Raskas Patteristo 14:ssä. Kaijan runo Rintaman kevät julkaistiin Olavi Paavolaisen toimittamassa runokokoelmassa Täältä jostakin – Suomen kenttäarmeijan runoja (WSOY 1943).

Kaija kaatui 30. lokakuuta 1944 Kaunispäällä suomalaisten hyökätessä Vuotsosta kohti Laanilaa. Hänen oli määrä päästä seuraavana päivänä siviiliin. Kaija on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.

Vuonna 2011 Yle Radio 1:ssä esitettiin Todellisia tarinoita -sarjassa Ilpo Kaijasta kertonut, Karviasta syntyisin olevan kirjailija Juha Seppälän oivaltava ja kirvelevän kirkas radiodokumentti Tuntemattoman runoilijan kuolema.

http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=8650&raportti=1

Mutta Ilpo Kaija elää Suomen runottaressa, sen proosan osiossa.  Jussi Talvi, hänkin samasta yksiköstä kuin Kaija, on ikuistanut hänet siinä vuoden 1954 ”toisessa tuntemattomassa sotilaassa”, joka narratiivinsa ja älyllisyytensä vuoksi oli tuomittu ikuisesti jäämään Väinö Linnan rehevän tuntemattoman sotilaan varjoon ja näivettymään siellä.

Jos ovellesi joskus tulevaisuudessa koputtaa mies, jonka nuoruus takertui piikkilankoihin ja hän kohtasi sodan liekin, joka kuluttaa, älä moiti… (ulkomuistista, vänrikki Kaijan kirjeestä ex-esimiehelleen)

Runopoika Ilpo Kaija, vänrikki ja sotilas, nuori mies, on Talven teoksen Ystäviä ja vihollisia, luutnantti Matti Honka, jonka saksalaisen tappajan räjähtävä luoti repii hajalle Kaunispäällä, Lapin sodassa. 

Toinen kertomaton tarina on kertomus luutnantti Mettomäestä, joka Ikaalisten lukion I luokalta lähti vapaaehtoisena sotaan, oman ympäristönsä ja tajuntansa vihollista Neuvosoliittoa vastaan, mutta joutui päättämään sotansa ja elämänsä Lapissa, Saksaa vastaan käydyssä taistelussa.  Jos Talvisota oli puhdas sota, viimeinen täysin oikeutettu ja jalo sota, ja jatkosota oli jatkokertomus, jossa entropia ja harha nousivat, niin entistä ystävää ja väliaikaista vihollista ja sitten ystävistä parhainta vastaan piti käydä pakotettuun sotaan.  Kun Pertti oli viimeistä kertaa kotolomalla, hän oli hieman poissaoleva ja hermostunut ja sanoi: Niin halusta kuin lähdinkin sotaan, tein sen ilolla, sillä silloin taistelin kaikella voimallani Venäjää vastaan, mutta nyt taistelen ystäviäni ja Saksaa vastaan, eikä siinä ole enää mitään mieltä.  Luutnantti Mettomäen, ensiluokkaisen sotilaan kohtalon on kuvannut eversti Wolf H. Halsti Lapin sota –teoksessaan, miten kokenut ja osaava sotilas ajoi miestensä keulassa polkupyörällä tiedusteluretkellä ja avoimesti tiellä, suoraan saksalaisten normatiiviseen väijytykseen.  Halsti katsoi ja näki tämän kaiken korkealta mäeltä ja kirjoittaa siitä sydänverellään, sillä hän ymmärsi ennen aikojaan väsyneen, vanhentuneen, illusionsa menettäneen nuorukaisen tuskan ja turtumuksen.

*

Miten sodasta tulee kirjoittaa?

 

*

]]>
6 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247148-miten-sotahistoriaa-tulee-kirjoittaa#comments Sota Summa Suomi 100 vuotta Talvisota Väinö Linna Tue, 05 Dec 2017 14:38:43 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247148-miten-sotahistoriaa-tulee-kirjoittaa
612 kulkue ja lastentapahtuma -case näyttää saavan onnellisen lopun http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247130-612-kulkue-ja-lasten-tapahtuma-case-nayttaa-saavan-onnellisen-lopun <p>Mediassa vellonut kalabaliikki lasten alpakka- ja pupujuhlien peruuntumisesta 612-soihtukulkueen tieltä on saamassa onnellisen lopun. HJK on tarjonnut lastentapahtuman käyttöön Telia 5 G-areenaa.</p><p>&nbsp;</p><p>HJK:n tarjoamat puitteet olisivat lastentapahtumalle mielettömän hyvät ja toivonkin että juhlien tapahtumajärjestäjät tarttuvat tilaisuuteen. Mistä sitä tietäisi vaikka HJK:n pelaajia olisi tilaisuudessa mukana nostattamassa yhteishenkeä ja tuomassa joukkueurheilun ilosanomaa mukanaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Tähän sopisi hyvin sanonta jos ei jotain pahaa niin ei jotain hyvääkin. Toivottavasti tämä kalabaliikki saa nyt vihdoin lopullisen pisteen. Lapset juhlansa areenalla ja 612-kulkue rauhallisen marssinsa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Mediassa vellonut kalabaliikki lasten alpakka- ja pupujuhlien peruuntumisesta 612-soihtukulkueen tieltä on saamassa onnellisen lopun. HJK on tarjonnut lastentapahtuman käyttöön Telia 5 G-areenaa.

 

HJK:n tarjoamat puitteet olisivat lastentapahtumalle mielettömän hyvät ja toivonkin että juhlien tapahtumajärjestäjät tarttuvat tilaisuuteen. Mistä sitä tietäisi vaikka HJK:n pelaajia olisi tilaisuudessa mukana nostattamassa yhteishenkeä ja tuomassa joukkueurheilun ilosanomaa mukanaan.

 

Tähän sopisi hyvin sanonta jos ei jotain pahaa niin ei jotain hyvääkin. Toivottavasti tämä kalabaliikki saa nyt vihdoin lopullisen pisteen. Lapset juhlansa areenalla ja 612-kulkue rauhallisen marssinsa.

]]>
10 http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247130-612-kulkue-ja-lasten-tapahtuma-case-nayttaa-saavan-onnellisen-lopun#comments 612-soihtukulkue Lapset Suomi 100 vuotta Tue, 05 Dec 2017 10:17:41 +0000 Juhani Piri http://jpiri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247130-612-kulkue-ja-lasten-tapahtuma-case-nayttaa-saavan-onnellisen-lopun
Itsenäinen Suomi pärjää globaalitaloudessa http://seppokalevi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247088-itsenainen-suomi-parjaa-globaalitaloudessa <p>Globaalitalouden keskeinen tunnusmerkki ovat verkostoituneet ja ajassa aktiivisesti verkostoituvat kansantaloudet. Globalisaatio on &rdquo;pakottanut&rdquo; menestystä hakevat alueet erikoistumaan. Erikoistuminen edellyttää, että alueen; yritystoiminta, hallinto, koulutus ja alueeseen integroitunut tutkimus- ja kehitys kulkevat yhtä jalkaa samaan suuntaan. Alueen, joka pienimmillään on työssäkäyntialue mutta suurimmillaan se on valtion rajat ylittävä ja käsittävä valtioitten liitto tai ehkä paremmin sanottuna valtioitten välinen kehittämissopimus.</p><p>Teknologiateollisuuden puheenjohtaja Risto Siilasmaa sanaili viime viikolla katsauksessaan että:</p><p>&nbsp;<em>&rdquo;Maat kilpailevat luomalla kilpailukykyiset olosuhteet yritystoiminnalle. Yritystoiminta puolestaan luo osaamista, hyvinvointia, verotuloja ja työpaikkoja. Mitä parempia työpaikkoja ja parempaa osaamista saadaan aikaan, sitä suurempaa taloudellista lisäarvoa syntyy sekä yksilöille että yhteiskunnalle&rdquo;</em></p><p>Vielä jatkaa Siilasmaa seuraavasti:</p><p><em>&rdquo;Globalisaatiokehitys on Suomelle etu. Mitä protektionistisempi maailma on, sitä vähemmän yksittäinen pieni maa pystyy vaikuttamaan siihen, miten omalla taloudella ja omilla yrityksillä menee.&rdquo;</em></p><p>Suomen vientiteollisuudessa rakenteelliset muutokset alkoivat voimistua vasta 90-luvun alussa. Muistan kun 80-luvun lopussa ajelin valtakunnallisille alihankintapäiville Kuopioon. Kyydissäni oli mm. Rauma-Repolan Joensuun metsäkonetehtaan edustaja, joka haki ostajia ylimääräiselle hitsauskapasiteetille. Nyt konepajan omistaja on amerikkalainen John Deere. Kasvun myötä valtava määrä tekemistä ja työpaikkoja on siirtynyt toimittajaverkostoille, joka käsittää satoja yrityksiä. Samanmoista kehitystä edustaa Iisalmessa toimiva kotimainen Ponsse. Yhdessä nämä toistensa kanssa kisaavat yhtiöt vastaavat reilusti yli puolesta pyöräharvesterien tuotannosta maailmanlaajuisesti. Maakunnat ja tehdaspaikkakuntien hallinnot ovat aktiivisesti luoneet edellytyksiä kasvun vaativille investoinneille ja alueitten tutkimus ja koulutus on huomioinut huomisen osaamistarpeet koulutuksessaan. Toki työtä, työpaikkoja ja tehdasyksiköitäkin on kasvun myötä syntynyt kysynnän ja puutuotannon mahtialueille eri maanosiin. Olkoon edellinen konkreettisena esimerkkinä toimivasta yhteistyöstä elinkeinoelämän, hallinnon ja koulutuksen välillä.</p><p>Samanmoisia esimerkkejä Suomessa on lukuisia telakkateollisuudesta alkaen. Globaalitaloudessa menestyvien verkostojen liima on mielestäni logistiikka. Miten tieto ja tavara liikkuvat. Missä on järkevä tehdä mitäkin. Missä varastoida ja millaisin rahasopimuksin kauppaa käydään. Sieltä se verkostojen kilpailukyky syntyy.</p><p>Globaalitalouden tunnusmerkki on myös poliittiset päätöksentekotaidot. Poliittisten toimijoiden kyvyt verkostoitua ja luoda olosuhteita, joissa suomalainen kasvuhaluinen yritys ja/tai idea voi päästä kokeilemaan siipiään. Suomen vahvuus on pienuus ja mahdollisuudet muodostaa yrityselämän, hallinnon sekä tutkimuksen ja koulutuksen välille tarvittaessa nopeasti &rdquo;kehitystiimejä&rdquo;. Mutta se edellyttää, että kehitystä ja kasvua haluavien lonkerot ulottuvat globalisaation kiihdyttäjien keskelle. Suomi 100 on tänään hyvissä asemissa. Paljon paremmissa kuin 100, 50 tai vaikkapa 20 vuotta sitten. Ison naapurin vaikutuspiirissä ja halujen toteuttajana ei tie ole ollut helppo. Suomi on tehnyt oikeita strategisia valintoja. Välillä kalliita kun vaakakupissa on ollut itsenäisyyden säilyttäminen. Nyt Suomi on omasta halustaan globalisaation vaikutuspiirissä. Omasta halustaan osana EU-valtioitten kehittämissopimusta.&nbsp; Itsenäisempänä kuin koskaan aikaisemmin. Itsenäisyys tulee lähipäivinä vahvistettua sieltä mistä sen pitääkin. Kymmenien ulkopuolisten - myös globaalitaloudessa toimivien valtioiden toimesta. Eipä muuta kuin hattu päästä. Kiitos ja kumarrus ei vain edellisille vaan myös tällä hetkellä työtään tekevälle sukupolvelle.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Globaalitalouden keskeinen tunnusmerkki ovat verkostoituneet ja ajassa aktiivisesti verkostoituvat kansantaloudet. Globalisaatio on ”pakottanut” menestystä hakevat alueet erikoistumaan. Erikoistuminen edellyttää, että alueen; yritystoiminta, hallinto, koulutus ja alueeseen integroitunut tutkimus- ja kehitys kulkevat yhtä jalkaa samaan suuntaan. Alueen, joka pienimmillään on työssäkäyntialue mutta suurimmillaan se on valtion rajat ylittävä ja käsittävä valtioitten liitto tai ehkä paremmin sanottuna valtioitten välinen kehittämissopimus.

Teknologiateollisuuden puheenjohtaja Risto Siilasmaa sanaili viime viikolla katsauksessaan että:

 ”Maat kilpailevat luomalla kilpailukykyiset olosuhteet yritystoiminnalle. Yritystoiminta puolestaan luo osaamista, hyvinvointia, verotuloja ja työpaikkoja. Mitä parempia työpaikkoja ja parempaa osaamista saadaan aikaan, sitä suurempaa taloudellista lisäarvoa syntyy sekä yksilöille että yhteiskunnalle”

Vielä jatkaa Siilasmaa seuraavasti:

”Globalisaatiokehitys on Suomelle etu. Mitä protektionistisempi maailma on, sitä vähemmän yksittäinen pieni maa pystyy vaikuttamaan siihen, miten omalla taloudella ja omilla yrityksillä menee.”

Suomen vientiteollisuudessa rakenteelliset muutokset alkoivat voimistua vasta 90-luvun alussa. Muistan kun 80-luvun lopussa ajelin valtakunnallisille alihankintapäiville Kuopioon. Kyydissäni oli mm. Rauma-Repolan Joensuun metsäkonetehtaan edustaja, joka haki ostajia ylimääräiselle hitsauskapasiteetille. Nyt konepajan omistaja on amerikkalainen John Deere. Kasvun myötä valtava määrä tekemistä ja työpaikkoja on siirtynyt toimittajaverkostoille, joka käsittää satoja yrityksiä. Samanmoista kehitystä edustaa Iisalmessa toimiva kotimainen Ponsse. Yhdessä nämä toistensa kanssa kisaavat yhtiöt vastaavat reilusti yli puolesta pyöräharvesterien tuotannosta maailmanlaajuisesti. Maakunnat ja tehdaspaikkakuntien hallinnot ovat aktiivisesti luoneet edellytyksiä kasvun vaativille investoinneille ja alueitten tutkimus ja koulutus on huomioinut huomisen osaamistarpeet koulutuksessaan. Toki työtä, työpaikkoja ja tehdasyksiköitäkin on kasvun myötä syntynyt kysynnän ja puutuotannon mahtialueille eri maanosiin. Olkoon edellinen konkreettisena esimerkkinä toimivasta yhteistyöstä elinkeinoelämän, hallinnon ja koulutuksen välillä.

Samanmoisia esimerkkejä Suomessa on lukuisia telakkateollisuudesta alkaen. Globaalitaloudessa menestyvien verkostojen liima on mielestäni logistiikka. Miten tieto ja tavara liikkuvat. Missä on järkevä tehdä mitäkin. Missä varastoida ja millaisin rahasopimuksin kauppaa käydään. Sieltä se verkostojen kilpailukyky syntyy.

Globaalitalouden tunnusmerkki on myös poliittiset päätöksentekotaidot. Poliittisten toimijoiden kyvyt verkostoitua ja luoda olosuhteita, joissa suomalainen kasvuhaluinen yritys ja/tai idea voi päästä kokeilemaan siipiään. Suomen vahvuus on pienuus ja mahdollisuudet muodostaa yrityselämän, hallinnon sekä tutkimuksen ja koulutuksen välille tarvittaessa nopeasti ”kehitystiimejä”. Mutta se edellyttää, että kehitystä ja kasvua haluavien lonkerot ulottuvat globalisaation kiihdyttäjien keskelle. Suomi 100 on tänään hyvissä asemissa. Paljon paremmissa kuin 100, 50 tai vaikkapa 20 vuotta sitten. Ison naapurin vaikutuspiirissä ja halujen toteuttajana ei tie ole ollut helppo. Suomi on tehnyt oikeita strategisia valintoja. Välillä kalliita kun vaakakupissa on ollut itsenäisyyden säilyttäminen. Nyt Suomi on omasta halustaan globalisaation vaikutuspiirissä. Omasta halustaan osana EU-valtioitten kehittämissopimusta.  Itsenäisempänä kuin koskaan aikaisemmin. Itsenäisyys tulee lähipäivinä vahvistettua sieltä mistä sen pitääkin. Kymmenien ulkopuolisten - myös globaalitaloudessa toimivien valtioiden toimesta. Eipä muuta kuin hattu päästä. Kiitos ja kumarrus ei vain edellisille vaan myös tällä hetkellä työtään tekevälle sukupolvelle.

 

]]>
10 http://seppokalevi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247088-itsenainen-suomi-parjaa-globaalitaloudessa#comments Suomi 100 vuotta Mon, 04 Dec 2017 15:05:15 +0000 Seppo Turunen http://seppokalevi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247088-itsenainen-suomi-parjaa-globaalitaloudessa
100-vuotiaalle Suomelle vanhukset ovat liian suuri taakka http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247068-100-vuotiaalle-suomelle-vanhukset-ovat-liian-suuri-taakka <p>Tutkijan mielestä poliitikot ja virkamiehet ovat onnistuneet myymään meille ajatuksen, että vanhustenhoito maksaa&nbsp;liikaa ja&nbsp;siitä on leikattava.&nbsp; Olen tästä tutkijan kanssa eri mieltä.&nbsp;Mielestäni kansa on halunnutkin&nbsp;ostaa sen ajatuksen. Se tehdään karmeimmalla tavalla, jossa pidetään yllä illuusiota kotihoidosta ja avohoidosta. Todellisuudessa niihinkään ei ole varoja, eikä resursseja.&nbsp;</p><p>100-vuotiaassa Suomessa kansa on valintansa tehnyt. Se kannattaa vanhustenhoidossa&nbsp;tiukkaa säästöpolitiikkaa. Muuten&nbsp;tällainen politiikka ei olisi mitenkään mahdollista. Kansa kokee vanhukset liian kalliiksi menoeräksi.</p><p>Suomalaisten yleiseen suhtautumiseen vanhuksia kohtaan saa hieman erilaisen näkökulman, kun tarkastelee asiaa yhdessä Suomessa asuvien maahanmuuttajien kanssa. Aihe herättää yleisesti ihmetystä maahanmuuttajien keskuudessa.&nbsp;Miksi Suomessa suhtaudutaan vanhuksiin niin huonosti? Eräänä niistä useista esimerkeistä mainittakoon&nbsp;yhden maahanmuuttajan ihmettely, miksi vanhukset tulevat yksin sairaalan päivystykseen ja missä omaiset ovat? Yksinäiset oman onnensa nojassa olevat vanhukset ovat suurin ihmettelyn aihe.</p><p>Onko tässä syynä kylmä maa, jossa omiin oloihin vetäytyneet ihmiset ovat tottuneet huolehtimaan vain omista asioistaan? Tämä heijastuu sitten yleiseen päätöksentekoon.</p><p>Yhteiskunnassa löytyisi heti vähintään 0,5 miljardia euroa ylimääräistä vanhustenhoitoon. Se on helposti allokoitavissa esimerkiksi yritystuista. Vanhustenhoitoaihe ei vain kiinnosta ketään. Yleisesti ihmiset ajattelevat, ettei asia ole kovinkaan tärkeä, kun lähtevät vaaliuurnille.</p><p>Onko suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä sotien jälkeen aikanaan lähtenyt muotoutumaan välttämättömän pakon sanelemana, koska ihmisten sosiaalinen moraali on ollut huono? Nyt&nbsp;järjestelmä on romahtanut ja seuraukset näkyvät varsinkin vanhustenhoidossa. Ehkä huutolaisajan pitkä varjo näkyy vieläkin asenteissa heikompiosaisia kohtaan.</p><p>&nbsp;</p><p><em>&quot;Pirhosen mielestä poliitikot ja virkamiehet ovat syöttäneet yhteiskunnallemme ajatuksen, jonka mukaan vanhusten hoito maksaa liikaa ja siitä pitää leikata. Pirhosen mielestä asia on juuri päinvastoin. &ndash; Meiltä jää huomaamatta, että jos katsotaan Suomen demografista kehitystä, se on päälle ysikymppiset, joiden määrä kasvaa eniten. Sitten meillä on kuitenkin kova vimma, että sieltä juuri pitäisi leikata.&quot;</em></p><p>&nbsp;</p><p>YLE: <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9955266">&quot;Tutkija tylyttää meitä kaikkia: Olemme yhteiskuntana hyväksymässä ajatuksen, että vanhusten hoito on meille liian suuri menoerä&quot;</a></p><p><a href="https://yle.fi/uutiset/3-9955266">https://yle.fi/uutiset/3-9955266</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tutkijan mielestä poliitikot ja virkamiehet ovat onnistuneet myymään meille ajatuksen, että vanhustenhoito maksaa liikaa ja siitä on leikattava.  Olen tästä tutkijan kanssa eri mieltä. Mielestäni kansa on halunnutkin ostaa sen ajatuksen. Se tehdään karmeimmalla tavalla, jossa pidetään yllä illuusiota kotihoidosta ja avohoidosta. Todellisuudessa niihinkään ei ole varoja, eikä resursseja. 

100-vuotiaassa Suomessa kansa on valintansa tehnyt. Se kannattaa vanhustenhoidossa tiukkaa säästöpolitiikkaa. Muuten tällainen politiikka ei olisi mitenkään mahdollista. Kansa kokee vanhukset liian kalliiksi menoeräksi.

Suomalaisten yleiseen suhtautumiseen vanhuksia kohtaan saa hieman erilaisen näkökulman, kun tarkastelee asiaa yhdessä Suomessa asuvien maahanmuuttajien kanssa. Aihe herättää yleisesti ihmetystä maahanmuuttajien keskuudessa. Miksi Suomessa suhtaudutaan vanhuksiin niin huonosti? Eräänä niistä useista esimerkeistä mainittakoon yhden maahanmuuttajan ihmettely, miksi vanhukset tulevat yksin sairaalan päivystykseen ja missä omaiset ovat? Yksinäiset oman onnensa nojassa olevat vanhukset ovat suurin ihmettelyn aihe.

Onko tässä syynä kylmä maa, jossa omiin oloihin vetäytyneet ihmiset ovat tottuneet huolehtimaan vain omista asioistaan? Tämä heijastuu sitten yleiseen päätöksentekoon.

Yhteiskunnassa löytyisi heti vähintään 0,5 miljardia euroa ylimääräistä vanhustenhoitoon. Se on helposti allokoitavissa esimerkiksi yritystuista. Vanhustenhoitoaihe ei vain kiinnosta ketään. Yleisesti ihmiset ajattelevat, ettei asia ole kovinkaan tärkeä, kun lähtevät vaaliuurnille.

Onko suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä sotien jälkeen aikanaan lähtenyt muotoutumaan välttämättömän pakon sanelemana, koska ihmisten sosiaalinen moraali on ollut huono? Nyt järjestelmä on romahtanut ja seuraukset näkyvät varsinkin vanhustenhoidossa. Ehkä huutolaisajan pitkä varjo näkyy vieläkin asenteissa heikompiosaisia kohtaan.

 

"Pirhosen mielestä poliitikot ja virkamiehet ovat syöttäneet yhteiskunnallemme ajatuksen, jonka mukaan vanhusten hoito maksaa liikaa ja siitä pitää leikata. Pirhosen mielestä asia on juuri päinvastoin. – Meiltä jää huomaamatta, että jos katsotaan Suomen demografista kehitystä, se on päälle ysikymppiset, joiden määrä kasvaa eniten. Sitten meillä on kuitenkin kova vimma, että sieltä juuri pitäisi leikata."

 

YLE: "Tutkija tylyttää meitä kaikkia: Olemme yhteiskuntana hyväksymässä ajatuksen, että vanhusten hoito on meille liian suuri menoerä"

https://yle.fi/uutiset/3-9955266

]]>
7 http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247068-100-vuotiaalle-suomelle-vanhukset-ovat-liian-suuri-taakka#comments Suomi 100 vuotta Mon, 04 Dec 2017 09:28:53 +0000 Jorma Nordlin http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247068-100-vuotiaalle-suomelle-vanhukset-ovat-liian-suuri-taakka